Halosen roudaamia

Arhinmäki antoi harvinaisen tyhmän lausunnon ruvetessaan puolustelemaan romanialaisia "loisia", joita makoilee pitkin Helsingin keskustaa. Parveileehan heitä pitkin Etelä- ja Keski Suomeakin.
Yöaikaan käyvät sitten tihutöissä pitkin ihmisten asuntoja varastelemassa senkun kerkiävät.
Vaikka olemmekin EU:ssa ei meillä suomalaisilla todellakaan ole mitään velvollisuutta elättää romanilaisia rikollisia - omissakin on jo tarpeeksi.
Romania pääsi täysin "epäkypsässä" vaiheessa (lähinnä Ranskan painostuksesta) EU:n jäseneksi ja sikäläiset rentut saivat oikeuden, siis täysin laillisesti kulkea pitkin Eurooppaa kuppaamassa muiden maiden ihmsiten hyvinvointia.
Romia hoitakoon omat asiansa, älköönkä lähettäkö asukkaitaan kerjuulle Suomeen. Ja Arhinmäki miettiköön toisenkin kerran, ennen kuin laukooo mitä sylki suuhun tuo. Tyhmä mies tuo Arhinmäki.
25259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Paskasakkia... Arhinmäki on samanalainen elätti kuin romanialaisetkin, ellei sitten pahempikin. Ja Halonenhan on ollut elätti koko elämänsä.. paska-akka sanoisi lapinmies.

Äänestä
  • kyllä duunareitten rahat niille kelpaa.UUDET VAALIT :nyky hallitus pois tolaltaan.

    Äänestä

  • täynnä täynnä kirjoitti:

    kyllä duunareitten rahat niille kelpaa.UUDET VAALIT :nyky hallitus pois tolaltaan.

    Eivät tavalliset kansalaiset tartte sitä mihinkään.

    Äänestä

  • LOPETTAA. kirjoitti:

    Eivät tavalliset kansalaiset tartte sitä mihinkään.

    Juuri tavalliset kansalaiset tarvitsevat politiikkaa ja toimivaa demokratiaa. Jokaisella on myös vastuu ottaa edes vähän selvää asioista ja politiikasta eikä vain uskoa ja hokea tyhmänä kaikkea torilla kuulemaansa.

    Ennen tavalliset kansalaiset olivat kyllä fiksumpia - he seurasivat asioita ja lukivat sanomalehtiä. Työpaikoilla käytiin yhteiskunnallista keskustelua ja toimittiin ja vaikutettiin ammattiosastoissa. Käytiin äänestämässä ja kokouksissa. Annettiin taloudellista tukea niille järjestöille ja ehdokkaille, joita kannatettiin. Oltiin solidaarisia heikommassa asemassa olevia kohtaan.

    Äänestä

  • Politiikan arvostaja kirjoitti:

    oletko einari?

    "Jokaisella on myös vastuu ottaa edes vähän selvää asioista ja politiikasta eikä vain uskoa ja hokea tyhmänä kaikkea torilla kuulemaansa. "

    Kirjoitetun perusteella olet itse varsinainen älyvapaa magnetofoni.

    Politiikka on vanhanaikaista vaikka einarit muuta yrittävät sanoakin.. Vain laiskat idiootit alkavat politiikkaan,, mutta vittuako se mulle kuuluu..

    Äänestä

mummeli eläkkeelle ja peruss maahanmuuttoministeriksi.

ou jee

Äänestä

työmiehillä" on se että ne pääsevät loisimaan suomalaisten siivellä. Jos niillä olisi halu tehdä töitä, eivät ne kehtaisia katsoa kun raavat suomalaiset miehet puhdistavat niiden asumien kerrostalojen pihoja, vaan pitäisivät pihansa puhtaana. Ja pitäisivät myös asumiensa kerrostalojen porrashuoneet ja muut yleiset tilat puhtaina. Mutta ei ne pidä, koska niiden halu on aivan muu, se on vastikkeeton rahan ottaminen suomalaislta.

Äänestä
  • Halonen ei ole Suomen presidentti. Hän onkin enemmän Afrikan ja Somalian ihmiskauppiaiden presidentti. Suomeen on nopeasti saatava isänmaan etua ajava presidentti. Halonen on suoltanut liikaa rahojamme ihmiskauppialle. Se näkyy jo meidän kaduilla turvallisuusongelmina. Väärä Monikulttuurisuus on kansojen eripuran, terrorismin ja heikentymisen syy. Tumman väestön osuuden kasvu tulee ekspotentiaalisesti huonontamaan Suomen asemaa kansainvälisessä kilpailussa. Esim. Japani ei päästä Somaleja maahan. Siksi Japani on vauras ja pystyy luomaan uuttaa tekniikkaa ja tuottamaan laatua. Somaleja ei tunneta maailmalla laadun tuottajina, ei liioin järjen, älyn tai teknisen lahjakkuuden jättiläisinä. Nehän eivät osaa elää edes rauhassa. Pahinta Somaleissa on, että heidän koko kulttuurinsa perustuu tyhmään uhoamiseen, väkivaltaan ja varastamiseen ja rosvoukseen, Somalia on maailman kulttuurinen ja filosofinen persereikä, huumeriippuivaisten aavikkoislamistien ja hullujen merirosvojen paratiisi.

    Äänestä

  • ettei.. kirjoitti:

    Halonen ei ole Suomen presidentti. Hän onkin enemmän Afrikan ja Somalian ihmiskauppiaiden presidentti. Suomeen on nopeasti saatava isänmaan etua ajava presidentti. Halonen on suoltanut liikaa rahojamme ihmiskauppialle. Se näkyy jo meidän kaduilla turvallisuusongelmina. Väärä Monikulttuurisuus on kansojen eripuran, terrorismin ja heikentymisen syy. Tumman väestön osuuden kasvu tulee ekspotentiaalisesti huonontamaan Suomen asemaa kansainvälisessä kilpailussa. Esim. Japani ei päästä Somaleja maahan. Siksi Japani on vauras ja pystyy luomaan uuttaa tekniikkaa ja tuottamaan laatua. Somaleja ei tunneta maailmalla laadun tuottajina, ei liioin järjen, älyn tai teknisen lahjakkuuden jättiläisinä. Nehän eivät osaa elää edes rauhassa. Pahinta Somaleissa on, että heidän koko kulttuurinsa perustuu tyhmään uhoamiseen, väkivaltaan ja varastamiseen ja rosvoukseen, Somalia on maailman kulttuurinen ja filosofinen persereikä, huumeriippuivaisten aavikkoislamistien ja hullujen merirosvojen paratiisi.

    Syytät somaleita tyhmästä uhoamisesta, mutta mitä sinun oma kirjoituksesi on muuta kuin tyhmää uhoamista?

    Äänestä

  • Onko kiva vihata? kirjoitti:

    Syytät somaleita tyhmästä uhoamisesta, mutta mitä sinun oma kirjoituksesi on muuta kuin tyhmää uhoamista?

    ahkeria...kuinkana ahkeraksi käyvätkään!

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/149581.shtml

    Äänestä

  • Onko kiva vihata? kirjoitti:

    Syytät somaleita tyhmästä uhoamisesta, mutta mitä sinun oma kirjoituksesi on muuta kuin tyhmää uhoamista?

    Somaleista ei ole Suomelle mitään hyötyä. Ne lähettävät lapsensakin takaisin Somaliaan jos ne kotouvat Suomeen. Lasten perässä pitäisi lähettää koko perhe ja suku. Kova linja on nyt tarpeen. Muutoin Suomi on kohta islamilainen maa.

    Äänestä

tuo halonen olisi muuttanut pohjois-koreaan, kim il jongin ystäväksi. niissä on jotain yhteistä, ideologia ja myös ulkoisessa olemuksessa jotain yhteistä.. Ehkä eniten on henkisessä persoonallisuudessa.

Äänestä
  • kohta siitä päästäään, kansa on kypsynyt punikkeihin, kiitos halosen.

    Äänestä

tuodut afrikkalaiset ovat oman maansa "mustalaisia" ? Ainakin tällaista kerrotaan että näillä "tummilla" on samanlainen työkulttuuri kuin on meidän omillakin "tummilla". Ja kaikkihan sen tietää, minkälainen. Joidenkin tietojen mukaan enemmistö kotimaan tummista siirtyy suoraan lapsilisiltä kansaneläkkeelle.
Jos näillä Afrikan "tummilla" on samanlainen työkulttuuri ja -moraali, me suomalaiset veronmaksajat saamme elättää näitä tummia kehdosta hautaan, näiden "prinssien ja prinsessojen" tekemättä yhtään mitään koko elämänsä aikana. En ymmärrä, miksi meidän ahkerien suomalaisten tarvitsisi pakosta elättää jotain sakkia, joka ei edes halua maksaa elatuksestaan mitään. Minä olin aiemmin kunniallinen esim. verotuksen suhteen. MUTTA ENÄÄ EN OLE. Veikkaan että enemmistö suomalaisista on alkanut ajatteleen noin. Kiitos "tummien elättien".

Äänestä

Suomi tarvii tämmöisiä ahkeria työmiehiä. Hyvä puoli tässä on, että laiskat ja ahneet suomalaiset punikit voidaan korvata ahkerilla romanian romaaneilla.

Äänestä
  • Te olette nyt kyllä ymmärtäneet näiden maahantulijoiden motiivit aivan väärin. Hehän kuulemma rikastavat meidän tylsää pohjoismaista ja pelkistettyä kulttuuriamme omalla värikkäällä olemuksellaan. Me vaan ollaan niin hitaita tajuamaan heidän tarkoitusperänsä......
    Itse kyllä harrastan kulttuuria paljon ja eri muodoissaan, mutta vielä en ole osannut kaivata siihen näitä maahantulevia "rikastajia" - hauskaa, rentouttavaa ja mielenkiintoista on ollut ilman näitä kulttuurilähettiläitäkin. Minä luulen, että heidä omin harrastualueensa on yökerhoissa, bailupaikoissa ja diskoissa - ja niissä minä aika vähän käyn, kun on muutakin tekemistä...

    Äänestä

ONNELANSA OMIIN MAIHINSA.

MIKSI NIIDEN TARTTEE LÄHTEÄ MUIHIN MAIHIN RAKENTAMAAN PARATIISIAAN KUN NE NIIN HYVIN TIETÄVÄT MITÄ HALUAVAT...

OLISI REILUA JOS NE OLISIVAT MEITÄ KOHTAA SUOPEITA JA SUOSTUISIVAT RAKENTAMAAN PARATIISINSA VAIN KOTIMAHINSA..

EIKÄ HEIDÄN TARVITSISIA KÄRSIÄ MEISTÄ VASTARANNAN KIISKEISTÄ, KÖYHISTÄ LÄNSIMAALAISISTA MITÄÄN KUN HE JÄISIVÄT RAKENTAMAAN PARATIISEJAAN OMIIN MAIHINSA, EIKÖ VAIN ?

KIITOS KAUHIASTI JO ENNAKKOON, KIITOS.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

työmiehiä.. kirjoitti:

Arhinmäki antoi harvinaisen tyhmän lausunnon ruvetessaan puolustelemaan romanialaisia "loisia", joita makoilee pitkin Helsingin keskustaa. Parveileehan heitä pitkin Etelä- ja Keski Suomeakin.
Yöaikaan käyvät sitten tihutöissä pitkin ihmisten asuntoja varastelemassa senkun kerkiävät.
Vaikka olemmekin EU:ssa ei meillä suomalaisilla todellakaan ole mitään velvollisuutta elättää romanilaisia rikollisia - omissakin on jo tarpeeksi.
Romania pääsi täysin "epäkypsässä" vaiheessa (lähinnä Ranskan painostuksesta) EU:n jäseneksi ja sikäläiset rentut saivat oikeuden, siis täysin laillisesti kulkea pitkin Eurooppaa kuppaamassa muiden maiden ihmsiten hyvinvointia.
Romia hoitakoon omat asiansa, älköönkä lähettäkö asukkaitaan kerjuulle Suomeen. Ja Arhinmäki miettiköön toisenkin kerran, ennen kuin laukooo mitä sylki suuhun tuo. Tyhmä mies tuo Arhinmäki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu