Kasvihuoneessa

ongelma?!

Minulla on muovinen kasvihuone, jonka pohjan putsasin rikkaruohoista. Maan päälle laitoin sanomalehtiä ja niiden päälle Aurinko-kasvuturvetta sekä hevosenlanta-turvetta. Kasvihuoneessa kasvaa tomaatteja, maissia ja paprikaa. Nyt ongelmana on vihertävältä näyttävä turve etenkin kasvien juurilla.Toinen ongelma on sienet, joita on pullahtanut sinne tänne turpeen joukkoon jo melkoinen määrä. Sienet olen tietenkin poistanut ja vihertävää multaa harannut. Lannoitteena olen kasveille antanut Hyötykasvilannoitetta. Missähän vika?

2

796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielestäni

      Kun pelkässä turpeessa kasvattaa, siinä on paljon eloperäistä ainetta ja se imee liikaakin vettä.. kasvaa siis levää, sammalta ja sieniä helposti. Mä olisin sekoittanut tuohon alustaan hiekkapitoisempaa puutarhamultaa tai jotain muuta kuin eloperäistä, hajoavaa, höttöistä, vettä imevää ainesta. Jos pidät vihreyttä ja sieniä ongelmana, niin ainahan voit pistää siihen päällimmäiseksi jotain katetta ja hiekkapitoisempaa multaa. Ja kastella maaperää pistemäisemmin kasvien juurille eli ei suuttimella. Anna pinnan siis kuivahtaa välillä (tai haraa sitä). Voi olla että kastelet liikaakin.

      Sanomalehdillä kasvatetaan sieniä, ne kun on selluloosaa... ;) miksi laitoit niitä alimmaiseksi? Vesi ei välttämättä valu maaperään jos sitä tulee liikaa vaan jää siihen lillumaan...

      • ....

        Onhan siellä kunnon ilmanvaihto ja luukut auki? Liika ilmankosteuskin vaikuttaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10481
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2639
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      222
      2114
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1933
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1120
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1114
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      59
      979
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      77
      929
    9. 170
      925
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      872
    Aihe