Pietarsaaren sanomat, uutiset:
Talar du finska?
Jukka Koivula / Ari Karlssonin myynti kasvoi sen jälkeen, kun ruotsinkieliset kyltit nostettiin tiskille. Pyhäjoella asuva Karlsson kiertää kojuineen ympäri Suomea kaupoilla. Pietarsaaressa mies vierailee markkinoilla 3-4 kertaa vuodessa. Seuraavan kerran koju nousee torille Jaakon päivien aikaan.
Jukka Koivula / Tomi Kuoppamäki on suomalaisesta nimestään huolimatta kokonaan ruotsinkielinen.
Jukka Koivula / Österbottens Tidningin kesätoimittaja Tove Lillsund uskoo, että nuoret osaavat suomea keskimäärin paremmin kuin vanhempi väestö.
Se alla bilder
PS tutkaili kaupungilla liikkuvien käsityksiä kaksikielisyyden toimivuudesta
Pietarsaari
Jukka Koivula
Suomessa perustuslain 17. pykälän mukaan valtion kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Oikeusministeriön mukaan termi "kansalliskieli" on rinnastettavissa virallisen kielen käsitteeseen. Kielilain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetty jokaiselle kuuluva oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia.
Pietarsaaren kaupunginvirastoissa palvelua on tarvittaessa saatavilla molemmilla kotimaisilla kielillä.
Entä miten hyvin suomen kielellä pärjää myyntityössä, Ari Karlsson?
- Kyllä täällä pärjää, mutta jostakin syystä myynti lisääntyi huomattavasti, kun aloin käyttää tiskillä ruotsinkielisiä kylttejä, tuumaa imuritarvikkeita Pietarsaaren torilla kaupitteleva Karlsson.
- Valtaosa asiakkaista aloittaa keskustelun ruotsiksi. Ehkäpä ruotsia äidinkielenään puhuvat vähän ujostelevat suomen kieltä, Karlsson arvelee.
- Vuosia sitten vierailin Kruunupyyssä huoltamolla, jossa ei yksinkertaisesti saanut palvelua kuin ruotsiksi. Mutta en ole huomannut, että tilanne olisi sellainen täällä. Kyllä Pietarsaaressa pärjää tarvittaessa suomellakin, torimyyjä toteaa.
"Suomen kieltä ymmärretään"
Ruotsalaistytöt Jennika Ojala, 17 ja Sanna Petterson, 17 vierailevat Pietarsaaressa Jennikan vanhempien luona.
- Käyn täällä joka kesä. Perhe muutti joitakin vuosia sitten tänne, itse Ruotsissa asuva Ojala kertoo.
Tytöt kehuvat tulevansa Pietarsaaressa helposti toimeen ruotsin kielellä.
- Mutta muualla Suomessa on vaikeampaa, Ojala harmittelee.
- Usein tulee puhuttua sitten englantia kun ruotsilla ei pärjää, tytöt toteavat.
Pietarsaaren lisäksi ruotsalaistytölle ovat Suomen kaupungeista tulleet tutuiksi Vaasa, Helsinki ja Tampere.
Suurimman osan elämästään Pietarsaaressa asunut Tomi Kuoppamäki, 30, mieltää itsensä täysin yksikieliseksi.
- Ymmärrän ja puhunkin hieman suomea, mutta olen itse ruotsinkielinen. Suomenkieliset kaverit kyllä yleensä ymmärtävät ihan hyvin, vaikka puhuukin muutaman sanan ruotsia sekaan, Kuoppamäki sanoo.
Kuoppamäen mielestä kaksikielisyys toimii Pietarsaaressa hyvin.
- Ruotsilla pärjää joka paikassa. Täällä ruotsinkielinen väestö keskimäärin ymmärtää suomea ja yrittää vastata suomeksi, mikäli kielitaitoa riittää. Kokkolassa ja Vaasassa asenne on sen sijaan usein se, ettei suomeksi edes haluta puhua, Kuoppamäki pohtii.
Mikael Skogman, 50, on asunut Pietarsaaressa 35 vuotta. Skogman on yksikielinen, mutta ymmärtää täysin suomen kieltä ja puhuu sitä itsekin sujuvasti.
Iäkkäimmät taitavat suomea heikommin
- Kyllä sellaistakin tapaa, etteivät ihmiset puhu lainkaan suomea. Suurin osa kuitenkin ymmärtää kieltä. Iäkkäämmät ihmiset yleensä puhuvat huonommin kuin oman ikäiset, Skogman summaa.
Mikael Skogmanin vanhemmat lapset ovat käyneet kielikylvyssä ja puhuvat toisen kotimaisen ohella tarvittaessa suomeakin. Nuorin ei kielikylpyyn päässyt, mutta ymmärtää silti kieltä.
- Kun olin 80-luvulla ruotsissa, tapahtui täällä sillä välin muutos. Nykyään pärjää paljon paremmin suomella kuin 1970-luvulla. Silloin saattoi olla hankalaa saada vaikkapa kaupassa asioidessa palvelua molemmilla kielillä.
Österbottens Tidningissä kesätoimittajana työskentelevä Tove Lillsund, 20, puhuu äidinkielenään ruotsia, mutta ymmärtää ja puhuu myös suomea.
- Jossakin saattaa olla paikkoja, missä ei pärjää suomella. Suurin osa pietarsaarelaisista kuitenkin taitaa suomen kielen, Lillsund sanoo.
Lillsund näkee, että kouluopetus auttaa toisenkin kotimaisen omaksumisessa.
- Kyllä koulusysteemistä on hyötyä. Uskoisin, että nuoriso puhuu keskimäärin parempaa suomea kuin vanhemmat ihmiset, Lillsund miettii.
Lisää lehdessä!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vatvominen. Heittäkää se kieli jo vittuun, että voidaan puhua jo muistakin asioista.
Pietarsaaressa oli vuoden alussa n. 19700 asukasta, joista 56,4 % oli ruotsinkielisiä, 40,1 % suomenkielisiä ja loput muunkielisiä. Pietarsaaressa puhutaan kahta kieltä, mutta asukkaat eivät ole kaksikielisiä. Prosenttiluvuissa on tapahtunut kenties lähenemistä, mutta muuten ei tilanne ole paljoakaan muuttunut vuosikymmenien saatossa. Järkevät kauppiaat ovat aina tehneet kauppaa molemmilla kielillä. Lehtijutun uutisarvo on vähäinen.
on Vaasassa ja Kokkolassa asennevamma. Pietarsaaressa on 56 % suruja, kun Kokkolassa on vain 13 % ja Vaasassa vain 25 %. Jos Pietarsaaressa osataan suomea niin kyllä muuallakin osataan, mutta ei vain haluta puhua. Vasabladetin luoma asennevamma.
on nykyään kansalliskieli. Euroopan neuvosto painosti Ruotsin omaksumaan sellaisen käsitteen lainsäädäntöönsä. Siitä ei ole seurannut pakkosuomea 9 miljoonalle ruotsinkieliselle. Suomessa svekohörhöt (lainaan tässä Rautalapion lanseeraamia nettitermejä) yrittävät uskotella, että kansalliskielikäsitteestä on muka johdettavissa Suomen 5 miljoonalle suomenkieliselle pakkoruotsi.
Pietarsaaren sanomat on hss-median lehti. Hss-media on RKP-läisten lehti ja omistama. Sen muut lehdet ovat Vasabladet ja Östebottens tidning ja Sydösterbotten.
Hss-media on täysin ruotsinkielisyyden asialla. Pietarsaaren sanomissa ei koskaan ole netissä pääkirjoitusta. Miten voisikaan, onhan pääkirjoitus lehden profiili. Yleensä uutisetkin ovat luokkaa: "kaksihaarainen peruna löytyi perunapellolta". Verrattuna ruotsinkielisiin lehtiin on tämä suomenkielinen versio aivan lattea esitys. Olisihan aivan mahdoiton yhtälö vaahdota suomeksi samaan tapaan kuin esim. Vasabaldetissa tehdään joka päivä. Pietarsaaren sanomat on siksi koomisen neutraali.