Kauppinen vaatii Katajaa julkistamaan omat kestityksensä Kevan tiloissa
10.7.2009 12:32
HS/STT
Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen vaatii Kevan hallituksen puheenjohtajaa Sampsa Katajaa tekemään selkoa omista Kevan tiloissa järjestämistään tilaisuuksista.
Keskustalaisen Kauppisen mielestä kokoomuslaisen Katajan on kerrottava myös oman puolueensa edustajille järjestetyt tilaisuudet ja osallistujien nimet.
Kauppinen sanoi STT:lle pitävänsä hyvänä, että poliisi tutkii yhtä edustustilaisuutta koskevan kuitin muutoksen. Kauppinen on myöntänyt muuttaneensa osallistujien nimiä yhteen kuittiin, mutta pitää sitä inhimillisenä virheenä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onkohan Kauppinen katkera?
KEPU PETTÄÄ AINA..KEPULAISEEN EI VOI LUOTTAA...