Mikä koira juuri minulle ensimmäiseksi koiraksi?

Heipsan!

Olen parikymppinen nuori nainen. Meillä on kotopuolessa ollut aina metsästyskoiria, paitsi nyt on ollut 5 vuoden tauko aikapulan takia. Olen tässä pikku hiljaa alkanut suunnittelemaan omaa koiraa. Siksi kysyn teiltä kokeneemmilta ihmisiltä, millainen koira sopisi juuri minulle, kun vaatimukset ovat nämä:

-joutuu olemaan kerrostalossa päivässä ~ 8 h, eli opiskelujen ajan
-ei liian vaikea koulutettava, sillä minulla itsellä ei koulutuksesta ole kokemusta. Saan kyllä isältäni apua koulutuksessa, mutta itse haluan olla isäntä
-ja lisäksi helppohoitoinen turkki eli ainakin suht lyhyt
-ei iso koira, mutta ei kaikista pieninkään ;)
-olen kyllä valmis käymään lenkillä, heittelemään keppiä, uittamaan kesällä ja yms., mutta agilityä enkä näyttelyitä en ole kiinnostunut harrastelemaan. Kaipaan siis seurakoiraa.
-jaksettava matkustaa autossa 1,5 h lähes joka viikonloppu kahteen kertaan kun käyn kotopuolessa, missä on lisäksi muuten 3 kissaa
-kotopuolessa tämän tulisi luultavasti viettää suurimman osansa oleskelustaan ulkohäkissä, jossa ajokoiratkin aikoinaan olivat. Sisältää lämmitetyn huoneen navetasta.

Kiitos jo etukäteen! Enkä tarvitse sitten neuvoja, että koira vie pitkän aikaa elämästäsi plaaplaaplaa. Tiedän sen, enkä muutenkaan ole tässä hätäilemässä, että kaikkimulleheti. Vaan pikkuhiljaa alan selvittelemään itselle sopivaa rotua.
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

niin miksei sellainen? Taikka sitten pystykorva? Ittellä pystäri ja asutaan kerrostalossa. Ei hauku kohtuuttomasti, ellei riehuteta, kunhan kouluttaa sen alussa kunnolla.

Ja kun ei täysin tapa riistaviettiä, niin myöhemmin saat vielä mettällekin kunnon kaverin. Ehkä.

Äänestä
  • Ei oikeen innosta ajatus ajokoirasta kerrostalossa, koska tylsäksihän sen aika kävisi kun ei metsälle pääse. Ja sama homma pystykorvasta, olen kuullut, että erittäin kova räksyttäjä. Etsiskelen jotain vähän enempi city-koiraa. :) Mutta kiitos silti ehdotuksista, ne olisi erinomaisia, jos asuisin koko ajan maalla.

    Äänestä

  • sussu_89 kirjoitti:

    Ei oikeen innosta ajatus ajokoirasta kerrostalossa, koska tylsäksihän sen aika kävisi kun ei metsälle pääse. Ja sama homma pystykorvasta, olen kuullut, että erittäin kova räksyttäjä. Etsiskelen jotain vähän enempi city-koiraa. :) Mutta kiitos silti ehdotuksista, ne olisi erinomaisia, jos asuisin koko ajan maalla.

    Ei kai koiran nyt pitäisi antaa metsälle lähteä minä tahansa hetkenä, vaan samaan aikaan kuin omistajansakin. Mitä eroa muka on koiran kerros- ja omakotitaloasumisessa? Minusta ei juurikaan mitään erityistä. Omistajanhan kanssa koiran täytyy ulkoilemaan ja lenkkeilemään päästä, eikä yksin minne sattuu ja koska tahansa. En kylläkään suosittelisi omakotitalossakaan asuvaa koiraa pidettäväksi vapaana 8 tuntia perheen ollessa kaukana kotoa.

    Äänestä

  • Hukka-Musti kirjoitti:

    Ei toi ap halua ajokoiraa kun koira ei pääse metsälle. Siis metsästämään. Siis ajamaan. Siis töihin you know.

    Äänestä

  • hukassa olevaa mustia kirjoitti:

    Ei toi ap halua ajokoiraa kun koira ei pääse metsälle. Siis metsästämään. Siis ajamaan. Siis töihin you know.

    , kun en ole lähdössä metsälle koskaan ajamaan koiran kanssa, en myöskään halua sellaista koiraa ottaa, joka haluisi sitä itse tehdä. :D

    Äänestä

...ole ehdotuksia? :(

Äänestä

irlanninterrieriä http://www.hauva.com/files/Irlannin terrieri.jpg
Siitä ei lähde juurikaan karvaa, mutta se on kuitenkin nypittävä pari kertaa vuodessa. Irlanninterrierit ovat ihmisrakkaita, helposti kiintyviä, eivätkä välttämättä kaipaa erityisesti agilitya tai muuta "erityistekemistä", kunhan saavat normaalin liikuntamärän päivässä. Se on myös helppo kouluttaa, eikä ole haukkuherkkä. Tuskin kissoistakaan on ongelmaa. Säkäkorkeus noin 46cm. Minulla tai tutuillani ei kenelläkään ole kuin hyviä kokemuksia rodusta. :D

Äänestä

laitettaisiin ulkohäkkiin!? En suosittele sinulle koiraa, koska mitä sen elämä olisi, mieti nyt itekin??? Matkustamista ja häkissä oloa!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sussu_89 kirjoitti:

Heipsan!

Olen parikymppinen nuori nainen. Meillä on kotopuolessa ollut aina metsästyskoiria, paitsi nyt on ollut 5 vuoden tauko aikapulan takia. Olen tässä pikku hiljaa alkanut suunnittelemaan omaa koiraa. Siksi kysyn teiltä kokeneemmilta ihmisiltä, millainen koira sopisi juuri minulle, kun vaatimukset ovat nämä:

-joutuu olemaan kerrostalossa päivässä ~ 8 h, eli opiskelujen ajan
-ei liian vaikea koulutettava, sillä minulla itsellä ei koulutuksesta ole kokemusta. Saan kyllä isältäni apua koulutuksessa, mutta itse haluan olla isäntä
-ja lisäksi helppohoitoinen turkki eli ainakin suht lyhyt
-ei iso koira, mutta ei kaikista pieninkään ;)
-olen kyllä valmis käymään lenkillä, heittelemään keppiä, uittamaan kesällä ja yms., mutta agilityä enkä näyttelyitä en ole kiinnostunut harrastelemaan. Kaipaan siis seurakoiraa.
-jaksettava matkustaa autossa 1,5 h lähes joka viikonloppu kahteen kertaan kun käyn kotopuolessa, missä on lisäksi muuten 3 kissaa
-kotopuolessa tämän tulisi luultavasti viettää suurimman osansa oleskelustaan ulkohäkissä, jossa ajokoiratkin aikoinaan olivat. Sisältää lämmitetyn huoneen navetasta.

Kiitos jo etukäteen! Enkä tarvitse sitten neuvoja, että koira vie pitkän aikaa elämästäsi plaaplaaplaa. Tiedän sen, enkä muutenkaan ole tässä hätäilemässä, että kaikkimulleheti. Vaan pikkuhiljaa alan selvittelemään itselle sopivaa rotua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu