Romanialaiset kerjäläiset viime viikolla

Länsi-Savo uutisoi tänään 10.7 kuinka Romanialaiset kerjäläiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Se porukka mikä täällä viime viikolla himmaili, oli sitten rotaatiossa ilmeisesti kerjäläisten kuninkaita, kun aamulla pyyhkäistiin hopeisella alfa romeolla Sokoksen parkkiin. Isä teki käskynjaon paikalla jonka jälkeen vaimo ja neljä lasta hajaantuivat kohteisiinsa soittelemaan musaa. Vaimo tosin tyytyi pelkästään polvillaan hojottamaan Sokoksen edessä kädet kerjuuasennossa. Yksi veteli vanhaa hanuria ees-taas ja 'musisoi'. Työnjakoa välillä vaihdettiin ja autollakin käytiin välillä toisaalla. Yksi manne haki välillä porukalle kunnon muikkuateriat, niin mikäs siinä oli elantoa tienatessa.

Äiti kävi välillä kauppaamassa näitä 'arvo-korujaan' ja tyyli oli hieman agressiivinen. Ei tuntunut ensimmäisellä kiellolla menevän perille, vaan perässä piti kulkea ja mankua.
Tällä viikolla ei ole näkynyt tätä porukkaa, lieneevätkö alfalla pyyhkäiseet toiseen kaupukiin ammatiaan eli pummimista / näpistelyä harjoittamaan.

ÄLKÄÄ ANTAKO KERJÄLÄISILLE RAHAA.

Sellainen perhe
11729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

EI noista ole juurikaan ollut haittaa, mutta paljon pahempi ongelma ovat mikkeliläiset juoppoluuserit jotka ovat aina pummaamassa euroa tai sitten tupakkaa.

Harmi vaan kun nämä romanialaiset eivät osaa suomea tai englantia niin ei voi kuittailla samoin kuin omille spurguillemme että "mene töihin luuseri" :D

Äänestä
  • jos tulee vielä kerjäläis akka silmiin polvillaan ruinaamassa, niin eiku kikkeli esiin ja läiskii kerjäläistä poskille.

    rohkeemmat voi läiskiä miehiäkin.

    Äänestä

on samanlainen auto pyörii Turussa ja kaikki mahdolliset jätteet laitetaan auton alle, oli ne sitten kakkavaippoja tai mitä tahansa haisevaa.
Sen jälkeen siirretään auto toiseen paikkaan ettei vaan joudu maksamaan pysäköintimaksuja.
Ei kun kerjuulle taas!

Äänestä

Sut pitäs vaihtaa niiden asemaan niin tietäisit minkälaista kerjätä!!Ihan kuin ne ois sulle jotain pahaa tehny :( Mikkeli on hirveen rasistine paikka .Sulla on tainnu olla pienet kuviot ku noin häirittee muut.

Äänestä
  • Joku näköjään yrittää sotkea käyttämääni nimimerkkiä omiin paskoihinsa. Naurettava pelle, keksi oma nimimerkki. Sellainen joka ei ole liian lähellä samaa, kuin muilla.

    Äänestä

  • Itse en ainakaan rasistiksi tunnustaudu, vaikka nämä hiekka-aavikon timot mua ottaakin päähän. En tykkää romanialaisista rikollisista ja keinottelijoista, mutta en tykkää suomalaisistakaa jotka samaa harrastaa. Mut ukottajille kenkää perseelle ja maasta ulos.

    Äänestä

  • Et kai sinä tosissas usko että nää on todellisia "kerjäläisiä" ajatelkaa nyt realistisesti vähän!.

    Äänestä

  • kerjäläisiä kirjoitti:

    Et kai sinä tosissas usko että nää on todellisia "kerjäläisiä" ajatelkaa nyt realistisesti vähän!.

    Jos olisimme sen verran fiksuja ja uskottaisi, että ei niille kerjäläisille anneta rahaa. Ne oppisivat tietämään, että tänne on turha tulla kerjäämään. Ja kuka niitten kerjäläisten matkan tänne Suomeen maksaa. Jos rahasta olisi pula, ei niillä olisi varaa tänne Suomeen matkustaa. Ne vaan tekeytyy kerjäläiseksi. Ne huijaa ihmisiä, myy ihmisille puoliväkisin rihkamaa kultana. Meidän on itse oltava jyrkkänä, että ne oppisivat, että meiltä ei rahaa tipu kerjäläisille. Ei ainakaan romanian kerjäläisille.

    Äänestä

  • Savonlinna

    Näpistys

    Aika: 19.07.09

    Paikka: Savonlinna

    Viisi romanialaista näpisti savonlinnalaiselta naiselta kaulasta kolme kultaketjua riipuksineen. Romanialaiset olivat yrittäneet myydä naiselle kultaisia kaulaketjuja, samalla he olivat sovittaneet kaulaketjuja naiselle. Nainen oli kieltäytynyt ostamasta jolloin romanialaiset olivat poistuneet. Vähän ajan kuluttua nainen huomasi että hänen kaulasta oli hävinnyt kolme kultaketjua. Tilalle romanialaiset olivat jättäneet oman arvottoman kaulaketjun.

    Poliisi tavoitti romanialaiset ja heidän anastamansa kultaketjut saatiin takaisi

    Olis p**kele poliisi paluttanu samantie noi mannetkii sinne mistä lie ovat kotosin.

    Äänestä

No on se jos kerjäläinen soittaa haitarilla säkkijärven polkan 0.5€ niin etippä jukeboxi joka soittaa samaan hintaan vastaavan kipaleen. Vastaavasti toinen keräläinen kiillotti kenkäni 1€, jos kerjäläinen ei osaa mitään ei sille kannata antaakkaan mitään.

Äänestä
  • nuo taitaa olla aivan eri sakkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallustelijaa kirjoitti:

Länsi-Savo uutisoi tänään 10.7 kuinka Romanialaiset kerjäläiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Se porukka mikä täällä viime viikolla himmaili, oli sitten rotaatiossa ilmeisesti kerjäläisten kuninkaita, kun aamulla pyyhkäistiin hopeisella alfa romeolla Sokoksen parkkiin. Isä teki käskynjaon paikalla jonka jälkeen vaimo ja neljä lasta hajaantuivat kohteisiinsa soittelemaan musaa. Vaimo tosin tyytyi pelkästään polvillaan hojottamaan Sokoksen edessä kädet kerjuuasennossa. Yksi veteli vanhaa hanuria ees-taas ja 'musisoi'. Työnjakoa välillä vaihdettiin ja autollakin käytiin välillä toisaalla. Yksi manne haki välillä porukalle kunnon muikkuateriat, niin mikäs siinä oli elantoa tienatessa.

Äiti kävi välillä kauppaamassa näitä 'arvo-korujaan' ja tyyli oli hieman agressiivinen. Ei tuntunut ensimmäisellä kiellolla menevän perille, vaan perässä piti kulkea ja mankua.
Tällä viikolla ei ole näkynyt tätä porukkaa, lieneevätkö alfalla pyyhkäiseet toiseen kaupukiin ammatiaan eli pummimista / näpistelyä harjoittamaan.

ÄLKÄÄ ANTAKO KERJÄLÄISILLE RAHAA.

Sellainen perhe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu