peruskoulusta, koska koulunkäynti voi tulla niille liian raskaaksi ?
________________________________________
Koulujen tuhopoltot ovat lisääntyneet
12.07.2009 20:23
MTV3 - Johanna Tuuri
Koulujen tuhopoltot ovat lisääntyneet Suomessa. Juhannukseen mennessä poliisi on kirjannut koulupaloja lähes saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tänä vuonna paloja on ollut 12, kun koko viime vuonna niitä oli 13.
Kouluihin kohdistuneiden tuhopolttojen syyt vaihtelevat leikistä yhteiskunnallisiin ongelmiin. Lasten tuhopoltoista väitellyt ja tuhopolttojen ehkäisyyn keskittyneen hankkeen vetäjän mukaan syynä on kuitenkin harvoin nuoren tarve purkaa aggressioitaan.
- Aika usein on kysymys tällaisesta normaalista nuoresta miehestä, joka kaipaa elämäänsä jännitystä. Usein vanhemmat eivät ole valvoneet, missä lapsi liikkuu, kertoo Tulipysäkki-hankkeen koordinaattori Brita Somerkoski.
Naapurimaassa Ruotsissa kouluja ja päiväkoteja poltettiin ennätystahtiin erityisesti toissa vuonna. Ne liittyivät vahvasti muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan. Suomessa ei tällaisesta ole viitteitä, mutta asiantuntijoiden mukaan lasten ja nuorten tulella leikkiminen on paljon yleisempää kuin aikuiset luulevat.
- Tulen käsittelyä tulisi opettaa lapsille ihan nuoresta iästä alkaen. Ennen kaikkea se, miten tuli sammutetaan ja mitkä seuraukset voi olla, jos tuli pääsee irti, kertoo ylikomisario Tommi Reen.
Alle 15-vuoden ikä ei poista vastuuta korvata vahinkoja, jotka saattavat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuhopolttoja tekevät pääasiassa ilman vanhempiensa aikaa jääneet porvariskakarat. Ehkä iskä ja äiskä kiinnittää pilttiinsä huomiota, jos tämä aiheutaa satojentuhansien omaisuusvahingon. Omaisuus kun on porvarille se tärkein asia maailmassa.
rasittaa ensijaisesti alempia sosiaaliryhmiä.
Valitettavasti, kaikkien muiden asioiden, kuten lahjattomuuden, lisäksi.
...niitä kouluja poltaa? Kyllä pitäis Remeksen käydä antamassa näille nutiaisille remmiä persiille.