Onksnoi turkkulaiset vähä outova sakkii ?

Kadonnut Hanna on kunnossa
Maanantai 13.7.2009 klo 14.05
Poliisin mukaan 25-vuotias nainen haluaa vapaaehtoisesti olla kateissa.

Viime torstaina oudosti kesken työmatkan Turussa kadonnut 25-vuotias Hanna Grönberg on poliisin mukaan hengissä ja kunnossa.

- Hänet on varmuudella nähty viikonloppuna aamupäivästä turkulaisessa ravintolassa. Hän oli ihan ok ja liikkui seurassa, mutta emme tiedä kenen kanssa. Hänelle ei ole sattunut mitään eikä mitään rikosta ole tapahtunut. Näyttää siltä, että hän haluaa tarkoituksella olla löytymättä, rikosylikonstaapeli Markku Kuisma Turun poliisista kertoo.

Hanna Grönberg lähti torstaiaamuna puoli kahdeksan aikaan normaalisti kotoa töihinsä, mutta hän ei koskaan mennyt työpaikalleen. Illalla nainen ei saapunut kotiinsa eikä vastannut puhelimeensa. Perjantaista asti hänen puhelimensa on ollut kiinni.

Grönbergin omaiset tekivät hänestä katoamisilmoituksen perjantaiaamuna. Naisen huolestuneet vanhemmat ja aviopuoliso ovat etsineet tätä perjantaiaamusta asti. Poliisi ryhtyi etsintöihin lauantaina.

Nyt on kuitenkin varmaa, että Grönberg on hengissä ja kunnossa.

- Meille on tullut tänä aamuna ja viikonloppuna useita vihjeitä hänestä. Hän on Turun seudulla ja haluaa olla kateissa.

Grönbergillä on useampia alaikäisiä lapsia. Perheellinen nainen ei ole koskaan ennen ollut kateissa.

- Tämä on kaikille mysteeri. Kukaan hänen omaisistaan ei tiedä, miksi hän halusi kadota. He ovat ihan ihmeissään, Kuisma sanoo.

Grönbergin etsinnät on NYT lopetettu.

- Hän on aikuinen ihminen ja saa pysyä kateissa, jos haluaa. Poliisi ei enää sinänsä etsi häntä, mutta odotamme niin kauan, että saamme tietää kaiken olevan ok. Oletan, että hän ottaa yhteyttä omaisiinsa tai meihin, rikosylikonstaapeli kertoo.

Vastaavanlaiset katoamiset eivät poliisin mukaan ole tavattomia.

- Nämä ovat erikoisia tapauksia, mutta joskus näitä tapahtuu. Hän on tieten tahtoen tehnyt valintansa ja lähtenyt.

http://www.iltalehti.fi/turku/200907139919946_tu.shtml
8168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on tärkeempää käydä baareissa drinksuilla kun oma perhe.

Äänestä

karmean itsekkäästi toiminut jos iski äiti-ja vaimoihmisellä viihdevaihde päälle eikä ilmoittanut kenellekään.

Äänestä
  • halusi päästä eroon koko soossista. Äh, käyhän se hermojen päälle kitisevät kakarat ja se iänikuinen sama ukonnaama siinä vieressä kurkkimassa:))))
    Rock and rollia täytyy välillä saada, muuten ei vaimoihminenkään jaksa.

    Äänestä

ne nyt haluu olla puheen aiheina aina ja kaikkialla. HEI, huomatkaa mut !

Äänestä
  • Ykskii turkulain kertoo kaiken itsestään jopa pissallakäynnit, sitte koht kiljuu ja itkee (teko), kuis hein yksityisasiat ei kuuluse mukamas tännes ,))))

    Äänestä

  • , )))))) kirjoitti:

    Ykskii turkulain kertoo kaiken itsestään jopa pissallakäynnit, sitte koht kiljuu ja itkee (teko), kuis hein yksityisasiat ei kuuluse mukamas tännes ,))))

    "Oikeudenmukaisuus ja teot: niistä syntyy Reilu Turku"

    Äänestä


  • virkistämiseksi kirjoitti:

    "Oikeudenmukaisuus ja teot: niistä syntyy Reilu Turku"

    ..turku ei oo enää reilu..niinkö?...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haminalain kirjoitti:

Kadonnut Hanna on kunnossa
Maanantai 13.7.2009 klo 14.05
Poliisin mukaan 25-vuotias nainen haluaa vapaaehtoisesti olla kateissa.

Viime torstaina oudosti kesken työmatkan Turussa kadonnut 25-vuotias Hanna Grönberg on poliisin mukaan hengissä ja kunnossa.

- Hänet on varmuudella nähty viikonloppuna aamupäivästä turkulaisessa ravintolassa. Hän oli ihan ok ja liikkui seurassa, mutta emme tiedä kenen kanssa. Hänelle ei ole sattunut mitään eikä mitään rikosta ole tapahtunut. Näyttää siltä, että hän haluaa tarkoituksella olla löytymättä, rikosylikonstaapeli Markku Kuisma Turun poliisista kertoo.

Hanna Grönberg lähti torstaiaamuna puoli kahdeksan aikaan normaalisti kotoa töihinsä, mutta hän ei koskaan mennyt työpaikalleen. Illalla nainen ei saapunut kotiinsa eikä vastannut puhelimeensa. Perjantaista asti hänen puhelimensa on ollut kiinni.

Grönbergin omaiset tekivät hänestä katoamisilmoituksen perjantaiaamuna. Naisen huolestuneet vanhemmat ja aviopuoliso ovat etsineet tätä perjantaiaamusta asti. Poliisi ryhtyi etsintöihin lauantaina.

Nyt on kuitenkin varmaa, että Grönberg on hengissä ja kunnossa.

- Meille on tullut tänä aamuna ja viikonloppuna useita vihjeitä hänestä. Hän on Turun seudulla ja haluaa olla kateissa.

Grönbergillä on useampia alaikäisiä lapsia. Perheellinen nainen ei ole koskaan ennen ollut kateissa.

- Tämä on kaikille mysteeri. Kukaan hänen omaisistaan ei tiedä, miksi hän halusi kadota. He ovat ihan ihmeissään, Kuisma sanoo.

Grönbergin etsinnät on NYT lopetettu.

- Hän on aikuinen ihminen ja saa pysyä kateissa, jos haluaa. Poliisi ei enää sinänsä etsi häntä, mutta odotamme niin kauan, että saamme tietää kaiken olevan ok. Oletan, että hän ottaa yhteyttä omaisiinsa tai meihin, rikosylikonstaapeli kertoo.

Vastaavanlaiset katoamiset eivät poliisin mukaan ole tavattomia.

- Nämä ovat erikoisia tapauksia, mutta joskus näitä tapahtuu. Hän on tieten tahtoen tehnyt valintansa ja lähtenyt.

http://www.iltalehti.fi/turku/200907139919946_tu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu