Törkeä ja yhteistyökyvytön työntekijä

Kuinka tulisi suhtautua työntekijään, joka on yhteistyökyvytön ja suorastaan törkeä muita työntekijöitä kohtaan? Kyseinen ihminen ei siis ole hoitaja saati sitten lääkäri, mutta kokee jatkuvasti oikeudekseen pompottaa ja suhtautua nuivasti ja ilkeästi muihin työntekijöihin.

Jatkuvaa vittuilua ja vastahakoisuutta. Kyseisen henkilön on vaikea sietää, että hänelle annetaan tehtäväksi jotain. Ystävällisiin pyyntöihinkin hän osaa suhtatutua kuin hän olisi pompottelun kohteena. Ei saa suoritettua kaikkia tehtäviä vaan sysää niitä muille. On pokkaa kyseenalaistaa hoitajien päätökset, vittuilee jopa suoraan lääkäreillekin päin naamaa.

Työilmapiirin kannalta ei mikään taivaan lahja sairaalamaailmassa, jossa jokaisen tulisi hoitaa työnsä ja antaa muillekin työrauha.
5691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No mikäs tämä työntekijä sitten on asemaltaan, jos ei kerran ole hoitaja eikä lääkäri? Siivooja vai?

Äänestä
  • väkeä, voi olla fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi tmv.

    Itselläni on kokemusta tällaisesta alaisesta, eipä paljon kiinnosta ottaa enää töihin eikä liene ihan pakkokaan.

    Äänestä

  • väkeä, voi olla fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi tmv.

    Itselläni on kokemusta tällaisesta alaisesta (hoitaja), eipä paljon kiinnosta ottaa enää töihin eikä ole onneksi ihan pakkokaan.

    Äänestä

sairaaloissa työilmapiiriä mikä ei olisi jo valmiiksi tuhottu. Unhoda koko sairaala-maailma jos suinkin vielä voit. Säilytä itsesi ehjänä.

Äänestä

Hoitaja ei saa päättää mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä kanssatyönte kirjoitti:

Kuinka tulisi suhtautua työntekijään, joka on yhteistyökyvytön ja suorastaan törkeä muita työntekijöitä kohtaan? Kyseinen ihminen ei siis ole hoitaja saati sitten lääkäri, mutta kokee jatkuvasti oikeudekseen pompottaa ja suhtautua nuivasti ja ilkeästi muihin työntekijöihin.

Jatkuvaa vittuilua ja vastahakoisuutta. Kyseisen henkilön on vaikea sietää, että hänelle annetaan tehtäväksi jotain. Ystävällisiin pyyntöihinkin hän osaa suhtatutua kuin hän olisi pompottelun kohteena. Ei saa suoritettua kaikkia tehtäviä vaan sysää niitä muille. On pokkaa kyseenalaistaa hoitajien päätökset, vittuilee jopa suoraan lääkäreillekin päin naamaa.

Työilmapiirin kannalta ei mikään taivaan lahja sairaalamaailmassa, jossa jokaisen tulisi hoitaa työnsä ja antaa muillekin työrauha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu