Korhosen

Korhonen korostaa tiedotteessaan, että on toiminut kaiken aikaa yhteistyössä Vanhasen kanssa.

Eli jos Korhonen lähtee, niin lähtee myös Vanhanen.

Korhonen ei ollut vuosi sitten Vanhasen suosikki puoluesihteeriksi. Alkio oli Vanhasen suosikki.

Nyt Korhonen on taitavasti vaientanut Vanhasen.

Ahtaaksi käy Vanhasen asema.
11134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oikea vanha kepulaismallinen runkkaus navetan kupeella. Kyllä on kepulaiset tyhmää porukkaa jos tuollaiset oksennukset mitä taas on kuultu menee läpi.

Äänestä
  • käsistä vitutuksen keskellä.

    kukaan ei eroa, ei kukaan. ja vitutukseen voi jopa kuolla.

    Äänestä

  • kanssa ei Korhosen mukaan keskusteltu vaalirahoituksesta. Ei koskaan. Ei koskaan, vaikka yhteistyö oli tiivistä ja varainhankinta on puoluesihteerin päätyö.

    Kauppinen oli kuitteihin merkinnyt aiheeksi "kunnallisen eläkejärjestelmän esittely". Onhan se tietysti monimutkainen järjestelmä - ja vaatii useamman palaverin. Varsinkin kun on konjakki mukana, niin eihän se oppi päässä pysy.

    Äänestä

  • Matti ollunna kuskina

    Äänestä

  • mies' kirjoitti:

    Matti ollunna kuskina

    Korhonen ja
    Vanhanen älyä erota Ike sekoili vain henkiläkohtaisissa asioissa mutta nämä kepuulaaset koko maan asiat sekaisin ja muistamattomassa tilassa. Kuinka voi tulla uskottavuus tälläisiin päättäjiin jotka ei ota selvää ketä käskevät valtion tiloihin kahville esim.talousrikollisia, mutta vois olla vaikka vieraan maan vakoilijoita
    kun kerra kukaan ei tunttenut toisiaan ja kukaan ei muista mitää, paitsi joskus pätkittäin ja aina eri versio.Kyllä kansa on todella tyhmää jos tällä lailla jatketaa
    nyt nauraa jo naurismaan airatkin puhumattakaan ulkomaista.

    Äänestä

  • jos ei kirjoitti:

    ..ei ketään erota. Miehekkäät miehet vain hymähtävät lahkeissa roikkuville rakkikoirille. Yksi nasakka potku niin rakkikoirat kipittävät vinkuen puskan taakse piiloon.

    Äänestä

  • huutokuoro... kirjoitti:

    ..ei ketään erota. Miehekkäät miehet vain hymähtävät lahkeissa roikkuville rakkikoirille. Yksi nasakka potku niin rakkikoirat kipittävät vinkuen puskan taakse piiloon.

    Puna-armeija lähtee kyllä sänkysi alta näillä uusilla lääkkeillä.

    Ja sinä lopetat turhan kiukuttelun ja harhaiset pölinäsi.

    Äänestä

  • Ja ne lääkkeesi! kirjoitti:

    Puna-armeija lähtee kyllä sänkysi alta näillä uusilla lääkkeillä.

    Ja sinä lopetat turhan kiukuttelun ja harhaiset pölinäsi.

    pistetty asialle. Ja jälki on edelleen surkuhupaisan surkeata...

    Äänestä

Korhonen hallitsee tuon mediapelin paljon Vanhasta paremmin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ovela veto kirjoitti:

Korhonen korostaa tiedotteessaan, että on toiminut kaiken aikaa yhteistyössä Vanhasen kanssa.

Eli jos Korhonen lähtee, niin lähtee myös Vanhanen.

Korhonen ei ollut vuosi sitten Vanhasen suosikki puoluesihteeriksi. Alkio oli Vanhasen suosikki.

Nyt Korhonen on taitavasti vaientanut Vanhasen.

Ahtaaksi käy Vanhasen asema.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu