Tuossa kun lueskelin koko topikin lävitse "Kauhutarinoita Porista II", havaitsin että lukuunottamatta kourallista mainioita tarinoita oli loput viestiketjusta sotkettu täysin tyhjänpäiväisellä riitelyllä, yleisellä sättimisellä ja muilla asiaankuulumattomilla viesteillä.
Ajattelinkin siis avata ihka uuden ketjun samasta aiheesta johon toivoisin nimenomaan otsakkeen mukaisia tositarinoita.
Luonnollisesti avaan ketjun kertomalla oman tositarinani ja saatte sitten itse päätellä, onko tarinassani esiintyvät tapahtumat vain sattumaa vaiko kenties pimeyden voimien epätoivoista uhittelua omassa todellisuudessamme..
Aikoja sitten, jossain Porin keskustan liepeillä saapastelin eräässä korttelinkulmassa sijaitsevan purkutalon pihaan ja päätin käydä tutkimassa löytyisikö talosta mitään "jännää".
Koluttuani aikani homeisilla vinteillä, löysin yllätyksekseni (ja kauhistuksekseni) ainoastaan yhden kirjan.
Tuo kirja oli musta raamattu.
En halunnut kanniskella kirjaa mukanani, tutkiessani purettavaa taloa vaan kävin viemässä sen ulos, siihen kiviportaiden viereen ruohikolle ja palasin jatkamaan kierrostani.
En lopulta löytänyt enää mitään mainittavaa, joten päätin poistua paikalta.
Päästessäni ovesta ulos, havaitsin pihalla seisovan oudon äijänkäppänän. Hänellä ei tuntunut olevan mitään asiaa kellekään mutta vihaiselta ja pirulliselta hän kyllä vaikutti ja näytti.
Päätin olla välittämättä äijästä ja kaapaista mustan raamatun mukaani ja lähteä matkoihini.
Vaan kuinka ollakaan, kirja oli äkisti kadonnut jonnekin. Rohkaisin siinä sitten mieleni ja menin kysymään ilkeästi virnuilevalta äijältä josko hän olisi kyseistä kirjaa nähnyt.
Äijä vaan jatkoi pilkallista virnuiluaan ja taisi sanoa ettei ole mitään kirjoja nähnyt tai jotain.
No, minä olin siinä aika ihmeissäni kunnes jostain syystä kiinnitin huomioni siihen että hän seisoi jonkin vanerinpalan päällä ja näkömuistini tiesi kertoa minulle että kyseinen vanerinpala ei aiemmin taloon mennessäni ollut sijainnut siinä kohden joten, ikäänkuin näkymättömän käden ohjaamana, yksinkertaisesti kumarruin, kohotin tuota vaneria ja kuinka ollakaan - musta raamattu oli siellä, vanerin alla!
Miehen ilme muuttui hyytävällä tavalla, sekoitus pettymystä, vihaa ja lopulta hirveää raivoa. Ja vihainen olin minäkin kun katsoin häntä sillä selväksi kävi että mies oli yrittänyt jostain syystä pimittää tuon mustan raamatun niin, etten olisi sitä saanut mukaani.
Tässä kohden on hyvä kertoa että alusta asti, kun tuon mustakantisen kirjan löysin, minä myös tiesin mitä sillä tulisin tekemään.
Kukaties tuo salaperäinen äijänkäpy tiesi myös, jollain pimeällä tavalla..
Poistuin paikalta, myönnettäköön että jonkin verran peloissani mutta myös voitonriemuisena, sillä tiesin oikein hyvin mitä kirjalle tulisi seuraavaksi tapahtumaan.
Myöhemmin sitten olin menossa saunahuoneeseen jossa oli takka. Ajatukseni oli yksinkertainen - tuli takkaan ja kirja roviolle. Näin olin päättänyt tehdä ja astuttuani saunahuoneeseen, sytytin pimeänä olevan huoneen valot - tai yritin sytyttää.
Kävi näet näin että valot alkoivat räpsiä vimmatusti, sähköisesti säristen. Pelästyin juuriani myöten. Ihoni nousi kananlihalle, kylmänväreet kiirivät ympäri kehoani ja vapisin, suorastaan tärisin pelosta.
Pakottauduin kuitenkin painamaan katkaisinta uudelleen ja tällä kertaa valot paloivat normaalisti. Kylmäävän tunteen vallassa, vapisevin käsin sytytin tulen takkaan ja poltin kyseisen kirjan siinä sivussa kun itse saunoin ja vihmoin pahat hiet päältäni.
Uni ei sinä yönä tullut helposti, muistellessani päivän tapahtumia ja sitä, kuinka vaikeaa oli saada hävitettyä yksi ainut, mustakantinen kirja.
Hyvää yötä.
Ajattelinkin siis avata ihka uuden ketjun samasta aiheesta johon toivoisin nimenomaan otsakkeen mukaisia tositarinoita.
Luonnollisesti avaan ketjun kertomalla oman tositarinani ja saatte sitten itse päätellä, onko tarinassani esiintyvät tapahtumat vain sattumaa vaiko kenties pimeyden voimien epätoivoista uhittelua omassa todellisuudessamme..
Aikoja sitten, jossain Porin keskustan liepeillä saapastelin eräässä korttelinkulmassa sijaitsevan purkutalon pihaan ja päätin käydä tutkimassa löytyisikö talosta mitään "jännää".
Koluttuani aikani homeisilla vinteillä, löysin yllätyksekseni (ja kauhistuksekseni) ainoastaan yhden kirjan.
Tuo kirja oli musta raamattu.
En halunnut kanniskella kirjaa mukanani, tutkiessani purettavaa taloa vaan kävin viemässä sen ulos, siihen kiviportaiden viereen ruohikolle ja palasin jatkamaan kierrostani.
En lopulta löytänyt enää mitään mainittavaa, joten päätin poistua paikalta.
Päästessäni ovesta ulos, havaitsin pihalla seisovan oudon äijänkäppänän. Hänellä ei tuntunut olevan mitään asiaa kellekään mutta vihaiselta ja pirulliselta hän kyllä vaikutti ja näytti.
Päätin olla välittämättä äijästä ja kaapaista mustan raamatun mukaani ja lähteä matkoihini.
Vaan kuinka ollakaan, kirja oli äkisti kadonnut jonnekin. Rohkaisin siinä sitten mieleni ja menin kysymään ilkeästi virnuilevalta äijältä josko hän olisi kyseistä kirjaa nähnyt.
Äijä vaan jatkoi pilkallista virnuiluaan ja taisi sanoa ettei ole mitään kirjoja nähnyt tai jotain.
No, minä olin siinä aika ihmeissäni kunnes jostain syystä kiinnitin huomioni siihen että hän seisoi jonkin vanerinpalan päällä ja näkömuistini tiesi kertoa minulle että kyseinen vanerinpala ei aiemmin taloon mennessäni ollut sijainnut siinä kohden joten, ikäänkuin näkymättömän käden ohjaamana, yksinkertaisesti kumarruin, kohotin tuota vaneria ja kuinka ollakaan - musta raamattu oli siellä, vanerin alla!
Miehen ilme muuttui hyytävällä tavalla, sekoitus pettymystä, vihaa ja lopulta hirveää raivoa. Ja vihainen olin minäkin kun katsoin häntä sillä selväksi kävi että mies oli yrittänyt jostain syystä pimittää tuon mustan raamatun niin, etten olisi sitä saanut mukaani.
Tässä kohden on hyvä kertoa että alusta asti, kun tuon mustakantisen kirjan löysin, minä myös tiesin mitä sillä tulisin tekemään.
Kukaties tuo salaperäinen äijänkäpy tiesi myös, jollain pimeällä tavalla..
Poistuin paikalta, myönnettäköön että jonkin verran peloissani mutta myös voitonriemuisena, sillä tiesin oikein hyvin mitä kirjalle tulisi seuraavaksi tapahtumaan.
Myöhemmin sitten olin menossa saunahuoneeseen jossa oli takka. Ajatukseni oli yksinkertainen - tuli takkaan ja kirja roviolle. Näin olin päättänyt tehdä ja astuttuani saunahuoneeseen, sytytin pimeänä olevan huoneen valot - tai yritin sytyttää.
Kävi näet näin että valot alkoivat räpsiä vimmatusti, sähköisesti säristen. Pelästyin juuriani myöten. Ihoni nousi kananlihalle, kylmänväreet kiirivät ympäri kehoani ja vapisin, suorastaan tärisin pelosta.
Pakottauduin kuitenkin painamaan katkaisinta uudelleen ja tällä kertaa valot paloivat normaalisti. Kylmäävän tunteen vallassa, vapisevin käsin sytytin tulen takkaan ja poltin kyseisen kirjan siinä sivussa kun itse saunoin ja vihmoin pahat hiet päältäni.
Uni ei sinä yönä tullut helposti, muistellessani päivän tapahtumia ja sitä, kuinka vaikeaa oli saada hävitettyä yksi ainut, mustakantinen kirja.
Hyvää yötä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
mutta juttu latistui loppua kohden. Nauroin lukiessani.
Ihan hyvin kirjoitettu mutta kliseinen.
kliseinen tositarina mutta mukavaa jos sinua nauratti, itseäni ei tuolloin kun kaikki tapahtui :D
Lyhyesti: tuhosit sinulle kuulumatonta jonkun toisen omaisuutta.
Hekin polttivat rovioissa muka sopimatonta kirjallisuutta.
Tekosi kertoo melkoisesti sivistystasostasi, lienetkö edes tietoinen tuon kirjasen alkuperästä.
Taidat uskoa sen aheuttavan taulujen tippumisen seinältä jakissojen sähisevän tyhjää, tai kuten mainitsit, manaavan tuon ilkeän ukon. Nuo kaikki ovat ns. urbaanilegendaa.
Tosiasiassa tuon kirjasen perua voidaan seurata 1500 luvulle ja 1849 sen julkaisi saksalainen antikvaari Johann Scheible Stuttgartissa.
Kyseessä on siis Grimoire, eli sen uskotaan olevan Mooseksen kirjan kuudes ja seitsemäs luku, koska ne puuttuvat raamatusta.
Kirjaa ei saa polttaa, se on brutaali teko!
paisutetaan sitten viestiketjua ja herätetään lukijoiden mielenkiintoa höpöttelemällä omistusoikeuksien perimmistä saloista :D
1. Talo oli siis purkutalo. Sitä oli jo purettu sisältä ja ulkoa hyvän matkaa joten purettavaksi eli tuhottavaksi tuo talo nyt joka tapauksessa oli määrätty.
2. Mitään kieltokylttejä asiattomasta oleskelusta paikan päällä ei ollut nähtävillä, joten jokamiehen oikeudella poikkesin talossa siinä kuin olisin poikennut assan vessassa.
3. Talon epäilemättä edes hiukan arvokkaampi omaisuus piili talon puurakenteissa. Jo lahoava puu sopinee vielä mukavasti polttopuuksi mutta tähän kyseiseen, mahdollisesti rahanarvoiseen tavaraan en kajonnut.
4. Vaikka löysin mustan raamatun kyseisen talon sisältä, se ei tarkoita sitä, että kyseinen kirja olisi alun alkaen ollut siellä. Saattoihan joku vieraileva paholaisenpalvoja poiketa siellä yökylässä ja unohtaa loitsukirjansa aamukrapulassa talon vintille.
5. Kyseisen kirjan rahallinen arvo ei tuohon aikaan ollut mitään ihmeellistä luokkaa (divarista onnistuin aikoinaan ostamaan toisen samanlaisen 10 markan (eli runsaan 1,5 euron kokonaishintaan ja kyllä - myös tuon kappaleen käytin pesänsytykkeenä)
6. Tuhoamani toisen omaisuus oli siis rahalliselta arvoltaan mitätön ja katsonkin kristillisestä näkökulmasta tehneeni palveluksen sekä itselleni että "seuraavalle" henkilölle joka ei milloinkaan enää päässyt kyseistä kirjaa löytämään ja sitä lukemaan.
7. En valitettavasti onnistunut kirjoituksessani kyllin hyvin ilmaisemaan ja kuvaamaan tuntojani joita koin tuon tapahtumaketjun aikana mutta pelon tunne oli vahvasti läsnä kun kaikki avauksessani kertoma tapahtui. Nukun kuitenkin nykyisellään yöni hyvin, sillä hyvä omatunto on paras päänalunen, eli en mitenkään kanna syyllisyyttä kyseisen kirjan löytämisestä, sen pitämisestä ja sen lopullisesta tuhoamisesta takan pesässä jossa se käpristyi karrelle kuin nuotiolle unohtunut lenkkimakkara. =)
Allekirjoitan pitkälti ajatuksesi. Kirjojen polttaminen, etenkin isossa mittakaavassa, on kulttuurihistoriallisesti väkivaltainen ja ala-arvoinen teko. Todella hyvien, kulttuurihistoriallisesti merkittävien kirjojen, käsikirjoitusten tai vaikka papuryskääröjen tuhoaminen on niinikään aivan kammottavaa. Kirjoissa ja muissa vastaavissa teoksissa on koko ihmiskunnan tärkein perintö.
MUTTA
Silloin kun kirjat sisältävät yksinomaan ja puhtaasti materiaalia jonka perimpänä sisältönä on manata esiin demoneja tai muutoin vaikuttaa henkimaailman kautta omaan tai muiden ihmisten elämään, ollaan alueella joka vaatii hiukan nihilistisempää lähestymistapaa.
Minun tapani oli polttaa moista törkymateriaalia sisältävä haiseva, mustakantinen läpyskä, sen sijaan että olisin jättänyt sen jälkipolville luettavaksi.
Kristillisestä näkökulmasta tarkasteltuna, tein ainoan mahdollisen oikean teon.
Uskoakseni sama pätee vaikka asiaa tarkastelisi ateistisesta mutta humaanista näkövinkkelistä.
"Kyseessä on siis Grimoire, eli sen uskotaan olevan Mooseksen kirjan kuudes ja seitsemäs luku, koska ne puuttuvat raamatusta."
Juuri tuon tähden jokainen musta raamattu koko maailmasta saisi joutua kirjaroviolle.
1. Raamatusta ei puutu yhtään lukua, vaan raamatussa on juuri sen verran kirjoja, lukuja sekä jakeita kuin mitä on tarkoitettukin.
2. Musta raamattu on yksiselitteisesti loitsukirja. Raamattu sen sijaan tuomitsee noituuden ja sen harjoittamisen. Jos nyt siis kristittyjen raamatusta puuttuisi juuri mainitut "mooseksen 6 ja 7 luku", eikö silloin raamattu riitaantuisi itsensä kanssa?
Toisaalta tuomitsisi noituuden ja sen harjoittamisen, toisaalta levittäisi sen harjoittamisen oppia.
3. Kyse on puhtaasta valheesta ja eksytyksestä eikä mustalla raamatulla todella ole mitään tekemistä alkuperäisen raamatun kanssa.
4. Jos musta raamattu kuuluisi yleissivistykseen ja jos sillä oliis ihmiskunnan historian kannalta välttämätöntä merkitystä, eikö sen silloin kuuluisi myös olla laajalti levinnyt, hartaasti tutkiskeltu ja helposti saatavissa?
Näin ei todella ole, vaan kirjaa myydään isommin mainostamatta, suppealevikkisenä eikä sen levinneisyys pääse lähellekään edes maailman huonoimmin menestyneitä ja myyneitä kirjoja.
"2. Mitään kieltokylttejä asiattomasta oleskelusta paikan päällä ei ollut nähtävillä, joten jokamiehen oikeudella poikkesin talossa siinä kuin olisin poikennut assan vessassa."
Ei pitäisi tarvita koska terve järki sanoo taloon(ehjään tahi rikkonaiseen) tunkeutumisen olevan murtautumista,vaikka ei tarvitsisi hajottaa mitään.Olit luvatta toisen tontilla, ja omaisuudella.
Jokamiehen oikeus koskee esim. metsiä, ei todellakaan ihmisten taloja,dorka.
"4. Vaikka löysin mustan raamatun kyseisen talon sisältä, se ei tarkoita sitä, että kyseinen kirja olisi alun alkaen ollut siellä. Saattoihan joku vieraileva paholaisenpalvoja poiketa siellä yökylässä ja unohtaa loitsukirjansa aamukrapulassa talon vintille."
Jos tulen ja löydän 20€ taskustasi, sekö ei tarkoita että alkujaan olisit sen sinne pistänyt ja löytäjä saa näin ollen sen pitää?
Luvatta toisen tontilla, luvatta toisen omaisuudella.
"5. Kyseisen kirjan rahallinen arvo ei tuohon aikaan ollut mitään ihmeellistä luokkaa (divarista onnistuin aikoinaan ostamaan toisen samanlaisen 10 markan (eli runsaan 1,5 euron kokonaishintaan ja kyllä - myös tuon kappaleen käytin pesänsytykkeenä)"
Esineen arvo on yhdentekevä, pointti on se, että esine ei kuulunut sinulle, vaan olit varkaissa.
"6. Tuhoamani toisen omaisuus oli siis rahalliselta arvoltaan mitätön ja katsonkin kristillisestä näkökulmasta tehneeni palveluksen sekä itselleni että "seuraavalle" henkilölle joka ei milloinkaan enää päässyt kyseistä kirjaa löytämään ja sitä lukemaan."
Oletpa "pyhä".Oikea jumalan soturi.
Harmi vaan että kirjan jokainen sivu on yleisesti saatavilla esim. porin kaupunginkirjastosta lainaksi, tahi paikasta nimeltä internet koska tahansa.
"7. En valitettavasti onnistunut kirjoituksessani kyllin hyvin ilmaisemaan ja kuvaamaan tuntojani joita koin tuon tapahtumaketjun aikana mutta pelon tunne oli vahvasti läsnä kun kaikki avauksessani kertoma tapahtui. Nukun kuitenkin nykyisellään yöni hyvin, sillä hyvä omatunto on paras päänalunen, eli en mitenkään kanna syyllisyyttä kyseisen kirjan löytämisestä, sen pitämisestä ja sen lopullisesta tuhoamisesta takan pesässä jossa se käpristyi karrelle kuin nuotiolle unohtunut lenkkimakkara. =)"
Ihmeellistä miten toisen omaisuuden tuhoaminen ja tontilla toikkarointi ei hetkauta kenenkään omaatuntoa.Kai seuraavaksi varastelet sitten fillareita?
Jos fillarit ei ole lukossa, ne ei varmaan kuulu kenellekkään ja saat vapaasti viedä vai?
Entäs jos jollain on asunnon ovi auki?Saatko "jokapellen" oikeudellasi mennä sinne sisälle keittelemään kaffet kun ovi kerran ei ollut lukossa?
Kauhupelleily on varmaan muksuille jänskää puuhaa, mutta koittakaa nyt hiukan tajuta mikä on oikein ja mikä ei..
Miten olisi jos esim. kysytte luvan omistajalta ennen tontille tunkeutumista?
Ai. eihän teillä kurapöksyillä ole kellään pokkaa siihen, on varmaan jänskempää olla luvatta toisten omaisuudella...
Tulipa vuodatuksestasi mieleeni parikin asiaa joista toinen tässä: Joskus kurapöksy vuosinani eksyin jälleen erääseen purkutaloon (tähän ei liity nyt mitään yliluonnollista kuitenkaan) ja koska minua viehättivät tuohon aikaan erityisesti vanhat sarjakuva ja aikakausilehdet, päätin kurkistaa vintille, josko sieltä löytyisi kaipaamaani. Kapusin siis vintille ja havaitsin siellä että vintti oli tyhjä kuin mikä. Hiukan pettyneenä siinä meinasin sitten jo kääntyä kannoillani kun katseeni osui katonreunaan josta puuttui pari lautaa. Oivalsin että työmiehet olivat siinä jo peräti pari kattolautaa jaksaneet vääntää sorkkaraudalla irti. Ujutin käteni aukosta sisään ja tunnustelin välikaton sisältöä. Sahanpurua varisi naamalleni mutta sitten tunsin jonkin lehden kaltaisen hyppysissäni. Vetäisin saaliini esiin ja havaitsin että vanha apu-lehti jostain 1950-luvun alusta oli tarttunut haaviini. Oivallettuani että käteni ei enää ulottunut pidemmälle, tartuin seinää vasten nojallaan olevaan sorkkarautaan ja aloin purkamaan kattorakenteita lauta kerrallaan. Hommassa kului muutama erittäin hikinen ja sahapurunkarvainen työläs tunti mutta lopulta olin purkanut koko yläkaton auki ja lopullinen saaliini oli vielä toinen apu-lehti sekä aikanaan suomessa joka talouteen jaettu aku ankka lehden julkaisu vuodelta 1954. Ei siis mitään mainittavaa mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen sekä löytöihini että työpanokseeni. Mutta sitten, kuinka ollakaan, paikalle saapui kaksi työmiestä. Jäin kiinni lautojen ja sahanpurujen peittämältä vintiltä "housut kintuissa", kirjaimellisesti sorkkarauta kädessä. Kaverit katselivat minua ja minä katselin heitä ja kukaan ei hetkeen puhunut yhtään mitään. Sitten molemmat alkoivat hymyilemään leveästi ja lopulta nauroivat makeasti, iloisesti suorastaan kun havaitsivat että olin tehnyt työtä heidän puolestaan. Kysyin siinä sitten nöyrästi saisinko pitää löytämäni lehdet ja hymyssä suin kaverit kehottivat minua pitämään lehdet, kiittelivät vielä kun olin purkanut katon heidän puolestaan ja olisivat varmaan kohtapian tarjonneet termoskahvitkin jos en olisi poistunut paikalta.
Kysymys kuuluukin nyt: Syyllistyinkö jälleen rikokseen kun otin muutaman välikaton sisällä muhineen käppyräisen lehden mukaani, etenkin kun sain työmiehiltä luvan ottaa ne mukaani? Tai että, syyllistyivätkö työmiehet rikokseen, antaessaan minulle luvan ottaa nuo lehdet mukaani? tai että, syyllistyinkö rikokseen, purkaessani omatoimisesti jo purkutuomion saanutta taloa? ja oliko se rikos siitäkin huolimatta että virallisia työhön palkattuja työmiehiä asia ilahdutti suuresti?
Ja sitten hiukan muuta:
"Olit luvatta toisen tontilla, ja omaisuudella.
Jokamiehen oikeus koskee esim. metsiä, ei todellakaan ihmisten taloja,dorka."
Purkutuomion saaneen talon tontilla tai itse talossa käyskentely ei varmasti ole rikoslaissa rangaistava teko. Vaarallista se voi kylläkin olla. Dorka.
"Jos tulen ja löydän 20€ taskustasi, sekö ei tarkoita että alkujaan olisit sen sinne pistänyt ja löytäjä saa näin ollen sen pitää?
Luvatta toisen tontilla, luvatta toisen omaisuudella."
Jos löydät 20 euroa taskustani, on 99% varmaa että itse sen olen sinne pistänyt mutta jos löydät mustan raamatun purkutuomion saaneen talon vintiltä ja taloon on avoimet ovet (koska ovia ei enää ole) on todellakin erittäin epävarmaa, keneltä se sinne on jäänyt. Piste.
"Esineen arvo on yhdentekevä, pointti on se, että esine ei kuulunut sinulle, vaan olit varkaissa."
Olisin ollut varkaissa jos talon pihalla olisi ollut kylttejä ja suojaköysiä estämässä minua saapumasta paikalle. Olisin ollut varkaissa jos talossa olisi ollut ovet ja ikkunat paikoillaan, tiiviisti lukittuna ja olisin murtautunut sisään. vaan kun mitään edellä mainittua ei ollut näköpiirissäkään ja taloa oli purettu jonkun verran, olin korkeintaan läpikulkumatkalla ja sillä sipuli.
"Oletpa "pyhä".Oikea jumalan soturi.
Harmi vaan että kirjan jokainen sivu on yleisesti saatavilla esim. porin kaupunginkirjastosta lainaksi, tahi paikasta nimeltä internet koska tahansa."
Ei niin iso harmi kuitenkaan. Kirjan levinneisyys on edelleen niin surkea vaikka saatavuus on hyvä, että se kertoo fiksujen ihmisten enemmistöstä lopulta kuitenkin. :)
ja mitä tulee luvan kysymiseen omistajalta. jos keskellä kaupunkia on vanha puutalo jota puretaan, olipa paikalla työmiehiä tai ei, virallisen omistajan selvittäminen saattaa olla harvinaisen hankalaa. ja jos työkohdetta, eli purkutaloa ei eristetä millään tavalla, se on silloin vapaata-aluetta. Sen sijaan, jos purkutalosta alkaa viemään omin nokkinensa vaikkapa kaakeleita tai kuutioittain puutavaraa, ollaan jo paremmin harmaalla alueella, sillä kyseinen tavara on oikeasti rahanarvoista ja tuonkaltaisesta materiaalista jo kuuluukin kysyä joltakin, saako sen ilmaiseksi, vai pitääkö siitä maksaa jotakin.
Ja vielä kysymys: Luetko tositarinoitani kuin piru raamattua, vai miksi vedit herneet nenään kirjoituksestani?
Myös Liittoutuneet polttivat natsi-kirjoja mikä myös kertoo liittoutuneiden vammautuneisuudesta.
Tässä, hyviä kauhutarinoita odotellessa, ajattelin paitsi hiukan pohdiskella kauhun syvempää olemusta myös kertoa erään toisen kauhutarinan ihan omasta, elävästä elämästäni (kyllä vain, minulle on sattunut yhtä sun toista elämäni varrella) mutta tällä kertaa tarinani on hieman erilainen, siitä kuitenkin tuonnempana.
Aivan ensin kauhusta. kauhua on periaatteessa monenlaista mutta jos puhutaan tosielämän kauhusta eikä fiktiivisestä kauhusta, kauhua on oikeastaan vain kahdenlaista:
a) on arkielämän kauhua joka syntyy tilanteissa joissa tapahtuu asioita jotka ylittävät inhimillisen sietokyvyn rajan ja tilanteesta johtuva pelko, on niin valtavaa että se ylittää normaalin pelontunteen ja muuttuu kauhuksi.
b) sitten on kauhua josta oikeastaan hyvä esimerkki on tarjolla tämän viestiketjun avauksessani. Vaikka tarinani oli sinänsä pienimuotoinen, seliteltävissä sattuman oikuilla, lienee silti hyvä huomioida ainakin seuraavat seikat: a) kuin tyhjästä paikalle loihenut äijänkäpy joka todellakinyritti pimittää löytämäni mustan raamatun. b) miten takkahuoneen valot sekosivat juuri sillä hetkellä kun saavuin ensimmäistä kertaa kyseiseen huoneeseen pyyhe olkapäällä ja musta raamattu kädessä.
Kuulostaa kenties jostakusta kovin haetulta ja keksityltä mutta minun mielestäni pimeyden voimat siinä vain pistivät vastaan aikomuksiani käräyttää koko pökäle roviolla.
Tämä kuitenkin on siis sitä toisenlaista kauhua, sisältäen yliluonnollisia elementtejä, kenties hienovaraisiakin mutta kuitenkin tunnistettavia.
Mutta, jos on olemassa pimeyden voimia, onko sitten olemassa myös jotain vastavoimia jotka ovat näkymättömän hyvän puolella? Voin rehellisesti vastata että kyllä on!
Ihan vain antaakseni pienen maistiaisen näistä hyvyyden voimista, kerron pienen mutta ahdistavan tarinan omasta elämästäni.
Tämä tapahtui minulle nuorena poikana Porin kaupungin isolinnankatua eteenpäin tarpoessani, eräänä kuumana kesäpäivänä kauan sitten...
... Lampsein siinä mainittua isolinnankatua eteenpäin, minä, murrosikäinen mammanpoika. Tuohon aikaan tatuoinnit eivät olleet suinkaan mitään yleistä katumuotia vaan selvästi normista erottuva poikkeus ja jos jollakin oli tatuointeja tuohon aikaan, niin lähinnä vain merimiehillä ja linnakundeilla. No, kuulin etäämpää huudon ja kun kohotin katseeni, havaitsin kaksi ilkeämmän näköistä mörssäriä mitä olin taas hetkeen katukuvassa nähnyt. Isoja, hikisiä, häijyn näköisiä ja raskaasti tatuoituja kavereita jotka lemusivat väkivallalta ja hieltä. Toinen heistä huikkasi (kavereiden ollessa vielä useamman metrin päässä minusta) - onks sulla tikkuja?
Tajusin taivuttamattakin että sen näköiset karpaasit kuin mitä olivat, eivät olleet tulitikkuja lainaamassa vaan väkivallan uhka vyöryi ylleni kuin tiheä sumupilvi. Sydämeni jyskytti kuin patarumpu, kurkkuani kuristi ja kauhu hiipi jäseniini lyijynraskaana. Seisahduin paikalleni ja muka aloin etsiä taskuistani olemattomia tulitikkuja samalla kun aivoni kirkuivat: JUOKSE!
Ja niin, kun kaverit olivat päässeet parin metrin päähän minusta, minä todellakin juoksin. Tai ainakin yritin. Sain näet jalat alleni ja koukkasin vasemmalle, jalkakäytävältä suoraan ajotielle ja vaikka mielestäni toimin nopeasti, toinen (minua lähempänä oleva)kavereista kerkesi kuitenkin saamaan tiukan otteen farkkutakkini hihasta. Tuo kiinni tarraaminen tuskin oli mikään refleksi vaan selkeä osoitus pahoista aikeista näiden herrojen puolelta mutta kutakuinkin samassa silmänräpäyksessä kun kaveri oli saanut otteen takinhihastani, tunsin leveän ja ison kämmenen painuvan selkääni vasten ja työntävän minua voimalla eteenpäin. Liike oli niin voimakas että jatkoin puoliksi kompuroiden, puoliksi juosten matkaani mutta mikä tärkeintä, tuo näkymätön käsi teki sen mitä täytyi - vapautti minut pinteestä ja niin minä juoksin karkuun kuin hirvi. Kuulin kyllä että kaverit lähtivät perääni mutta lopettivat muutaman metrin jälkeen. Ehkä tapahtumapaikka oli heille liian julkinen tai sitten oivalsivat sen minkä itse kyllä tiesin, eli että olin itseasiassa erittäin nopea pinkoja sitten kun tarvetta ilmeni. Nämä mörssärit eivät minua olisi kiinni saaneet juoksemalla, se oli aivan selvä se. Mutta tärkeintä kaikesta (ja tuo muisto lämmittää minua yhä) oli tuon näkymättömän käden voimakas ja määrätietoinen painallus selkääni vasten. Ilman tuota "kädenojennusta", en olisi pirulaisten pihdeistä päässyt ja mitä sitten olisi tapahtunut, se on minulle edelleen arvoitus jota en edes halua kuvitella.
Mistä lakikirjasta löytyy pykälä, joka oikeuttaa menemään toisen taloon, jossei ole ovia tai ikkunoita? Ei autiotalo tai purkutalo ole jokaisen omaisuutta. Ei tässä maassa voi ihan mitä vaan tehdä, vaikka jännää olisikin. Ja vielä kysymys, kuinka vedit sen vanerinpalan siitä maasta, kun sen pelottavan miehen jalka oli sen päällä?
Autiotalot ovat asia erikseen. Minä olen puhunut kaiken aikaa purkutuomion saaneista taloista. Kerro nyt ihmeessä itse, missä laissa ja/tai kirjassa kielletään poikkeamasta purettavana olevaan taloon? Kuten jo sanoin, vaarallista se voi olla (sortuma tai muun uhan takia) mutta ei taatusti laitonta.
En millään muotoa vetänyt sitä vanerinpalaa kuin mattoa ikään, äijän jalkojen alta, vaan ainoastaan kohotin sitä. Maanpinta oli siitä kohden epätasainen ja tuo mustakantinen sontapökäle oli siinä hiukan reunaa kohotettuani, jo aivan näppieni ulottuvilla, joten nyppäsin kirjan pois piilostaan ja mulkaisin äijää pitkään ja vihaisesti (kuten hänkin minua) ja lähdin jo tutuksi tulleelle saunareissulleni jossa tuo arvoton törkyteos viimein sai sen mitä ansaitsi, liekkien tanssiessa sen ympärillä ja korventaen sen käppyräiseksi, hiiltyneeksi kakkaraksi. =)
Nonniin, oma kauhukokemukseni on melko tuore, tältä keväältä. Mutta olisi voinut tapahtua yhtä hyvin vaikka Helsingissä. Kun nyt Porissa asun, tapahtui siis täällä ja kuulunee siis tämän otsakkeen alle "kauhutarinoita Porista". Kävin vuokraamassa leffan "Riivaja". En paljasta elokuvan juonta nyt, mutta elokuva kuuluu perintavannoimaiseen kauhuun kauhuelokuvalle kuuluvin maneerein ja juonen kääntein. Eräs elokuvajuoneen kuuluva asia pitää paljastaa: useasti kun pahan voimat saapuivat elokuvassa päähenkilön elämään henkilö tunsi esim. voimakasta savun hajua jne. Katselin leffan yksin eräänä harmaana iltana. Kello huiteli puolta yötä,kun leffa loppui. Oloni oli hivenen jännittynyt kuten yleensä kauhua katseltuani. Riisuidun ja siinä riisuessani aivan kun olisi savun hajua tullut nenääni. Kiersin vielä koko talon, mutta kaikki näytti olevan ihan ok. Ajattelin, että mielikuvitukseni teki tepposet ja kömmähdin petiin puoliskoni viereen. Noin 5 minuutin päästä, unen ja valveen rajamailla ollessani havahduin palovarottimen vinkahduksiin, johon myös jo unenmaille mennyt kumppanini heräsi. Kuuntelimme ääntä hetken ja mieteimme mistä hälyttimesestä ääni kuuluu, kun niitä talossamme oli 3 kpl.tta. Ajattelimme, että vaihdammme patterit aamulla, jos vikinä toistuu. Tähän päivään mennessä vikinä ei ole toistunut- ja pattereita ei ole vaihdettu mihinkään palovaroittimiin. En tosin ole katsellut kauhuaakaan sen koommin tämän kokemukseni jälkeen.
hienosta kauhutarinasta. Jos itselle olisi vastaavaa tapahtunut, olisin jo hyppinyt seinille ja lähtenyt evakkoon asunnostani. Hyvä tarina jossa hienosti yhdistyivät juurikin todellisuus ja mahdollinen yliluonnollinen todellisuus, sillä tuon kaltaisen sattuman todennäköisyys on häviävän pieni, hiukan samaa luokkaa kuin että katsot televisiosta jotain ohjelmaa ja samalla kun kotona haukottelet, myös ohjelman päähenkilö haukottelee. Tämä vain oli laadultaan vielä paljon harvinaisempi sattuma, jos siis sattuma lainkaan.. Kiitos, näitä lisää! =)
...tekstiä.
Nimittäin mustakantinen raamattu on vahvinta tekstiä mitä löytyy. Tai ihan minkä väriset kannet tahansa raamatulla on, sitä vahvempaa tekstiä ei löydykään. Ei ihme moni sitä pelkää. ;-)
sikäli että kristillisen raamatun sanoma on jykevintä mitä maa päällään kantaa. Mustan raamatun "sanoma" taasen on kuin joku olisi piirustanut tikku-ukkoja hiekkaan. Hämäräperäistä mutta huvittavaa. Raamatun sanoma on kaiken lisäksi ilosanoma mitä sen evankeliumiin tulee ja raamatunhistoria on samalla maapallomme historia. Siis tärkein teos mitä milloinkaan on planeetallamme julkaistu.
tietääkö kukaan Porin lämpövoimalan/ Seikun sahan lähimaastossa olevaa vanhaa junarataa missä ei ole raiteita mutta on puut.. siinä on oja josta pääsee yli kun joku on rakentanut siihen "sillan" . jatkaa eteenpäin niin tulee kukkula siitä oikealle näkyy vaha aidattu alue. menimme sinne kaverin kanssa ja kuvasimme aluetta mutta emme saaneet selville muuta kuin että siellä oli ennen ollut jonkunlainen jätepaikka. 3 tuttua lähti sitten katsomaan joskus illalla sinne pellolle eivätkä menneet ojan yli.. he jäivät sinne juttelemaan jotain .. vähän ajan päästä kun he kävelivät pois päin tulee aavejuna joka menee tasaisesti puitten läpi lopulta juna kääntyy mutkan taakse. Tuttavani äiti on ollut lenkittämässä kun hän on nähnyt tieltä sinne junaradalle että siellä menee tasaisesti outo valo... tietääkö kukaan muu asiasta?
tässäki on vaan turhaa pa*kaa!!... miten te saatte tätä aikaseksi? unohtakaa jo koko paska tai menkää vaikka poliisille jutteleen mutta älkää pilatko näitä hyviä keskusteluja, KIITOS
Jos et tykkää näistä tarinoista, niin älä tule kirjoittelemaan tänne. Muille tulee huono mieli. Älkää siis kommen toiko mitään tyhmää. Kiitos!
Tämä kuuluisi varmaan jonnekin muualle mutta kysynpä nyt huvikseni sattuiko joku muu porilainen näkemään tänään noin 21 aikaan oudon valoilmiön taivaalla. Lensi jumalatonta vauhtia pilvien edessä ja oli todella kirkas. Mitä ehdittiin hahmottaa niin näytti jonkinlaiselta alukselta - ei siis ollut tarkalleen pyöreä tai muodoton.
Saattoi tietty olla jotain palavaa avaruusromuakin.
Näkikö muut?
Jumalaan ja Jeesukseen me luottakaamme.Raamattu on tie,totuus ja elämä.Lukekaa,tutkikaa ja antakaa pyhän hengen saapua sydämeenne.AMEN,AMEN,HALLELUJA..