Yhteislupien

väärinkäyttö

Kysyisinkin täällä ensin mitä porukka on mieltä asiasta jota tapahtuu pohjois-hämeessä.
Eräs hirviporukka, ei seura toimii alueellaan useiden meidän maanomistajien mielestä väärin. Alue kuuluu ns yhteislupa piiriin eli hirvieläin luvat jaetaan usean porukan kesken. Esim porukalle a 3 3 porukka b 5 5 ja porukka c 4 4. Porukan a hirvi "päällikkö" on mieleltään ei nyt niin terve ja luulee hallitsevansa koko aluetta ja näkee jopa oikeudekseen haukkua marjassa olevia maanomistajia tahallisesta metsästyksen häirinnästä.

Susi laumat teki tehtävänsä ja hirvi kanta pieneni oleellisesti ja nyt hirviä on alueella melko vähän. Porukan a päällikkö onkin jättänyt alueen a käytännössä metsästämättömäksi vaikka alueella liikkuu hirviä jälkien mukaan tasaisesti ja kulkee hän alueen b porukan mukana vetäen väkisin porukan a sinne vastustuksista huolimatta. Kaikki porukassa b ei hyväksyisi toisen porukan mukaan tuloa. Alueella on kova hirvi keskittymä ja alueen a ja b luvat käytetään kohteessa b.
Kohteen a maanomistajat ei saa lihaa eikä vastinetta vuokrasopimuksiin ja lupauksiin pitää hirvikantaa kurissa koska luvat ammutaan täysin toisaalla.

Onko tämä oikein???
Ajattelin ilmoittaa asiasta riistanhoitopiiriin ja vedän maani kokonaan pois hirvi käytöstä ja annan mielelläni alueelle perustetulle uudelle pienriista seuralle jossa tuntuu olevan todella asiallista ja hyvää väkeä. Toivottavasti uusi porukka hakee hirviluvat sillä heille myönnän enään oikeuden kulkea alueellani hirvijahdissa.

1

2190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirvijohtaja kainuusta

      Mainisemasi kaltainen hirvijohtaja heti pois ja hirvimetsästys kieltoon pariksi syksyksi.
      Yhteisluvan hirviluvat hakee yksi henkilö, joka on myös A, mutta ei mainisemasi kaltainen.
      Sitten jokainen hirviporukka valitsee oman johtajan, lisäsi varajohtajat. Ja jokainen seura metsästää omalla alueellaan.
      Myöhemmin kun joku seura saa kaikki hirvet, naapuriseurat voivat käyttää, jo hirvet saaneen maita hyväkseen. Ja aivan vapaasti, tai jos tarvitsee pyytää maasto-opasta vieraalle alueelle. Sillä luvan hakijalle on lopuksi rahojen keräs ja tilitys piirille. Ei hän saa olla sen suurempi herra.
      Näin meillä ja hyvin toimii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe