Olen saanut pienen vihjeen että Tarja Halonen olisi tarjonnut illallisen Lauri Ihalaiselle vaalien jälkeen, onko näin, asia pitäisi tutkia!
Halosen kestit
Miten on
11107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
vaimoni oli kunnalisvaali ehdokkaana meillä on vaalein jälkeen käyny vieraita joille on tarjottu kahvia ja joskus jopa pullaa ja pipareita muttei läheskään aina
Pääsikö valtuustoon?
Jos vaimosi on kunnanvaltuutettu, nin puhuttiinko kahvipöydässä esim. rakennuskaavoista. Olivatko kahvivieraat myös vaimosi vaalirahoittajia.
Onko kunnalla ja kahvivierailla ollut / suunnitteilla yhteisiä hankkeita?
Näihin kysymyksiin vastaamalla asiaa voisi alkaa selvittää.
liian monta kysymystä näin lauantai aamuna ei tollasia voi muistaa
on, että vaimosi pääsi valtuustoon. Vaalitukijat olivat kahveilla. Ja puheenaiheena olivat näiden tukijoiden jotkut yhteiset systeemit kunnan kanssa.
Tuttua juttua.
Vieraat on yleensä olleet sukulaisia serkkuja ja nyt aivan kauheeta elikkä jopa sisaruksia on ollu kahvilla (niille ei oo pullaa ja piparia tarjottu) ja niissä on sovittu muummuassa jopa 2000centin arvoisista rippi lahjuksista. Ilmiannanko vaimoni iltalehdelle. Näen jn lööpin kunnallisvaali ehdokkaan lähipiiri kertoo: vaalein jälkeen sukulaisten kestitsemistä kahvilla ps. Joskus myös pullaa ja piparia oli tarjolla
Kyllä tuohon pitäisi median tarttua heh heh
on se niin väärin
Kysykää vain kepulaiset - kun ette varmaan ole kotonakaan oppineet - mikä on lahjontaa ja mikä ei.
"Keskinäisen yhteistyön tulee olla avointa ja oikeudenmukaista, tasavertaista ja yleisiä arvoja kunnioittavaa". Ymmärsittekö?
Kai lapsikin tietää, että kähmintä ja toisten rahojen käyttö luvatta (esim. eläkerahojen) on lain vastaista omiin tarkoituksiin. Pakkohan se nyt on lekkeriksi laittaa ennenkuin maanantaina rysähtää!
Nii tiukalla päällä että mua oike pelottaa. Okei tunnustan oli kerran ruokaakin tarjolla ja senkans viiniä
Kuulemma SDP:n suurimmat vaalirahat eduskunta vaalikampanjassa kertyi Hyvä Suomi ry:n marraskuussa 2006 Helsingin Työväentalolla järjestämästä talousseminaarista. Mm. Eero Heinäluoman vaalikassaan se tuotti runsaat 53 000 euroa ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannan kassaan 25 000 euroa”.
Eero Heinäluoma sanoi: “Seminaarissa riippuvuusongelma on olematon. Lisäksi tukisummatkin pysyvät inhimillisinä.” (lipun hinta oli ”vain” 900 euroa)
Tietääkö Urpilainen siitä mitään niin kuin ei tuntunut tietävän mitään SAK:n kymmenien miljoonien vaalirahoituksesta demareille tai ei ainakaan halunnut kommentoida juostessaan pakoon toimittajia eduskunnassa?
Kaiken huippu oli Urpilaisen lausunto SAK:n vaalirahoituksesta:
- Kaikki on tapahtunut lakien ja asetuksien mukaan (- ja tasapuolisesti)
Mikä on tämä aatteellinen yhdistys Hyvä Suomi ry? Onko se vastaava kuin keskustan Menestyvä Suomi ry? Onko se sdp:n puoluetoimistofirma, joka on perustettu marraskuussa 2006 vain vaalirahojen keräystä varten?
Tässä seuraavassa on yhdistysrekisterin tiedot Hyvä Suomi Ry:stä:
NIMI
Hyvä Suomi ry
KOTIPAIKKA
Helsinki
OSOITE
Viherniemenkatu 9 A 2
00530 Helsinki
REKISTERINUMERO
194.683
MERKITTY REKISTERIIN
29.08.2006
NIMENKIRJOITUSTAPA (Rekisteröity 29.08.2006)
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi
yhdessä.
SÄÄNTÖMÄÄRÄISET NIMENKIRJOITTAJAT (Rekisteröity 29.08.2006)
Puheenjohtaja Leskinen Merja Anneli, Helsinki
Varapuheenjohtaja Warto Rauli Kullervo, Helsinki
Sihteeri Kekkinen Ari Toivo, Helsinki
Rahastonhoitaja Stylman Mikko Einar, Helsinki
HENKILÖTIEDOT
Kekkinen Ari Toivo, Myllymatkantie 1 D 33, 00920 Helsinki
Leskinen Merja Anneli, Harbonkatu 7 A, 00980 Helsinki
Stylman Mikko Einar, Väinö Auerin katu 7 D 48, 00560 Helsinki
Warto Rauli Kullervo, Siltakyläntie 2 J 43, 00740 Helsinki
Mielenkinitoista on se että entinen SDP:n Helsingin piirin toiminnanjohtaja Rauli Warto on varapuheenjohtajana.
Rauli Warto on myös Eläkevakuutusyhtiö Eteran asiakaspäällikkö.
Tiedotusvälineet ovat toitottaneet vain Nova-Groupista ja sen yhteydestä Kepuun...mutta ei sanakaan siitä että
Etera ja Rakennusfirma Skanska ovat kuin "paita ja perse"...kuten tässä seuraavasta linkista voi lukea..
http://www.talentpool.fi/2006/company.php?page=etera
Esim. Forssa on Demarien hallitsema kaupunki ja Demareiden avustuksella tehtiin kaava, joka sallii uuden Prisman
rakentamisen Forssan parhaimmalle myyntipaikalle ja tietysti Skanska on rakennuttajana...
http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/projektit/18302.html
S-ryhmä on saanut parhaimmat myyntipaikat joka puolella Suomessa ja tietysti Skanska on rakennuttajana...
..eikö muka yhtään "haise" kun Hyvä Suomi Ry:n varapuheenjohtaja on hyvää pataa rakennusfirma Skanskan
kanssa..ja vielä on olemassa "kytkös" Eläkeyhtiö Eteraan...ja S-Ryhmään !?
Nova Group Oy
toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki
liiketoimintajohtaja ARTO MERISALO
(hehheh, ei voi olla toimari?)
Hallituksen puheenjohtaja Merisalo Aija
Varsinainen jäsen Hakala Pasi
Varsinainen jäsen Yli-Saunamäki Tapani
PALVELUT PALKKIOTA VASTAAN - eikä pullakahveilla selviä eikä halvalla viinilläkään, pyhäporsliinit katettuna salin pöydälle. Kelmien kerhossa isot pojat ei maakunnan kepujäseniä tarvitse muutakun äänestämään ja jäsenmaksuja toimittamaan.
Tälle saitille ylivoimaisesti parhaat !