Alpon paljastukset.
Aluksi – sain viimeinkin taas internetin toimimaan.
Se kun tyssäsi jo kolmannen kerran muutaman kuukauden sisällä. Viruksenesto-ohjelmassa oli syy. Se kun piti ihan oikeankin S-postiohjelman vaarallisena. Onneksi vanhalla vaarilla on poikia jotka osaavat korjata niksit.
Palasimme suomen matkalta viikko sitten perjantaina. Oli tarkoitus käväistä suviseuroissa, mutta haaveeksi se jäi. Laivalippu, Tukholmasta Turkuun, auton ja asuntovaunun kanssa olisi maksanut 240 euroa plus henkilöliput ja hytti.
Ajoimme siis Haaparannan kautta Suomeen, mutta jouduimme matkan pituuden vuoksi yöpymään kaksi yötä matkan aikana. Olimme Suomen puolella vasta kun suviseurat olivat jo ohi.
Saimme tosin kuunnella joitakin saarnoja autoradion välityksellä.
Jäi sellainen eriskummallinen tunne. Saarnattiin – lähes samalla tavoin kuin ennen, mutta! Ihmettelimme semmoista muuttunutta ”ääntä” kellossa.
Saarnamiehen kun täytyi koko ajan saarnata sellaisella itkunsekaisella äänellä? Oliko se jonkinlaista ”tehosteen” hakua, jonka avulla ikään kuin haluttiin saada kuulijat ”hurmoksen” valtaan?
Oli tosin ennenkin olemassa saarnamiehiä, jotka saattoivat saarnansa aikana liikuttua. He saivat samalla mukaansa monia KIITTÄJIÄ.
Eivät vain kaikuneet ne entisaikojen kiitosäänet, vuoden 2009 suviseuroissa. Taustalla kuuluivat vain (häiritsevinä), moninaisten lasten elämöinnit, kirkunat ja huutelut.
Mistä muuten johtuu, että nykyajan vl-vanhemmat eivät edes yritäkään hiljentää lapsiaan - edes seurateltassa?
Ei ennen näin ollut!
Muistan, kuinka ”ennen aikaan” meitä lapsia aina seuroihin lähdettäessä ”evästettiin” sillä, että ”seuroissa täytyy istua kunnolla ja hiljaa, eikä häiritä saarnamiestä”.
Silläkin uhalla, että ehkä tulen saamaan, mahdollisesti palstaa seuraavilta sukulaisiltani ”satikutia”, kysyn silti:
Miksi suomalaiset ovat niin kovaäänisiä kuin he ovat ulkomailla ollessaan?
Miksi heidän lapsensa saavat riehua miten tahtovat, esimerkiksi kyläpaikan kerrostalon rappukäytävässä – kello kuudelta aamulla, samalla kun suurin osa asukkaista on eläkeläisiä, jotka tarvitsevat saada nukkua?
Otamme mielellään vastaan (jopa vl-) sukulaisia, varsinkin, koska he käyvät meillä todella harvoin, mutta – onko väärin, jos odottaa heiltä (lue, heidän lapsiltaan) edes alkeellisimpia käytöstapoja?
Vailla minkäänlaista tieteellisesti tehtyä tutkimusta, voin vain todeta sen, että tämä lasten hillitön ja ”villi” käyttäytyminen alkoi – juuri niin, 1970 luvun hoitokokousten jälkeen!
Paljastan siis perimmäiset tunteeni, kertoessani seuraavaa:
Olemme oikeastaan ”onnellisessa” asemassa, koska muutimme Ruotsiin, vuonna 1968. Sukumme asuu ”sopivan” kaukana meistä. Emme kerta kaikkiaan jaksaisi järjestää kaikkia niitä juhlia ja tapaamisia mitkä oikeastaan kuuluisivat ”normaaliin sosiaalisen” kontaktin pitoon, koska sukumme on niin tavattoman runsas, että meille riittää se, jos voimme pitää mielessä edes omien lastemme ja lastenlastemme merkkipäivät.
Ei vaimoni, enkä minäkään, jaksaisi aina olla leipomassa pullaa ja keittämässä kahvia, kun tupaan tuprahtaisi noin kymmenen, viidentoista henkilön vl- sukulaisperhe.
Itsekästä ajattelua? Totta, mutta rajansa on kaikella – jopa lähimmäisen sukulaisuus rakkaudellakin.
Tapaamme siis harvoin, jos lasketaan sisarustemme meillä vierailut – keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Itse matkustamme Suomeen melkein joka kesä. Tapaamistemme keskinäinen tasapaino ontuu siis hivenen!
Tällä palstalla on käyty kynäsotaa siitä, voidaanko vanhoista, ns. ”hoitokokousasioista” keskustella vapaasti.
Vastaan siihen. Ei voida, koska niistä ajoista halutaan vaieta täydellisesti.
Kuka tietää - mistä syystä?
No – syynhän oikeastaan tiedämme.
Emme vain me erotetut joutuneet kärsimään ”pannaan julistamisesta”.
Tiedän, tosin toisen käden ”insider” tietona, että SRK:n piirissä kuohuivat mahtavat voimat silloin 1970 luvulla.
Oli ”Heikkiä”, Erkki. R.ää, V….jokea, K-mäkeä ja monia muita. He olivat niin vaikuttavia auktoriteetteja, että ”kristikansa” hyväksyi kaiken mitä he ”saarnasivat”, muka – Jumalan valtakunnan (Saara äidin) totuutena.
SRK otti päälleen ”pedon merkin”.
Heidän pedon merkkinsä oli se vanha, jo paavin aikaan käytössä ollut ”lakioppi”.
”Ostakaa aneita”! Jos teette niin tai näin. Jos noudatatte SRK:n käskyjä (Jumalan sanasta välittämättä), pääsette taivaan kunniaan – aamen.
Alkoi mahtava souvi. Laitettiin myyntiin kasetteja, äänityksiä ja jopa – huomaa, CD- levyjä, joiden sisältö tosin oli – hengellistä, mutta:
Itselläni on pari CD:tä, jotka SRK on kustantanut.
Niissä esiintyy käyrätorvea, vetopasuunaa, trumpettia, viulua sun muuta, ennen aikaan, vanhoillislaestadiolaisuudessa, täysin kiellettyä soitinta.
Usko vaihtui vähitellen bisnekseksi. Kerää ”köyhältä” uskon kansalta rahat pois.
Voiko siis ”oikea” uskovainen olla ostamatta näitä CD levyjä? Voiko hän olla ost
Aluksi – sain viimeinkin taas internetin toimimaan.
Se kun tyssäsi jo kolmannen kerran muutaman kuukauden sisällä. Viruksenesto-ohjelmassa oli syy. Se kun piti ihan oikeankin S-postiohjelman vaarallisena. Onneksi vanhalla vaarilla on poikia jotka osaavat korjata niksit.
Palasimme suomen matkalta viikko sitten perjantaina. Oli tarkoitus käväistä suviseuroissa, mutta haaveeksi se jäi. Laivalippu, Tukholmasta Turkuun, auton ja asuntovaunun kanssa olisi maksanut 240 euroa plus henkilöliput ja hytti.
Ajoimme siis Haaparannan kautta Suomeen, mutta jouduimme matkan pituuden vuoksi yöpymään kaksi yötä matkan aikana. Olimme Suomen puolella vasta kun suviseurat olivat jo ohi.
Saimme tosin kuunnella joitakin saarnoja autoradion välityksellä.
Jäi sellainen eriskummallinen tunne. Saarnattiin – lähes samalla tavoin kuin ennen, mutta! Ihmettelimme semmoista muuttunutta ”ääntä” kellossa.
Saarnamiehen kun täytyi koko ajan saarnata sellaisella itkunsekaisella äänellä? Oliko se jonkinlaista ”tehosteen” hakua, jonka avulla ikään kuin haluttiin saada kuulijat ”hurmoksen” valtaan?
Oli tosin ennenkin olemassa saarnamiehiä, jotka saattoivat saarnansa aikana liikuttua. He saivat samalla mukaansa monia KIITTÄJIÄ.
Eivät vain kaikuneet ne entisaikojen kiitosäänet, vuoden 2009 suviseuroissa. Taustalla kuuluivat vain (häiritsevinä), moninaisten lasten elämöinnit, kirkunat ja huutelut.
Mistä muuten johtuu, että nykyajan vl-vanhemmat eivät edes yritäkään hiljentää lapsiaan - edes seurateltassa?
Ei ennen näin ollut!
Muistan, kuinka ”ennen aikaan” meitä lapsia aina seuroihin lähdettäessä ”evästettiin” sillä, että ”seuroissa täytyy istua kunnolla ja hiljaa, eikä häiritä saarnamiestä”.
Silläkin uhalla, että ehkä tulen saamaan, mahdollisesti palstaa seuraavilta sukulaisiltani ”satikutia”, kysyn silti:
Miksi suomalaiset ovat niin kovaäänisiä kuin he ovat ulkomailla ollessaan?
Miksi heidän lapsensa saavat riehua miten tahtovat, esimerkiksi kyläpaikan kerrostalon rappukäytävässä – kello kuudelta aamulla, samalla kun suurin osa asukkaista on eläkeläisiä, jotka tarvitsevat saada nukkua?
Otamme mielellään vastaan (jopa vl-) sukulaisia, varsinkin, koska he käyvät meillä todella harvoin, mutta – onko väärin, jos odottaa heiltä (lue, heidän lapsiltaan) edes alkeellisimpia käytöstapoja?
Vailla minkäänlaista tieteellisesti tehtyä tutkimusta, voin vain todeta sen, että tämä lasten hillitön ja ”villi” käyttäytyminen alkoi – juuri niin, 1970 luvun hoitokokousten jälkeen!
Paljastan siis perimmäiset tunteeni, kertoessani seuraavaa:
Olemme oikeastaan ”onnellisessa” asemassa, koska muutimme Ruotsiin, vuonna 1968. Sukumme asuu ”sopivan” kaukana meistä. Emme kerta kaikkiaan jaksaisi järjestää kaikkia niitä juhlia ja tapaamisia mitkä oikeastaan kuuluisivat ”normaaliin sosiaalisen” kontaktin pitoon, koska sukumme on niin tavattoman runsas, että meille riittää se, jos voimme pitää mielessä edes omien lastemme ja lastenlastemme merkkipäivät.
Ei vaimoni, enkä minäkään, jaksaisi aina olla leipomassa pullaa ja keittämässä kahvia, kun tupaan tuprahtaisi noin kymmenen, viidentoista henkilön vl- sukulaisperhe.
Itsekästä ajattelua? Totta, mutta rajansa on kaikella – jopa lähimmäisen sukulaisuus rakkaudellakin.
Tapaamme siis harvoin, jos lasketaan sisarustemme meillä vierailut – keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Itse matkustamme Suomeen melkein joka kesä. Tapaamistemme keskinäinen tasapaino ontuu siis hivenen!
Tällä palstalla on käyty kynäsotaa siitä, voidaanko vanhoista, ns. ”hoitokokousasioista” keskustella vapaasti.
Vastaan siihen. Ei voida, koska niistä ajoista halutaan vaieta täydellisesti.
Kuka tietää - mistä syystä?
No – syynhän oikeastaan tiedämme.
Emme vain me erotetut joutuneet kärsimään ”pannaan julistamisesta”.
Tiedän, tosin toisen käden ”insider” tietona, että SRK:n piirissä kuohuivat mahtavat voimat silloin 1970 luvulla.
Oli ”Heikkiä”, Erkki. R.ää, V….jokea, K-mäkeä ja monia muita. He olivat niin vaikuttavia auktoriteetteja, että ”kristikansa” hyväksyi kaiken mitä he ”saarnasivat”, muka – Jumalan valtakunnan (Saara äidin) totuutena.
SRK otti päälleen ”pedon merkin”.
Heidän pedon merkkinsä oli se vanha, jo paavin aikaan käytössä ollut ”lakioppi”.
”Ostakaa aneita”! Jos teette niin tai näin. Jos noudatatte SRK:n käskyjä (Jumalan sanasta välittämättä), pääsette taivaan kunniaan – aamen.
Alkoi mahtava souvi. Laitettiin myyntiin kasetteja, äänityksiä ja jopa – huomaa, CD- levyjä, joiden sisältö tosin oli – hengellistä, mutta:
Itselläni on pari CD:tä, jotka SRK on kustantanut.
Niissä esiintyy käyrätorvea, vetopasuunaa, trumpettia, viulua sun muuta, ennen aikaan, vanhoillislaestadiolaisuudessa, täysin kiellettyä soitinta.
Usko vaihtui vähitellen bisnekseksi. Kerää ”köyhältä” uskon kansalta rahat pois.
Voiko siis ”oikea” uskovainen olla ostamatta näitä CD levyjä? Voiko hän olla ost
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Mistä muuten johtuu, että nykyajan vl-vanhemmat eivät edes yritäkään hiljentää lapsiaan - edes seurateltassa?
Ei ennen näin ollut!"
V. 1984 astui voimaan ruumiillisen kurittamisen kieltävä laki. Sinut sai hiljaiseksi risulla, nykylapsia ei oikein millään. Toisaalta lapsen äänet eivät seuroja pilaa. Taivaan valtakunnan suurimmat saavat ollakin vähän äänessä.
On vain sattumaa, että myös hoitokokoukset sattuivat vl-elämässä juuri niihin aikoihin. Maailma on laveampi kuin vl-elämä. Ja onhan niitä toki hyvinkin kasvatettuja hillittyjä lapsosia. Ei ainakaan lasten syytä, vaan katse vanhempiin ja heidän jaksamiseensa. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
Alpo...Voi, että...!! Harmi, että sinulle ei sitten niin mikkkään kelepaa..!
Voiko siis ”oikea” uskovainen olla ostamatta näitä CD levyjä?
Voi olla ostamatta. Toki nämä on vapaaehtoisia asioita. Moni ostaa, koska tykkää kuunnella näitä.