tarina kirjoittaa itse tsensä?

Silverush

Olen tosi kauan kirjoittanut tarinan, pari käänteit ja tapahtumia ovat valmiina päässäni mutta muuten vain istahdan ja kirjoitan se mitä mielen tulee. Se mikä on outoa on että joskus olen jumissa että kävelen vain ympäri kämpässä ja pohdiskelen että miten jatkan tästä, ja joskus tarina vain tule niin että itsekin yllätyn juonenkäänteistä, hahmoia mitkä piti olla vain sivuhahmoia ovatkin yhtäkkiä keskeisiä viemän juonta etenpäin.
Halusin herättä keskustelua että onko kellän mul kokemusta tämmösestä?

4

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulla koko alkuperäinen tarina muodostui oikeastaan juuri noin. Aika ajoin viimeistelyvaiheissakin on tullut äkillisiä oivalluksia siitä, miten jokin hahmo asian tulee tekemään. Sitten pitää vain katsoa, ettei idea mene ristiin jonkin edellisen kanssa.

      Joku - liekö ollut tällä foorumilla - sanoi, että kun on luonut hahmon ja vähän ympäristöä, hahmot alkavat elää omaa elämäänsä. Mielestäni kyse on juuri siitä, että sen jälkeen vain tietää, mitä tapahtuu.

    • BTDT

      Joskus joutuu herättämään henkilön väkisin henkiin, tönimään liikkeelle. Sitten se yleensä tapahtuu.
      Elokuva käynnistyy päässä, minä katson ja kirjaan muistiin. Uusia tyyppejä kävelee sisään, ihmisiä joiden piti olla vain sivulauseessa mainittu nimi. Ne saavat pärstän, kropan ja persoonan ja alkavat tehdä asioita. Ja minä kirjaan muistiin ja välillä pudistelen päätäni. Että tällainenko tästä tuli.
      Koska kirjoitan viihdettä, tämä on joskus pirullista. Kustantajallani on julkaisuilleen melkoisen tiukka konsepti jossa pysyminen ei salli täydellistä heittäytymistä. Heittäydyn sitten niissä omaksi iloksi kirjoitetuissa. Ja tavallaan, sen tasapainon löytäminenkin on uuden oppimista. Oppii milloin on syytä viedä tekstiä kontrolloidusti - ja milloin antaa tekstin viedä.

      Mutta koska tarinan itsekirjoittuminen on minulle perustyöväline, en innostu juonikaavioista, rakennekaavioista, synopsiksista ENNEN varsinaista tekstiä, tai muusta vastaavasta. Koen ne kuristavina.

    • talteen kirjoittaja

      Tarina kirjoittaa itse itsensä, joskus tuntuu, että olen vain talteen kirjoittaja, että tarina tulostuu jostakin. Kun tämä työvaihe on ohi: eli olen kirjoittanut tarinan talteen, sitten vasta alan muokata sitä ja vahvistaa jotain jos juonessa tai henkilöhahmoissa on vahvistettavaa tms. Minun kohdalla varma tapa tappaa hyvä tarina, on materiaalin tuottamisvaiheessa, kun kaikki kulkee, alkaa vääntää tarinaa jonkinlaiseksi.

      • tapahtumien seuraaja

        Ja se on yksi syy siihen miksi kirjoittaminen on niin kivaa. Pääsee seuraamaan ihan uutta tarinaa eteenpäin sitä mukaa kun sitä kirjoittaa. Eikä tosiaankaan välttämättä tiedä seuraavaa käännettä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7091
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      121
      4865
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4136
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3424
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      711
      2192
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      255
      1595
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1425
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1226
    Aihe