SDP

ilmoittanut saamansa tuet jo 1970 luvulta alkaen.
311749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

;)

Äänestä

jo Katajankin tuissa,Kataisesta ja Niinistöstä puhumattakaan.

Äänestä
  • selkeästi kerrottu tilikertomuksessa. Hyvä SDP.

    Äänestä

sdp:llä on perkeleen paljon selvitettävää rahavirroista ja maanpetturuuksista sieltä 1970-luvulta alkaen

Äänestä
  • ainoana puolueena.

    Äänestä

  • paperit SDP:llä kirjoitti:

    ainoana puolueena.

    ryvettynein puolue, sdp!

    Äänestä

  • paperit SDP:llä kirjoitti:

    ainoana puolueena.

    Kuulemma SDP:n suurimmat vaalirahat eduskunta vaalikampanjassa kertyi Hyvä Suomi ry:n marraskuussa 2006 Helsingin Työväentalolla järjestämästä talousseminaarista. Mm. Eero Heinäluoman vaalikassaan se tuotti runsaat 53 000 euroa ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannan kassaan 25 000 euroa”.

    Eero Heinäluoma sanoi: “Seminaarissa riippuvuusongelma on olematon. Lisäksi tukisummatkin pysyvät inhimillisinä.” (lipun hinta oli ”vain” 900 euroa)

    Tietääkö Urpilainen siitä mitään niin kuin ei tuntunut tietävän mitään SAK:n kymmenien miljoonien vaalirahoituksesta demareille tai ei ainakaan halunnut kommentoida juostessaan pakoon toimittajia eduskunnassa?

    Kaiken huippu oli Urpilaisen lausunto SAK:n vaalirahoituksesta:

    - Kaikki on tapahtunut lakien ja asetuksien mukaan (- ja tasapuolisesti)

    Mikä on tämä aatteellinen yhdistys Hyvä Suomi ry? Onko se vastaava kuin keskustan Menestyvä Suomi ry? Onko se sdp:n puoluetoimistofirma, joka on perustettu marraskuussa 2006 vain vaalirahojen keräystä varten?

    Tässä seuraavassa on yhdistysrekisterin tiedot Hyvä Suomi Ry:stä:

    NIMI
    Hyvä Suomi ry

    KOTIPAIKKA
    Helsinki

    OSOITE
    Viherniemenkatu 9 A 2
    00530 Helsinki

    REKISTERINUMERO
    194.683

    MERKITTY REKISTERIIN
    29.08.2006

    NIMENKIRJOITUSTAPA (Rekisteröity 29.08.2006)
    Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja,
    varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi
    yhdessä.

    SÄÄNTÖMÄÄRÄISET NIMENKIRJOITTAJAT (Rekisteröity 29.08.2006)

    Puheenjohtaja Leskinen Merja Anneli, Helsinki
    Varapuheenjohtaja Warto Rauli Kullervo, Helsinki
    Sihteeri Kekkinen Ari Toivo, Helsinki
    Rahastonhoitaja Stylman Mikko Einar, Helsinki

    HENKILÖTIEDOT
    Kekkinen Ari Toivo, Myllymatkantie 1 D 33, 00920 Helsinki
    Leskinen Merja Anneli, Harbonkatu 7 A, 00980 Helsinki
    Stylman Mikko Einar, Väinö Auerin katu 7 D 48, 00560 Helsinki
    Warto Rauli Kullervo, Siltakyläntie 2 J 43, 00740 Helsinki

    Mielenkinitoista on se että entinen SDP:n Helsingin piirin toiminnanjohtaja Rauli Warto on varapuheenjohtajana.
    Rauli Warto on myös Eläkevakuutusyhtiö Eteran asiakaspäällikkö.

    Tiedotusvälineet ovat toitottaneet vain Nova-Groupista ja sen yhteydestä Kepuun...mutta ei sanakaan siitä että
    Etera ja Rakennusfirma Skanska ovat kuin "paita ja perse"...kuten tässä seuraavasta linkista voi lukea..

    http://www.talentpool.fi/2006/company.php?page=etera

    Esim. Forssa on Demarien hallitsema kaupunki ja Demareiden avustuksella tehtiin kaava, joka sallii uuden Prisman
    rakentamisen Forssan parhaimmalle myyntipaikalle ja tietysti Skanska on rakennuttajana...

    http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/projektit/18302.html

    S-ryhmä on saanut parhaimmat myyntipaikat joka puolella Suomessa ja tietysti Skanska on rakennuttajana...

    ..eikö muka yhtään "haise" kun Hyvä Suomi Ry:n varapuheenjohtaja on hyvää pataa rakennusfirma Skanskan
    kanssa..ja vielä on olemassa "kytkös" Eläkeyhtiö Eteraan...ja S-Ryhmään !?

    Äänestä

  • tämäkin. kirjoitti:

    "– Joku meiltä Eterasta on aina paikalla, Rauli Warto lupaa."

    Äänestä

kaikki ulkomaantuetkin?

Äänestä
  • seminaariin? Osta ensi kerralla lippu etukäteen.

    Äänestä

  • päässyt mukaan kirjoitti:

    seminaariin? Osta ensi kerralla lippu etukäteen.

    ovat todella suosittuja.

    Äänestä

  • seminaarit kirjoitti:

    ovat todella suosittuja.

    liian pieniä.

    Äänestä

  • ovat seminaareihimme kirjoitti:

    liian pieniä.

    oppia SDP:stä, ei olisi KEVAa.

    Äänestä

  • kannattaisi ottaa kirjoitti:

    oppia SDP:stä, ei olisi KEVAa.

    toimeen kokkareet.

    Äänestä

  • on valmis,käykää kirjoitti:

    toimeen kokkareet.

    Mallina oikeistolle.

    Äänestä

  • SDP:n suoraselkäisyyttä kirjoitti:

    Mallina oikeistolle.

    tukenut jo 110 vuotta.

    Äänestä

  • jota kansa on kirjoitti:

    tukenut jo 110 vuotta.

    Näemme.

    Äänestä

  • Työväenmusiikkitapahtuma kirjoitti:

    Näemme.

    rehellistä puoluetta.

    Äänestä

  • Jutan kelpaa johtaa kirjoitti:

    rehellistä puoluetta.

    uurastusta kansalaisten hyväksi SDP.

    Äänestä

  • vuotta rehellistä kirjoitti:

    uurastusta kansalaisten hyväksi SDP.

    SDP:n kelpaa jatkaa.

    Äänestä

  • SDP:n kelpaa kirjoitti:

    SDP:n kelpaa jatkaa.

    SDP. ÄÄ NES TÄM ME sitä.

    Äänestä

ELÄTTEJÄ. Siis suomeksi PASKASAKKIA, HYI.

Äänestä

kansa luottaa.

Äänestä
  • on mennyt ajat sitten.Rippeet enää jäljellä.Vimeisin epätoivoinen teko oli kun sdp ryhtyi omiin vaalirahatutkimuksiin!Ei tietenkään omien vaalirahojen tutkimiseen.Hei haloo sossut kuinka tyhminä te kansalaisia pidätte.Nyt on varmaa että myös omat rahoitukset tulee vihdoinkin julki.Odotan innolla.

    Äänestä

  • Puolueiden jäsenmäärät putoaa kun lehmänpaska... Onneksi puoluiden jäsenet eivät ole läpileikkaus kansasta, silloin vasta kusessa oltaisiin..

    Äänestä

  • ihan varma ? kirjoitti:

    Puolueiden jäsenmäärät putoaa kun lehmänpaska... Onneksi puoluiden jäsenet eivät ole läpileikkaus kansasta, silloin vasta kusessa oltaisiin..

    kaikkien tiedossa olevat rahamäärät.

    Äänestä

  • SDP kertoi jo kirjoitti:

    kaikkien tiedossa olevat rahamäärät.

    kansanliike, työväenpuolue palkansaajan asialla.

    Äänestä

  • SDP kertoi jo kirjoitti:

    kaikkien tiedossa olevat rahamäärät.

    Jutta sanoi tv.ssä, että Ay-liikeeltä on tullut SDP:lle vain muutama tonni ja pari SAK:N soppa tykkiä on ollut lainassa.

    NYT AY-väen selkänahasta on revitty liki miljoona, ja missä on ehdokkaille suoraan yhdistysten kautta jaettu tuki. JA kaikki tuki on ollut vielä verovapaata paitsi KMS:N 10.000 €

    TÄMÄ KAIKKI RAHAKO ON OLLUT KAIKKIEN TIEDOSSA ?? MIKSI SITTEN PUOLUSIHTEERI KORHONEN KERTOI SDP:N TUKIRAHAT TELEVISIOSSA ??

    Äänestä

  • äåkwqr kirjoitti:

    joukkoliikkeiden suosiossa. Myöntävät demokraattisesti vaaleilla valituissa organisaatioissaan tukea,joka on kaksinkertaisesti avointa sekä myöntäjän että saajan kirjanpidossa.

    Äänestä

  • edelleen suurten kirjoitti:

    joukkoliikkeiden suosiossa. Myöntävät demokraattisesti vaaleilla valituissa organisaatioissaan tukea,joka on kaksinkertaisesti avointa sekä myöntäjän että saajan kirjanpidossa.

    toimivat.

    Äänestä

ottaa mallia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainoana rehellisesti kirjoitti:

ilmoittanut saamansa tuet jo 1970 luvulta alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu