Korhosen

Jos Jarmo Korhonen joutuu uhrautumaan puolueen hyväksi ja eroamaan, niin esiin nousee kysymys erorahasta.

Mitä kepu lupaa Korhoselle siitä hyvästä, että pitää suunsa kiinni. Eli mikä on vaikenemisen hinta?

Mitään julkista virkaa kepujohto ei uskalla Korhoselle järkätä. Tulisi liian iso haloo.

Eikä taida kepulla olla oiken rahaakaan siihen tarkoitukseen.

Ja entiset ystävällismieliset liikemiehetkin ovat nyt suuttuneet.

Eli kepulla ei ole yksinkertaisesti varaa erottaa Korhosta. Ja ilman kunnon kultaista kädenpuristusta potkut saava Korhonen kaataisi jo samana päivänä tarkoilla tiedoillaan Matti Vanhasen.

Siinäpä kepulla pulma, johon ei ole hyviä ratkaisuja. On siis valittava vähiten huono. Ja se taitaa olla ajan peluu. Yritetään ensiksi kesän yli - ja tullaan budjettiriiheen räyhäkkäillä rahavaatimuksilla. Näin kepu yrittää saada pallon haltuunsa.

Mutta ongelma on siinä, että vaalirahasotku ei ole enää kepun päätöksillä sivuun siivottavissa. Vaaleihin on vain n. 1,5 vuotta - moni kepun riviedustaja pelkää putoamista.

Eikä kaikille ole nytkään vaalirahaa luvassa.

Eli jatkossa tullaan näkemään värikkäitä irtiottoja kepulaisten joukoista. Koko puolue tulee jatkossakin olemaan melko sekaisin.

Sitten tulee ongelmaksi kesäkuun 2010 puoluekokous. Mitä tehdään Vanhasen kanssa? Kukaan ei usko Vanhasen olevan voittava puoluejohtaja. Ja tuleva pääministeri.

Kannattaisiko ottaa riski ja heittää Vanhanen ulos ja lähteä uudella johdolla vaaleihin?

Kepun poliittiset tavoitteet ovat sidoksissa nimenomaan pääministerin paikkaan. Esim. kakkospuolueen asema Kataisen hallituksessa ei edistä kepulaista jakopolitiikkaa.

Pääministerin paikka on kepulle kohtalon kysymys. ja nyt näyttää siltä, että 100%:lla varmuudella seuraava pääministeri ei ole Matti Vanhanen. Ja 80%:n varmuudella seuraava pääministeri ei ole myöskään kepulainen.

Siinäpä kepulla pähkäilemistä.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hänen palkkansa maksaa ja sehän hyvä mies keskustalle on.paras mahdollinen.

Äänestä
  • mahdollinen kepulle?

    No, mitäpä tuota inttämään. Puoluejohdon tulosvastuu mitataan vaaleissa - ja mites se vaalimenestys Korhosen kaudella?

    Äänestä

  • paras.. kirjoitti:

    mahdollinen kepulle?

    No, mitäpä tuota inttämään. Puoluejohdon tulosvastuu mitataan vaaleissa - ja mites se vaalimenestys Korhosen kaudella?

    Jos näitä Vanhasia, Lehtomäkiä, Kiviniemiä ja muita uusiliberaaleja EK-n rakkikoiria on päästetty tuhoomaan puolueen aatetta. Korhonen tehtävä on ollut kerätä puolueelle rahaa ja hyvin hän on leiviskänsä hoitanut.

    Äänestä

Korhosta mätkitään nyt surutta omien joukoista, vaikka Korhonen hommasi vaalirahat noillekin eroa vaativille ämmille.
Sekä mies- että naispuolisille ämmille.
Yhä enemmän arvostan Korhosen uskollisuutta puolueelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroraha? kirjoitti:

Jos Jarmo Korhonen joutuu uhrautumaan puolueen hyväksi ja eroamaan, niin esiin nousee kysymys erorahasta.

Mitä kepu lupaa Korhoselle siitä hyvästä, että pitää suunsa kiinni. Eli mikä on vaikenemisen hinta?

Mitään julkista virkaa kepujohto ei uskalla Korhoselle järkätä. Tulisi liian iso haloo.

Eikä taida kepulla olla oiken rahaakaan siihen tarkoitukseen.

Ja entiset ystävällismieliset liikemiehetkin ovat nyt suuttuneet.

Eli kepulla ei ole yksinkertaisesti varaa erottaa Korhosta. Ja ilman kunnon kultaista kädenpuristusta potkut saava Korhonen kaataisi jo samana päivänä tarkoilla tiedoillaan Matti Vanhasen.

Siinäpä kepulla pulma, johon ei ole hyviä ratkaisuja. On siis valittava vähiten huono. Ja se taitaa olla ajan peluu. Yritetään ensiksi kesän yli - ja tullaan budjettiriiheen räyhäkkäillä rahavaatimuksilla. Näin kepu yrittää saada pallon haltuunsa.

Mutta ongelma on siinä, että vaalirahasotku ei ole enää kepun päätöksillä sivuun siivottavissa. Vaaleihin on vain n. 1,5 vuotta - moni kepun riviedustaja pelkää putoamista.

Eikä kaikille ole nytkään vaalirahaa luvassa.

Eli jatkossa tullaan näkemään värikkäitä irtiottoja kepulaisten joukoista. Koko puolue tulee jatkossakin olemaan melko sekaisin.

Sitten tulee ongelmaksi kesäkuun 2010 puoluekokous. Mitä tehdään Vanhasen kanssa? Kukaan ei usko Vanhasen olevan voittava puoluejohtaja. Ja tuleva pääministeri.

Kannattaisiko ottaa riski ja heittää Vanhanen ulos ja lähteä uudella johdolla vaaleihin?

Kepun poliittiset tavoitteet ovat sidoksissa nimenomaan pääministerin paikkaan. Esim. kakkospuolueen asema Kataisen hallituksessa ei edistä kepulaista jakopolitiikkaa.

Pääministerin paikka on kepulle kohtalon kysymys. ja nyt näyttää siltä, että 100%:lla varmuudella seuraava pääministeri ei ole Matti Vanhanen. Ja 80%:n varmuudella seuraava pääministeri ei ole myöskään kepulainen.

Siinäpä kepulla pähkäilemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu