Kaikkonen: "Jotain uutta voi paljastua!"

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) pelkää, että keskustan vaalirahasotkusta voi paljastua vielä uusia epäselvyyksiä.

"En ole aivan varma, onko kaikkea vieläkään kerrottu", Kaikkonen sanoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Kaikkonen haluaisikin, että puoluehallitus kutsuttaisiin koolle puimaan vaaliraha-asiaa jo heinäkuun puolella.

Kaikkonen ei vaadi suoraan eroa mediaa piiloon paenneelta puoluesihteeri Jarmo Korhoselta, joka viimein eilen antoi joitain haastatteluita puhelimitse.

"Syytä olisi olla kohtuullisesti tavoitettavissa. Viikkojen poissaolo ei ole hyvä ratkaisu", Kaikkonen arvosteli Korhosen linjaa.

Luurangot kolisevat Keskustan kaapeissa edelleen.
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikkea ei ole vielä kerrottu Kepun lahjusskandaalista. Uutta kovaa tavaraa tulee esiin lomakauden päättyessä...

Äänestä
  • salainen taloudellisesti.
    esimerkiksi niitten ykkös metia mtv3 on bonnierin eli ruotsalaisen omistuksessa. ainakin välillisesti kokoomus saa siis suoraa tukea maikkarilta esimerkiksi nyt järjestetyssä, sattumalta tottakai porijazzien yhteydessä, suomi areena-pippaloissa. paljonkojhan nostivat luentopalkkioo jorma ja mara? maksoiko ulkoministeriö? mitä stubb? oliks nastaa? oliks lavasteet vaivattu edes kiinnittää millään? hei roudista kamoon!
    joo, kokoomuksen kuviot on paljon minomomni...moni mutkaisemmat ko teittin, se o vissi se.
    muute ko anneli köäski tyuervat tukkoon nii tarkoittikse myös kokoomuksen asioist?
    herra halttu va!
    jouttu menne eu-pippaloi tallinn otta hiuka tillin!

    Äänestä

Työttömien pääkalloja, Zyskovitz on kai kaasuttanut työttömiä!

Äänestä
  • Olet jälleen tarkka todiste siitä, että sukurutsan tulos ei osaa yksinkertaistakaan asiaa. Sen siitä saa kun syntyy peräaukon kautta. Kusipää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Santeri_Alkio kirjoitti:

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) pelkää, että keskustan vaalirahasotkusta voi paljastua vielä uusia epäselvyyksiä.

"En ole aivan varma, onko kaikkea vieläkään kerrottu", Kaikkonen sanoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Kaikkonen haluaisikin, että puoluehallitus kutsuttaisiin koolle puimaan vaaliraha-asiaa jo heinäkuun puolella.

Kaikkonen ei vaadi suoraan eroa mediaa piiloon paenneelta puoluesihteeri Jarmo Korhoselta, joka viimein eilen antoi joitain haastatteluita puhelimitse.

"Syytä olisi olla kohtuullisesti tavoitettavissa. Viikkojen poissaolo ei ole hyvä ratkaisu", Kaikkonen arvosteli Korhosen linjaa.

Luurangot kolisevat Keskustan kaapeissa edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu