Harjavaltalainen Petri Nurminen tuomittiin kahden alaikäisen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin Porin käräjäoikeudessa Kokemäellä.
Nurminen on tullut tunnetuksi siitä, että hän on tehnyt lukuisia valituksia ja kanteluita muun muassa julkishallinnon päätöksistä.
Nurminen käytti hyväkseen 15-vuotiasta tyttöä sekä tämän 13-vuotiasta ystävätärtä Harjavallassa. Kyse oli yhdestä kerrasta.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Nurminen sai 240 euron sakot. Uhreille hän joutuu maksamaan korvauksia yhteensä 5 500 euroa.
(Satakunnan Kansa 13.1.09)
Petri Nurminen oli perussuomalaisten Satakunnan piiritoimikunnassa ja eduskuntavaaliehdokkaana.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kontulan perussuomalaisetkin =KPS möyrineensä Aapeli baarin edustalla heinissä. Mikä lienee sitten ollut möyrimisen tarkoitus, pehmentää alusheiniä valmiiksi lasten hyväksi, vai treenata heinän hyväksikäyttöä lapsia varten? Lapset ehjänä elämään.... niinpä.
olevan tuo heinien testaus. http://kps.fi/albumi/kpsmukanahyvaatekemassa/237068
http://kps.fi/albumi/kpsmukanahyvaatekemassa/237065#album_selector
Hienoa porukkaa nuo perussuomalaiset tai sitten ei.
Harjavaltalainen Petri Nurminen tuomittiin kahden alaikäisen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin Porin käräjäoikeudessa Kokemäellä.
Nurminen on tullut tunnetuksi siitä, että hän on tehnyt lukuisia valituksia ja kanteluita muun muassa julkishallinnon päätöksistä.
Nurminen käytti hyväkseen 15-vuotiasta tyttöä sekä tämän 13-vuotiasta ystävätärtä Harjavallassa. Kyse oli yhdestä kerrasta.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Nurminen sai 240 euron sakot. Uhreille hän joutuu maksamaan korvauksia yhteensä 5 500 euroa.
(Satakunnan Kansa 13.1.09)
Petri Nurminen oli perussuomalaisten Satakunnan piiritoimikunnassa ja eduskuntavaaliehdokkaana.
Harjavaltalainen Petri Nurminen tuomittiin kahden alaikäisen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin Porin käräjäoikeudessa Kokemäellä.
Nurminen on tullut tunnetuksi siitä, että hän on tehnyt lukuisia valituksia ja kanteluita muun muassa julkishallinnon päätöksistä.
Nurminen käytti hyväkseen 15-vuotiasta tyttöä sekä tämän 13-vuotiasta ystävätärtä Harjavallassa. Kyse oli yhdestä kerrasta.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Nurminen sai 240 euron sakot. Uhreille hän joutuu maksamaan korvauksia yhteensä 5 500 euroa.
(Satakunnan Kansa 13.1.09)
Petri Nurminen oli perussuomalaisten Satakunnan piiritoimikunnassa ja eduskuntavaaliehdokkaana.
Hienoa porukkaa nuo perussuomalaiset