Sodassa heitä inhottiiin mutta minkä vanha mies mielelleen voi. Löysin sisäisen itseni ja päätin tulla kaapista ulos...
Tämä tarina on tosi.
Hiekka vaan pölisi, kun Timppa kaarsi mopollaan koulun takapihan parkkipaikalle. Poika laski jalkansa maahan, seisten pyöränsä päällä hajareisin, sininen Suzuki tyhjäkäynnillä. Kuin mikäkin James Dean, ajattelin. Tummat lyhyet hiukset paljastuivat aamuauringon säteille, Timon riisuessa kypäränsä. Kundilla oli yllään viime jouluna lahjaksi antamani fleece-takki.
Minä seisoin pihan reunassa kiipeilytelineen kupeessa, ehkä jopa hieman kapinallisenkin näköisenä Timoa tuijottaen käteni syvällä farkkujen taskuissa. Tunsin kuohuntaa sisälläni. Timo näytti huomanneen minut, joten käänsin nopeasti katseeni poispäin ja teeskentelin kuuntelevani mielenkiinnolla lähellä seisovan pikkulikkalauman kikatusta siitä, ketä leffatähteä kukin ihailee eniten.
Timo asteli verkkaisesti luokseni telineille ja istahti penkin toiseen päähän, laskien reppunsa asfaltille. Sanaakaan sanomatta nousin ja suuntasin askeleeni kohti koulun ovea, suomatta katsettakaan Timolle. Kuulin pojan huudahtavan jotain mulle ja lähtevän perääni. Käsi kosketti takaapäin olkaani ja ääni, jossa oli hieman pahoitteleva sävy, vai oliko se vain jotain mitä toivoin kuulevani, sanoi nimeni; "Vaari hei, mikä sua vaivaa! Mä luulin sun ymmärtäneen..."
Tuohtuneena käännähdin kannoillani ja melkein kasvot kiinni Timpan kasvoissa sain pukahdettua; "Ymmärtäneen mitä! Sulle taitaa olla helpompi unohtaa se, mitä illalla tapahtui! Oikeastaan mulle on ihan sama vaikka sä tekisit mitä sen typerän ämmän kanssa! Teeskentele vaan kuule ihan rauhassa, ainoastaan mä tiedän sun lisäksi miten asiat oikeasti on!"
Riuhtaisin itseni irti minua kiinni pitelevästä kädestä ja kiiruhdin portaat ylös, melkein teilaten matkalla luokkaan biologian opettaja Nyyssösen.
"Noh, noh, poika! Mihin tuollainen kiire!" Nyyssönen ärähti.
Siitä välittämättä pinkaisin luokkaan, ajatellen huojentuneena, ettei meillä onneksi olisi tänään yhteisiä tunteja Timon kanssa. Juuri sillä hetkellä en olisi kestänyt olla samassa luokassa minuuttiakaan sen itsekkään juntin kanssa. Koko oppitunti menisi ihan päin persettä, kun mä vaan haikeana tuijottaisin kundin suloista niskaa. Miten noin tunteettomalla jätkällä voikin olla noin söpö niska! Ja sen takapuoli! Oh my God!!!
Eipä silti, etteikö koko poika päästä varpaisiin saakka olisi ollut söpö. Timo oli just sen näköinen kaveri, jota tytöt mielellään katseli. Tumma ja tulinen kundi, jolla ei olisi ollut naisseurasta puutetta. Siis ei olisi ollut, jos Timoa tytöt olisivat kiinnostaneet vähänkin enemmän.
Usein ihmettelin itsekseni, kuinka olimme olleet jo niinkin kauan parhaita frendejä, vaikka olimme niin erilaisia. Lopulta silti niin samankaltaisia. Mä olin aina ollut se tunteellisempi osapuoli. Ja se meistä, joka puki ajatukset sanoiksi. Timolle itsensä ilmaiseminen, varsinkin sanallisesti, oli aina ollut hieman vaikeampaa. Se oli kuitenkin aina keksinyt kaikki parhaimmat jutut. Kuten sen vanhan hylätyn kalastusmajan, lähellä Timon vanhempien kesämökkiä Kangasniemellä, jossa skideinä olimme leikkineet lukemattomina kesinä. Olimme joskus hieman vanhempina olleet yötäkin siellä, makuupussien kanssa. Joskus soudeltiin, jopa keskellä yötä, veneellä pitkin Puulaveden selkiä, keskiyön auringon värjätessä horisontin.
Ne olivat olleet mahtavia vuosia. Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin on juuri pitkän yhteisen historiamme ansiota, että meillä oli niin hyvä perusta ystävyydellämme, jolle rakentaa jotain syvempää. Tosin mitään niin hienoa ja kestävää ei maailmasta löydykään kuin vuosia kestänyt ystävyys, joka aivan kuin varkain jossain vaiheessa syvenee kiintymykseksi toiseen, luottamukseksi, ehkäpä jopa rakkaudeksikin.
Itse asiassa olimme tunteneet toisemme jo jostain kolmen vanhoista saakka. Kun Timon perhe oli muuttanut Vaasasta naapureiksemme, olimme ystävystyneet lähes välittömästi. Oliko siitä jo todella peräti 16 vuotta! Jos siinä ajassa ei kasva toiseen kiinni, niin johan on ihme! Ja mitä kaikkea olimmekaan vuosien varrella yhdessä kokeneet! Meillä oli ollut "jättekivaa", kuten Timo asian suomenruotsalaisittain ilmaisi. Olin opettanut Timolle suomea, koska poika oli kasvanut perheessä, jossa valtakielenä oli ollut isän puhuma ruotsi. Joten jo päiväkotiin mennessämme Timppa osasi suomea tyydyttävästi ja oppi koko ajan lisää kuunnellessaan muita. Nykyään Timon äänestä ei ollut enää tuskin lainkaan kuultavissa ruotsalaista korostusta. Kukaan ei olisi enää arvannut sen olevan suomenruotsalaisesta perheestä.
Olin saanut istua luokassa jo aimo tovin itsekseni, kunnes muut vasta saapuivat, tuoleja ja pulpetteja kolistellen. Havahduin ajatuksistani kuitenkin vasta, kun psykan maikka paiskaisi oven perässään kiinni ja huudahti jotain siitä mitä hyvä herrasväki tekeekään, kun arvon opettaja astuu luokkaan. Mutisimme huomenet, ja maikka näytti edes hieman tyytyväisemmältä. Joskin se näytti aina jossai
Tämä tarina on tosi.
Hiekka vaan pölisi, kun Timppa kaarsi mopollaan koulun takapihan parkkipaikalle. Poika laski jalkansa maahan, seisten pyöränsä päällä hajareisin, sininen Suzuki tyhjäkäynnillä. Kuin mikäkin James Dean, ajattelin. Tummat lyhyet hiukset paljastuivat aamuauringon säteille, Timon riisuessa kypäränsä. Kundilla oli yllään viime jouluna lahjaksi antamani fleece-takki.
Minä seisoin pihan reunassa kiipeilytelineen kupeessa, ehkä jopa hieman kapinallisenkin näköisenä Timoa tuijottaen käteni syvällä farkkujen taskuissa. Tunsin kuohuntaa sisälläni. Timo näytti huomanneen minut, joten käänsin nopeasti katseeni poispäin ja teeskentelin kuuntelevani mielenkiinnolla lähellä seisovan pikkulikkalauman kikatusta siitä, ketä leffatähteä kukin ihailee eniten.
Timo asteli verkkaisesti luokseni telineille ja istahti penkin toiseen päähän, laskien reppunsa asfaltille. Sanaakaan sanomatta nousin ja suuntasin askeleeni kohti koulun ovea, suomatta katsettakaan Timolle. Kuulin pojan huudahtavan jotain mulle ja lähtevän perääni. Käsi kosketti takaapäin olkaani ja ääni, jossa oli hieman pahoitteleva sävy, vai oliko se vain jotain mitä toivoin kuulevani, sanoi nimeni; "Vaari hei, mikä sua vaivaa! Mä luulin sun ymmärtäneen..."
Tuohtuneena käännähdin kannoillani ja melkein kasvot kiinni Timpan kasvoissa sain pukahdettua; "Ymmärtäneen mitä! Sulle taitaa olla helpompi unohtaa se, mitä illalla tapahtui! Oikeastaan mulle on ihan sama vaikka sä tekisit mitä sen typerän ämmän kanssa! Teeskentele vaan kuule ihan rauhassa, ainoastaan mä tiedän sun lisäksi miten asiat oikeasti on!"
Riuhtaisin itseni irti minua kiinni pitelevästä kädestä ja kiiruhdin portaat ylös, melkein teilaten matkalla luokkaan biologian opettaja Nyyssösen.
"Noh, noh, poika! Mihin tuollainen kiire!" Nyyssönen ärähti.
Siitä välittämättä pinkaisin luokkaan, ajatellen huojentuneena, ettei meillä onneksi olisi tänään yhteisiä tunteja Timon kanssa. Juuri sillä hetkellä en olisi kestänyt olla samassa luokassa minuuttiakaan sen itsekkään juntin kanssa. Koko oppitunti menisi ihan päin persettä, kun mä vaan haikeana tuijottaisin kundin suloista niskaa. Miten noin tunteettomalla jätkällä voikin olla noin söpö niska! Ja sen takapuoli! Oh my God!!!
Eipä silti, etteikö koko poika päästä varpaisiin saakka olisi ollut söpö. Timo oli just sen näköinen kaveri, jota tytöt mielellään katseli. Tumma ja tulinen kundi, jolla ei olisi ollut naisseurasta puutetta. Siis ei olisi ollut, jos Timoa tytöt olisivat kiinnostaneet vähänkin enemmän.
Usein ihmettelin itsekseni, kuinka olimme olleet jo niinkin kauan parhaita frendejä, vaikka olimme niin erilaisia. Lopulta silti niin samankaltaisia. Mä olin aina ollut se tunteellisempi osapuoli. Ja se meistä, joka puki ajatukset sanoiksi. Timolle itsensä ilmaiseminen, varsinkin sanallisesti, oli aina ollut hieman vaikeampaa. Se oli kuitenkin aina keksinyt kaikki parhaimmat jutut. Kuten sen vanhan hylätyn kalastusmajan, lähellä Timon vanhempien kesämökkiä Kangasniemellä, jossa skideinä olimme leikkineet lukemattomina kesinä. Olimme joskus hieman vanhempina olleet yötäkin siellä, makuupussien kanssa. Joskus soudeltiin, jopa keskellä yötä, veneellä pitkin Puulaveden selkiä, keskiyön auringon värjätessä horisontin.
Ne olivat olleet mahtavia vuosia. Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin on juuri pitkän yhteisen historiamme ansiota, että meillä oli niin hyvä perusta ystävyydellämme, jolle rakentaa jotain syvempää. Tosin mitään niin hienoa ja kestävää ei maailmasta löydykään kuin vuosia kestänyt ystävyys, joka aivan kuin varkain jossain vaiheessa syvenee kiintymykseksi toiseen, luottamukseksi, ehkäpä jopa rakkaudeksikin.
Itse asiassa olimme tunteneet toisemme jo jostain kolmen vanhoista saakka. Kun Timon perhe oli muuttanut Vaasasta naapureiksemme, olimme ystävystyneet lähes välittömästi. Oliko siitä jo todella peräti 16 vuotta! Jos siinä ajassa ei kasva toiseen kiinni, niin johan on ihme! Ja mitä kaikkea olimmekaan vuosien varrella yhdessä kokeneet! Meillä oli ollut "jättekivaa", kuten Timo asian suomenruotsalaisittain ilmaisi. Olin opettanut Timolle suomea, koska poika oli kasvanut perheessä, jossa valtakielenä oli ollut isän puhuma ruotsi. Joten jo päiväkotiin mennessämme Timppa osasi suomea tyydyttävästi ja oppi koko ajan lisää kuunnellessaan muita. Nykyään Timon äänestä ei ollut enää tuskin lainkaan kuultavissa ruotsalaista korostusta. Kukaan ei olisi enää arvannut sen olevan suomenruotsalaisesta perheestä.
Olin saanut istua luokassa jo aimo tovin itsekseni, kunnes muut vasta saapuivat, tuoleja ja pulpetteja kolistellen. Havahduin ajatuksistani kuitenkin vasta, kun psykan maikka paiskaisi oven perässään kiinni ja huudahti jotain siitä mitä hyvä herrasväki tekeekään, kun arvon opettaja astuu luokkaan. Mutisimme huomenet, ja maikka näytti edes hieman tyytyväisemmältä. Joskin se näytti aina jossai
Vastaukset 3
Vanhimmat
>> sanoi nimeni; "Vaari hei, mikä sua vaivaa! Mä luulin sun ymmärtäneen..."
Kas Vaari on ollut Vaari jo teininä.
Hienoa että Vaari vihdoin myöntää todelliset taipumuksensa, vaikka onkin sääli että lupaava tarina jäi kesken. Jonkun median edustajan pitäisi oikein ottaa asiakseen syvähaastatella Syvärauman Vaari niin että asia kaavitaan pohjamutia myöten.
Mutta nyt ei vaan enää ota eteen edes herraseurassa.