tarina kirjoittaa itse tsensä?

Minulla koko alkuperäinen tarina muodostui oikeastaan juuri noin. Aika ajoin viimeistelyvaiheissakin on tullut äkillisiä oivalluksia siitä, miten jokin hahmo asian tulee tekemään. Sitten pitää vain katsoa, ettei idea mene ristiin jonkin edellisen kanssa.

Joku - liekö ollut tällä foorumilla - sanoi, että kun on luonut hahmon ja vähän ympäristöä, hahmot alkavat elää omaa elämäänsä. Mielestäni kyse on juuri siitä, että sen jälkeen vain tietää, mitä tapahtuu.

Joskus joutuu herättämään henkilön väkisin henkiin, tönimään liikkeelle. Sitten se yleensä tapahtuu.
Elokuva käynnistyy päässä, minä katson ja kirjaan muistiin. Uusia tyyppejä kävelee sisään, ihmisiä joiden piti olla vain sivulauseessa mainittu nimi. Ne saavat pärstän, kropan ja persoonan ja alkavat tehdä asioita. Ja minä kirjaan muistiin ja välillä pudistelen päätäni. Että tällainenko tästä tuli.
Koska kirjoitan viihdettä, tämä on joskus pirullista. Kustantajallani on julkaisuilleen melkoisen tiukka konsepti jossa pysyminen ei salli täydellistä heittäytymistä. Heittäydyn sitten niissä omaksi iloksi kirjoitetuissa. Ja tavallaan, sen tasapainon löytäminenkin on uuden oppimista. Oppii milloin on syytä viedä tekstiä kontrolloidusti - ja milloin antaa tekstin viedä.

Mutta koska tarinan itsekirjoittuminen on minulle perustyöväline, en innostu juonikaavioista, rakennekaavioista, synopsiksista ENNEN varsinaista tekstiä, tai muusta vastaavasta. Koen ne kuristavina.

Tarina kirjoittaa itse itsensä, joskus tuntuu, että olen vain talteen kirjoittaja, että tarina tulostuu jostakin. Kun tämä työvaihe on ohi: eli olen kirjoittanut tarinan talteen, sitten vasta alan muokata sitä ja vahvistaa jotain jos juonessa tai henkilöhahmoissa on vahvistettavaa tms. Minun kohdalla varma tapa tappaa hyvä tarina, on materiaalin tuottamisvaiheessa, kun kaikki kulkee, alkaa vääntää tarinaa jonkinlaiseksi.