Tuossa juuri lueskelin ujouteen liittyvää ohjelistaa. Sanottiin että ihminen tutustuu mieluummin sellaiseen joka kertoo itsestään enemmän ja jonka kanssa on helppo tutustua. Tuttuni ovat sanoneet että "vaikka ollaan tunnettu näin kauan niin et anna itsestäsi paljon mitään etkä kerro itsestäsi, vaikka niin haluaisin mielelläni tutustua sinuun". Itsekin ihastun enemmän mieheen joka on avoin ja puhelias kuin ujo ja varautunut.
Tapailin nuortamiestä joka innokkaasti aloitti tutustumisen minuun, mutta nykyään häntä ei näytä enää paljon kiinnostavan. Tosin mielellään hän näyttää nykyäänkin tapaavan ja on kohtelias/mukava, mutta kaikki harrastukset ja menot ovat hänelle tärkeämpiä eikä hän halua järjestää minulle paljonkaan aikaa.
Ujous ja epävarmuus on ottanut minusta aina vallan (muutamaa harvaa tapaamiskertaa lukuunottamatta). Puhun vähän ja kun hän on kysellyt mielipiteitäni niin "en oikein tiedä". Menen vaan aina niin hämilleni nähdessään hänet enkä osaa ottaa rennosti. Hän on pitänyt sitä ihan suloisena ja hölmönä juttuna, mutta myös turhautuneena tokaissut että miksei meidän keskustelut ikinä johda mihinkään. On viimeksi tullut viestiä "Olisi tosi mukava nähdä sut!", mutta toisaalta "Tämä kesä on niin kiireistä ettei paljon riitä aikaa, harmi.". Toisaalta ujous on osa minua enkä pysty sitä muuttamaan, mutta kieltämättä tämä on mennyt vähän yli koska joskus en puhua pukahda hänelle mitään!
Monet sanovat että "unohda se, se ei halua sinua". Enimmäkseen olenkin ottanut tämän kannan (tälläkin hetkellä olen ollut ottamatta yhteyttä ja loukkaantunut kun hänellä ei ole aikaa), mutta onko vika vain siinä ettei vain toimi? Onko vika minussa kun en ole antanut tarpeeksi? Voiko KUKAAN ihastua sellaiseen joka ei kerro itsestään ja anna tarpeeksi itsestään? En usko, varsinkin kun itsekään en halua sellaista.
Pitäisikö minun vielä yrittää? Vai olenko sitten epätoivoinen roikkuja, kun tiedän ettei hänellä ole yhtä paljon tunteita kuin minulla? Tämä on ensimmäinen mies johon olen koskaan ollut näin ihastunut ja olen 21-vuotias..
Tapailin nuortamiestä joka innokkaasti aloitti tutustumisen minuun, mutta nykyään häntä ei näytä enää paljon kiinnostavan. Tosin mielellään hän näyttää nykyäänkin tapaavan ja on kohtelias/mukava, mutta kaikki harrastukset ja menot ovat hänelle tärkeämpiä eikä hän halua järjestää minulle paljonkaan aikaa.
Ujous ja epävarmuus on ottanut minusta aina vallan (muutamaa harvaa tapaamiskertaa lukuunottamatta). Puhun vähän ja kun hän on kysellyt mielipiteitäni niin "en oikein tiedä". Menen vaan aina niin hämilleni nähdessään hänet enkä osaa ottaa rennosti. Hän on pitänyt sitä ihan suloisena ja hölmönä juttuna, mutta myös turhautuneena tokaissut että miksei meidän keskustelut ikinä johda mihinkään. On viimeksi tullut viestiä "Olisi tosi mukava nähdä sut!", mutta toisaalta "Tämä kesä on niin kiireistä ettei paljon riitä aikaa, harmi.". Toisaalta ujous on osa minua enkä pysty sitä muuttamaan, mutta kieltämättä tämä on mennyt vähän yli koska joskus en puhua pukahda hänelle mitään!
Monet sanovat että "unohda se, se ei halua sinua". Enimmäkseen olenkin ottanut tämän kannan (tälläkin hetkellä olen ollut ottamatta yhteyttä ja loukkaantunut kun hänellä ei ole aikaa), mutta onko vika vain siinä ettei vain toimi? Onko vika minussa kun en ole antanut tarpeeksi? Voiko KUKAAN ihastua sellaiseen joka ei kerro itsestään ja anna tarpeeksi itsestään? En usko, varsinkin kun itsekään en halua sellaista.
Pitäisikö minun vielä yrittää? Vai olenko sitten epätoivoinen roikkuja, kun tiedän ettei hänellä ole yhtä paljon tunteita kuin minulla? Tämä on ensimmäinen mies johon olen koskaan ollut näin ihastunut ja olen 21-vuotias..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen ikäisesi ja melko samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Ujouteni haittaa joissain määrin ihmissuhteitani, ja tuttuni ovatkin joskus kommentoineet "Sinä olet niin hiljainen!" ja on sanottu, että "kyllähän minä sinua kuuntelisin, jos vain puhuisit."
Mutta kun en juuri puhu, ellen tunne ihmistä tarpeeksi hyvin ollakseni avoin tämän seurassa, en, vaikka kuinka haluaisin. Tai sitten en vain halua tarpeeksi kovasti.
Myös omassa tapauksessani mies oli alussa innokas järjestämään tapaamisia ja tutustumaan, mutta sittemmin into on laantunut, mitä en yhtään ihmettele. Koko juttu on nimittäin kaatumassa ujouteeni. En paljon puhu, ja olen "aina hirveän etäinen", mikä vaivaa miestä, joka on itsekin vähän ujo. Hänestä tilanne on mahdoton, ja hän olisi jo valmis luovuttamaan, vaikka emme ole tavanneet kovin montaa kertaa.
"Voiko kukaan ihastua sellaiseen, joka ei kerro itsestään ja anna tarpeeksi itsestään?"
Tuskin. Ihmiseen ei voi kunnolla ihastua, ellei tähän ensin tutustu ja opi sitä kautta tätä tuntemaan. Vasta sitten voi syntyä tunteita sitä ihmistä kohtaan, eikä niiden perustana ole ihmisestä saatu mielikuva. Vaikeahan sellaiseen ihmiseen (ujoon) on ihastua, josta ei saa mitään irti. Mutta kyllä ujoonkin voi ihastua, jos on kärsivällisyyttä tutustua tähän. Omassa tapauksessani näin ei selvästikään ole, ja olen tullut siihen tulokseen, että tuskin kenelläkään on kärsivällisyyttä tutustua minuun, koska ilmeisesti pitäisi olla tarpeeksi avoin riittävän nopeasti, ja siihen en näistä lähtökohdista pysty. Omaa syytäni, kun eihän ketään voi loputtomiin vaatia etenemään hitaasti. En kyllä ole edes vaatinut. Ja jos toinen ei kuoren avautumista jaksa jäädä odottamaan, niin sille ei sitten voi mitään.
"Pitäisikö minun vielä yrittää?"
Uskon, että kannattaisi ainakin yrittää. Voisit yrittää antaa itsestäsi enemmän, vaikka vaikeaa se voi ollakin. Miehellä pitäisi kuitenkin olla sinuun jonkinlaista tarttumapintaa, jotta hän voisi sinuun ihastua. Tuskin sinäkään mieheen olisit ihastunut, jos tämä olisi ollut hiljaa. Olisi tietysti hyvä, jos mies jaksaisi myös odottaa, että pystyt antamaan tarpeeksi itsestäsi. Se kun ei välttämättä käy ujoilta ihmisiltä kovin helposti.
voisiko olla että sinulla olisi sosiaalisten tilanteiden pelkoa? mulla on ja käyttäydyin aikasemmin samanlailla, mutta nyt kun on lääkitys niin ihmissuhteet sujuu paljon paremmin, kannattaisi ottaa selvää. itsekkin luulin ennen olevani ujo mutta onneksi löysin apua ennenkun pelko paheni.
Hei, vastaan tähän sekä myös aloittajalle muutaman jutun omista ajatuksistani.
Ensimmäisenä tuli aloituksesta mieleen, että onko tämä mies kenties seurustellut aiemminkin? Tai oletko itse seurustellut? Luulen, että jos seurustelu on hänelle jo ennestään tuttua, voisi se ilmetä tuollaisena innostuksen "hiipumisena", eli että teillä olisi hieman erilaiset odotukset suhteestanne. Kaipaat enemmän huomiota häneltä, kun hänelle taas riittää vähempi huomio sinulta, vaikka todella olisikin kiinnostunut?
"Voiko kukaan ihastua sellaiseen, joka ei kerro itsestään ja anna tarpeeksi itsestään?"
Minun mielestäni voi. Ja niin kuin tuossa kirjoitettiin niin tässä vaaditaan tosi hyvää malttia ja kärsivällisyyttä. Itsekin ihastuin ujoon naiseen ja vaikka ymmärrän hänen ujouttaan tosi hyvin, niin välillä olen jostain jutuista loukkaantunutkin. Ja kimpaantunut myös, joka ihan varmasti antaa kuvan, ettei minulla olisi kärsivällisyyttä edetä hiljaksiin hänen kanssaan.
Vähitellen olen kuitenkin oppinut häntä tuntemaan ja ihastus syventynyt entisestään. Kannustaisin siis myös aloittajaa yrittämään ja jatkamaan. Ajattelin myöskin omalle "ujolleni" kirjoitella, että kyllä uskon meidän vielä hissukseen tutustuvan ja että loppuviimeksi ois onni olla hänen kanssaan, jaksanhan minä odottaa.
ps. mukava kirjoitella, moimoi
Niin...olo on vain niin alakuloinen välillä hänen seurassaan kun tiedän ettei hänellä ole tunteita kuten minulla ja senkin takia on vaikea olla iloinen ja jutusteleva.
Uskon että hänellä on ollut seurusteluja, emme ole jutelleet asiasta. Hänellä on muutenkin enemmän ystäviä.
En vaan missään nimessä halua roikkua ja yrittää täysin turhaan. Normaalissa tapauksessahan tämä olisi selvä: mies ei ole niinkään kiinnostunut minusta joten go on... Ehkä tämäkin on yksi tekosyy yrittää jatkaa, tämä ujous, tai en tiedä voisiko sitten mahdollisesti onnistua jos "pakottaisin" hänet tutustumaan enemmän, kun hänellä ei kuitenkaan mitään sitä vastaan ole. Hän ei ole kuitenkaan mitenkään huonosti kohdellut.
Moi taas, tuttua tuo tunne minullekin. Mielestäni vaan jos sinulle mahdollista on, niin kannattaisi tavallaan "pakottaa" hänet tutustumaan vähän enemmän. Itseäni jäi harmittamaan kun en tämän oman ujon naiseni kanssa tutustunut tarpeeksi innokkaasti alussa. Ja juttu meni sitten vähän mönkään loppujen lopuksi juuri tämän tutustumisen kannalta, kun muuten olisi tilanne voinut olla toisenlainenkin. Ainakin luulen. Roikkumaankaan en halunnut jäädä, mutta sisimmässäni sitten ajattelen että vain jos jaksaa yrittää niin voi jotain saavuttaakin. Joten roikuin sitten, vaikka se ihan tolkutonta olikin.
Noh, ymmärsin nyt että olikin jo tavannut jonkun muun tänä aikana, joten hukkaan meni kaikki tämä. Menipä hyvin.
Kosketti tuo kirjoituksesi niin siksipä taas muutaman rivin kirjoittelin. Olen myös sinun ikäinen, 22 täytin juuri. Ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa myöskin, joten helppo samaistua. Hyvää onnea teille, ja muillekin ketkä tämän viestin lukevat.
Mutta entä jos minä vaan olen luonteeltani suht hiljainen? Onko tämä vain tekosyy sille etten voi hyväksyä ettei hän halua minua ja minun luonnettani?
En todellakaan tiedä nyt, pitäisikö minun vielä yrittää ja tapailla häntä kun hänellä en merkkaa hänelle yhtä paljon kuin hän minulle. "Entä jos sittenkin..." Hän ei ole selvästi sanonut ettei halua olla kanssani ja on mielellään sopinut treffit kanssani, mutta esim.nytkin on mennyt 3 viikkoa eikä hänestä ole kuulunut mitään. Tämä on tavallista, ei nähdä usein. Hänellä ei ole tunteita, mutta voisiko niitä joskus kehittyä...? Ja onko seurustelu se tärkein asia, voisinko tutustua häneen ihan vain kaverina...? Vaikka haluaisinkin enemmän...
En vaan pysty hyväksymään sitä jos totuus on se että vaikka kuinka avautuisin ja tulisin tutuksi hänen kanssaan niin silloinkaan häntä ei kiinnosta. En tiedä miten hyväksyisin? En halua että kaikki jää tähän että pidän häntä niin ylempänä olevana ja maailman ihanimpana ihmisenä ja epätietoisuus vaan jää...
Ok, kylläpäs satuttiin kirjoittamaan samanaikaisesti:) Taas näin yksinäisenä kesäiltana murehdin tätä asiaa ja häntä ei varmaan voisi vähempää hetkauttaa.
Juuh :) samanlainen murehtija täälläkin. Voisi kirjoitella vielä lisääkin, mut nyt käyn vielä tuol ulkona pikkasen. Kiva ilma