Miten olette kokeneet olonne Eurassa?
Kiukaisten
41
2200
Vastaukset
- oloaon
on ollut vain maksumiehen osa.
- 13+17=20 vai onko ?
Valitettavasti pitää todeta että selkeästi hunompaan suuntaan on mennyt. Tulevaisuus näyttää onko ratkaisu ollut kokonaisuudessaan hyvä vai ei. Kun ottaa huomioon sen melkoisen suuren taloudellisen porkkanan joka liitoksessa tuli, kaikki kustannukset on tulilinjalla eli nousupaineita on, kaikki palvelut on tulilinjalla eli heikennyksiä on luvassa. Itse olen alkanut suunnata tulevaisuuden katseita Harjavallan suuntaan, eli olen ostanu sieltä jo asunnon ja yrityksen kohdalla tontin tai hallin katseleminen on käynnissä, näin nää jutut vaan menee....valitettavasti. Perheen nuoriso on jo ilmoittanut että Eura ei tule olemaan heidän kotikuntansa opiskeluiden päätyttyä, ja oikein kun miettii niin miksi olisikaan.
- Lopen kyllästynyt
Kiukaisten liitoksessa alkaa hätäily kostautumaan. Nämä pienyrittäjät ovat valitettavasti yksi suurin kärsijäryhmä, kun aletaan rakentamaan jotain suurta ja hienoa, josta kenelläkään ei ole kokemusta.
Kiukaisissa lyötiin liitospäätös lukkoon sellaisella aikataululla, että heikompia hirvitti.
Virkamiehethän siinä eniten voitti ja vaikuttivat asiaan. Valtuusto sensijaan toimi kumileimasimena ja levitteli käsiään. Säkylässä ja Eurassa ihmeteltiin (ihmetellään vieläkin) selän takana puuhastelua ja kiirettä, mikä Euralla ja Kiukaisilla oli yhdistyä?
Suurimpia hävijäjiä uudessa Eurassa tulee olemaan pienimmät kunnat eli Kiukainen ja Köyliö.
Viiveellä perässä soutaa Säkylä. Tosin paskan voi jättää taakseen ja suunnata kohti uutta muuallakin.
Sen seurauksena muutaman vuoden kuluttua huomataan, että näitä poismuuttaneita pienyrittäjiä ym. onkin jo sen verran, että väkiluku on reilusti alle 20 000. Liitytäänkö sitten Raumaan vai mikä avuksi?
Tuolloin tosin tämän uuden Euran konkurssi-arkkitehdit ovat jättäytyneet/jätetty pois kunnallisesta päätöksenteosta. Muut korjatkoon heidän virheensä. - 111111111
saa ihmisen muuttamaan harjavaltaan, siellä ei ole ketään eikä käy ketään. miksi hassata aikaa tyhjään kun sen saa pyytämättäkin, näet sitten kun sä olet harjavallassa yksin ja järkevät porskuttaa eurassa jotka hankkii nyt vielä kun hinnat on alhaalla tontin eurasta. harjavalta on väliinputoaja niinkuin on kokemäkikin. mut kaikki tekee oman valintansa ja joka valinta ei voita, mieti asioita pidemmälle kuin 5 vuotta, katso 10-15 vuoden päähän ja ajattele tilannetta sillon. mieti!
- 0 0 0 0 0 0
111111111 kirjoitti:

kirjoitat tuollaista vai oliko toi vitsiksi tarkoitettu???
- 0 0 0 0 0 0
0 0 0 0 0 0 kirjoitti:
kirjoitat tuollaista vai oliko toi vitsiksi tarkoitettu???
- Jore Turhautunut
111111111 kirjoitti:
saa ihmisen muuttamaan harjavaltaan, siellä ei ole ketään eikä käy ketään. miksi hassata aikaa tyhjään kun sen saa pyytämättäkin, näet sitten kun sä olet harjavallassa yksin ja järkevät porskuttaa eurassa jotka hankkii nyt vielä kun hinnat on alhaalla tontin eurasta. harjavalta on väliinputoaja niinkuin on kokemäkikin. mut kaikki tekee oman valintansa ja joka valinta ei voita, mieti asioita pidemmälle kuin 5 vuotta, katso 10-15 vuoden päähän ja ajattele tilannetta sillon. mieti!
Tulet sanoneeksi sen ääneen, mitä eliitti-papat eivät uskaltaneet. Tonttien hinnat kallistuu Eurassa.
Halpenee Säkylässä, Köyliössä ja Kiukaisissa. Se siitä tasapuolisesta kehittämisestä. Tonttien hinnan lasku on seuraus palveluiden siirtymisestä vanhan Euran alueelle. Yksi kuntaliitoksen negatiivisista vaikutuksista. - 10+15=12 ???
0 0 0 0 0 0 kirjoitti:
Ihan vaan lyhyesti kun en mielestäni ole tilivelvollinen näille jotka ihmettelevät kantaani muutosta Harjavaltaan. Kun ihmisellä on ikää 50 ja arvostaa sitä että palvelut on lähellä mm. tereyspalvelut sekä muut kunnallis ym palvelut, nää muuttuu Eurassa taatusti 2-3 v aikana, terveyskeskuspalvelut eskitetään Euraan ja Loimaalle, kaikki kunnallispalvelut muuttaa Euraan ja toimii sieltä Euran etujen mukaisesti ei reuna-alueiden. Hallinto paisuu mahdottomaksi jo nyt saati sitten kun Köyliö ja Säkylä liittyy tähän soppaan. Viiden vuoden siirtymäaikana jolloin on kaikki mahdolliset päällekkäisyydet ovat voimassa, tuhotaan perusteellisesti ne paperilla olleet yhdistymisen tuomat edut, peruuttamattomasti. Tämä nostaa kunnan peruskulurakennetta sellaiseksi ettei siinä paljon auta jos Euran keskustassa jonkin tonttipahasen arvo vaikka kolminkertaistuu. Minulle ei ole tärkeää onko jossain Harjavalan pitseriassa huono pitsapohja tai edes onko koko pitseriaa lainkaan. Minulle riittä toimivat ja kohtuuhintaiset peruspalvelut jotka Harjavallassa ovat ok.
- 0 0 0 0 0
0 0 0 0 0 0 kirjoitti:
siellä, niin muuta Euraan, Kauttualle. Siellä on 4-5
kaljakuppilaa, joista varmasti löydät kaltaistasi seuraa
ja saat elämääsi "vipinää". - 18+18=30???
0 0 0 0 0 kirjoitti:
siellä, niin muuta Euraan, Kauttualle. Siellä on 4-5
kaljakuppilaa, joista varmasti löydät kaltaistasi seuraa
ja saat elämääsi "vipinää".Miksi muuttaisin kauttualle kun olen juuri ostanut asunnon Harjavallasta ja muutto sinne tapahtuu talven kuluessa, yritystoiminta tullee todennäköisesti perässä. Virikkeitä on riittävästi työnteon, matkustelun, lasten, vaimon ja liikunnan ym. parissa joten en tarvitse suosittelemisia virikkeitä. Miksi mielipiteen ottaa sinulle noin lujille ??
- olen pahoillani
18+18=30??? kirjoitti:
Miksi muuttaisin kauttualle kun olen juuri ostanut asunnon Harjavallasta ja muutto sinne tapahtuu talven kuluessa, yritystoiminta tullee todennäköisesti perässä. Virikkeitä on riittävästi työnteon, matkustelun, lasten, vaimon ja liikunnan ym. parissa joten en tarvitse suosittelemisia virikkeitä. Miksi mielipiteen ottaa sinulle noin lujille ??
Vastaukseni oli tarkoitettu tuolle edelliselle, joka
valittaa Harjavallan tyhjyyttä ja ihannoi sitä
tulevaa Eura-paratiisia. - Eepeensuoraaa
Jore Turhautunut kirjoitti:
Tulet sanoneeksi sen ääneen, mitä eliitti-papat eivät uskaltaneet. Tonttien hinnat kallistuu Eurassa.
Halpenee Säkylässä, Köyliössä ja Kiukaisissa. Se siitä tasapuolisesta kehittämisestä. Tonttien hinnan lasku on seuraus palveluiden siirtymisestä vanhan Euran alueelle. Yksi kuntaliitoksen negatiivisista vaikutuksista.Kyllä, totta on että varmasti aina suurempien keskustaajamien läheisyydessä tonttien hinnat nousevat, tämä siis riippumatta yleensäkään kuntaliitoksista. Taas kerran kaadetaan "kaikki" kuntaliitosten syyksi... Edelleen Laihian, Voitoisten tai pyhäjoen tonttimaat tulevat olemaan halvempia kuin Kauttua tai Iso-Vimman rantatontit. Näin se tosiaan on, tämä ilmiö ei tule liitosten mukana... Äly hoi!
Ja sulle joka muutat Harjavaltaan ensi talvena, hieno juttu sulle! Uskon että saat elämäsi siellä tosi hyvään malliin, mutta se että lapsesi eivät sanojensa mukaan aio palata kotikonnuilleen on hiukan kummallisesti sanottu, tuskin osaavat sanoa mihin he sitte aikovat muuttaa... Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.... - Ossopucco_1
Jore Turhautunut kirjoitti:
Tulet sanoneeksi sen ääneen, mitä eliitti-papat eivät uskaltaneet. Tonttien hinnat kallistuu Eurassa.
Halpenee Säkylässä, Köyliössä ja Kiukaisissa. Se siitä tasapuolisesta kehittämisestä. Tonttien hinnan lasku on seuraus palveluiden siirtymisestä vanhan Euran alueelle. Yksi kuntaliitoksen negatiivisista vaikutuksista.Ei Säkylä ole liittymässä yhtään mihinkään.
Säkylän talous on laitettu tasapainoon tämän vuoden aikana, päätöksiä on syntynyt tiuhaan tahtiin. Todellinen tekemisen meininki.
Ja vaikka 10 arvosanan palvelut pudotetaan 9:ään ja niin laatu on edelleen erinomainen. Uusi terveyskeskus on jo ja uusittu koulukeskus valmistuu ensi syksyksi. Näihin ei uudella Euralla kuulemma ollut rahaa, mutta onneksi itsenäisellä Säkylällä on.
Ja tonttien hinta ei Säkylässä putoa. Kannattaa seurata kuinka Säkylän uusi liikealue rakentuu, viisi rakentajaa on jo tiedossa, vaikka kaava valmistuu vasta tammikuussa. Repikää siitä. - Pian pois muuttava.
Olet aivan oikeassa älä tule Euraan täällä on luusereita jo omastatakaa.
- Eura Rauman suuntaan
Ossopucco_1 kirjoitti:
Ei Säkylä ole liittymässä yhtään mihinkään.
Säkylän talous on laitettu tasapainoon tämän vuoden aikana, päätöksiä on syntynyt tiuhaan tahtiin. Todellinen tekemisen meininki.
Ja vaikka 10 arvosanan palvelut pudotetaan 9:ään ja niin laatu on edelleen erinomainen. Uusi terveyskeskus on jo ja uusittu koulukeskus valmistuu ensi syksyksi. Näihin ei uudella Euralla kuulemma ollut rahaa, mutta onneksi itsenäisellä Säkylällä on.
Ja tonttien hinta ei Säkylässä putoa. Kannattaa seurata kuinka Säkylän uusi liikealue rakentuu, viisi rakentajaa on jo tiedossa, vaikka kaava valmistuu vasta tammikuussa. Repikää siitä.Säkyläläiset voisi lähettää opintomatkalle Kreikkaan, myös siellä laitettiin asiat kuntoon nopeasti, ja nyt vasta on maksun aika, kyllä se aika koittaa myös Köyliön isäntä kunnalle.
- Ei säkylästä
Ossopucco_1 kirjoitti:
Ei Säkylä ole liittymässä yhtään mihinkään.
Säkylän talous on laitettu tasapainoon tämän vuoden aikana, päätöksiä on syntynyt tiuhaan tahtiin. Todellinen tekemisen meininki.
Ja vaikka 10 arvosanan palvelut pudotetaan 9:ään ja niin laatu on edelleen erinomainen. Uusi terveyskeskus on jo ja uusittu koulukeskus valmistuu ensi syksyksi. Näihin ei uudella Euralla kuulemma ollut rahaa, mutta onneksi itsenäisellä Säkylällä on.
Ja tonttien hinta ei Säkylässä putoa. Kannattaa seurata kuinka Säkylän uusi liikealue rakentuu, viisi rakentajaa on jo tiedossa, vaikka kaava valmistuu vasta tammikuussa. Repikää siitä.Revi itse viiden vuoden kuluttua niitä liikennealueesi ovenkahvoja, saattaa olla ettet löydä muuta kuin kuraisen pellon.
- riittää jo
0 0 0 0 0 kirjoitti:
siellä, niin muuta Euraan, Kauttualle. Siellä on 4-5
kaljakuppilaa, joista varmasti löydät kaltaistasi seuraa
ja saat elämääsi "vipinää".Älä hel---ä muuta Kauttualle täällä on omia juoppoja sekä vierailevat tähdet Säkylästä ja Köyliöstä kyllä se riittää pikkukylään,
- Tasan 30
Harjavalta on ollut ja tulee olemaan yrittäjäystävällinen kunta.Se on pakko kun paikkakunnalla toimii suuri teollisuuspuisto.Siinä tontilla pörrää noin tuhat työntekijää joka tuo hyvinvointia myös moneen lähikuntaan.Veroäyri ja kunnan velat on kohdallaan.
Hyvänä esimerkkinä kaupungin joustavuudesta on tuo suuren kaupan tulo kuntaa monista valitteluista huolimatta. - ihmettelijä
10+15=12 ??? kirjoitti:
Ihan vaan lyhyesti kun en mielestäni ole tilivelvollinen näille jotka ihmettelevät kantaani muutosta Harjavaltaan. Kun ihmisellä on ikää 50 ja arvostaa sitä että palvelut on lähellä mm. tereyspalvelut sekä muut kunnallis ym palvelut, nää muuttuu Eurassa taatusti 2-3 v aikana, terveyskeskuspalvelut eskitetään Euraan ja Loimaalle, kaikki kunnallispalvelut muuttaa Euraan ja toimii sieltä Euran etujen mukaisesti ei reuna-alueiden. Hallinto paisuu mahdottomaksi jo nyt saati sitten kun Köyliö ja Säkylä liittyy tähän soppaan. Viiden vuoden siirtymäaikana jolloin on kaikki mahdolliset päällekkäisyydet ovat voimassa, tuhotaan perusteellisesti ne paperilla olleet yhdistymisen tuomat edut, peruuttamattomasti. Tämä nostaa kunnan peruskulurakennetta sellaiseksi ettei siinä paljon auta jos Euran keskustassa jonkin tonttipahasen arvo vaikka kolminkertaistuu. Minulle ei ole tärkeää onko jossain Harjavalan pitseriassa huono pitsapohja tai edes onko koko pitseriaa lainkaan. Minulle riittä toimivat ja kohtuuhintaiset peruspalvelut jotka Harjavallassa ovat ok.
Itseänikään kuntaliitokset eivät oikein innosta. Varsinkaan, jos niiden hyödyistä ei voida täysiä takuita antaa koko yhdistyvälle alueelle. Itseäni kuitenkin kiinnostaisi, miksi Eurasta keskitettäisiin Loimaalle? Eikös Rauma ole Eurasta katsottuna selvästi lyhyemmän ja selvästi suoremman reitin päässä?
- Säkylän liikealue
Ossopucco_1 kirjoitti:
Ei Säkylä ole liittymässä yhtään mihinkään.
Säkylän talous on laitettu tasapainoon tämän vuoden aikana, päätöksiä on syntynyt tiuhaan tahtiin. Todellinen tekemisen meininki.
Ja vaikka 10 arvosanan palvelut pudotetaan 9:ään ja niin laatu on edelleen erinomainen. Uusi terveyskeskus on jo ja uusittu koulukeskus valmistuu ensi syksyksi. Näihin ei uudella Euralla kuulemma ollut rahaa, mutta onneksi itsenäisellä Säkylällä on.
Ja tonttien hinta ei Säkylässä putoa. Kannattaa seurata kuinka Säkylän uusi liikealue rakentuu, viisi rakentajaa on jo tiedossa, vaikka kaava valmistuu vasta tammikuussa. Repikää siitä.Turhan aikaisin annettiin mielestäni Säkylälle liikealueesta kertovat kyltit Pikatien varteen. Jos joku on elämänsä ensimmäistä kertaa ajamassa Säkylän Pikatietä jompaankumpaan suntaan, saa hän naurukohtauksensa takia ajaa ojaan, kun alueelta löytyy ainoastaan toiselta tontilta K-supermarket Alkoinen ja toiselta tontilta ABC:n tankkauspiste. Joskus spekuloitiin, kuinka kyseiselle alueelle tulee kaksi markettia ja molempien yhteyteen ravintolasysteemejä sekä pikkuliikkeitä, jonka lisäksi molempien pihoille tulee polttoainepiste. Mikäli nämä kaikki olisi tulleet, olisin voinut ymmärtää paljon paremmin nuo kyltit.
Eipä ole muuten uutta S-markettia kuitenkaan näkynyt Säkylässä. Muutama vuosi sitten spekuloitiin, että siitä tulisi kaksi kertaa nykyistä isompi ja että sillä olisi neljä kertaa enemmän parkkitilaa kuin nykyisellä myymälällä. Taisi Osuuskauppa Keula yrittää harhauttaa K-ryhmää, jotta saisi kilpailevan liikkeen pois ydinkeskustasta pellolle. Nyt Kauttalle sitten rakentuu Sale. Saa nähdä, miten kannattaa niin lähellä Kauttuan Siwaa. - MitesNySuuPannaan
Ei säkylästä kirjoitti:
Revi itse viiden vuoden kuluttua niitä liikennealueesi ovenkahvoja, saattaa olla ettet löydä muuta kuin kuraisen pellon.
Kyllä siellä aika runsaasti ovenkahvoja on revittäväksi nyt kun yli viisi vuotta on ennustuksestasi kulunut. Savista kuramaata sen sijaan löytyy kauttualta tiirailtavaksesi mielin määrin. Heh.
- jupajupa
Mua ihmetyttää tuo selkärangattomuus, ettei kukaan kunnanvirkailija tai luottamushenkilö vastaa Usko Malmin asiallissin kysymyksiin?
Itse luen asian näin: ei ole puhtaita jauhoja kuntaliitoksen tekijöillä.
Tehkää siis Säkylä ja Köyliö kaikkenne, ettei teiltä viedä itsenäisyyttänne!
Suomi jo myytiin Eu:lle. Pian jopa pierasu on päästökaupan piirissä.- vastustaja aina
Suomi todella myytiin muutaman Eu-viran vuoksi. Markkakin meni, tilalle tuli todella kallis €. Et todella olisi maksanut Wc-palvelusta 5:- tai kahvista 9:-/kuppi jos meille olis kerrottu totuus EU:sta.
- panelias
VVITUTTAA!!
Ja vituuttaa viälä enempi se ku muutin pois Paneliast
(onkohan tuo 1 1 tarkootettu meille) joku testi?- oikeen
muutit?? harjavaltaan vai euran keskustaa?
- --------------------
Kiukaisten yhteiskoulukin lopetetaan. Euran kunnan koulurakenneuudistus vaatii sen.
Koulu säilyisi, mikäli veroprosenttia nostettaisiin, mutta se olisi kunnan imagon kannalta negatiivista.
Kiukaisten liittäminen Euraan oli paha virhe.- Hartsa Harola
Ei sen väliä, vaikka palvelut lopetetaan entisen Kiukaisten alueelta. Pääasia on, että herrat Kalli ja Lehtonen pääsevät eduskuntaan!
- Goodbye Eura
Euralaiset eivät vielä tiedä, joutuvatko Sote-yhteistyön ansiosta hakemaan terveydenhoitoa Huittisista saakka, mutta ainakin se tiedetään, että uusi kirjastotoimenjohtaja hoitaa myös Köyliön ja Säkylän kirjastoasiat.
Sehän sopii kirjastoaatteeseen hyvin: johtaja on annetaan lainaksi... - Älykäs Säkylä
Goodbye Eura kirjoitti:
Euralaiset eivät vielä tiedä, joutuvatko Sote-yhteistyön ansiosta hakemaan terveydenhoitoa Huittisista saakka, mutta ainakin se tiedetään, että uusi kirjastotoimenjohtaja hoitaa myös Köyliön ja Säkylän kirjastoasiat.
Sehän sopii kirjastoaatteeseen hyvin: johtaja on annetaan lainaksi...Kyllä Varsinais-Suomen ja Satakunnan välinen raja todellisuudessa menee Euran ja Säkylän/Köyliön välistä.
Sen kuulee jo murteestakin. Huittinen-Köyliö-Säkylä liittykööt äkkiä Varsinais-Suomeen virallisestikin.
Eura sopii käytöksensäkin puolesta mitä mainioimmin Kauko Juhantalojen ja Mikko Elojen eripuraiseen Satakuntaan. - Ossopucco_1
Goodbye Eura kirjoitti:
Euralaiset eivät vielä tiedä, joutuvatko Sote-yhteistyön ansiosta hakemaan terveydenhoitoa Huittisista saakka, mutta ainakin se tiedetään, että uusi kirjastotoimenjohtaja hoitaa myös Köyliön ja Säkylän kirjastoasiat.
Sehän sopii kirjastoaatteeseen hyvin: johtaja on annetaan lainaksi...Esillä ei ole ollut ainuttakaan vaihtoehtoa, jossa euralaiset hakisivat terveydenhuoltonsa Huittisista. Sote-alue tarkoittaa yhteistyötä. Euraakin koskee se yhteistyön periaate, että yhteistyö ei tarkoita sitä, että joku suurin ahnehtii itselleen kaiken.
Yhteistyöstä hyötyy jokainen; kuningaskunnan syntymisestä hyötyy vain keskuspaikan satraappi. - näin se vain on
Älykäs Säkylä kirjoitti:
Kyllä Varsinais-Suomen ja Satakunnan välinen raja todellisuudessa menee Euran ja Säkylän/Köyliön välistä.
Sen kuulee jo murteestakin. Huittinen-Köyliö-Säkylä liittykööt äkkiä Varsinais-Suomeen virallisestikin.
Eura sopii käytöksensäkin puolesta mitä mainioimmin Kauko Juhantalojen ja Mikko Elojen eripuraiseen Satakuntaan.Jos täällä murteiden perusteella jaetaan maakuntia, kuuluisi Huittinen mielestäni ennemmin Pirkanmaalle kuin Varsinais-Suomeen. Huittisten murre kuitenkin käsittääkseni kuulostaa enemmän Tampereen kuin Turun murteelta. Ja samalla Raumakin olisi hyvä liittää osaksi Varsinais-Suomea. Ainakin, jos uskotaan Rauman kaupungin nettisivujen tarjoamaa tietopakettia raumalaisten giälestä, se sekoitetaan helposti turkkulaisten murteeseen. Siinä olisikin sitten euralaisilla ihmettelemistä, kun lähes koko ympärystä onkin naapurimaakunnan puolta. Lähinnä vain pohjoisesta löytyy naapureita samasta maakunnasta.
- PaavoPanelia
Hartsa Harola kirjoitti:
Ei sen väliä, vaikka palvelut lopetetaan entisen Kiukaisten alueelta. Pääasia on, että herrat Kalli ja Lehtonen pääsevät eduskuntaan!
...niin, kertokaahan yksikin työtä ja hyvinvointia edistävä toimenpide minkä kalli euran eteen tehnyt? Jääköhän viimeiseksi jätelaitoksen laajennusyritelmä ja HK:n lähtö.
- paluumuuttaja
Olen ollut tyytyväinen asumiseeni ja elämiseeni Kiukaisissa. En ole muuttamassa pois. Ne palvelut, mitä tarvitsen, olen tähän mennessä saanut omalta kylältä, ja on ihan sama, mennäkkö tereyskeskuskeen HArjavaltaan ja Euraan. Sama matka on molempiin ja sitäpaitsi, Panelia on tuossa vieressä. Sinne on päässyt lääkäriin ja labraan aina tarvittaessa. Lukion lakkautus ei maata kaada ( paitsi täällä), matkaa Euraan ei ole kuin reilut 10 km, eikös ne mukulat kuskata sinne? Mukavampaahan sen niille on. On ne koulumatkat muualtakin sen mittaisia.
Turhaa vouhotusta. Niin kauan kuin pistetään joka asiassa vastaan, jos ei muuta niin periaatteesta, niin mikään ei ole hyvin. Elämänlaatu on juuri semmoinen, miksi sen itse luo. Jos on elämäänsä tyytyväinen, on asiat hyvin.
Kateus vie kalatkin järvestä.- - kiitos -
Lukion lakkauttamisesta on jo päätetty aikoja sitten. Nyt lakkautetaan yhteiskoulukin.
- Sitä saa mitä tilaa
Eikös lukiolaiset maksa kyydityksensä itse, vai osallistuuko uusi rikas ja uljas Eura kustannuksiin?
Kyllä tosta 10 kilometrin edestakaisesta matkastakin kilometrejä vuosien mittaan kertyy.
Sellainenkin vaara on, että kiukaisten pohjois-osassa asuvat saattavatkin jatkossa valita Harjavallan lukion.
Kyllä näissä kuntaliitoksissa on se kaava, että syrjäalueiden näivettyminen kiihtyy ja uuden kunnan keskustaa kehitetään. Näin se vaan menee. Olisi ehkä kannattanut tehdä kattavampi ja laajempi selvitys uudesta Eurasta taannoisen hätäilyn sijaan. Muistakaa edes uuden Euran arkkitehtejä seuraavissa vaaleissa.
Kalli ja Lehtonen etunenässä. - paluumuuttaja
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:
Eikös lukiolaiset maksa kyydityksensä itse, vai osallistuuko uusi rikas ja uljas Eura kustannuksiin?
Kyllä tosta 10 kilometrin edestakaisesta matkastakin kilometrejä vuosien mittaan kertyy.
Sellainenkin vaara on, että kiukaisten pohjois-osassa asuvat saattavatkin jatkossa valita Harjavallan lukion.
Kyllä näissä kuntaliitoksissa on se kaava, että syrjäalueiden näivettyminen kiihtyy ja uuden kunnan keskustaa kehitetään. Näin se vaan menee. Olisi ehkä kannattanut tehdä kattavampi ja laajempi selvitys uudesta Eurasta taannoisen hätäilyn sijaan. Muistakaa edes uuden Euran arkkitehtejä seuraavissa vaaleissa.
Kalli ja Lehtonen etunenässä.Eikös lukiolaiset ole ennekin matkansa ainakin muualla maksaneet? Itsekin maksoin, oli meinaan 30 km YHTEEN suuntaan. Lippuvihko maksoi yli 600 mk ja sillä mentiin 25 päivää. Pakko oli maksaa, kun muutakaan kouluvaihtoehtoa ei ollut. Sitäpaitsi ammattikoululaiset maksavat tänäkin päivänä matkastaan suurimman osan itse, osa tulee Kelan opintotuen kautta. Meidänkin Kokemäellä opiskelevalta nuorelta se on reilut 50 e /kk.
Mikä vaara siinä on, että joku menee Harjavallan lukioon? Eikos se ole sitä valinnanvapautta? Kiukaisissa paasataan vain lukion säilyttämisestä. Sitten pitäisi olla tasa-arvon vuoksi ammattikoulukin taajamassa. Ei lukio ole mikään autuaaksi tekevä oppilaitos enää nykyään, huonoilla lukion papereilla ei tee enää yhtään mitään. Ammatikoulutuksen kautta pääsee nopemmin ammattiin ja sitä kautta pääsee myöhmminkin samalla tavalla jatkamaan opintojaan, jos niin haluaa. Yliopistoon ei yo-lakkia enää edes tarvita. - Antti Aluetieteilijä
paluumuuttaja kirjoitti:
Eikös lukiolaiset ole ennekin matkansa ainakin muualla maksaneet? Itsekin maksoin, oli meinaan 30 km YHTEEN suuntaan. Lippuvihko maksoi yli 600 mk ja sillä mentiin 25 päivää. Pakko oli maksaa, kun muutakaan kouluvaihtoehtoa ei ollut. Sitäpaitsi ammattikoululaiset maksavat tänäkin päivänä matkastaan suurimman osan itse, osa tulee Kelan opintotuen kautta. Meidänkin Kokemäellä opiskelevalta nuorelta se on reilut 50 e /kk.
Mikä vaara siinä on, että joku menee Harjavallan lukioon? Eikos se ole sitä valinnanvapautta? Kiukaisissa paasataan vain lukion säilyttämisestä. Sitten pitäisi olla tasa-arvon vuoksi ammattikoulukin taajamassa. Ei lukio ole mikään autuaaksi tekevä oppilaitos enää nykyään, huonoilla lukion papereilla ei tee enää yhtään mitään. Ammatikoulutuksen kautta pääsee nopemmin ammattiin ja sitä kautta pääsee myöhmminkin samalla tavalla jatkamaan opintojaan, jos niin haluaa. Yliopistoon ei yo-lakkia enää edes tarvita.... koko entinen Kiukainen. Ei sille mitään voi. Kuntaliitos vielä nopeuttaa sitä. Se on kylien kuntien kohtalo. Siis niiden, joissa ei ole keskustaajamaa. Sama odottaa Köyliötäkin. Sillä tosin on onneksi parempia vaihtoehtoja kuin Eura.
- OPPILAS...ARGH
PERSEESTÄ..Yläaste siirtyy, onko kunnalla varaa maksaa oppilaiden pitenevät kyydit?
- leixi
mulla ei oo erikoista kokemusta muustakun mua naidaa yht kovvaa ku enne nua kunnan äiät..sapet ja ilet...terkkui...
- Mykoraplasma
Miten menee entiset kiukaislaiset noin niinku omasta mielestä? Joko pystytetään Kallille ja Jantuselle patsaat entisen Kiukaisten kunnanviraston, yhteiskoulun, K-Marketin, terveysaseman, hammaslääkärin vaiko Postin pihalle?
Säkylä ja Köyliö eivät liittyneet Euraan, vaikka uhkailtiin etteivät viittä vuotta selviä itsenäisinä. No eivät selvinneet ja liittyivät keskenään yhteen ja nyt kunta takoo miljoonatulosta. Heh. - ei-kepu
Ei Euran asukkaat halunneet kiukaislaisia ja panelialaisia, mutta pienet piirit kuten ennekin teki päätökset. Eihän Eurassa ole toivottu edes Honkilahti&Hinnerjoki liitoksesta, ja siitä on jo pian 50 vuotta. Kalli nyt vihoviimeinen ketä olis toivottu sekottamaan kunnan asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768