KD - tässä se

Jerusalemin muurinvartijat

Hannah Hurnard

Päivä Osakeyhtiö 1998. 212 s.

Hannah Hurnardin päiväkirjanomainen kirja avaa mielenkiintoisen, paikoin jopa jännittävän näköalan 50 vuoden takaiseen Jerusalemiin. Kirja kuvaa itsenäistyvän Israelin vaiheita noin vuoden ajalta alkaen YK:n jakopäätöksestä marraskuussa 1947. Kyseisenä aikana koko Israelissa, mutta varsinkin Jerusalemissa alkoi täysin uudenlainen ajanjakso.

Englantilainen lähetystyöntekijä Hannah Hurnard saattoi liikkua aina toukokuuhun 1948 saakka brittiläisen passinsa turvin sekä juutalaisella että arabialueilla. Hän asui juutalaisalueella mutta oli työyhteydessä useiden arabien kanssa. Näin ollen hänen kuvauksensa tilanteen kehittymisestä on objektiivinen. Erityistä rohkeutta ja rakkautta osoitti hänen halunsa pysyä Jerusalemissa kyseisenä aikana, kun lähes kaikki kristityt poistuivat maasta sodan pelossa. Hänellä oli sama työnäky kuin suomalaisella Aili Havaksella ja ruotsalaisella Hilja Anderssonilla, jotka omissa kirjoissaan kuvaavat samaa ajanjaksoa. Nämä Jumalalta näyn saaneet naiset kokivat tärkeimmäksi tehtäväkseen olla rukoilemassa Jumalan lupausten täyttymistä Jerusalemissa. Rukous ja hiljentyminen Jumalan kanssa sekä kristittyjen yhteys antoivat voimaa kestää sodan koettelemukset ja pelot.

Kirjan viimeisessä luvussa "Vartijat Jerusalemin muurilla" Hannah Hurnardin teksti on yhä ajankohtaista. Israel tarvitsee edelleen niitä, jotka uskollisesti jaksavat olla omalla paikallaan muurin aukossa: valvomassa ja tunnistamassa, mitä Jumala tahtoo tehdä Israelin suhteen. Rukoilemassa päivin ja öin, että Jumalan suunnitelmat ja hänen tahtonsa tapahtuisi. Olemassa todistuksena Israelin kansalle ja vetoamassa Hesekielin kirjan 37. luvun täydelliseen toteutumiseen.

Toivon, että tämä kirja sytyttäisi meillä samanlaisen rukousherätyksen kuin 50 vuotta sitten Jerusalemissa: "Me tajuamme ja tunnustamme, että meiltä kaikkein eniten puuttuu rakkautta. Sen vuoksi rukoilemme keskellemme herätystä, että Pyhän Hengen palava rakkaus voisi syttyä ja että se sytyttäisi meidät yhtenä ruumiina täynnä pyhää rakkautta."
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaisi ehkä päivittää tietonsa Israelista tähän päivään! He eivät ole mitään pyhäkoululaisia ja jos Mooses näkisi heidän tekonsa, hän tuskin johdattaisi tuota verenhimoista raakalaisten laumaa enää mihinkään muualle kuin suorinta tietä helvettiin.

Tottakai Kristillisdemokraatit ovat kiinostuneita lähi-idän tilanteesta ja tukevat Israelin valtiota mutta nyt täytyy lisätä: varauksella! Maan johtoon ovat luikerrelleet roistot ja murhamiehet joiden edesottamuksia ei parhaalla tahdollakaan voi siunata!

Äänestä

Valmistautuminen siunauksiin

“Tee avaraksi telttasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi. Sillä sinä olet leviävä oikealle ja vasemmalle…“
Jesaja 54:2-3

Jesaja 54 sisältää suurenmoisen lupauksen Israelin kansalle jumalallisten siunausten lisääntymisestä sekä kehotuksen valmistelujen tekoon tulossa olevien siunausten varalle.

Viime vuoden lopulla Herra puhui minulle voimakkaasti siitä, että juuri tämä lupaus on yksi tärkeimmistä raamatunkohdista ICEJ:n uusille johtajille. Nyt uuden vuoden alettua on ilmeistä, että Herra on valmistamassa meitä sekä täällä Israelissa että ulkomailla uuteen työn kasvun ja vaikutuksen vaiheeseen.

Kansainvälisesti edessämme on monia haasteellisia mahdollisuuksia. Vaikka eri puolilla maailmaa on kymmeniä tuhansia kristittyjä, joilla on sama näky Jumalan suunnitelmasta Israelin suhteen, miljoonien kohdalla näin ei ole. Se että Jumala suhtautuu jälleen suosiollisesti Israeliin, herättää toisissa paheksuntaa, kun taas toiset eivät yksinkertaisesti ole koskaan saaneet asiasta opetusta Jumalan Sanasta.

ICEJ:lle on annettu raamatullinen tehtävä lohduttaa Siionia ja julistaa kansojen keskuudessa Jumalan suunnitelmaa palauttaa Israel itselleen. Vuosien työn tuloksena eri maissa on nyt kymmeniä ICEJ:n edustajia, jotka vievät tätä viestiä seurakuntiin ja koteihin. Kuitenkin työtä on vielä paljon. On niin monia, jotka eivät ole koskaan saaneet opetusta. Tämän muistaen toiveemme on saavuttaa kolme perustavoitetta:

1. Vahvistaa eri maiden johtajien ja edustajien ryhmää.

Kuluneiden 15 vuoden aikana olen saanut vierailla puhujamatkoilla eri maissa ja tavata monien maiden osastojen johtajia. Vaikka joukkoomme mahtuu värikkäitäkin kulttuurien välisiä eroja, meillä on joitakin yhteisiä arvoja. Näihin kuuluu syvä, kestävä rakkaus Israelin Jumalaan, syvä halu siunata Hänen lapsiaan ja rakkaus toinen tosiamme kohtaan. Tärkeintä on se, että olemme tiiviisti yhteen sidotun perheen jäseniä, vuosien kuluessa Pyhän Hengen yhteen johdattamia. Tavoitteemme on kehittää näitä ihmissuhteita, jatkaa molemminpuolisen kunnioituksen ja arvostuksen pohjalta ja tehdä yhteisvoimin työtä mahdollisimman tehokkaasti.

2. Tarjota käytännön työkaluja edessä olevaa työtä varten.

Jos puusepällä ei ole sopivia työkaluja, hänen on mahdotonta suorittaa annettu tehtävä. Tämän vuoksi olemme valmistamassa uusia “työkaluja“ kansallisille johtajille, edustajille ja seurakuntien yhteyshenkilöille. Mm. käsikirjojen, kirjasten, esitteiden, videoiden, kasettien ja CD-levyjen avulla voimme tukea eri maissa olevan henkilökuntamme työtä.

3. Laajentaa ja “tehdä avaraksi telttamme sija“.

Vaikka ICEJ:llä on edustajia monissa maissa, verkostoa on tarvetta laajentaa maihin, joissa ei kovin paljon tunneta Israelia koskevaa raamatullista sanomaa. Yksi tavoitteistamme on kouluttaa ja varustaa paikallisia edustajia alueellisissa konferensseissa ja seminaareissa, niin että Israelissa tehtävän työn rukoustuki ja käytännöllinen tuki nousisi entistä laajemmalta pohjalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


suuntamme! kirjoitti:

Jerusalemin muurinvartijat

Hannah Hurnard

Päivä Osakeyhtiö 1998. 212 s.

Hannah Hurnardin päiväkirjanomainen kirja avaa mielenkiintoisen, paikoin jopa jännittävän näköalan 50 vuoden takaiseen Jerusalemiin. Kirja kuvaa itsenäistyvän Israelin vaiheita noin vuoden ajalta alkaen YK:n jakopäätöksestä marraskuussa 1947. Kyseisenä aikana koko Israelissa, mutta varsinkin Jerusalemissa alkoi täysin uudenlainen ajanjakso.

Englantilainen lähetystyöntekijä Hannah Hurnard saattoi liikkua aina toukokuuhun 1948 saakka brittiläisen passinsa turvin sekä juutalaisella että arabialueilla. Hän asui juutalaisalueella mutta oli työyhteydessä useiden arabien kanssa. Näin ollen hänen kuvauksensa tilanteen kehittymisestä on objektiivinen. Erityistä rohkeutta ja rakkautta osoitti hänen halunsa pysyä Jerusalemissa kyseisenä aikana, kun lähes kaikki kristityt poistuivat maasta sodan pelossa. Hänellä oli sama työnäky kuin suomalaisella Aili Havaksella ja ruotsalaisella Hilja Anderssonilla, jotka omissa kirjoissaan kuvaavat samaa ajanjaksoa. Nämä Jumalalta näyn saaneet naiset kokivat tärkeimmäksi tehtäväkseen olla rukoilemassa Jumalan lupausten täyttymistä Jerusalemissa. Rukous ja hiljentyminen Jumalan kanssa sekä kristittyjen yhteys antoivat voimaa kestää sodan koettelemukset ja pelot.

Kirjan viimeisessä luvussa "Vartijat Jerusalemin muurilla" Hannah Hurnardin teksti on yhä ajankohtaista. Israel tarvitsee edelleen niitä, jotka uskollisesti jaksavat olla omalla paikallaan muurin aukossa: valvomassa ja tunnistamassa, mitä Jumala tahtoo tehdä Israelin suhteen. Rukoilemassa päivin ja öin, että Jumalan suunnitelmat ja hänen tahtonsa tapahtuisi. Olemassa todistuksena Israelin kansalle ja vetoamassa Hesekielin kirjan 37. luvun täydelliseen toteutumiseen.

Toivon, että tämä kirja sytyttäisi meillä samanlaisen rukousherätyksen kuin 50 vuotta sitten Jerusalemissa: "Me tajuamme ja tunnustamme, että meiltä kaikkein eniten puuttuu rakkautta. Sen vuoksi rukoilemme keskellemme herätystä, että Pyhän Hengen palava rakkaus voisi syttyä ja että se sytyttäisi meidät yhtenä ruumiina täynnä pyhää rakkautta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu