Tuoreessa venelehdessä oli kriittinen artikkeli Volvo Ocean Race ja Vendee Globe -purjehduskilpailujen kehityksestä suuntaan, jossa raha ja sponsorien medianäkyvyys ajavat turvallisuuden edelle. Ylilyöntejä on varmasti tapahtunut niin vene- kuin reittisuunnittelussa - siitä kertoo jo kilpailussa syntyneiden vaurioiden määrä. Toisaalta näin katsojan näkökulmasta viimeisin Volvo -kisa oli erittäin mielenkiintoista katsottavaa niin televisiosta kuin paikanpäällä Ruotsissa, ja kisa tuntui saavuttaneen suosion laajemman yleisön keskuudessa. Paljon on kilpailu kehittynyt niistä ajoista, kun kisaan osallistuivat talkoopohjalta miehistöt ja kilpailun kulusta sai lukea alan lehdistä kerran kuukaudessa.
Kilpapurjehdus koskettaa lopulta aika pientä osaa veneilijöistä, mutta muuten kilpaveneisiin kehitetyt ratkaisut siirtyvät vähitellen sovelluksina uusiin matkaveneisiin. Sinänsä kirjoittajan huoli siitä, että ennen purjehdukseen kuuluneet reilut turvamarginaalit esim. materiaalivahvuuksissa ovat kaventuneet suorituskykyvaatimusten tieltä on varmasti aiheellinen. Omalla kohdalla valinta nykyaikaisen raaserin ja perinteisemmän uppotukin välillä mietittyttää, jos venettä joskus isommaksi päivittää. Toisaalta vauhdikkaampi purjehdus modernilla veneellä kiinnostaa, mutta kyllä se luottamus kalustoa kohtaan on kuitenkin lopulta ehkä se tärkein tekijä purjehduksen miellyttävyydessä kaikissa olosuhteissa. Riippuu tietysti paljon myös keleistä jossa liikutaan - normaaleilla kesäkeleillä urheilullisuus ei ole veneessä pahitteeksi. Toisaalta viime Ahvenanmeren ylitys vähän liian kovassa kelissä pisti kateellisena tutkimaan satamassa viereen parkkeerattua Hallberg-Rassya, jossa esim. tukeva masto oli tuettu paksujen päävanttien lisäksi parilla alavantilla per puoli.
Kilpapurjehdus koskettaa lopulta aika pientä osaa veneilijöistä, mutta muuten kilpaveneisiin kehitetyt ratkaisut siirtyvät vähitellen sovelluksina uusiin matkaveneisiin. Sinänsä kirjoittajan huoli siitä, että ennen purjehdukseen kuuluneet reilut turvamarginaalit esim. materiaalivahvuuksissa ovat kaventuneet suorituskykyvaatimusten tieltä on varmasti aiheellinen. Omalla kohdalla valinta nykyaikaisen raaserin ja perinteisemmän uppotukin välillä mietittyttää, jos venettä joskus isommaksi päivittää. Toisaalta vauhdikkaampi purjehdus modernilla veneellä kiinnostaa, mutta kyllä se luottamus kalustoa kohtaan on kuitenkin lopulta ehkä se tärkein tekijä purjehduksen miellyttävyydessä kaikissa olosuhteissa. Riippuu tietysti paljon myös keleistä jossa liikutaan - normaaleilla kesäkeleillä urheilullisuus ei ole veneessä pahitteeksi. Toisaalta viime Ahvenanmeren ylitys vähän liian kovassa kelissä pisti kateellisena tutkimaan satamassa viereen parkkeerattua Hallberg-Rassya, jossa esim. tukeva masto oli tuettu paksujen päävanttien lisäksi parilla alavantilla per puoli.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suurin ilonpilaaja on liian vapaat säännöt.Kääntyvätkölit,tietokoneavusteiset autopilotit ja kiertyvät mastoprofiilit yms.Ennen oli säännöissä pykälä joka kielsi kaiken varastoidun voiman käytön porjesäädöissä tai veneen ohjauksessa.Nykyajan valtameriraaserilla ei pysty edes purjehtimaan ellei apukone käy.Elleninkin suurin pelko ennätyskierroksella oli riitääkö generaattorin voiteluaine maaliin asti.Mielestäni tällä on pilattu koko hieno urheilulaji.Eihän Ranskanympäriajoonkaan saa osallistua skootterilla vaan itse pitää polkea vaikka pyörät ovatkin hiilikuitua ja titaania!
En olisi kovin harmissani kilpailuissa käytettävän kaluston kehityksestä. He kirikööt kisansa puolestani kuten tahtovat, mutta itse purjehdin kuten tahdon; kiireettä, nautittavasti ja melkein sellaisella purrella kuin toivon. Ei pidä unohtaa, että myös "ylivarusteltuna" kisaveneet antavat myös suurelle yleisölle uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Kelläpä olisi suurempi into kokeilla uudistuksia, ellei juuri kilpailijoilla?
Toisaalta jaan huolen joistain ratkaisuista runkovahvuudesta alkaen, jotka ilmeisesti kestävät taitavien kilpapurjehtijoiden käytössä, mutta eivät vähemmän taitavilla harrastajilla. On kuitenkin turhaa vaatia paksuja ja kestäviä umpilaminaattirunkoja tai joka myrskyn kestäviä takiloita, jos uuden suurehkon veneen hinnan halutaan pysyvän yhtälössä (pituus jalkoina x 5000 euroa). En tosin väitä avaajan vaatineen sellaista, mutta mainitsenpa vain näin esimerkkinä.
Ostakaa hyvät ystävät vähintään se toiseksi tai kolmanneksi halvin pursi, ellei se ole selvästi ylihintainen. Ne muutamat kymppitonnit harmittavat ostohetkellä, mutta laatu on vielä jäljellä, kun hinta on jo unohdettu. Ja ostakaa mieluummin hyvä ja vähän pienempi pursi kuin edullinen, jossa on tilaa myös ystäville. Se vanha ja vähän rähjäinen Jonmeri tai vastaava ei ikinä menetä niitä hyviä ominaisuuksiaan, joita halpa liukuhihnavene ei koskaan tule omistamaan.