kyllä noi pikavipit tuottaa kovia summia niitä pyörittäville firmoille.
Viime vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana pikavipin otti lähes 390 000 suomalaista. Yhteensä vippilainoja otettiin yli miljoona kappaletta.
Viime vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana pikavipin otti lähes 390 000 suomalaista. Yhteensä vippilainoja otettiin yli miljoona kappaletta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta, pikalaina-business tuottaa loistavasti yritysten johtoportaalle..mitä tavallisten vippi-työntekijöiden palkkoihin tulee, ne on surkeita. Kaiken kaikkiaan pikalainayhtiöön töihin meno voi aiheuttaa melkoisen oravanpyörän, kuten minulle kävi.
Kun huomasin vippifirman kohtuuttoman huonot työskentelyolosuhteet (liian pieni palkka, kohtuuttomat työajat,työntekijöiden luokittelua naaman perusteella, ilkeilyä, kyttäämistä jne.) oli liian myöhäistä.
Yritin hakea muita töitä, mutta työhaastatteluissa kyseltiin miksi ihmeessä olen ollut töissä pikavipissä vaikka minulla on koulutus, ja näytettiin ovea.
Kun olin yrittänyt vuoden verran työllistyä, luovutin ja jäin työttömäksi.
Tämä työttömyys on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin pikavippilässä jatkaminen. En vain kertakaikkiaan voi hyväksyä kyseistä liiketoimintaa, työntekijöiden roskakohtelua ja sitä, että päivästä toiseen kuuntelen vipin ottaneita puhelimessa -surullisia tarinoita, velkakierteitä, avioeroja, varkauksia, rikoksia..syöksykierteessä alas pikalaina on aina se viimeinen laukaiseva tekijä.
Jos nämä ihmiset olisivat jättäneet pikalainan ottamatta, velkakierteeltä ym. olisi luultavasti säästytty 90 % tapauksia.
Kaiken kaikkiaan, pikalaina ei ole ongelma ainoastaan sen ottajille, vaan niille kaikille työntekijöille, jotka pilaavat maineensa vippifirman tiskin takana.
pikku höppänää ;D