olen nyt 20vuotias nainen.tuli vaan mieleen tässä lueskeltuani näitä juttuja tämä oma tapaukseni.
entinen opettajani 3 luokalta otti minut puhutteluun, koska olin ujo.en halunnut osallistua vapaaehtoisiin esiintymisiin, mutta olin kuitenkin mukana kaikissa pakollisissa esitelmissä. puhuttelussa tämä nainen oli kylmä ja melkeimpä vihainen.hän kysyi onko minulla ongelmia kotona koska en halunnut osallistua vapaaehtoisiin esityksiin. :D?
olin kova punastelemaan jo silloin,mutta mielestäni opettajilla ei ole oikeutta alkaa moittia oppilaita omista luonteenpiirteistään ja saada ne tuntumaan huonoilta. kyseinen opettaja ei myöskään välittänyt oppilaista jotka kiusasivat minua punastumisen takia.
puhuttelun sijasta opettaja olisi voinut valistaa kiusaajia. puhuttelu oli muutenkin typerää, koska minulla oli kavereita, eikä ujous suoranaisesti haitannut elämääni. en ollut myöskään tehnyt mitään väärin. onneksi lukiossa opettajat olivat jo fiksumpia...
entinen opettajani 3 luokalta otti minut puhutteluun, koska olin ujo.en halunnut osallistua vapaaehtoisiin esiintymisiin, mutta olin kuitenkin mukana kaikissa pakollisissa esitelmissä. puhuttelussa tämä nainen oli kylmä ja melkeimpä vihainen.hän kysyi onko minulla ongelmia kotona koska en halunnut osallistua vapaaehtoisiin esityksiin. :D?
olin kova punastelemaan jo silloin,mutta mielestäni opettajilla ei ole oikeutta alkaa moittia oppilaita omista luonteenpiirteistään ja saada ne tuntumaan huonoilta. kyseinen opettaja ei myöskään välittänyt oppilaista jotka kiusasivat minua punastumisen takia.
puhuttelun sijasta opettaja olisi voinut valistaa kiusaajia. puhuttelu oli muutenkin typerää, koska minulla oli kavereita, eikä ujous suoranaisesti haitannut elämääni. en ollut myöskään tehnyt mitään väärin. onneksi lukiossa opettajat olivat jo fiksumpia...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa todella typerältä toiminnalta. Opettajien tehtävä on tukea lapsien kasvua eikä saada heidät tuntemaan itsensä huonoiksi jonkin persoonallisuuden piirteen takia. Pienestä lapsesta tällaiset puhuttelut ja muut tuntuvat vielä isommalta asialta kuin ovatkaan. Itse olin koulussa myös todella ujo ja muistan miten kerran ala-asteella ruotsin tunnilla toistimme sanoja opettajan perässä. Minä luokan perässä hiljaisella äänellä toistelin ja yhtäkkiä opettaja sanoi vihaisesti nimeni ja tokaisi, että "nämä TÄYTYY sanoa ääneen nämä sanat." Nolotti niin helvetisti.
Voimakkaasti ulospäinsuuntautuneelle ihmiselle ujous on mahdoton käsittää.
Tuntuu että monet luulevat että ujo ihminen on tarkoituksella ujo, eikä tahdo olla sosiaalinen.
En kyllä puolustele tuollaista käytöstä, pitäisi opettajalla olla käsitystä kuitenkin ujoudesta, koska aina luokalla tulee olemaan ujoja.
Muistan kun töissä alkuaikoina (n. 17 vuotiaana) menin kahville ja siellä oli ehkä joku kolme ihmistä mun lisäks.. Niistä yks ei edes ollut työntekijä.. Istuin tietysti hiljaa vaan, söin eväitäni ja harmittelin mielessäni sitä että noin paljon ihmisiä samaan aikaan tauolla.. Noh, tauon loppupuolella sitten tää ei työntekijä nainen rupes mulle vihasesti tivaamaan ja kiroamaan että "puhuisit sinäkin saatana jotain" ja muuta vastaavaa.. Empä siihen osannut muuta kuin änkyttää ettei ole nyt oikeen juteltavaa.. Tää nainen oli ehkä n. 40-45 vuotias ja todella puhelias.. Arvatkaapa millanen tunne tuli kun olit ehkä pari kuukautta ollut töissä ja aattelin että yllättävän hyvin pystyn töitä tekemään palveluammatissa pahasta ujoudesta huolimatta.. Se oli kyllä tosi kova isku, lähdin vaan pois ja itkin yksin.. Vieläkin tuota naista tulee työn vuoksi nähtyä ja täytyypä sanoa että todella vastenmieliseltä se aina tuntuu.
Nuorena sitä kuvitteli toiveikkaana, että sitten kun astuu aikuisten maailmaan ja menee töihin eivät ihmiset muka huomauttelisi ujoudesta, koska sitä nuorena kuvittelee, että aikuiset eivät vittuile ja kiusoittele. Sitten kun on pyörinyt eri työpaikoissa tajuaa, että aina on joku jolle ujous on aivan käsittämätön, outo ja vieras asia, josta pitää huomauttaa. Oikein alkoi ketuttamaan tuo edellisen kirjoitus. Kerran kun olin itse eräässä tehtaassa töissä eräs nelikymppinen mies kerran töksytti päin naamaa, että "osaatkos puhua ollenkaan" ja olin ihan hoomoilasena ja naama punaisena, etenkin kun lähettyvillä oli muitakin. Minulle on muutenkin tullut ihan selväksi, että tässä elämässä ujous = kamala vika ihmisen persoonallisuudessa.
Se on muuten jännä miten ihmiselle jää negatiiviset muistot parhaiten mieleen. En tiedä onko se vaan mun ongelma, ujojen yleensä vaiko ihan kaikkien. Jokatapauksessa nuo negatiiviset puheet jättää ainakin muhun aina pitkäkestoiset arvet, tuntuu niin vaikeelta ymmärtää miksi jonkun on sulle pakko sanoa ilkeästi vaikka ikinä et olisi pahaa sanaa sanonut.. Onko ihmisten sitten pakko nostaa omaa itsetuntoaan sanomalla ilkeästi sille ujolle ja hiljaiselle kaverille? Ikää mulla on jo 26v, joten kuvittelisi että tähän ikään mennessä nuo puheet olisi jäänyt pois jos niin olisi tapahtuakseen!Työnantajalle mun on pakko kyllä nostaa hattua, se ymmärtää aika hyvin mun tilannetta ja kohtelee tosi hyvin.. Voi kun tahtois jotenkin kertoa elämäni kamalimman kokemuksen mutta eipä uskalla.. Jos vaikka sattuu joku tuttu lukemaan palstaa niin siitä kyllä tunnistaa heti.. Voi voi sitä ahdistuksen määrää, tosta on alle puoli vuotta aikaa, mutta vieläkin nään painajaisia välillä tosta tilanteesta se on aika uskomattoman kamalaa. Ajatelkaapa sitä fiilistä kun elämäsi kamalin ja ahdistavin hetki toistuu useina öinä.. Toi kamalin hetki vois kuulostaa joistain ihan typerältä, siltä että miten tuo muka voi olla paha hetki.. Mulle se sitä oli, se oli aivan täyttä helvettiä..
Se on muuten jännä miten ihmiselle jää negatiiviset muistot parhaiten mieleen. En tiedä onko se vaan mun ongelma, ujojen yleensä vaiko ihan kaikkien. Jokatapauksessa nuo negatiiviset puheet jättää ainakin muhun aina pitkäkestoiset arvet, tuntuu niin vaikeelta ymmärtää miksi jonkun on sulle pakko sanoa ilkeästi vaikka ikinä et olisi pahaa sanaa sanonut.. Onko ihmisten sitten pakko nostaa omaa itsetuntoaan sanomalla ilkeästi sille ujolle ja hiljaiselle kaverille? Ikää mulla on jo 26v, joten kuvittelisi että tähän ikään mennessä nuo puheet olisi jäänyt pois jos niin olisi tapahtuakseen!Työnantajalle mun on pakko kyllä nostaa hattua, se ymmärtää aika hyvin mun tilannetta ja kohtelee tosi hyvin.. Voi kun tahtois jotenkin kertoa elämäni kamalimman kokemuksen mutta eipä uskalla.. Jos vaikka sattuu joku tuttu lukemaan palstaa niin siitä kyllä tunnistaa heti.. Voi voi sitä ahdistuksen määrää, tosta on alle puoli vuotta aikaa, mutta vieläkin nään painajaisia välillä tosta tilanteesta se on aika uskomattoman kamalaa. Ajatelkaapa sitä fiilistä kun elämäsi kamalin ja ahdistavin hetki toistuu useina öinä.. Toi kamalin hetki vois kuulostaa joistain ihan typerältä, siltä että miten tuo muka voi olla paha hetki.. Mulle se sitä oli, se oli aivan täyttä helvettiä..