Lähitaksin

Ei muuten pojat kannata ainakaan ensimmäisinä olla ottamassa uusia lähitaksin datapäätteitä.
On tiedossa jo kioski/bittimaakari/pykälänikkari jotka vääntävät vastaavat päätteet sopivaan palikkaan autoon kunhan rajapinnat selvitetään.
Ei saada hinnaksi viidelle vuodelle 6000 kuten lähitaksi/semel palikalle(60kk*100e) myydään omaksi tai liisataankin.
Oli kuulema ennakkotapaus EU-tuomioistuinmessa tämä Microsoftin nettiselain/kilpailevien vastaavat.
641397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Ei taida olla sulla olikeen hallussa mitä kaikkea niiden myllyjen pitää hanskata:)
"kunhan rajapinnat selvitetään" Tämä jo tyrmää ideasi. Likuma, Likuma2 ja Sote ovat Semelin tuotteita, joita niiden laitteiden on Lähitaksin alueella on osattava lukea. Luuletko, että kyseinen yritys antaa tai myy niiden rajapinnat? Ei myy.

Äänestä
  • Mummot ajalee salaisella koodilla tehdyillä magneettikorteilla suoraan -80-luvullta!
    Lainaanpa joltain mummulta sellasen kortin joku päivä ja käyn paikallisessa huoltoyhtiössä monistamassa pari kopiota. Tekevät sillä lailla uudet kulkukortit kaikkiin yleisiin tiloihin muutenkin.
    Puhut nyt maksupäätteistä. Aloittajan juttu oli datapäätteistä.
    Toki maksupäätteetkin saa valita ihan itse ja yhteys tulee muidenkin kuin semelin ja sagemin päätteen väliin. Alkavat luottokunnan ja pointin päätteet toimimaan semelin mittarin kanssa.
    Ai luulenko?
    Voip olla, voip olla ettei...
    Semelin ja lähitaksin ollessa kyseessä kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta. Mutta todellakin on aika mennä 2000-luvulle heidänkin.
    Mutta eiköhän kilpailuvirasto ja markkinatuomio-istuin kerro joku päivä miten toimitaan.Esimerkkihän todellakin löytyy korkeimmalta mahdolliselta tasolta.

    Äänestä

  • menee sosiaalivirastolla kirjoitti:

    Mummot ajalee salaisella koodilla tehdyillä magneettikorteilla suoraan -80-luvullta!
    Lainaanpa joltain mummulta sellasen kortin joku päivä ja käyn paikallisessa huoltoyhtiössä monistamassa pari kopiota. Tekevät sillä lailla uudet kulkukortit kaikkiin yleisiin tiloihin muutenkin.
    Puhut nyt maksupäätteistä. Aloittajan juttu oli datapäätteistä.
    Toki maksupäätteetkin saa valita ihan itse ja yhteys tulee muidenkin kuin semelin ja sagemin päätteen väliin. Alkavat luottokunnan ja pointin päätteet toimimaan semelin mittarin kanssa.
    Ai luulenko?
    Voip olla, voip olla ettei...
    Semelin ja lähitaksin ollessa kyseessä kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta. Mutta todellakin on aika mennä 2000-luvulle heidänkin.
    Mutta eiköhän kilpailuvirasto ja markkinatuomio-istuin kerro joku päivä miten toimitaan.Esimerkkihän todellakin löytyy korkeimmalta mahdolliselta tasolta.

    Ei mitää tajua asioista. Mene vaan monistamaan se "tyhmä" kortti, ei siinä raidalla ole mitään tärkeää tietoa. Ne tiedot on siellä kaupungin serverillä. Kyseinen "80luku malli" on kaupungille halvempi ratkaisu, kuin tehdä kalliita sirukortteja ja juoksuttaa mummoja sossussa muuttamassa ja laatamassa muuttuneita tietoja sirulle. Nyt ne tekevät nämä asiat serverilleen.

    On aivan sama puhutaanko maksupäätteestä, mittarista tai datapäätteestä niiden on toimittava kaikissa tilanteissa kimppaan.

    Kilpailuvirastossa asiasta on päätös jo 10 vuotta sitten samoin HTD:n ja Semelin välisestä sopimuksesta. Ei ne siitä miksikään muutu, vaikka uusia tehtäisiin.

    Äänestä

  • nähdään:) kirjoitti:

    "On aivan sama puhutaanko maksupäätteestä, mittarista tai datapäätteestä niiden on toimittava kaikissa tilanteissa kimppaan."

    Onko asiasta jokin laki olemassa?
    Käsittääkseni se sopimus mistä viraston päätös koski hintaa jonka autoilijat joutuivat maksamaan. Nythän tilanne on eri jos autoilijat ottavat vain pelkät välitykset eivät maksupäätettä eikä datapäätettä liisarilla autoon.

    Miten maksupääte/kortilla maksaminen liittyy datapäätteeseen?

    Miten tämä aihe liittyy keskusteluun uusien datapäätteiden "halpakopioihin"?

    Olen kiinnostunut edullisemmísta vaihtoehdoista keskuksien välittämien semel päätteiden sijaan. Mielenkiintoni kohteet siis kaikki erikseen mittari, maksupäätteet sekä ajoneuvoterminaalit joilla voin ottaa vastaan keskuksien välittämää dataa/keikkoja.
    Siispä odottelen mieluummin takarajaan asti kuin jään yhden toimittajan armoille.
    Kaikki asiathan ovat yrittäjän itsensä päätäntävallassa toisin kuin keskukset antavat ymmärtää.

    Äänestä

  • pupu-tumpulla kirjoitti:

    Perustaa oma keskus. Siihen on jokaisella mahdollisuus. LT ja HTD eivät tule muttamaan linjaansa laitteistojen suhteen ja niiden perustelut menee läpi myös kaikissa mahdolisissa valitusasteissa. Kaikki niiden sopimukset autolijoiden kanssa (ainakin LT) on luetettu useilla lakimiehillä ja pyydetty lausuntoja eri virastoista ja tietosuojavaluutetuilta ym. Luuletko, että ne ei selustaansa turvaa?

    Äänestä

Unohtu tässä hässäkässä mainita. Pikkase liinoi kii...

Äänestä
  • Tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että avainkohta on nimenomaan siinä sopimuksessa, jonka autoilija/yritys on allekirjoittanut tilausvälitysyhtiön kanssa. Taksilaki tai kilpailunrajoitukset eivät päde, koska tehdyt sopimukset eivät ole noiden, tai muidenkaan lakien vastaisia. Tämä pätee niin HDTn, Lähitaksin,LSTDn kuin STDn osalta. Keskukset pyrkivät pitämään tuotteen(taksipalvelut) omien kriteeriensä mukaisena niin pukeutumisen, yleisen työnteon(esim käyttäytyminen) kuin maksuliikenteen osalta.

    Oman keskuksen saa perustaa kuka hyvänsä.

    Äänestä

  • taksixxx kirjoitti:

    Tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että avainkohta on nimenomaan siinä sopimuksessa, jonka autoilija/yritys on allekirjoittanut tilausvälitysyhtiön kanssa. Taksilaki tai kilpailunrajoitukset eivät päde, koska tehdyt sopimukset eivät ole noiden, tai muidenkaan lakien vastaisia. Tämä pätee niin HDTn, Lähitaksin,LSTDn kuin STDn osalta. Keskukset pyrkivät pitämään tuotteen(taksipalvelut) omien kriteeriensä mukaisena niin pukeutumisen, yleisen työnteon(esim käyttäytyminen) kuin maksuliikenteen osalta.

    joka menee suomen lainsäädännön ylitse. Hhhmm...
    Ja vieläpä kun sattumalta ko. yhtiöillä lähes 100% markkina-asema alueellaan.
    Ehkä se sitten on näin tai ehkä ei.
    Sinänsä miten se vaikuttaa taksikeskusten toimintaan jos autoissa on teknisesti mahdollista toteutta erilaisia ratkaisuja? Vai onko jo tullut määrys että kaikilla pitää olla nokian kännykät?
    Luulisi olevan keskukselle yksi ja sama minkälaiseen laitteeseen sen heidän sim-kortin työntää...
    Mielenkiintoista olis myös kuulla taksiliiton ja yhdistysten kanta näiden asioiden suhteen.
    Onko taksiliitto siis:
    A) taksiautoilijoiden liitto joka tietysti tahtoisi että autoilijat saisivat lisää vapauksia varustaa autonsa sellaisilla laitteilla kuin haluavat
    vai
    B)taksikeskusliitto jonka mielestä autoilijat laittavat juuri sellaiset datapäätteet kuin keskukset haluavat, toimi ne sitten kunnolla tai ei, ja maksoi mitä maksoi.

    Ehkä maksan edelleen jäsenmaksun tai ehkä annan taksikeskusten maksaa sen...

    Hienoja sopimuksia poijat joka tapauksessa rustaa:)

    Äänestä

  • taksixxx kirjoitti:

    Tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että avainkohta on nimenomaan siinä sopimuksessa, jonka autoilija/yritys on allekirjoittanut tilausvälitysyhtiön kanssa. Taksilaki tai kilpailunrajoitukset eivät päde, koska tehdyt sopimukset eivät ole noiden, tai muidenkaan lakien vastaisia. Tämä pätee niin HDTn, Lähitaksin,LSTDn kuin STDn osalta. Keskukset pyrkivät pitämään tuotteen(taksipalvelut) omien kriteeriensä mukaisena niin pukeutumisen, yleisen työnteon(esim käyttäytyminen) kuin maksuliikenteen osalta.

    Oman keskuksen saa perustaa kuka hyvänsä.

    Kummalista on myös se, että nämä keskukset ovat autoilijoiden itsensä omistamia ja kaikki nämä sopimukset ovat siten heidän itsensä tekemiä. He itse valitsevat niihin luottamushenkilöt jne.

    Mikäli joku alan ulkopuolinen pistäsi keskuksen pystyyn ei sinnekään olisi asiaa ilman sopimuksia. Ulkopuolinen pistäsi 100% varmuudella kovemman kurin mitä nyt on. Ei esim. Keskon K-kauppiaatkaan saa tehdä mitä heitä huvittaa, ne tekee ja toimii kuten Kesko määrää.

    Äänestä

  • heiman... kirjoitti:

    Ainakaan itse en ole ollut ainoassakaan kokouksessa (ja kaikissa läsnä) joíssa on valittu luottamushenkilö keskuksien luottamustoimiin tekemään typeriä ostopakkopäätöksiä ja rajoittamaan taksien valinnanvapauksia esim niden laitteiden suhteen
    Kerro hyvä mies mikä idea on keskittää/pakoittaa taksit ostamaan samanlaiset datapäätteet,maksupäätteet yms yhdeltä ja ainoalta myyjältä sekä käskyttää esim pukeutumisen suhteen enemmän kuin mitä laki määrää?
    K-kauppiaana varmasti eri asia jos toimii keskon tiloissa, myy pirkka-tuotteita ja vielä kesko hoitaa rahoitukset yms asiat kuntoon. Ajetaanko me taksikeskusten omistamia autoja tai onko taksikeskus hoitanut jollain lailla rahoituksemme kuntoon?
    K-kauppiaskin saa hieman valita eri tuotteiden väliltä mitä myy, esim paikalllisen leipomon tuotteita ja vaikuttaa hintaan paitsi ne pirkka-suklaat.
    K-kaupassa homma toimii niin että ostetaan esim jokin juttu keskitetysti ja saadaan paljousalennus. Taksikeskuksissa saadaan sitoutumalla vääriin yhteistyökumppaneihin aikaiseksi hinnankorotus.
    Jos esim pirkkaa ei miellytä tuotteen vaikkapa perunan laatu,jota ostetaan keskitetysti yhdessä sisään, vaihdetaan toimittajaa. Toisin kuin keskuksilla, ostetaan vaan uutta siltä samalta toimittajalta. Ja laatu senkun heikkenee...

    Äänestä

  • yhdistyksien jäsen kirjoitti:

    Kaikkia ne kokoukset ei kiinnosta joten he ovat tilanteeseen ilmeisen tyytyväisiä ja tyytyvät enemmistön, eli käytännössä niiden samojen kokouksissa aktiivisesti kävijöiden päätöksiin.

    Idea siitä, että kaikilla on samanlaiset laitteet on hyvin yksinkertainen. Hallinta. LT:n ja HTD:n kaltaiset keskukset eivät toimi ilman, että kaikilla on samat laitteet autoissa. Maksupäätteet on oltava samanlaiset, että kaikki keskusten autot voivat ottaa vastaan kaikkia maksukortteja. Laissa mainitaan yleiset maksukortit mutta pääkaupunkiseudulla sellaiseksi lasketaan mm. kaupunkien kortit ja Taksihelsinkikortti, jota myös eduskunta käyttää. Näitä ei esim. Poinilla vastaanoteta, ei myöskään Taksiliitonkorttia. Kaikissa edellä mainituissa edellytetään taksamittarin keskustelevan suoraan kortinkukijan kanssa.

    Mitä tulee K-kauppoihin, niin kai tiedät, että Kesko on valinnut liikkeisiinsä sirumaksupääteiksi Sagem merkkisen maksupäätteen:) Arvaa tuleeko se kaikkiin Keskon liikkeisiin vai saako joku ottaa Pointin tai jonkun Luottokunnan mallin?

    Äänestä

  • häpeäsi se kirjoitti:

    "Idea siitä, että kaikilla on samanlaiset laitteet on hyvin yksinkertainen."
    Nythän LT ja HTD autoissa on erilaiset.
    "Hallinta. LT:n ja HTD:n kaltaiset keskukset eivät toimi ilman, että kaikilla on samat laitteet autoissa."
    Miten se muuttaa dataa matkalla jos vastaanottopäässä on erilainen pääte? Ei päätelaitteilla ole mitään väliä kenen valmistajan ne ovat kunhan "yhteinen kieli" on sama.
    " Maksupäätteet on oltava samanlaiset, että kaikki keskusten autot voivat ottaa vastaan kaikkia maksukortteja. Laissa mainitaan yleiset maksukortit mutta pääkaupunkiseudulla sellaiseksi lasketaan mm. kaupunkien kortit ja Taksihelsinkikortti, jota myös eduskunta käyttää. Näitä ei esim. Poinilla vastaanoteta, ei myöskään Taksiliitonkorttia."
    Ei muuten lasketa. Pointin ja luottokunnan maksupäätteillä pystytytään vastaan ottamaan kaikkia lain edellyttämiä maksukortteja.
    Eduskunnan ihmisiltä löytyy muitakin kortteja ja heidän helsinkikortit jäävät muutenkin pois. Käytännössä kokeiltu ja kysytty jo. Vai oletko ihan varma että kun kansanedustaja tulee jämijärveltä että hän siellä päässä maksaa taksin Taksihelsinkikortillla ja se käy myös siellä?

    "Kaikissa edellä mainituissa edellytetään taksamittarin keskustelevan suoraan kortinkukijan kanssa"
    No eiköhän tuokin ongelma poistu kunhan tulee ne uudet datat ja saadaan "halpakopiot" liikkeelle ja mittax mittareita,välikappaleita käyttöön niin alkaa olemaan valinnanvaraa yhdistelmissä mittari-data-maksupääte.
    Välipalikoita pointin ja semelin mittareihin on tulossa piankin. Tosin tällä kertaa valmistaja ei ole semel. Ja hintakin on kohtuullisempi kuin mitä kymenlaaksossa maksettu.

    Äänestä

  • teidän häpeänne kirjoitti:

    Kyllä se taksi-Helsinkikortti käy ympäri suomea aika laajasti. Samoin kun helsinkiläiseen autoon käy maakuntien taksikortit.

    Minä ainakin olen vastaanottanut ja rahat saanut mm Lappeenrannan taksikortista ja Turkulaisten kortista.

    Äänestä

  • teidän häpeänne kirjoitti:

    "Idea siitä, että kaikilla on samanlaiset laitteet on hyvin yksinkertainen."
    Nythän LT ja HTD autoissa on erilaiset.
    "Hallinta. LT:n ja HTD:n kaltaiset keskukset eivät toimi ilman, että kaikilla on samat laitteet autoissa."
    Miten se muuttaa dataa matkalla jos vastaanottopäässä on erilainen pääte? Ei päätelaitteilla ole mitään väliä kenen valmistajan ne ovat kunhan "yhteinen kieli" on sama.
    " Maksupäätteet on oltava samanlaiset, että kaikki keskusten autot voivat ottaa vastaan kaikkia maksukortteja. Laissa mainitaan yleiset maksukortit mutta pääkaupunkiseudulla sellaiseksi lasketaan mm. kaupunkien kortit ja Taksihelsinkikortti, jota myös eduskunta käyttää. Näitä ei esim. Poinilla vastaanoteta, ei myöskään Taksiliitonkorttia."
    Ei muuten lasketa. Pointin ja luottokunnan maksupäätteillä pystytytään vastaan ottamaan kaikkia lain edellyttämiä maksukortteja.
    Eduskunnan ihmisiltä löytyy muitakin kortteja ja heidän helsinkikortit jäävät muutenkin pois. Käytännössä kokeiltu ja kysytty jo. Vai oletko ihan varma että kun kansanedustaja tulee jämijärveltä että hän siellä päässä maksaa taksin Taksihelsinkikortillla ja se käy myös siellä?

    "Kaikissa edellä mainituissa edellytetään taksamittarin keskustelevan suoraan kortinkukijan kanssa"
    No eiköhän tuokin ongelma poistu kunhan tulee ne uudet datat ja saadaan "halpakopiot" liikkeelle ja mittax mittareita,välikappaleita käyttöön niin alkaa olemaan valinnanvaraa yhdistelmissä mittari-data-maksupääte.
    Välipalikoita pointin ja semelin mittareihin on tulossa piankin. Tosin tällä kertaa valmistaja ei ole semel. Ja hintakin on kohtuullisempi kuin mitä kymenlaaksossa maksettu.

    Mutta niin valitettavan väärää. Autoissa olevien päätelaitteiden on keskuksteltava keskuksessa olevan välitysohjelman kanssa ja LT:lla ja HTD:lla ne ovat erilaiset. Vaikka autoissa olisi samat autolaitteet ne on sorvattava LT:ssa sorvattava keskustelemaan sen laitteiden ja softien kanssa ja sama HTD:ssa. Päätelaitteen on myös keskuksteltava oikein taksamittarin ja maksupätteen kanssa. maksupäätteen on tiedettävä onko autolaite/mittari vapaa vai varattu tai kenties tauolla jne.

    Data, joka kulkee LT:n laiteiden ja data joka kulkee HTD:n laitteiden välillä on erilaista. vaikka HTD siirtyy käyttämään sen siirrossa GPRS verkkoa se on silti erlaista.

    "Ei muuten lasketa. Pointin ja luottokunnan maksupäätteillä pystytytään vastaan ottamaan kaikkia lain edellyttämiä maksukortteja."
    Tämä on totta mutta tämän lisäksi autoilija on raapustanut nimensä paperiin, jossa hän suostuu vastaanottamaan keskusten auotoissaan määrittelemät maksukortit. Niihin lukeutuvat mm. kaupunkikortit ja Taksiliiton kortit. Taksilaki on puitelaki ja mikäli pelkästään Espoossa on yli 4000 asiakasta, jotka käyttävät näitä kortteja ne voidaan katsoa yleisiksi korteiksi pääkaupunkiseudulla. Kenekään ei ole pakko ajaa näitä kyytejä jos ei halua mutta sitten ei tarvitse ajaa mitään muitakaan keskusten lähettämiä kyytejä, niin yksinkertaista se on.

    Ainuttakaan mainitsemaasi välipalikkaa et tule näkemään kummankaan em. keskuksessa mukana olevasa autossa. Et ilmeisesti edes tiedä miten LT:n ja HTD:n datat toimii, ruuduttaa alueet jne. Sinne ei välipalikat yksinkertaisesti käy.

    Äänestä

  • näköjään löytyy kirjoitti:

    . "maksupäätteen on tiedettävä onko autolaite/mittari vapaa vai varattu tai kenties tauolla jne."
    Hah hah...

    Äänestä

  • siis että kirjoitti:

    . "maksupäätteen on tiedettävä onko autolaite/mittari vapaa vai varattu tai kenties tauolla jne."
    Hah hah...

    No mitäs sen Sagemin näytössä lukee, kun mittari on vapaa? Siinä lukee VAPAA. Taksalla siinä lukee TAKSA-AJO ja Kassalla siinä lukee KASSA. Näin siis toimii oikea maksupääte, joka keskustelee taksamittarin kanssa.
    Hah hah ....se on siinä!

    Äänestä

  • siinä lukee? kirjoitti:

    No mitäs sen Sagemin näytössä lukee, kun mittari on vapaa? Siinä lukee VAPAA. Taksalla siinä lukee TAKSA-AJO ja Kassalla siinä lukee KASSA. Näin siis toimii oikea maksupääte, joka keskustelee taksamittarin kanssa.
    Hah hah ....se on siinä!

    Meillä K-kaupoissakin kassalla olevissa sagem-päätteissä lukee aina esim: "asiakas lähestyy maitokaappia", "pullopalautuksessa ruuhkaa" jne. Kyllä maksupäätteiden pitää keskustella keskenään!
    Mitä siitäkin tulisi jos asiakas olisi kassalla ja siinä ei lukisi niinkuin nyt:" asiakas maksuvalmiudessa" !!
    Sitä paitsi meillä K-kauppiaílla, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen käy nyt ja tulevaisuudessa likuma1,likuma2, taksihelsinki, taksiliiton ja lähitaksin yrityskortit.
    Hahaa. Shakki ja matti!

    Äänestä

  • K-kauppias(liiton jäsen) kirjoitti:

    Kyllä ne eri välitysyhtiöiden liikkeellelaskemat kortit käyvät kaikissa isompien välitysyhtiöiden autoissa. Eli Eduskunnan kortit käyvät myös Savon taksidatan autoihin, kuten myös Taksiliiton kortit ja STD:n kortit muualla. Sen sijaan usein tarjotut kauppaliikeiden bonuskortit eivät käy!

    Äänestä

  • K-kauppias(liiton jäsen) kirjoitti:

    Meillä K-kaupoissakin kassalla olevissa sagem-päätteissä lukee aina esim: "asiakas lähestyy maitokaappia", "pullopalautuksessa ruuhkaa" jne. Kyllä maksupäätteiden pitää keskustella keskenään!
    Mitä siitäkin tulisi jos asiakas olisi kassalla ja siinä ei lukisi niinkuin nyt:" asiakas maksuvalmiudessa" !!
    Sitä paitsi meillä K-kauppiaílla, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen käy nyt ja tulevaisuudessa likuma1,likuma2, taksihelsinki, taksiliiton ja lähitaksin yrityskortit.
    Hahaa. Shakki ja matti!

    Mitä sä oikeen koitat selitää? Kerro onko sulla nimi jonkun välitysyhtiön sopparissa vai ei? Jos on, on sun valitettavasti tyydytävä enemmistön päätökseen. Shakki ja matti tai eroa keskuksesta me kyllä ajetaan ne mielelään ne kyydit, joita sä et tule saamaan:)

    Äänestä

  • joku pingviini? kirjoitti:

    Mitä sä oikeen koitat selitää? Kerro onko sulla nimi jonkun välitysyhtiön sopparissa vai ei? Jos on, on sun valitettavasti tyydytävä enemmistön päätökseen. Shakki ja matti tai eroa keskuksesta me kyllä ajetaan ne mielelään ne kyydit, joita sä et tule saamaan:)

    ei taida edes käsittää, että LT:n autoissa on liki 100% Sagemit. Vain muutama lopettava autoilija ei ole asentanut Sagemia. Joukossa on myös nämä yhdenkäden sormiin mahtuvat "toisinajattelijat". Autoja keskuksessa on sentään yli 1200. Niillä, joilla on Pointit on hankittava rinnelle Sagemit, koska Poitit eivät keskustele taksamittarin kanssa keskenään, joka on vaatimus.

    Miksi muuten tätä keskustelua käydään vain LT:n laitteista? HTD on samassa veneessä ja kaikki heidänkin autonsa tullaan varustamaan samoilla lukijoilla.

    Äänestä

  • edellinen avautuja kirjoitti:

    Mutta,miksi näillä"toisiajattelijoilla" toimii vielä ula?

    Pelkääkö lt kilpailuvirastoa? Senkö takia se ei sulje näiden koneita, uhkauksista huolimatta????????????

    Äänestä

  • miksi miksi...? kirjoitti:

    Ei näillä munattomilla lähitaksin yees-yees äijillä ole munaa sulkea vänkyröiden laitteita.
    Jos ne tosiaan seisoisivat sanojensa ja kirjoituksiensa takana niin laitteet niiltä muutamalta väärä-uskoiselta olisi jo suljettu.
    Täysin samaa mieltä. LT-Ukot ei itsekkään tiedä mahtavatko olla oikeilla jäljillä sen kaiken "tietosuojavaltuutetulta" tarkistellun laintulkinnan oikeellisuudesta.
    Tai sitten vaan pelkästään ovat tekevinään kaikki niinkuin muka-muka on oikein.
    Me muut hommasimme sagemit, ja liisaamme ne uudet datat aivan kuten keskuksen päättäjät ovat yhteisesti päättäneet. Vänkyrät muuta kuin ajelevat vääränlaisilla maksupäätteillä ja vanhoilla datoilla. Tai sitten, kuten aloituksessa oli, laittavat "halpa-kopio datat ja välipalikat. Miksi lähitaksia pitäisi muidenkaan kuunnella?
    Itse ajattelin myös hypätä kelkasta jos tosiaan löytyy vaihtoehto sille uudelle data-laitteelle. Vai onko lähitaksin asioista vastaavat nyt ihan oikeasti tutkineet kaikki vaihtoehdot miten voidaan hoitaa keikanvälitys yms?

    Äänestä

  • edellinen avautuja kirjoitti:

    ei taida edes käsittää, että LT:n autoissa on liki 100% Sagemit. Vain muutama lopettava autoilija ei ole asentanut Sagemia. Joukossa on myös nämä yhdenkäden sormiin mahtuvat "toisinajattelijat". Autoja keskuksessa on sentään yli 1200. Niillä, joilla on Pointit on hankittava rinnelle Sagemit, koska Poitit eivät keskustele taksamittarin kanssa keskenään, joka on vaatimus.

    Miksi muuten tätä keskustelua käydään vain LT:n laitteista? HTD on samassa veneessä ja kaikki heidänkin autonsa tullaan varustamaan samoilla lukijoilla.

    Koska HTD laittanut jarrut päälle, ei määräaikaa asennuksille. HTD autoissa useissa jo ne point-päätteet vanhojen ct-820 rinnalla. Näin toimittaessa käy kaikki tarpeelliset kortit. Eihän ne LT-likumat ynnä muut käy kuitenkaan vielä Mihinkään HTD autoon...

    Äänestä

  • miksi miksi...? kirjoitti:

    Mutta,miksi näillä"toisiajattelijoilla" toimii vielä ula?

    Pelkääkö lt kilpailuvirastoa? Senkö takia se ei sulje näiden koneita, uhkauksista huolimatta????????????

    Sopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos yhtiö sanoo sen irti. Ct820 autot , ne ilmeiseti muutamat saavat kenkää joka tapauksessa, sillä heidän laitteesa eivät täytä vaatimuksia, jotka LT:n autoilta edellytetään ja soppareissa määritellään. Fakta.

    Äänestä

  • näköjään löytyy kirjoitti:

    Mutta niin valitettavan väärää. Autoissa olevien päätelaitteiden on keskuksteltava keskuksessa olevan välitysohjelman kanssa ja LT:lla ja HTD:lla ne ovat erilaiset. Vaikka autoissa olisi samat autolaitteet ne on sorvattava LT:ssa sorvattava keskustelemaan sen laitteiden ja softien kanssa ja sama HTD:ssa. Päätelaitteen on myös keskuksteltava oikein taksamittarin ja maksupätteen kanssa. maksupäätteen on tiedettävä onko autolaite/mittari vapaa vai varattu tai kenties tauolla jne.

    Data, joka kulkee LT:n laiteiden ja data joka kulkee HTD:n laitteiden välillä on erilaista. vaikka HTD siirtyy käyttämään sen siirrossa GPRS verkkoa se on silti erlaista.

    "Ei muuten lasketa. Pointin ja luottokunnan maksupäätteillä pystytytään vastaan ottamaan kaikkia lain edellyttämiä maksukortteja."
    Tämä on totta mutta tämän lisäksi autoilija on raapustanut nimensä paperiin, jossa hän suostuu vastaanottamaan keskusten auotoissaan määrittelemät maksukortit. Niihin lukeutuvat mm. kaupunkikortit ja Taksiliiton kortit. Taksilaki on puitelaki ja mikäli pelkästään Espoossa on yli 4000 asiakasta, jotka käyttävät näitä kortteja ne voidaan katsoa yleisiksi korteiksi pääkaupunkiseudulla. Kenekään ei ole pakko ajaa näitä kyytejä jos ei halua mutta sitten ei tarvitse ajaa mitään muitakaan keskusten lähettämiä kyytejä, niin yksinkertaista se on.

    Ainuttakaan mainitsemaasi välipalikkaa et tule näkemään kummankaan em. keskuksessa mukana olevasa autossa. Et ilmeisesti edes tiedä miten LT:n ja HTD:n datat toimii, ruuduttaa alueet jne. Sinne ei välipalikat yksinkertaisesti käy.

    Toki taksiliiton kortit yms käyvät mitax point yhdistelmällä ja LT ja HTD datatkin toimivat tasan tarkkaan ko. yhdistelmässä. Keskus tarvitsee tiedon mittarilta onko auto varattu vai vapaa ja myöskin saa sen samalla kun kupu sammuu.
    Ei siihen mitään välipalikoita tarvita.
    Hesan seudulta löytyy pajoja jotka asentavat myös tätä yhdistelmää.

    Äänestä

  • miimikko 160 kirjoitti:

    toimi LT:n ja HTD:n välitysjärjestelmän kanssa. Mitaxin softasta en tiedä mutta ainakaan sen GPS ei tajua LT:n ruuduista yhtään mitään. Ne ovat autoissa olevan comlinkin uumenissa ja kyseistä mötikkä ei Mitaxin mittariin ilman välipalikoita saa asennettua. HTD:n autot taasen lähettävät sijantinsa keskukseen, jossa oleva kone laskee missä ruudussa auto on.

    Äänestä

  • ei tasan tarkkaan kirjoitti:

    "Mitaxin softasta en tiedä mutta ainakaan sen GPS ei tajua LT:n ruuduista yhtään mitään."
    Mistä asti taksamittareissa on ollut GPS?
    " LT:n ruuduista yhtään mitään. Ne ovat autoissa olevan comlinkin uumenissa"
    Ai onko LT:n ruudut comlinkin uumenissa? Tää meni todella mielenkiintoiseksi,hih,hih,hii
    Mitä muuta hauskaa keksit yksinkertaisista asioista?
    Pidätkö oikeasti ihmisiä pelleinä?
    Mittari on mittari, GPS on GPS. AJovälitys tarvitsee paikannuksen ja onko auto vapaa.
    GPS ilmaisee paikan ja mittarista saa tiedon vapaa/varattu. Vaikeata ymmärtää vai hyväksyä?

    Äänestä

  • onko lääkitys kohdallaan kirjoitti:

    Sulla on nämä käsitteet aika hukassa poika. LT:n autojen ruudut ladaan aina autossa olevaan comlinkkiin, jossa oleva GPS laskee auton paika ja lähettää sen keskukseen. Tämänhän nyt tietää kaikki..paitsi näköjään sinä.

    "Pidätkö oikeasti ihmisiä pelleinä?" sinua on näköjään pakko pitää tuon tasoisella tietomäärällä.

    Kaikki muu onkin sitten aivan turhaa hiusten halkomista.

    Äänestä

  • ei kauhalla voi ammentaa kirjoitti:

    "comlinkkiin, jossa oleva GPS laskee auton paika "
    Onneksi et ole asentamassa näitä laitteita....

    Äänestä

  • Pelle¨WAX kirjoitti:

    "comlinkkiin, jossa oleva GPS laskee auton paika "
    Onneksi et ole asentamassa näitä laitteita....

    No kerroppas sitten missä se lasketaan, jos autossa kerran on comlinkki, jos ei siellä? Esim LT:n autoissa, turussa, rovaniemellä kuopiossa, kymenlaaksossa, lahdessa jne.

    Äänestä

  • halkoja... kirjoitti:

    No kerroppas sitten missä se lasketaan, jos autossa kerran on comlinkki, jos ei siellä? Esim LT:n autoissa, turussa, rovaniemellä kuopiossa, kymenlaaksossa, lahdessa jne.

    Siellä kyljessä, antenni ikkunassa, tarvitsee 3-4 satelliittiä jotta pystyy paikantamaan auton. Tieto menee comlinkin ja modeemin kautta keskukselle.
    Tosin sille modeemissa olevalle sim-kortille olen keksinyt parempaakin käyttöä. Onneksi sen saa helposti "omaan" käyttöön...
    Olipa taas oikein lähitaksin tiedoitusta: "kerro sinä niin minä sitten kerron kuinka se oikeasti on."

    Äänestä

  • on takakontissa kirjoitti:

    Ota vaan se sim pois siitä modeemista, niin ei 100% mene autosi tiedot keskukseen eikä keskuksesta autoon:) Vai kirjekyyhykö ne sinne kuljettaa?

    Eli olit väärässä, comlink sisältää gps palikan joka laskee auton paikan mutta sinulla se tieto, kuten ei myöskään rahaliikenne liiku mihinkään, koska olet keksinyt sim kortillesi muuta käyttöa ja odottelet siitä erillistä laskua Elisalta:)

    Äänestä

  • raukkaa kirjoitti:

    sen sim-kortin avulla kanssa käydä pornosaiteille. Viimeksi kun kävin ja laitoin kortin takas LT-modeemiin kaatu koko helevatun keskus...
    Älkää pojat käykö sitten missään epämääräisllä sivuilla kun alkaa taas töitä olemaan, pliis!!

    Äänestä

  • kannata sitten kirjoitti:

    sen sim-kortin avulla kanssa käydä pornosaiteille. Viimeksi kun kävin ja laitoin kortin takas LT-modeemiin kaatu koko helevatun keskus...
    Älkää pojat käykö sitten missään epämääräisllä sivuilla kun alkaa taas töitä olemaan, pliis!!

    sittenhän voitte taas syytää, että keskuksen laitetteet ja systeemit ei toimi, vaikka syy olisi edellä kuvatun kaltainen. Mä vien ekan jonka saan kiinni moisesta pelleilystä laakista saunan taakse vanhaan malliin, perkele, on tässä sen verran hiljaista, että ei tänne enää mitään viritteliöitä kaivata järjestelmiä sekoittamaan.

    Äänestä

  • miksi miksi...? kirjoitti:

    Mutta,miksi näillä"toisiajattelijoilla" toimii vielä ula?

    Pelkääkö lt kilpailuvirastoa? Senkö takia se ei sulje näiden koneita, uhkauksista huolimatta????????????

    Vittu niillä toimii jopa ikivanha lite-versio!!!
    Näin omin silmin sen eilen. Tavallisia paskahousuja Lähitaksin johdossa. Munattomia tissiposkia!!

    Äänestä

Jos ei miellytä olla ja noudattaa jonkun keskuksen sopimuksia, niitä ei ole pakko noudattaa. Sopimuksissa on aina pykälä, jonka perusteella molemmat osapuolet voivat irtisanoa sen.

Äänestä
  • Tätähän tämä on ollut koko ajan: Lainaus: " Yksi tärkeimmistä kuluttaja koukuttamisen strategioista on ollut kilpailevien tiedostomuotojen olemassaolon kiistäminen tai hyvin puutteellinen tuki niille."
    Herää vaan kysymys, mitä Lähitaksin päättäjät nettoavat että "koukuttavat lähitaksin autot enemmän ja enemmän semelin orjiksi?

    Äänestä

  • LT;n propaganda kirjoitti:

    Tätähän tämä on ollut koko ajan: Lainaus: " Yksi tärkeimmistä kuluttaja koukuttamisen strategioista on ollut kilpailevien tiedostomuotojen olemassaolon kiistäminen tai hyvin puutteellinen tuki niille."

    Oletko itse ostanut vuosien varrella aina uuden Semenin mittarin ja aivan vapaaehtoisesti, kun uusi malli on markkinoille ilmaantunut? Oletko yksi niistä, jotka ovat ajaneet tilanteen siihen, että keskuksen infrakin on ollut pakko rakentaa jo vuosia vastaamaan autoissa olevia Semelin laitteita? Keskus rakentaa systeeminsä autoilijoiden laitteiden ympärille, siis Semelin, kun autoissa ei muita ole. Siksi myös Sagem on ainut vaihtoehto. Kuka on syypää? Autoilijat itse vai keskus? Keskus ei ole ostanut autoille Semelin mittareita vaan autoilijat itse.

    Äänestä

  • oletko autoilija? kirjoitti:

    "Oletko itse ostanut vuosien varrella aina uuden Semenin mittarin "
    Mulla ainakin on semel-mittari?
    "keskuksen infrakin on ollut pakko rakentaa jo vuosia vastaamaan autoissa olevia Semelin laitteita"
    Maksupääte on varmaankin aivan kaikkien itse ostama? Ja ei varmaankaan kuulu enään keskuksen infraan? Varsinkin jos maksut menee semelin kautta?
    "Kuka on syypää? Autoilijat itse vai keskus?"
    Tiukka arvaus: Olisiko autoilijat jotka tekevät päätökset muiden autoilijoiden puolesta lähitaksin hallinnossa?
    Kerro heti jos tiedät vastauksen. Vai noudatetaanko sitä tuttua ja turvallista lähitaksin tiedoituspolitiikkaa; "Minä kyllä tiedän mutta kerro sinä niin minä kerron sitten miten asiat oikeasti ovat"?
    By the records: Koetettiin tässä kaljapäissämme mitä tapahtuu kun pistää lähitaksin modeemin sim-kortin commariin ja nörtti liitti sen koneeseen, räpläsi sekä näpläsi vähän aikaan ja a'vot; arvaa mitä tapahtui?
    Tarjosin muuten kundille seuraavan saunakaljan tässä mökin terassilla...
    Norrbottenissa enterin painajatkin hiffaa miten erikoisen vakuuttavaa se softa on siellä Vandaalla..

    Äänestä

  • oletko autoilija kirjoitti:

    "Varsinkin jos maksut menee semelin kautta"
    Ei mene kaikki.
    "Olisiko autoilijat jotka tekevät päätökset muiden autoilijoiden puolesta lähitaksin hallinnossa?"
    Ovat, koska enemmistö on heidät sinne halunneet.
    "Koetettiin tässä kaljapäissämme mitä tapahtuu kun pistää lähitaksin modeemin ..."
    Juuri näin ja sitten itketään kun laitteet ei toimi....voi kiesus sentään.

    Äänestä

  • mitään... kirjoitti:

    Eli keskuksen infra rakennettu likuma-kortin ympärille? Se ja taksiliiton korttihan menee edelleen keskuksen kautta. Juupa juu ...

    Enemmistöllä ei ole edustusta lähitaksin jakkaroilla. Hallintoneuvoston kavereillekkin jäi osaksi vaan nyökytellä kun esiteltiin tuleva datalaite ja ihmetellä tuleeko nyt todellakin käyttöön sim-kortilla varustettu LA-puhelin?

    Onko muuten tullut vastaan montakin rikkoontunutta modeemista poistettua sim-korttia?
    Tota hommaa täytyy muuten koittaa itsekkin. Kuulostaa aikas mielenkiintoiselta. Ja sopivia arvoja löytyy kuulemma mittarista ja vanhan kortinlukijan takakannesta

    Äänestä

  • oletko autoilija kirjoitti:

    "Oletko itse ostanut vuosien varrella aina uuden Semenin mittarin "
    Mulla ainakin on semel-mittari?
    "keskuksen infrakin on ollut pakko rakentaa jo vuosia vastaamaan autoissa olevia Semelin laitteita"
    Maksupääte on varmaankin aivan kaikkien itse ostama? Ja ei varmaankaan kuulu enään keskuksen infraan? Varsinkin jos maksut menee semelin kautta?
    "Kuka on syypää? Autoilijat itse vai keskus?"
    Tiukka arvaus: Olisiko autoilijat jotka tekevät päätökset muiden autoilijoiden puolesta lähitaksin hallinnossa?
    Kerro heti jos tiedät vastauksen. Vai noudatetaanko sitä tuttua ja turvallista lähitaksin tiedoituspolitiikkaa; "Minä kyllä tiedän mutta kerro sinä niin minä kerron sitten miten asiat oikeasti ovat"?
    By the records: Koetettiin tässä kaljapäissämme mitä tapahtuu kun pistää lähitaksin modeemin sim-kortin commariin ja nörtti liitti sen koneeseen, räpläsi sekä näpläsi vähän aikaan ja a'vot; arvaa mitä tapahtui?
    Tarjosin muuten kundille seuraavan saunakaljan tässä mökin terassilla...
    Norrbottenissa enterin painajatkin hiffaa miten erikoisen vakuuttavaa se softa on siellä Vandaalla..

    "By the records: Koetettiin tässä kaljapäissämme mitä tapahtuu kun pistää lähitaksin modeemin sim-kortin commariin ja nörtti liitti sen koneeseen, räpläsi sekä näpläsi vähän aikaan ja a'vot; arvaa mitä tapahtui?"

    Mikäs siinä omia rahojashan sä siinä tuhlaat. Luuletko, että Elisalla ei mittarit heilahda sen auton datamäärän kohdalla, jos se poikkeeaa oleellisesti muista?

    Äänestä

  • oletko autoilija kirjoitti:

    "Oletko itse ostanut vuosien varrella aina uuden Semenin mittarin "
    Mulla ainakin on semel-mittari?
    "keskuksen infrakin on ollut pakko rakentaa jo vuosia vastaamaan autoissa olevia Semelin laitteita"
    Maksupääte on varmaankin aivan kaikkien itse ostama? Ja ei varmaankaan kuulu enään keskuksen infraan? Varsinkin jos maksut menee semelin kautta?
    "Kuka on syypää? Autoilijat itse vai keskus?"
    Tiukka arvaus: Olisiko autoilijat jotka tekevät päätökset muiden autoilijoiden puolesta lähitaksin hallinnossa?
    Kerro heti jos tiedät vastauksen. Vai noudatetaanko sitä tuttua ja turvallista lähitaksin tiedoituspolitiikkaa; "Minä kyllä tiedän mutta kerro sinä niin minä kerron sitten miten asiat oikeasti ovat"?
    By the records: Koetettiin tässä kaljapäissämme mitä tapahtuu kun pistää lähitaksin modeemin sim-kortin commariin ja nörtti liitti sen koneeseen, räpläsi sekä näpläsi vähän aikaan ja a'vot; arvaa mitä tapahtui?
    Tarjosin muuten kundille seuraavan saunakaljan tässä mökin terassilla...
    Norrbottenissa enterin painajatkin hiffaa miten erikoisen vakuuttavaa se softa on siellä Vandaalla..

    tässä riittääkin hupia kesälomien ratoksi:)
    Ei muuten ole ollut mitään tietoa tästäkään vuorolistassa, miksiköhän ei, heh, heh..

    Äänestä

  • LT;n propaganda kirjoitti:

    Tätähän tämä on ollut koko ajan: Lainaus: " Yksi tärkeimmistä kuluttaja koukuttamisen strategioista on ollut kilpailevien tiedostomuotojen olemassaolon kiistäminen tai hyvin puutteellinen tuki niille."
    Herää vaan kysymys, mitä Lähitaksin päättäjät nettoavat että "koukuttavat lähitaksin autot enemmän ja enemmän semelin orjiksi?

    Lähitaksihan todellakin väitti ettei ole vaihtoehtoa ja ostin sen saagemin. Ja kuuluu niitä olevan sen maksupäätteen suhteen. Eli meitä autoilijoita on kusetettu oikein huolella.
    Samaa rataa taitaa mennä uusi datakonekkin.
    Lähitaksi hoitaa asioita niin ettei muut toimittajat pääse jaolle.
    Ja semel oy ei ilmeisesti ole halukas antamaan/myymään tietoja (mikäli oiken luin tuolta alkupäästä ja kuullut osallisilta suoraan) joilla saataisiin likuma-kortit toimimaan myös muissa päätteissä. Eli case microsoft joka antoi periksi ja toimiin nyt myös firefox.

