Jutan räkyttäminen saa ihmiset karsastamaan SDP:tä ja SAK:ta.
Halonenkin voi mennä pesuvesien mukana.
Nyt vaaditaan sitten SDP kytköksiä Ay-liikkeeseen. Tuskin siitä räkyttämisellä selviää. Kun aletaan vaatimaan taannehtivasti, uuteen lakiin vedoten rahojen alkuperää esille.
Jutta ja Eerokin otti vähän kumman räkyttävän linjan.
Kuin olisi jotain salattavaa, ettei vain tulisi ilmi ?
Rikas Halonen huvittava, kun hakee miljooniensa päälle Sivastakin jonkun köyhän bonukset itselleen.
Muka näyttelee köyhää silloin.
Polittiikka paljolti näyttelemistä.
Hyvä kuitenkin jos saadaan kaikkien raha kytkökset esille taannehtivasti. Niin Keskusta, Kokoomus kuin SDP puoluekkin. Ja pienemmätkin panoksellaan.
SDP nyt suurin häviäjä. Menettääkö uskottavuutensa kokonaan. Tai vieläkin enenmmän mitä jo menettänyt. Pappi ja Nato myönteinen meppi enään kuvioissa EU:ssa. Toinen vasemmsitopuolue ei saanut lainkaan edustusta. Entinenkään ei 10 vuoteen asioinut enään puolueen kanssa. Sanoi väistynyt Puheenjohtaja.
Olisi toivonut parempaa johtajaa SDP puolueelle.
Mutta kuka ?
Kokoomuksella ja Keskustalla asiat paljon paremmin ainakin seuraavan eduskuntakauden ajan. Siellä tuskin ihmeitä tapahtunee.
Avoimuutta vain, se pitkässä juoksussa parasta.
Hyvää yötä. !
Loma, on aikaa tyhjää kirjoitta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.