on tullut tiensä päähän ja se on hyvä.
korruptio
kulttuuri'
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kunpa olisikin tullut tiensä päähän.
Taitaa olla, että näytöt jäävät puuttumaan, kun liian moni liian isokenkäinen joutuisi ikävään julkisuuteen.
jo suomalaisille iso voitto kun maalaisliitto on tullut tiensä päähän. hyvästi kepu
näin ei asia ole. Ainoa häviäjä tästä nykyisestäkin sopasta on SDP. Tätä mieltä on suomen kansa ja ei muutama sossuänkyrä tuota pysty muuttamaan. Mutta jatkakaa ihmeessä samaan tahtiin. Jokainen sananne jokainen tekonne murentaa kannatustanne entisestään. Ainakin jos jatkatte samaa tahtia. Asia on eri jos viimein keksitte miten oppositiopolitiikkaa käydään, epäilen vahvasti että nykyhohtonne ei tuohon pysty. Johtohan voidaan aina vaihtaa mutta akkojen puoluessa tuokin lienee toiveunta.
siinä sossukki maalaisliiton tavoin jääjä jalkoihin ku yrittäjät lähtee joukolla politiikkaan mukaan.