    Suora lainaus kilpailu lainsäädännöstä:
    "sopimukset tai menettelytavat, joiden tarkoituksena on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu merkittävästi estyy, rajoittuu tai vääristyy. Lain 6 §:ssä on kielletty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö."

    Lähitaksin kanssa tekemäni sopimushan on juuri tällainen.

    Ohessa linkki mistä löytyy ohjeet toimenpidepyynnön tekemiseen kilpailuvirastoon. Tod.näk sakot kuitenkin jäävät pienemmiksi kuin Gatesilla. http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=kilpailunrajoitukset/toimenpidepyynnon-t&sivu=toimenpidepyynnon-t

    Äänestä

  • kilpailuvirastoon kirjoitti:

    "Lähitaksihan todellakin väitti ettei ole vaihtoehtoa ja ostin sen saagemin."
    Mikä muu maksupääte keskustelee taksamittarinkanssa Semelin mittarin kanssa?

    "Lähitaksi hoitaa asioita niin ettei muut toimittajat pääse jaolle."
    Kerro mikä muu maksupääte keskustelee Semelin mittarin kanssa? Vaihtoehtoja ei yksinkertaiseti markkinoilla ole.

    "Ja semel oy ei ilmeisesti ole halukas antamaan/myymään tietoja"
    Mikään yritys ei anna tai myy ainakaan halvalla kehittämiän tuoteita.

    "Lähitaksin kanssa tekemäni sopimushan on juuri tällainen. "
    Kyseinen sopimus on kilpailvirastossa tarkastettu ja oikeaksi myönnetty.

    Muista, että kenekään ei ole pakko kuulua keskukseen, jos ei halua, eikä katso pystyvänsä noudattamaan solmimaansa sopimusta yhtiön kanssa. Eroaminen on helppoa, kun hutunkeitto pesäpallossa.

    Äänestä

  • faktaa.... kirjoitti:

    miksi pitäisi?

    Äänestä

  • oletko autoilija kirjoitti:

    "Oletko itse ostanut vuosien varrella aina uuden Semenin mittarin "
    Mulla ainakin on semel-mittari?
    "keskuksen infrakin on ollut pakko rakentaa jo vuosia vastaamaan autoissa olevia Semelin laitteita"
    Maksupääte on varmaankin aivan kaikkien itse ostama? Ja ei varmaankaan kuulu enään keskuksen infraan? Varsinkin jos maksut menee semelin kautta?
    "Kuka on syypää? Autoilijat itse vai keskus?"
    Tiukka arvaus: Olisiko autoilijat jotka tekevät päätökset muiden autoilijoiden puolesta lähitaksin hallinnossa?
    Kerro heti jos tiedät vastauksen. Vai noudatetaanko sitä tuttua ja turvallista lähitaksin tiedoituspolitiikkaa; "Minä kyllä tiedän mutta kerro sinä niin minä kerron sitten miten asiat oikeasti ovat"?
    By the records: Koetettiin tässä kaljapäissämme mitä tapahtuu kun pistää lähitaksin modeemin sim-kortin commariin ja nörtti liitti sen koneeseen, räpläsi sekä näpläsi vähän aikaan ja a'vot; arvaa mitä tapahtui?
    Tarjosin muuten kundille seuraavan saunakaljan tässä mökin terassilla...
    Norrbottenissa enterin painajatkin hiffaa miten erikoisen vakuuttavaa se softa on siellä Vandaalla..

    Tarkoititko sitä mikä on siinä siemensin modeemissa jonka paja asentanut vai sitä keikkaluurin?
    Keikkaluurin käytöksen tiedän mutta se toinen voisikikin olla mielenkiintoisempi.
    Pääseekö sillä surffailee kovinkin vai toimiiko se commari navisoftalla laptoppi ikäänkuin päätteenä?
    Kirjautuminen Lt-koneille, mitä vaaditaan? oma id? päätteen tietoja?, voisikin ikäänkuin lomien aikana koklailla, kuskit muutenkin vähissä. Ja yks tuttu nörtti sai kenkää noksulta..

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    miksi pitäisi?

    No yksinkertaisesti siksi, että esim. kaupungit vaativat, että heidän korteillaan ajetuista kyydeistä menee heille tiedot milloin kyyti on alkanut, loppunut ja kauanko se on kestänyt. Samat tiedot vaaditaan myös taksiliiton kortissa jne. Nämä kaikki siis edelyttävät, että maksupääte keskustelee taksamittarinkanssa.

    Äänestä

  • miksi??? kirjoitti:

    ajan tosi vähän kaupunkien kortteja. Taksiliiton kortti jos on, löytyy muitakin.
    Edelleen miksi pitäisi?

    Äänestä

  • miksi pitäisi kirjoitti:

    ajan tosi vähän kaupunkien kortteja. Taksiliiton kortti jos on, löytyy muitakin.
    Edelleen miksi pitäisi?

    Tämä nyt menee vähän jankkaamiseksi mutta itsehän sanoit, että ajat tosi vähän kaupunkien kortteja, joten siinä vastaus. Et voi ajaa yhtään, jos mittari ei keskustele kortinlukijan kanssa. Taksiliiton kortti, kuten kaupunkien kortit on määritelty korteiksi, jotka on käytävä jokaiseen LT:n autoon maksuvälineenä. Nämä asiat on mainittu LT:n ja autoilijan välisessä sopimuksessa, joten asia on kristallin kirkkaudella siinä eikä muuksi muutu.

    Mikäli nyt alkaa vänkkäys ja vetoaminen taksilakiin ja siellä mainittuihin yleisimpiin luotto tai maksukortteihin, niin sekin on turhaa. Yrittäjillä on aina keskenään sopimukset miten toimitaan. Mikäli jakeluautoilija haluaa ajaa KTK:n ajoja niin varmasti niistä tehdään sopimus ja mikäli niitä ei noudateta tulee kenkää sopimusrikkomusen perusteella. Saattaapa seillä olla joku sanktio maksukin.

    Kun linja-autoyrittäjä jättää YTV:n linjalla olevan vuoronsa hoitamatta läsähtää siitä laakista määrätyn suuruinen rahallinen sanktio yrittäjälle. Ei edellä mainittuja esimerkkejäkään missään erityisessä laissa määritellä, ne on sopimuksissa.

    Äänestä

  • jankkaamiseksi kirjoitti:

    Kuten edellinen kirjoittaja sanoi, asiat ovat sopimuksissa. Yhtiö vastaa tuottamansa palvelun laadusta (mukaan lukien maksutavat) ja edellyttää sopimuskumppaneiltaan sen laadun tuottamista.

    Ainaki STD:ssa (Savon taksidata) harkitaan mallia, jossa yhtiö ostaa autolaitteet ja niiden huollon ja perii vuokraa autoilijoilta. Voi olla hyväkin malli.

    Äänestä

  • jankkaamiseksi kirjoitti:

    Tämä nyt menee vähän jankkaamiseksi mutta itsehän sanoit, että ajat tosi vähän kaupunkien kortteja, joten siinä vastaus. Et voi ajaa yhtään, jos mittari ei keskustele kortinlukijan kanssa. Taksiliiton kortti, kuten kaupunkien kortit on määritelty korteiksi, jotka on käytävä jokaiseen LT:n autoon maksuvälineenä. Nämä asiat on mainittu LT:n ja autoilijan välisessä sopimuksessa, joten asia on kristallin kirkkaudella siinä eikä muuksi muutu.

    Mikäli nyt alkaa vänkkäys ja vetoaminen taksilakiin ja siellä mainittuihin yleisimpiin luotto tai maksukortteihin, niin sekin on turhaa. Yrittäjillä on aina keskenään sopimukset miten toimitaan. Mikäli jakeluautoilija haluaa ajaa KTK:n ajoja niin varmasti niistä tehdään sopimus ja mikäli niitä ei noudateta tulee kenkää sopimusrikkomusen perusteella. Saattaapa seillä olla joku sanktio maksukin.

    Kun linja-autoyrittäjä jättää YTV:n linjalla olevan vuoronsa hoitamatta läsähtää siitä laakista määrätyn suuruinen rahallinen sanktio yrittäjälle. Ei edellä mainittuja esimerkkejäkään missään erityisessä laissa määritellä, ne on sopimuksissa.

    Ainakaan itseni kanssa lähitaksin tekemässä sopimuksessa ei lue mitään että mittarin keskusteltava maksupäätteen kanssa.
    Eikä siinä myöskään lue että käytävä taksiliiton,sosiaalivirastojen tai lähitaksin kortit.
    Yrittäjien väliset sopimukset olisi yleisesti ottaen täytettävä edes alkeelliset lakitekstit.
    Täältä syrjäkylistä katsoen näyttää kyllä todellakin siltä että lähitaksi on kusettanut täysillä meitä autoilijoita ja suoraan sanoen pakottanut meidät ottamaan huonosti toimiva ylihinnoiteltu palikka autoon.
    Poika tuli kesäksi kylään ja kertoi että muualla suomessa toimii jokin pointin maksupääte joka paikassa ja on kuulema taksimiesten yleisesti käyttämä.
    Mikä on vaikutin näinkin järkyttävää päätökseen jota ajettiin kuin käärmettä piiippun näin jälkiviisaana kysyn nyt kun kuullut myös vaihtoehtoja olevan olemassa?

    Tuo systeemi toimii mm. Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa. Myös niiden keskukset toimivat siinä järjestelmässä. Eli toimii se. Eri asia on miten hyvin. Luotettavuudesta ei ole kuulunut kovin hyviä arvosanoja eikä hintakaan ole halvempi.

    Ja minä en pidä semelistä sen huonon käyttäjäystävällisyyden takia, mutta se on luotettavin systeemi tällä hetkellä.

    Ainakaan missään haukuttu niin paljoa kuin semelin ja sagemin systeemeitä. Ja hintannastakaan ei niin kovia moitteita kuin tästä pks-systeemistä.
    Jo pelkällä mittarivirheellä mikä oli lähitaksin autoissa (semel) olisi ostettu useita satoja mittaxin mittareita..

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    "Jo pelkällä mittarivirheellä mikä oli lähitaksin autoissa" Ei ollut mitään mittarivirhettä vaan 49 jääräpäätä yli 1200, jotka eivät meneet vaihtamaan ajoissa ohjelmia, kuten oli määrätty. Mittaripajat mokasivat asian. Kukaan ei ole lähettänyt autoihin mitään "vääriä taksoja". Itse kävin päivittämässä sen ohjelman heti, kun siitä ilmoitettiin.

    Minä alan kanssa olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että lähitaksi saisi avata sen perälaudan ja pudotta kaiken tämän paskasakin pellolle, joita ei kiinnosta muu, kuin marina. Keinothan siellä kyllä siihen on.

    Äänestä

  • Huhu Huuu kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä molemmista asioista.
    Mittarivirheellä todellakin olisi saatu useita satoja mittareita.
    49 ilmoittautunutta autoilijaa * n.5000 euroa 24950euroa. Aika monta mittakseiksi muutettuna...
    Joo; Perälauta auki vaan ja paskasakki pellolle. Voitaisiin aloittaa vaikka lähitaksin johtoportaasta....

    Äänestä

  • huuhkaja kauniaisista kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä molemmista asioista.
    Mittarivirheellä todellakin olisi saatu useita satoja mittareita.
    49 ilmoittautunutta autoilijaa * n.5000 euroa 24950euroa. Aika monta mittakseiksi muutettuna...
    Joo; Perälauta auki vaan ja paskasakki pellolle. Voitaisiin aloittaa vaikka lähitaksin johtoportaasta....

    5000 euroa? Mistä ja millä laskutoimituksella moinen luku tulee ja miten sen näytät toteen? Jos näin suurista summista on kyse, miksi ette haasta asianomaisia oikeuteen? Eikös teitä kehoitettu ottamaan parametrit ylös juuri siksi, että teillä on jotain millä todistaa tappionne? Minä en ainakaan jättäisi asiaa sikseen, vai onko asia sittenkin niin, että toisella puolella on faktaa enemmän kuin teillä? Oletteko te ja mittaripajat toimineet annettujen ohjeiden mukaisesti?

    Äänestä

  • Huhu Huuu kirjoitti:

    "Jo pelkällä mittarivirheellä mikä oli lähitaksin autoissa" Ei ollut mitään mittarivirhettä vaan 49 jääräpäätä yli 1200, jotka eivät meneet vaihtamaan ajoissa ohjelmia, kuten oli määrätty. Mittaripajat mokasivat asian. Kukaan ei ole lähettänyt autoihin mitään "vääriä taksoja". Itse kävin päivittämässä sen ohjelman heti, kun siitä ilmoitettiin.

    Minä alan kanssa olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että lähitaksi saisi avata sen perälaudan ja pudotta kaiken tämän paskasakin pellolle, joita ei kiinnosta muu, kuin marina. Keinothan siellä kyllä siihen on.

    "Ei ollut mitään mittarivirhettä vaan 49 jääräpäätä yli 1200, jotka eivät meneet vaihtamaan ajoissa ohjelmia, kuten oli määrätty"
    Siis oliko jokin virhe mittareissa vai ei?
    Olin näkevinäni jossain lähitaksin toimitusjohtajan kirjeen jossa oli jotain mittarivirheestä?
    Semelin mittareitako ne oli?
    Aika iso paukku jos se suurin mittarinvalmistaja myy virheellisiä mittareita ja nyt myös (virheellisiä?) maksupäätteitä?
    Mitkä mittaripajat mokasivat? Etten vaan vie omaani niihin laitettavaksi...

    Äänestä

  • hhhuu kirjoitti:

    "Mitkä mittaripajat mokasivat? Etten vaan vie omaani niihin laitettavaksi..."
    Kannattaa viedä aika kauas laitettavaksi, toisivat kaikki mokata.....

    Äänestä

  • taksiasiakas kirjoitti:

    eräällä ei ollut edes kyseistä kasettia, jolta taksat mittariin ladataan, kun se maksaa pajalle 100€:)

    Äänestä

  • taksiasiakas kirjoitti:

    "Mitkä mittaripajat mokasivat? Etten vaan vie omaani niihin laitettavaksi..."
    Kannattaa viedä aika kauas laitettavaksi, toisivat kaikki mokata.....

    http://www.ake.fi/AKE/akekorjaamot/korjaamot.aspx?kohde=5

    Rovaniemelläkin useita.
    Useat tosin ei suostu koskemaan semelin mittareihin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudet vermeet kirjoitti:

Ei muuten pojat kannata ainakaan ensimmäisinä olla ottamassa uusia lähitaksin datapäätteitä.
On tiedossa jo kioski/bittimaakari/pykälänikkari jotka vääntävät vastaavat päätteet sopivaan palikkaan autoon kunhan rajapinnat selvitetään.
Ei saada hinnaksi viidelle vuodelle 6000 kuten lähitaksi/semel palikalle(60kk*100e) myydään omaksi tai liisataankin.
Oli kuulema ennakkotapaus EU-tuomioistuinmessa tämä Microsoftin nettiselain/kilpailevien vastaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu