Kivikasa junaradalla

Oheinen uutinen oli tämän päivän Iltasanomissa. Joku varmasti tietää ketkä ovat olleet asialla. Tiedot poliisille, jotta vältytään hirvittävältä onnettomuudelta.


Kuka kokosi kivikasan kiskoille Ylöjärvellä?
09.07.2009 09:48


Aamulehden mukaan Helsingistä Seinäjoelle päin matkalla ollut henkilöjuna joutui pysähtymään keskiviikkoiltana kahdeksan aikaan Ylöjärvellä raiteille kasattujen esteiden takia.

Raiteilla olleeseen kivikasaan törmäsi ensimmäisenä Seinäjoelta Helsinkiin päin matkannut henkilöjuna, joka ei ehtinyt pysähtyä vaan ajoi kasan läpi vieden osan kivistä mukanaan.

Tilanteesta ilmoitettiin seuraavalle päinvastaiseen suuntaan matkalla olleelle henkilöjunalle, jossa uhkaan osattiin näin ollen varautua.

Junan saavuttua paikalle ilkivallantekijät olivat kasanneet Ylöjärven ratapihan pohjoispäähän kivien lisäksi myös muuta tavaraa. Paikalle kutsuttiin välittömästi poliisit, jatkaa Aamulehti.

- Tekijöistä ei saatu näköhavaintoa. He lähtivät luultavasti karkuun, kun poliisit tulivat paikalle, VR:n alueohjaaja Jyrki Luoto kertoo.

Vanhempi konstaapeli Mikko Lampila Ylöjärven poliisista arvioi puolestaan, että tekijöitä tulee olemaan hankala selvittää.

Paikalle pysähtynyt juna pääsi jatkamaan matkaa normaalisti sen jälkeen, kun kuljettaja oli raivannut romut raiteilta. Myöskään kiviröykkiön läpi ajaneelle junalle ei aiheutunut tilanteesta vahinkoja.

Eero Tuominen
0207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tekijät kiinni kirjoitti:

Oheinen uutinen oli tämän päivän Iltasanomissa. Joku varmasti tietää ketkä ovat olleet asialla. Tiedot poliisille, jotta vältytään hirvittävältä onnettomuudelta.


Kuka kokosi kivikasan kiskoille Ylöjärvellä?
09.07.2009 09:48


Aamulehden mukaan Helsingistä Seinäjoelle päin matkalla ollut henkilöjuna joutui pysähtymään keskiviikkoiltana kahdeksan aikaan Ylöjärvellä raiteille kasattujen esteiden takia.

Raiteilla olleeseen kivikasaan törmäsi ensimmäisenä Seinäjoelta Helsinkiin päin matkannut henkilöjuna, joka ei ehtinyt pysähtyä vaan ajoi kasan läpi vieden osan kivistä mukanaan.

Tilanteesta ilmoitettiin seuraavalle päinvastaiseen suuntaan matkalla olleelle henkilöjunalle, jossa uhkaan osattiin näin ollen varautua.

Junan saavuttua paikalle ilkivallantekijät olivat kasanneet Ylöjärven ratapihan pohjoispäähän kivien lisäksi myös muuta tavaraa. Paikalle kutsuttiin välittömästi poliisit, jatkaa Aamulehti.

- Tekijöistä ei saatu näköhavaintoa. He lähtivät luultavasti karkuun, kun poliisit tulivat paikalle, VR:n alueohjaaja Jyrki Luoto kertoo.

Vanhempi konstaapeli Mikko Lampila Ylöjärven poliisista arvioi puolestaan, että tekijöitä tulee olemaan hankala selvittää.

Paikalle pysähtynyt juna pääsi jatkamaan matkaa normaalisti sen jälkeen, kun kuljettaja oli raivannut romut raiteilta. Myöskään kiviröykkiön läpi ajaneelle junalle ei aiheutunut tilanteesta vahinkoja.

Eero Tuominen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu