Onnittelut keskeyttäjille

hienosti tehty

Uusi varusmiesten saapumiserä on eilen astunut palvelukseen. Osa heistä on jo tätä kirjoitettaessa keskeyttänyt palveluksensa, ja monet muut tulevat keskeyttämään lähipäivinä ja -viikkoina. (Monet miehet on myös vapautettu jo kutsunnoissa eivätkä he vietä päivääkään armeijassa).

Lämpimät onnittelut jokaiselle asepalveluksen keskeyttäneelle. Älykkäästi tehty, ei siellä potkittavana olemisessa ole mitään järkeä.

Palvelusta vielä jatkavia kehotan miettimään, tähänkö haluatte tosiaan merkittävän osan elämästänne käyttää. Vapautuksen saa nimittäin todella helposti. Pieni juttutuokio lääkärin kanssa riittää eikä tarvitse enää kasarmille palata. Niin helppoa se on.

Toivottavasti näemmä taas uuden keskeyttäjien ennätyksen. Viime aikoina jopa kolmasosa miehistä on jättänyt armeijan käymättä.

5

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja yhä vähenemissä määrin menee

    • Lisäksi erittäin rohkea! Yhteiskunta ja omaiset kun ovat niin kovasti aina painostamassa niitä nuoria miehiä sinne armeijaan, niin on todella rohkeaa jättää armeija suorittamatta. Oman omantunnon mukaanhan ihmisen tulee toimia eikä kenenkään muun.

      "Palvelusta vielä jatkavia kehotan miettimään, tähänkö haluatte tosiaan merkittävän osan elämästänne käyttää. Vapautuksen saa nimittäin todella helposti. Pieni juttutuokio lääkärin kanssa riittää eikä tarvitse enää kasarmille palata. Niin helppoa se on."

      Sitä minäkin ihmettelen! Elämän paras nuoruusvuosi on tuossa juuri kahdenkympin iässä ja jotkut heittävät kokonaisen vuoden elämästään hevon peeheen vain oppiakseen jotain pyssyleikkejä. Tuntuu jotenkin idioottimaisen tyhmältä koko ajatuskin että vuosi pyssyleikkien parissa. Eikö nuorella miehellä ole mitään kehittävämpää tekemistä. Armeijasta pääsee kyllä pois nykyään entistä helpommin. Joka päivä käy lääkärille valittamassa ahdistusta ja masennusta niin ei ne siellä väkisin pidä. Itse olin liian lammas ja alistuin sivariksi kun olisin voinut opiskella tai tehdä palkkatyötäkin. Ainut asia onkin se, että mua kaduttaa täysin turha oma sivariuteni kun olisin voinut olla totaali tai vapautettu.

      "Toivottavasti näemmä taas uuden keskeyttäjien ennätyksen. Viime aikoina jopa kolmasosa miehistä on jättänyt armeijan käymättä."

      Hienoahan se olisi jos tuo suoritusprosentti laskisi sinne vaikka 60 prosentin paikkeille. Hesarissa oli ainakin kirjoitus, jossa Kaskeala sanoi 70 prosentin vielä suorittavan armeijan. Hiukan tullaan vielä alaspäin niin joka kolmas mies jättää armeijan väliin. Se on jo todella paljon näinkin militaristisessa ja hullussa armeija/asevelvollisuusfanaattisessa maassa.

      • "Sitä minäkin ihmettelen! Elämän paras nuoruusvuosi on tuossa juuri kahdenkympin iässä ja jotkut heittävät kokonaisen vuoden elämästään hevon peeheen vain oppiakseen jotain pyssyleikkejä. Tuntuu jotenkin idioottimaisen tyhmältä koko ajatuskin että vuosi pyssyleikkien parissa. Eikö nuorella miehellä ole mitään kehittävämpää tekemistä."

        Nykyihmisen ei pidä mennä armeijaan, koska nyt ei ole mitään sotien sanelemaa pakkoa. Eurooppa on globaalisti turvallinen maanosa ja Venäjä on yhtä kiltti Suomelle kuin Suomi kykenee kommunikoimaan kuin vastuuntuntoinen ja suoraselkäinen maa.

        "Se on jo todella paljon näinkin militaristisessa ja hullussa armeija/asevelvollisuusfanaattisessa maassa."

        Ainut keino on olla pasifistifanaattinen ja valistaa nuoria miehiä autenttiseen elämään.


      • typerä ja
        Krusader kirjoitti:

        "Sitä minäkin ihmettelen! Elämän paras nuoruusvuosi on tuossa juuri kahdenkympin iässä ja jotkut heittävät kokonaisen vuoden elämästään hevon peeheen vain oppiakseen jotain pyssyleikkejä. Tuntuu jotenkin idioottimaisen tyhmältä koko ajatuskin että vuosi pyssyleikkien parissa. Eikö nuorella miehellä ole mitään kehittävämpää tekemistä."

        Nykyihmisen ei pidä mennä armeijaan, koska nyt ei ole mitään sotien sanelemaa pakkoa. Eurooppa on globaalisti turvallinen maanosa ja Venäjä on yhtä kiltti Suomelle kuin Suomi kykenee kommunikoimaan kuin vastuuntuntoinen ja suoraselkäinen maa.

        "Se on jo todella paljon näinkin militaristisessa ja hullussa armeija/asevelvollisuusfanaattisessa maassa."

        Ainut keino on olla pasifistifanaattinen ja valistaa nuoria miehiä autenttiseen elämään.

        tymä kommarinatsi.

        "Nykyihmisen ei pidä mennä armeijaan, koska nyt ei ole mitään sotien sanelemaa pakkoa. "

        Sellainen on helppo saada aikaan. Alatte vain toteuttaa "aatettanne" suurien kriminaalihistorian sankarien mukaisesti. RAF:n oppeja noudattaen siis.

        "Eurooppa on globaalisti turvallinen maanosa ja Venäjä on yhtä kiltti Suomelle kuin Suomi kykenee kommunikoimaan kuin vastuuntuntoinen ja suoraselkäinen maa. "

        Venäjä on ollut pitkään ennalta-arvaamaton ja kommunismi ei tehnyt heille hyvää.

        "Ainut keino on olla pasifistifanaattinen ja valistaa nuoria miehiä autenttiseen elämään. "


        Onko kiva odottaa poliiseja? Kaltaisesi terroristi ei oikein osannut aloittaa oikein.


    • Vapautettujen messias

      En nyt kiittäis vielä ennenkuin he menevät ja äänestävät poliitikkoja jotka ajavat Suomeen oikeaa armeijaa, ei näistä kasarmeissaan tumputtavista finninaamoista tule sotilaita kun vähän aikaa annetaan kimpassa tumputtaa, eikä edelliset tumputtajasukupolvet tee asiaa yhtään paremmin, eli AMMATTIARMEIJA JA MOTIVOITUNEISTA VAPAAEHTOISISTA KOOSTUVA AINES ON ARMEIJAN YDIN, HE EIVÄT VAIN TUMPUTA, VAAN PERKELE NAIVAT PERSEEN RUVELLE, nämä muut käyvät reservistä kun OIKEAN ARMEIJAN pelote ei onnistu pitämään venakoita poissa.
      Eli kiva sitä nyt on nauraa huonolle armeija-ainekselle kun ei muistu mieleen mikä lopulta suojelee maatamme mahdolliselta aseelliselta selkkaukselta.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      68
      4047
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      83
      3346
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      98
      3148
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      99
      2971
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2664
    6. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      234
      2506
    7. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      83
      2402
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      211
      2386
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      92
      2289
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      402
      2208
    Aihe