Jehovan todistajat jakoivat postilaatikkooni lapun, jossa toivotettiin minut tervetulleeksi kuuntelemaan, kuinka elän maailmanlopun jälkeenkin. Ennustan, että tällainen puhe maailmanlopusta on huijausta, koska sama uskovaislahko on ennustanut maailmanloppua vähintään kymmenen kertaa aikaisemminkin, eikä mitään ole koskaan tapahtunut.
Mielestäni on paskahomma, että tällainen yksittäinen ryhmittymä katsoo uskonnolliset sääntönsä Suomen lakia ylemmiksi, jonka perusteella kieltäytyvät suorittamasta asevelvollisuutta. Jehovan todistajien uskonnollisten käsitysten perusteella poliitikot ovat vapauttaneet heidät asepalveluksen suorittamisesta ilmeisesti siksi, että yhteiskunnan ei tarvitsisi tärvätä rahaa näiden idioottien syöttämiseen vankilassa. Ajatuksena lienee myös se, että he tekisivät puolen vuoden vankilatuomion sijasta hyödyllistä työtä. Mutta mitä Jehovan todistajat tekevät? Käyttävät painomustetta älyvapaiden paskalappujen painamiseen ja aikaa niiden jakamiseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.