Ei itsemurha ole mikään ratkaisu

Itse näen itsemurhan äärimmäisenä pelkuruuden osoituksena.
Jos joku ei uskalla elää ja tappaa itsensä mitä muuta se on?

Itsemurhaa hautovahan ei näe elämässä mitään hyvää ja pelkää tulevaisuutta koska uskoo että asiat vain pahenevat, tai sitten tuntee pettäneensä tai on pettänyt hänelle tärkeät ihmiset ja pelkää kantaa vastuuta.

Siinä tavassa lähteä ei ole paljoa kunniaa.

sitäpä se kirjoitti:

Itse näen itsemurhan äärimmäisenä pelkuruuden osoituksena.
Jos joku ei uskalla elää ja tappaa itsensä mitä muuta se on?

Itsemurhaa hautovahan ei näe elämässä mitään hyvää ja pelkää tulevaisuutta koska uskoo että asiat vain pahenevat, tai sitten tuntee pettäneensä tai on pettänyt hänelle tärkeät ihmiset ja pelkää kantaa vastuuta.

Siinä tavassa lähteä ei ole paljoa kunniaa.

Lue lisää

pelkuri kun tuollaisia tänne kirjoittelet.

Veikkaisin että itsemurha vaatii sen verran paljon rohkeutta mitä sinulta ei koskaan löydy.

Eiköhän se tapa ole kunniallisempi kuin vain väkisin elää.

"Jos joku ei uskalla elää ja tappaa itsensä mitä muuta se on?"

Ai verrattuna siihen että ei uskalla tappaa vaan elää vain vaikka ei jaksaisi?

"Itsemurhaa hautovahan ei näe elämässä mitään hyvää ja pelkää tulevaisuutta koska uskoo että asiat vain pahenevat, tai sitten tuntee pettäneensä tai on pettänyt hänelle tärkeät ihmiset ja pelkää kantaa vastuuta."

Täh?

Miksi kantaa vastuuta mistään jos oma elämä on ja tuntuu paskalta?

Se on jokaisen oma päätös. Sen kun ymmärtää niin eläminen tulee helpommaksi.

Sinun kaltaiset eivät elämässä koe koskaan mitään vaikeaa ja sitten haukkuvat muita pelkureiksi.

Pitäisköhän sultakin laittaa elämä siihen tilaan että sinua alkaisi masentaa niin muuttuisi sinunkin ajatukset...

Veikkaan ettet ole koskaan tuntenut ketään joka on itsemurhan tehnyt joten et tiedä asiasta paskaakaan.

kyllä ihan kirjoitti:

pelkuri kun tuollaisia tänne kirjoittelet.

Veikkaisin että itsemurha vaatii sen verran paljon rohkeutta mitä sinulta ei koskaan löydy.

Eiköhän se tapa ole kunniallisempi kuin vain väkisin elää.

"Jos joku ei uskalla elää ja tappaa itsensä mitä muuta se on?"

Ai verrattuna siihen että ei uskalla tappaa vaan elää vain vaikka ei jaksaisi?

"Itsemurhaa hautovahan ei näe elämässä mitään hyvää ja pelkää tulevaisuutta koska uskoo että asiat vain pahenevat, tai sitten tuntee pettäneensä tai on pettänyt hänelle tärkeät ihmiset ja pelkää kantaa vastuuta."

Täh?

Miksi kantaa vastuuta mistään jos oma elämä on ja tuntuu paskalta?

Se on jokaisen oma päätös. Sen kun ymmärtää niin eläminen tulee helpommaksi.

Sinun kaltaiset eivät elämässä koe koskaan mitään vaikeaa ja sitten haukkuvat muita pelkureiksi.

Pitäisköhän sultakin laittaa elämä siihen tilaan että sinua alkaisi masentaa niin muuttuisi sinunkin ajatukset...

Veikkaan ettet ole koskaan tuntenut ketään joka on itsemurhan tehnyt joten et tiedä asiasta paskaakaan.

Lue lisää

Kyllä sitä ajatteli lähemmäisiään eli minun tapauksessa iäkkäämpiä vanhempiani ja sisartani perheineen - itse kun olen aina ollut ns. sinkku.

Kuitenkin kun ajauduin heistä riippumatta tilanteeseen, josta ei ole poispääsyä ja jonka seurauksista tiedän kärsivänsä loppuikäni, näin ja näen edelleen itsemurhan ainoana poispääsynä. En ala tässä tilannetta enempää selvittämään, sillä tiedän, että saisin vain kommentteja, että tuollaisen takia...

Olen syyllistänyt itseäni siitä, että jouduin työpaikkakiusatuksi, sain potkut sen takia, olen kamala ihminen jne. eli Sinun, tämän keskustelun aloittajan, syyllistäminen ei tunnu enää missään.

Kaiken kaikkiaan minusta kyllä tuntuu todella oudolta, että UJOUS on laitettu otsikon HENKINEN HYVINVOINTI JA MIELENTERVEYS

kyllä ihan kirjoitti:

pelkuri kun tuollaisia tänne kirjoittelet.

Veikkaisin että itsemurha vaatii sen verran paljon rohkeutta mitä sinulta ei koskaan löydy.

Eiköhän se tapa ole kunniallisempi kuin vain väkisin elää.

"Jos joku ei uskalla elää ja tappaa itsensä mitä muuta se on?"

Ai verrattuna siihen että ei uskalla tappaa vaan elää vain vaikka ei jaksaisi?

"Itsemurhaa hautovahan ei näe elämässä mitään hyvää ja pelkää tulevaisuutta koska uskoo että asiat vain pahenevat, tai sitten tuntee pettäneensä tai on pettänyt hänelle tärkeät ihmiset ja pelkää kantaa vastuuta."

Täh?

Miksi kantaa vastuuta mistään jos oma elämä on ja tuntuu paskalta?

Se on jokaisen oma päätös. Sen kun ymmärtää niin eläminen tulee helpommaksi.

Sinun kaltaiset eivät elämässä koe koskaan mitään vaikeaa ja sitten haukkuvat muita pelkureiksi.

Pitäisköhän sultakin laittaa elämä siihen tilaan että sinua alkaisi masentaa niin muuttuisi sinunkin ajatukset...

Veikkaan ettet ole koskaan tuntenut ketään joka on itsemurhan tehnyt joten et tiedä asiasta paskaakaan.

Lue lisää

Miksi itsemurha pitää tehdä toisen työpaikalla. Siis tarkoitan, että jos hyppää junan alle niin onhan se ihminen töissä joka ajaa sitä junaa. Mitä jos mä tuun sun työpaikalle tekee itsemurhan, tuntuisko se kivalta. En sanoisi, että itsemurha on pelkuruutta vaatiihan se aikamoista rohkeutta tehdä se. Mutta pidän sellaista ihmistä kylläkin aika itsekeskeisenä. Ja niinhan se on.

. kirjoitti:

Miksi itsemurha pitää tehdä toisen työpaikalla. Siis tarkoitan, että jos hyppää junan alle niin onhan se ihminen töissä joka ajaa sitä junaa. Mitä jos mä tuun sun työpaikalle tekee itsemurhan, tuntuisko se kivalta. En sanoisi, että itsemurha on pelkuruutta vaatiihan se aikamoista rohkeutta tehdä se. Mutta pidän sellaista ihmistä kylläkin aika itsekeskeisenä. Ja niinhan se on.

Lue lisää

tehdä?

Pitääkö se tehdä sitten siellä kaapissa että sinä saat sen mielenrauhan vai kaivetaanko valmis hauta jo että voi hypätä sinne tekemään sen?

Ongelma taitaa olla se ettei yhteiskunta anna muita keinoja kuin vaikkapa junan alle jäämisen että hengen itseltään saa pois. Sen takia ne ihmiset menevät junan alle.

Jos ei kestä sitä niin turha alkaa junaa kuljettamaan.

"Mutta pidän sellaista ihmistä kylläkin aika itsekeskeisenä."

Luuletko että ihminen joka suunnittelee päättävänsä omat päivänsä hirvittävästi miettii että onko hänen ITSENSÄ TAPPAMINEN jollakin tavalla itsekeskeistä?

Varmaan se on itsekeskeistä sinun mielestä kun et siinä tilanteessa ole ollut ja ajautunut niin surkeaan jamaan että sitä suunnittelet. Varmasti helpottaa jokaisen tilannetta että kerrot kuinka itsekästä

Totta kai se on itsekästä sikäli että henkilö tekee omalla elämällään mitä huvittaa. Ei toisista tarvitse välittää koska monesti itsemurhaa suunnittelevasta välitä moni muu ihminen muutenkaan.

Niinhän sitä voi ajatella. Olen kyllästynyt kuulemaan noista ihmisen monista valinnanmahdollisuuksista. Kun henkilö ajetaan työelämässä tilanteeseen, jossa kukaan ei halua nähdä todellista ongelmaa ja lopulta tulee lopputili, jonka jälkeen tulee sitten toisenlaiset ongelmat ihan arkipäivästä selviytymisen muodossa mm. asuntolainan kanssa (yksin elävälle ihmiselle melkoinen haaste), ei kyse todellakaan ole omasta valinnasta. Minä ainakin tunnen olevani täysin minua "isompien" ihmisten pompoteltavana eli he tekevät ns. valinnat puolestani. Ei minulle annettu mahdollisuutta valita esim. jatkanko töissä vai en jne. Opiskelupaikkaa en ole voinut valita - minua ei ole huolittu yhteenkään hakemaani koulutukseen ja ihan sama uusien työpaikkojen kanssa.

Mitä voisin valita?

tuota soopaa on syyttänyt mutta ihmisen elämässä on kuoppia joista ei enää nousta ja yksi vaihtoehto on se itsemurha.

Toivottomia tapauksia maailmassa on.

Kuvitelmat että asiat, ihmiset ja itse muuttuu usein on harhaa. Ne voivat muuttua toki mutta voivat olla myös muuttumatta. Kun on tarpeeksi nähnyt etteivät asiat muutu niin se ei ole enää "väliaikainen ongelma" vaan lopullinen ongelma johon lopullinen ratkaisu on aina olemassa.

"Ihmisellä on valinnan vapaus ei siksi, että hän päättäisi päivänsä, vaan että hän valitsisi elämän."

Mikäs valinnan vapaus se on jos saa vain valita toisen noista vaihtoehdoista?

"Kuolema tulee kaikille joka tapauksessa, halusi sitä tai ei. "

Niinpä joten miksei nyt sitten jos se kuitenkin tulee?

"Mä uskon, että jokainen ihminen, joka tappaa itsensä, jättää jonkilaisen aukon tähän maailmaan. Useimmiten sitä on hankala korjata. "

Jokainen ihminen joka KUOLEE jättää tähän maailmaan aukon mutta hyvin usein on nähty sekin että kun ihminen on tappanut itsensä niin mitään varsinaista aukkoa on jäänyt kun kukaan tuskin on huomannut ihmisen poismenoa puhumattakaan että olisi huomannut tuota ihmistä silloin elävänä.

Ehkä järkyttyvät tuon ihmisen kuolemasta ja mahdollisesti siitä että se oli juuri itsemurha mutteivät he oikeasti välittäneet siitä ihmisestä.

"Ja lopuksi: mä olen pitkäaikaissairas ihminen jonka mielessä on käynyt kaikki vaihtoehdot."

Sitten voisi kuvitella että ymmärrät muttet näköjään niin tee.

Yrittänyt kirjoitti:

Niinhän sitä voi ajatella. Olen kyllästynyt kuulemaan noista ihmisen monista valinnanmahdollisuuksista. Kun henkilö ajetaan työelämässä tilanteeseen, jossa kukaan ei halua nähdä todellista ongelmaa ja lopulta tulee lopputili, jonka jälkeen tulee sitten toisenlaiset ongelmat ihan arkipäivästä selviytymisen muodossa mm. asuntolainan kanssa (yksin elävälle ihmiselle melkoinen haaste), ei kyse todellakaan ole omasta valinnasta. Minä ainakin tunnen olevani täysin minua "isompien" ihmisten pompoteltavana eli he tekevät ns. valinnat puolestani. Ei minulle annettu mahdollisuutta valita esim. jatkanko töissä vai en jne. Opiskelupaikkaa en ole voinut valita - minua ei ole huolittu yhteenkään hakemaani koulutukseen ja ihan sama uusien työpaikkojen kanssa.

Mitä voisin valita?

Lue lisää

tulee, päivittäinkin tilanteita, joissa ei ole paljon valinnanmahdollisuuksia.
Jos ihminen vaikka sairastuu vakavasti, ei hän ole sitä itse valinnut. Joku halvaantuu, ehkä loppuiäkseen, joka joutuu pahaan kolariin, tai mihin tahansa onnettomuuteen, jonka seurauksena elämäntavat menevät remonttiin.
Näitä elämän vastamäkiä putkahtelee tämän tästä, toisille liiankin kanssa. Jos elämäntilanne on sellainen, että tuntee olevansa umpikujassa, kaikki asiat solmussa, kyllä silloin pitäisi hakea apua. Välittäviä, ihania avuliaita kanssaihmisiä löytyy todella paljon. Ei pidä lannistua, aina jostain niitä oljenkorsia putkahtelee.
Monilla on vain, jostain syystä se kynnys niin korkea avun hakemiseen- enpä tiedä mistä syystä?
Oma läheiseni yritti päättää päivänsä kolme kertaa, eikä onneksi onnistunut.
Hänellä oli kovat tuskat, eivätkä (mielenterveyspuolen lääkärit) ottaneet hänen tuskiaan todesta. Sain hänelle apua muualta, ja ehkäpä se elämänlaatu siitä paranee. Olo ei ole likikään niin surkea, kuin esim. vuosi takaperin.
Usein nuorten tekemät itsemurhat tehdään hetken mielijohteesta, (varsinkin nuorten miesten) ja se on tosi surullista.

kuka sulle kirjoitti:

tuota soopaa on syyttänyt mutta ihmisen elämässä on kuoppia joista ei enää nousta ja yksi vaihtoehto on se itsemurha.

Toivottomia tapauksia maailmassa on.

Kuvitelmat että asiat, ihmiset ja itse muuttuu usein on harhaa. Ne voivat muuttua toki mutta voivat olla myös muuttumatta. Kun on tarpeeksi nähnyt etteivät asiat muutu niin se ei ole enää "väliaikainen ongelma" vaan lopullinen ongelma johon lopullinen ratkaisu on aina olemassa.

"Ihmisellä on valinnan vapaus ei siksi, että hän päättäisi päivänsä, vaan että hän valitsisi elämän."

Mikäs valinnan vapaus se on jos saa vain valita toisen noista vaihtoehdoista?

"Kuolema tulee kaikille joka tapauksessa, halusi sitä tai ei. "

Niinpä joten miksei nyt sitten jos se kuitenkin tulee?

"Mä uskon, että jokainen ihminen, joka tappaa itsensä, jättää jonkilaisen aukon tähän maailmaan. Useimmiten sitä on hankala korjata. "

Jokainen ihminen joka KUOLEE jättää tähän maailmaan aukon mutta hyvin usein on nähty sekin että kun ihminen on tappanut itsensä niin mitään varsinaista aukkoa on jäänyt kun kukaan tuskin on huomannut ihmisen poismenoa puhumattakaan että olisi huomannut tuota ihmistä silloin elävänä.

Ehkä järkyttyvät tuon ihmisen kuolemasta ja mahdollisesti siitä että se oli juuri itsemurha mutteivät he oikeasti välittäneet siitä ihmisestä.

"Ja lopuksi: mä olen pitkäaikaissairas ihminen jonka mielessä on käynyt kaikki vaihtoehdot."

Sitten voisi kuvitella että ymmärrät muttet näköjään niin tee.

Lue lisää

, että ei jää mitään aukkoa. Eihän sitä tiedä kun vasta sitten, kun on tehnyt sen jo. Ja valitettavasti jää näkemättä kuinka monta ihmistä on oikeasti välittänyt ja jää suremaan. Ehkä ne ei vaan näytä välittämistä tai itsemurha-ajatuksissaan oleva ei vain näe sitä. Se millaista välittämistä kukin kaipaa on yksilöllistä.
Yritän vain ymmärtää itsemurhaa harkitsevan ajatusmaailmaa. Olin itse junassa, kun tapahtui alle jääminen. Pisti vihaks tollainen temppu. Yritän ymmärtää MIKS? Yllä olevien viestien perusteella alan päästä pikkuisen jyvälle asiasta. Kuitenkin mielestäni luovuttaa EI SAA!!

Mm. yksinäisyys on aika yleinen itsemurhan syy, eikä useinkaan ole valinta ja eikä tilapäinen. Itse olen niitä, jotka ei ystävisty helposti. Työpaikalla/harrastuksissa menee muiden kanssa ihan kivasti, mutta mitään sen ulkopuolisia kanssakäymisiä ei synny. En tiedä, mikä minussa on vikana. Enkä tiedä, mitä pitäisi muuttaa, jos se on minusta kiinni. Bestistä, jolle voisi uskoa kaikki, minulla ei ole koskaan ollut, kavereita vain. Iältäni lähestyn viittäkymppiä, pitkä aika olla yksin.

Tosin en enää haudo sen takia itsemurhaa, koulukiusattuna se kylläkin tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Ei vaan ollut rohkeutta tehdä sitä. Koulukiusattu ajautuu helposti työpaikkakiusatuksi jne., ne asiat EI hevin muutu. Eikä psykologista ollut yhtään apua, kun sitä kokeilin. Olen hyväksynyt todellisuuden omalta osaltani, mutta ymmärrän, jos se jollekin on ylivoimaista. Varsinkin, jos päälle pukkaa taloudelliset ongelmat, sairautta ym., niin hyvin ymmärrettävää.

Kuten sanoit, kuolema tulee joka tapauksessa. Mitä väliä sillä sitten, vaikka tuleekin vähän aikaisemmin kuin pitäisi. Satuttaa se läheisiä ja jättää sen aukon myöhemminkin tullessaan.

Kumma kyllä, ne onnettomat, jotka toivovat pääsevänsä pois luonnollisen kuoleman kautta, joutuvat kitumaan täällä ikivanhoiksi, kun monet onnelliset ja rakasteut lähtevät nuorina.

t***a kirjoitti:

Mm. yksinäisyys on aika yleinen itsemurhan syy, eikä useinkaan ole valinta ja eikä tilapäinen. Itse olen niitä, jotka ei ystävisty helposti. Työpaikalla/harrastuksissa menee muiden kanssa ihan kivasti, mutta mitään sen ulkopuolisia kanssakäymisiä ei synny. En tiedä, mikä minussa on vikana. Enkä tiedä, mitä pitäisi muuttaa, jos se on minusta kiinni. Bestistä, jolle voisi uskoa kaikki, minulla ei ole koskaan ollut, kavereita vain. Iältäni lähestyn viittäkymppiä, pitkä aika olla yksin.

Tosin en enää haudo sen takia itsemurhaa, koulukiusattuna se kylläkin tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Ei vaan ollut rohkeutta tehdä sitä. Koulukiusattu ajautuu helposti työpaikkakiusatuksi jne., ne asiat EI hevin muutu. Eikä psykologista ollut yhtään apua, kun sitä kokeilin. Olen hyväksynyt todellisuuden omalta osaltani, mutta ymmärrän, jos se jollekin on ylivoimaista. Varsinkin, jos päälle pukkaa taloudelliset ongelmat, sairautta ym., niin hyvin ymmärrettävää.

Kuten sanoit, kuolema tulee joka tapauksessa. Mitä väliä sillä sitten, vaikka tuleekin vähän aikaisemmin kuin pitäisi. Satuttaa se läheisiä ja jättää sen aukon myöhemminkin tullessaan.

Kumma kyllä, ne onnettomat, jotka toivovat pääsevänsä pois luonnollisen kuoleman kautta, joutuvat kitumaan täällä ikivanhoiksi, kun monet onnelliset ja rakasteut lähtevät nuorina.

Lue lisää

itsemurha-ajattelijalta pelon tunne siis se mikä on yleensä ja joka suojelee meitä vaaralta. Mut se menee ristiin jos on kert niin rohkea tekemään itsemurha niin mihin se rohkeus katoaa sosiaalisissa tilanteissa?

Miten maailmassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä? Mihin se ihmisistä välittäminen on oikein kadonnut? Itse tykkään myös olla paljon yksin ja mietiskellä, mutta en sanoisi olevani yksinäinen. On aina paikka johon mennä jos haluaa seuraa. Puuttuukohan yksinäiseltä ihmiseltä oma-aloitteisuus siis tarkoitan hakeutua itse seuraan. Ihmiset helposti luulee, että ei kaipaa seuraa jos sinne ei hakeudu.

Positiivista on kyllä se, että olet hyväksynyt sen mikä olet ja sinut sen kanssa.

. kirjoitti:

, että ei jää mitään aukkoa. Eihän sitä tiedä kun vasta sitten, kun on tehnyt sen jo. Ja valitettavasti jää näkemättä kuinka monta ihmistä on oikeasti välittänyt ja jää suremaan. Ehkä ne ei vaan näytä välittämistä tai itsemurha-ajatuksissaan oleva ei vain näe sitä. Se millaista välittämistä kukin kaipaa on yksilöllistä.
Yritän vain ymmärtää itsemurhaa harkitsevan ajatusmaailmaa. Olin itse junassa, kun tapahtui alle jääminen. Pisti vihaks tollainen temppu. Yritän ymmärtää MIKS? Yllä olevien viestien perusteella alan päästä pikkuisen jyvälle asiasta. Kuitenkin mielestäni luovuttaa EI SAA!!

Lue lisää

helpommin sanottu kuin tehty.

Pisti vihaksi kun joku julkeni tappaa itsensä? Niinkö?

Missäs sun empatia on?

Se henkilö TAPPOI ITSENSÄ. Siis LOPETTI.

Ja sinä mietit että mitä se teki sinulle ja niille muille ihmisille.

MIKSIKÖ?

No ehkä sen takia että se totesi että hänen elämässään on umpikuja josta ei voi selvitä. Valitettavasti sitä tapahtuu.

"Eihän sitä tiedä kun vasta sitten, kun on tehnyt sen jo."

Niin, eihän sitä tiedä kun monikaan ei välitä paskaakaan ennen kuin toinen kuolee. Ethän sinäkään välittänyt mutta se häiritsi kun lurjus meni tappamaan itsensä. Sitten huomasit että jollakin oli paha olo. jos olisi tappanut itsensä kotonaan niin et tällä hetkellä välittäisi.

" Ja valitettavasti jää näkemättä kuinka monta ihmistä on oikeasti välittänyt ja jää suremaan. Ehkä ne ei vaan näytä välittämistä tai itsemurha-ajatuksissaan oleva ei vain näe sitä. Se millaista välittämistä kukin kaipaa on yksilöllistä."

Se on totta.

Esimerkiksi tiedän nuoria miehiä joilla on ollut vanhemmat elossa ja sisaruksia mutta ovat tappaneet todennäköisesti itsensä kun kukaan nainen ei heistä ole koskaan ollut kiinnostunut.

Rakkauden puute voi tappaa jos sitä ei saa eri muodoissa. Tai eihän se tapa fyysisesti mutta henkisesti/psyykkisesti joka lopulta johtaa konkreettiseen kuolemaan vaikkapa itsemurhan kautta.

Nyt vielä sinä mietit sitä että joku tappaa itsensä nopeasti menemällä junan alle. Moni tappaa itsensä hitaasti esimerkiksi alkoholismilla. Hitaasti hyvä tulee. Monet heistä kituvat eläen toisille ihmisille kuten läheisten takia kunnes hiljaa hiipuvat pois. Kukaan ei heitä huomaa eikä välitä muista ihmisistä.

Näitä surullisia tarinoita on enkä voi syyllistää ketään itsemurhaa tehnyttä koska he todella ovat tehneet jotain peruuttamatonta nimenomaan ITSELLEEN.

. kirjoitti:

itsemurha-ajattelijalta pelon tunne siis se mikä on yleensä ja joka suojelee meitä vaaralta. Mut se menee ristiin jos on kert niin rohkea tekemään itsemurha niin mihin se rohkeus katoaa sosiaalisissa tilanteissa?

Miten maailmassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä? Mihin se ihmisistä välittäminen on oikein kadonnut? Itse tykkään myös olla paljon yksin ja mietiskellä, mutta en sanoisi olevani yksinäinen. On aina paikka johon mennä jos haluaa seuraa. Puuttuukohan yksinäiseltä ihmiseltä oma-aloitteisuus siis tarkoitan hakeutua itse seuraan. Ihmiset helposti luulee, että ei kaipaa seuraa jos sinne ei hakeudu.

Positiivista on kyllä se, että olet hyväksynyt sen mikä olet ja sinut sen kanssa.

Lue lisää

täällä syyllistetään ihmistä yksinäisyydestäkin:
"Puuttuukohan yksinäiseltä ihmiseltä oma-aloitteisuus siis tarkoitan hakeutua itse seuraan. "

Ei se johtuu SIITÄ ETTÄ MONI IHMINEN EI VÄLITÄ TIETYISTÄ IHMISISTÄ PASKAAKAAN.

Heillä ei ole paikkaa minne mennä kuten sinulla on, joillakin edes ketään kenelle soittaa.

Monet yksinäisistä ovat syrjittyjä joka voi johtua alunperin ujoudesta joka vain pahenee. Tulee ongelmia sosiaalisuuden kanssa jne.

"Positiivista on kyllä se, että olet hyväksynyt sen mikä olet ja sinut sen kanssa."

Hyväksynyt yksinäisyyden?

Todellakin. Yksinäisen ihmisen josta kukaan ei välitä kannattaa hyväksyä se asia olla sinut sen kanssa ja sitten elää toisten ihmisten vuoksi ettei vaan toiset joudu kärsimään jos tämä henkilö päättääkin passittaa itsensä vapaaehtoisesti täältä ikuisuuteen.

"itsemurha-ajattelijalta pelon tunne siis se mikä on yleensä ja joka suojelee meitä vaaralta. Mut se menee ristiin jos on kert niin rohkea tekemään itsemurha niin mihin se rohkeus katoaa sosiaalisissa tilanteissa?"

Se homma menee niin että pelko häviää suuremmaksi osaksi itsemurhaa suunnitellessa eikä niin että "rohkeus voittaisi". Itsesuojeluvaisto häviää kyllä jos suunnittelee itsemurhaa. Annetaan vain mennä koska ei enää välitetä edes itsestä ja omasta elämästä.

Monet saavat todella pahasti negatiivista palautetta sosiaalista tilanteista ja mikään rohkeus ei riitä siinä tilanteessa.

Moni normaalisti sosiaalinen ihminen joka hyväksytään ihmisten toimesta ja tulee toimeen ei koskaan ymmärrä erakkoja tai ihmisiä jotka joutuvat sosiaalisten paineiden alla taipumaan olemaan yksin.

Osa yrittää tietysti sopeutua väkisin mutta monille se käy ylivoimaiseksi.

Joku kuten sinä voit sanoa että se on ihmisestä itsestä kiinni muttei se niin ole. Usein se on niistä ympärillä olevista ihmisistä.

"Miten maailmassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä? Mihin se ihmisistä välittäminen on oikein kadonnut?"

Tällaista se on ennenkin ollut. Toki nykyään on kovemmat arvotkin pinnalla. Ihmisten tulisi olla entistä sosiaalisempia että heidät hyväksytään tai ulkokuoreltaan kovia.

Herkimmät ihmiset nähdään heikkoina yksilöinä jotka saavat vapaaehtoisesti poistaa itsensä muiden elämää häiritsemästä kunhan tekevät sen hiljaa niin ettei laukaus kuulu tai niin ettei hyppää juuri sen junan eteen.

Kylmä maailma, vielä kylmemmät ihmiset.

hienoa että kirjoitti:

täällä syyllistetään ihmistä yksinäisyydestäkin:
"Puuttuukohan yksinäiseltä ihmiseltä oma-aloitteisuus siis tarkoitan hakeutua itse seuraan. "

Ei se johtuu SIITÄ ETTÄ MONI IHMINEN EI VÄLITÄ TIETYISTÄ IHMISISTÄ PASKAAKAAN.

Heillä ei ole paikkaa minne mennä kuten sinulla on, joillakin edes ketään kenelle soittaa.

Monet yksinäisistä ovat syrjittyjä joka voi johtua alunperin ujoudesta joka vain pahenee. Tulee ongelmia sosiaalisuuden kanssa jne.

"Positiivista on kyllä se, että olet hyväksynyt sen mikä olet ja sinut sen kanssa."

Hyväksynyt yksinäisyyden?

Todellakin. Yksinäisen ihmisen josta kukaan ei välitä kannattaa hyväksyä se asia olla sinut sen kanssa ja sitten elää toisten ihmisten vuoksi ettei vaan toiset joudu kärsimään jos tämä henkilö päättääkin passittaa itsensä vapaaehtoisesti täältä ikuisuuteen.

"itsemurha-ajattelijalta pelon tunne siis se mikä on yleensä ja joka suojelee meitä vaaralta. Mut se menee ristiin jos on kert niin rohkea tekemään itsemurha niin mihin se rohkeus katoaa sosiaalisissa tilanteissa?"

Se homma menee niin että pelko häviää suuremmaksi osaksi itsemurhaa suunnitellessa eikä niin että "rohkeus voittaisi". Itsesuojeluvaisto häviää kyllä jos suunnittelee itsemurhaa. Annetaan vain mennä koska ei enää välitetä edes itsestä ja omasta elämästä.

Monet saavat todella pahasti negatiivista palautetta sosiaalista tilanteista ja mikään rohkeus ei riitä siinä tilanteessa.

Moni normaalisti sosiaalinen ihminen joka hyväksytään ihmisten toimesta ja tulee toimeen ei koskaan ymmärrä erakkoja tai ihmisiä jotka joutuvat sosiaalisten paineiden alla taipumaan olemaan yksin.

Osa yrittää tietysti sopeutua väkisin mutta monille se käy ylivoimaiseksi.

Joku kuten sinä voit sanoa että se on ihmisestä itsestä kiinni muttei se niin ole. Usein se on niistä ympärillä olevista ihmisistä.

"Miten maailmassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä? Mihin se ihmisistä välittäminen on oikein kadonnut?"

Tällaista se on ennenkin ollut. Toki nykyään on kovemmat arvotkin pinnalla. Ihmisten tulisi olla entistä sosiaalisempia että heidät hyväksytään tai ulkokuoreltaan kovia.

Herkimmät ihmiset nähdään heikkoina yksilöinä jotka saavat vapaaehtoisesti poistaa itsensä muiden elämää häiritsemästä kunhan tekevät sen hiljaa niin ettei laukaus kuulu tai niin ettei hyppää juuri sen junan eteen.

Kylmä maailma, vielä kylmemmät ihmiset.

Lue lisää

Ajauduin yrittämään itsemurhaa reilu kaksi vuotta sitten ottamalla yliannostuksen lääkkeitä. Valitettavasti en onnistunut.

Siihen ratkaisuun minut ajoi tilanne, johon olin joutunut työelämässä. Vuosia työpaikkakiusattuna, ainoana selviämismahdollisuutena esittää olevani samaa mieltä pahimman kiusaajani kanssa (olin yrittänyt tuoda asiaa esille jo vuosia aiemmin, mutta siihen ei haluttu reagoida) ja voimanani jaksaa aivan mahtava työ ja työaikamuoto ja tieto siitä, että jossakin vaiheessa pahin kiusaajani jää eläkkeelle sekä hyvä palkka. Mainittakoon vielä, että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta (lievä Aspergerin syndrooma).

Työnantaja teki kuitenkin jälleen kerran muutoksia, joiden seurauksena minun tilanteeni huononi. Työaikamuoto muuttui minulle epäedulliseksi eli olisin joutunut tilanteeseen, jossa olisin joutunut olemaan tekemisissä useiden eri ihmisten kanssa ja vastaavassa kiusaamiseni oli alkanut vuosia aiemmin. Lisäksi palkkani olisi laskenut 30-40 % ja yksin elävälle asuntovelalliselle jo se tietää ongelmia.

Yritin jälleen kerran hakea apua saaden mm. työterveyshuollosta vain haukkumisia ja syytöksiä. Samoin toimi työnantaja, eikä suostunut joustamaan asiassa pätkääkään. Sairastumisen myötä muutuin osaston parhaasta (työnantajan sanoin) laiskuriksi, lintsariksi ja valehtelijaksi (työnantajan sanoin). Ahdistukseeni ja pahaan olooni en saanut mistään apua ja koska tiesin, että oma elämäni suistuisi täydellisesti raiteiltaan, yritin tosiaan itsemurhaa.

Tästä oli lopulta seurauksena potkut. Työterveyslääkärin mukaan itsemurhayritykseni oli vain yritys manipuloida työnantajaa ja huomion haku. Kävi myös ilmi, että minä yksin olin syyllinen osaston huonoon ilmapiiriin, vaikka se oli ollut tunnettua jo ennen kuin edes pääsin ko. tehtaaseen töihinkään. Ym. Mielessäni ei kyllä käynyt missään vaiheessa, että kunhan nappaan lääkkeitä "sopivasti", saan vähän peloteltua ja siten tahtoni läpi. Pitkän ja ristiriitaisen harkinnan jälkeen tarkoituksenani ja toiveenani oli vaan päästä pois helvetistä - joka jatkuu edelleen.

Syyllistäminen on siis tuttua ja syytän kyllä itsekin itseäni kaikesta, mm. siitä, että olin niin tyhmä, että jouduin kiusatuksi ja siitä, että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että kirjoitin tarinani hyvin pelkistetysti ja lyhennellen ja sen, että kaikki ne asiat, joiden sanoin kaatuvan ja ns. tuhoavan elämäni ennen itsariyritystäni, ovat toteutuneet. Elämäni ei ole muuttunut sen paremmaksi.

Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että yrittää nyt itsaria tuollaisen takia, niin en minäkään välttämättä ymmärrä esim. naisia, jotka yrittävät sitä miehen takia. Jokaiselle omat murheet ovat lähimpiä ja isompia ja kaikista ei pääse yli. Syyllistäkää vaan - tuttua se jo on.

. kirjoitti:

itsemurha-ajattelijalta pelon tunne siis se mikä on yleensä ja joka suojelee meitä vaaralta. Mut se menee ristiin jos on kert niin rohkea tekemään itsemurha niin mihin se rohkeus katoaa sosiaalisissa tilanteissa?

Miten maailmassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä? Mihin se ihmisistä välittäminen on oikein kadonnut? Itse tykkään myös olla paljon yksin ja mietiskellä, mutta en sanoisi olevani yksinäinen. On aina paikka johon mennä jos haluaa seuraa. Puuttuukohan yksinäiseltä ihmiseltä oma-aloitteisuus siis tarkoitan hakeutua itse seuraan. Ihmiset helposti luulee, että ei kaipaa seuraa jos sinne ei hakeudu.

Positiivista on kyllä se, että olet hyväksynyt sen mikä olet ja sinut sen kanssa.

Lue lisää

Voihan sitä mennä vaikka kapakkaan, ja varmaan saa seuraa. Eilen juttelin ihan torilla vaan erään vanhan papparaisen kanssa pitkään, ja olemme jutelleet ennenkin kaupan kassajonossa tai jossain. Mutta se ei ole sama asia kuin ystävyys.

Joku voi olla yksin olematta yksinäinen, joku muu taas on yksinäinen vaikka olisi ihmisiä kuinka paljon ympärillä.

Tämähän on ujous-palsta, joten kerrankin tultiin oikeaan asiaan, eli sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Niinpä niin, mistä se saa alkunsa, kuka tietäisi sen? Tuntuu olevan yleinen ongelma suomalaisten keskuudessa. Ujouden voittamiseen tarvitaan onnistumisia, tiedän sen omasta kokemuksesta. Mutta joskus siihen onnistumiseen voi mennä koko elämä. En kuitenkaan usko, että erityisesti ujot ovat niitä todennäköisimpiä itsemurha-kandinaatteja.

Hyvä kysymys myös, mihin se ihmisistä välittäminen on kadonnut. Työpaikoilla olen huomannut mm. sen, että lapsettomana jään naisten jutuista ulkopuoliseksi. He vertailevat päivät pitkät raskaus- ja synnytyskokemuksia ja pikku palleroisten päivän puuhat ruoditaan yhdessä. Käyttäytymissääntö tietääkseni on, ettei ketään seuruessa olevaa saa jättää keskustelun ulkopuolelle. Äitejä se sääntö ei tunnu koskevan, erilaista ei hyväksytä joukkoon. Niin siis joutuu isollakin työpaikalla tuntemaan itsensä yksinäiseksi, ellei talosta löydy miesväkeä, joista saa helpommin kaverin. Ja miehille kiitos, he ovat suvaitsevampia monessa muussakin asiassa.

Tykkään minäkin olla ja yksin mietiskellä, asuinkumppani tuntuisi tällä hetkellä kamalalta ajatukselta. Mutta jokainen varmasti kaipaa RAKKAUTTA eikä seuraa. Siinä on iso ero.

En ole edellä ollut kirjoittaja, mutta vastaan, koska mieleeni tuli vahva mielikuva, kun luin kirjoitustasi. Jostain syystä näin silmissäni ne kymmenet WTC-torneista hypänneet ihmiset. Hehän tekivät asiaa kirjaimellisesti tarkasteltuna itsemurhan. He mieluummin hyppäsivät kuolemaan kuin jäivät odottamaan tuskaisina palamista elävältä tai tukehtumista savuun ja kuumuuteen.

Joskus ihmisen kokema tuska (oli se sitten henkistä tai fyysistä) ajaa ihmisen tällaiseen tekoon. Yhtä paljon koen myötätuntoa ajatuksissani myös syvän masennuksen tai yksinäisyyden vuoksi itsemurhaan ajautuneita kohtaan kuin niitä tavallisia ihmisiä, jotka sinä päivänä hyppäsivät työhuoneensa ikkunasta kuolemaan. Elämä on arvaamatonta: tuskin hekään sinä aamuna työtilaansa astellessaan aavistivat astuvansa sieltä ikkunan kautta kuolemaan. Noista ihmisistä ilmalennon aikana napatuissa kuvissa heijastuu kaikkineenkin jotain äärimmäisen traagista ihmisen elosta...

Voimia kaikille yksinäisyyden, masennuksen ja itsemurha-ajatusten kanssa painiville.

kscm kirjoitti:

En ole edellä ollut kirjoittaja, mutta vastaan, koska mieleeni tuli vahva mielikuva, kun luin kirjoitustasi. Jostain syystä näin silmissäni ne kymmenet WTC-torneista hypänneet ihmiset. Hehän tekivät asiaa kirjaimellisesti tarkasteltuna itsemurhan. He mieluummin hyppäsivät kuolemaan kuin jäivät odottamaan tuskaisina palamista elävältä tai tukehtumista savuun ja kuumuuteen.

Joskus ihmisen kokema tuska (oli se sitten henkistä tai fyysistä) ajaa ihmisen tällaiseen tekoon. Yhtä paljon koen myötätuntoa ajatuksissani myös syvän masennuksen tai yksinäisyyden vuoksi itsemurhaan ajautuneita kohtaan kuin niitä tavallisia ihmisiä, jotka sinä päivänä hyppäsivät työhuoneensa ikkunasta kuolemaan. Elämä on arvaamatonta: tuskin hekään sinä aamuna työtilaansa astellessaan aavistivat astuvansa sieltä ikkunan kautta kuolemaan. Noista ihmisistä ilmalennon aikana napatuissa kuvissa heijastuu kaikkineenkin jotain äärimmäisen traagista ihmisen elosta...

Voimia kaikille yksinäisyyden, masennuksen ja itsemurha-ajatusten kanssa painiville.

Lue lisää

Ulkopuolinen ei osaa katsoa tilannetta toisen silmin, hyvänä esimerkkinä tästä:

Koin vaikean sairauden, joka pidemmän päälle olisi johtanut kuolemaan ja esimakuna saamista oireista päätellen hyvin tuskallisesti. Suostui ilomielin leikkaukseen, johon sisältyi kuolemanvaara. Tätä eivät kaikki ymmärrä. Heistä olisi pitänyt pelätä leikkausta (kuolemanvaara 1/1000) niin paljon, että täytyisi mieluummin kituuttaa ne viimeiset vuodet vaikka miten kuin kuolla heti leikkauspöydälle. Eräänkin ihmisen mielestä ko. leikkaukseen hakeutuminen merkitsi halua kuolla.

Operaatio onnistui 100 % kuten pitikin, muuten en olisi nyt tässä. Jos leikkaus ei olisi ollut mahdollista, epäilen että itsemurha olisi ollut hyvin houkutteleva ajatus vapautua nopeammin oireista, joihin ei mikään lääkitys tehonnut.

Meille potilaille vaarallinenkin hoito edustaa toivoa. Moni sellainenkin, jonka henkiinjäämismahdollisuus on vain 50 %, suostuu. Itsekästäkö? Läheiset haluavat jopa kieltää tämäntyyppiset hoidot, etteivät he joutuisi kokemaan menetystä. Väliäkö sen potilaan tunteilla ja kärsimyksillä. Hänen valintansa on joko parantua tai nukkumalla ikiuneen leikkauspöydälle. Kumpikin vaihtoehto on mielestäni yhtä hyviä siinä tilanteessa.

Henkiseen oireiluun ei vielä leikkausta ole, eikä terapiatkaan (vrt. lääkitys) aina tehoa. Heillä on varmasti yhtä kovat tuskat mutta yksi vaintamahdollisuus vähemmän.

varmaan kirjoitti:

helpommin sanottu kuin tehty.

Pisti vihaksi kun joku julkeni tappaa itsensä? Niinkö?

Missäs sun empatia on?

Se henkilö TAPPOI ITSENSÄ. Siis LOPETTI.

Ja sinä mietit että mitä se teki sinulle ja niille muille ihmisille.

MIKSIKÖ?

No ehkä sen takia että se totesi että hänen elämässään on umpikuja josta ei voi selvitä. Valitettavasti sitä tapahtuu.

"Eihän sitä tiedä kun vasta sitten, kun on tehnyt sen jo."

Niin, eihän sitä tiedä kun monikaan ei välitä paskaakaan ennen kuin toinen kuolee. Ethän sinäkään välittänyt mutta se häiritsi kun lurjus meni tappamaan itsensä. Sitten huomasit että jollakin oli paha olo. jos olisi tappanut itsensä kotonaan niin et tällä hetkellä välittäisi.

" Ja valitettavasti jää näkemättä kuinka monta ihmistä on oikeasti välittänyt ja jää suremaan. Ehkä ne ei vaan näytä välittämistä tai itsemurha-ajatuksissaan oleva ei vain näe sitä. Se millaista välittämistä kukin kaipaa on yksilöllistä."

Se on totta.

Esimerkiksi tiedän nuoria miehiä joilla on ollut vanhemmat elossa ja sisaruksia mutta ovat tappaneet todennäköisesti itsensä kun kukaan nainen ei heistä ole koskaan ollut kiinnostunut.

Rakkauden puute voi tappaa jos sitä ei saa eri muodoissa. Tai eihän se tapa fyysisesti mutta henkisesti/psyykkisesti joka lopulta johtaa konkreettiseen kuolemaan vaikkapa itsemurhan kautta.

Nyt vielä sinä mietit sitä että joku tappaa itsensä nopeasti menemällä junan alle. Moni tappaa itsensä hitaasti esimerkiksi alkoholismilla. Hitaasti hyvä tulee. Monet heistä kituvat eläen toisille ihmisille kuten läheisten takia kunnes hiljaa hiipuvat pois. Kukaan ei heitä huomaa eikä välitä muista ihmisistä.

Näitä surullisia tarinoita on enkä voi syyllistää ketään itsemurhaa tehnyttä koska he todella ovat tehneet jotain peruuttamatonta nimenomaan ITSELLEEN.

Lue lisää

"Esimerkiksi tiedän nuoria miehiä joilla on ollut vanhemmat elossa ja sisaruksia mutta ovat tappaneet todennäköisesti itsensä kun kukaan nainen ei heistä ole koskaan ollut kiinnostunut.

Rakkauden puute voi tappaa jos sitä ei saa eri muodoissa. Tai eihän se tapa fyysisesti mutta henkisesti/psyykkisesti joka lopulta johtaa konkreettiseen kuolemaan vaikkapa itsemurhan kautta
"

Olen sivustaseuraajana lukenut tätä ketjua, mutta kirjoituksesi kosketti minua tosi syvältä. Itkettää...

Hyvä asia kuitenkin, että ihmiset ymmärtävät mitä yksinoleminen voi pahimmillaan aiheuttaa.

Yrittänyt kirjoitti:

Ajauduin yrittämään itsemurhaa reilu kaksi vuotta sitten ottamalla yliannostuksen lääkkeitä. Valitettavasti en onnistunut.

Siihen ratkaisuun minut ajoi tilanne, johon olin joutunut työelämässä. Vuosia työpaikkakiusattuna, ainoana selviämismahdollisuutena esittää olevani samaa mieltä pahimman kiusaajani kanssa (olin yrittänyt tuoda asiaa esille jo vuosia aiemmin, mutta siihen ei haluttu reagoida) ja voimanani jaksaa aivan mahtava työ ja työaikamuoto ja tieto siitä, että jossakin vaiheessa pahin kiusaajani jää eläkkeelle sekä hyvä palkka. Mainittakoon vielä, että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta (lievä Aspergerin syndrooma).

Työnantaja teki kuitenkin jälleen kerran muutoksia, joiden seurauksena minun tilanteeni huononi. Työaikamuoto muuttui minulle epäedulliseksi eli olisin joutunut tilanteeseen, jossa olisin joutunut olemaan tekemisissä useiden eri ihmisten kanssa ja vastaavassa kiusaamiseni oli alkanut vuosia aiemmin. Lisäksi palkkani olisi laskenut 30-40 % ja yksin elävälle asuntovelalliselle jo se tietää ongelmia.

Yritin jälleen kerran hakea apua saaden mm. työterveyshuollosta vain haukkumisia ja syytöksiä. Samoin toimi työnantaja, eikä suostunut joustamaan asiassa pätkääkään. Sairastumisen myötä muutuin osaston parhaasta (työnantajan sanoin) laiskuriksi, lintsariksi ja valehtelijaksi (työnantajan sanoin). Ahdistukseeni ja pahaan olooni en saanut mistään apua ja koska tiesin, että oma elämäni suistuisi täydellisesti raiteiltaan, yritin tosiaan itsemurhaa.

Tästä oli lopulta seurauksena potkut. Työterveyslääkärin mukaan itsemurhayritykseni oli vain yritys manipuloida työnantajaa ja huomion haku. Kävi myös ilmi, että minä yksin olin syyllinen osaston huonoon ilmapiiriin, vaikka se oli ollut tunnettua jo ennen kuin edes pääsin ko. tehtaaseen töihinkään. Ym. Mielessäni ei kyllä käynyt missään vaiheessa, että kunhan nappaan lääkkeitä "sopivasti", saan vähän peloteltua ja siten tahtoni läpi. Pitkän ja ristiriitaisen harkinnan jälkeen tarkoituksenani ja toiveenani oli vaan päästä pois helvetistä - joka jatkuu edelleen.

Syyllistäminen on siis tuttua ja syytän kyllä itsekin itseäni kaikesta, mm. siitä, että olin niin tyhmä, että jouduin kiusatuksi ja siitä, että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että kirjoitin tarinani hyvin pelkistetysti ja lyhennellen ja sen, että kaikki ne asiat, joiden sanoin kaatuvan ja ns. tuhoavan elämäni ennen itsariyritystäni, ovat toteutuneet. Elämäni ei ole muuttunut sen paremmaksi.

Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että yrittää nyt itsaria tuollaisen takia, niin en minäkään välttämättä ymmärrä esim. naisia, jotka yrittävät sitä miehen takia. Jokaiselle omat murheet ovat lähimpiä ja isompia ja kaikista ei pääse yli. Syyllistäkää vaan - tuttua se jo on.

Lue lisää

En minä ainakaan voisi syyllistää sinua tuollaisten kokemuksien jälkeen. Äläkä sinäkään syytä. Minulla on myös sosiaalisia pelkoja, mutta en tunne olevani itse niihin syyllinen. Saat kuitenkin tuntea niinkuin haluat. Tunteita ei voi kukaan kieltää.
Ja minä olisin kyllä yrittänyt myös sinun tilanteessasi itsemurhaa, kerta toisenkin jälkeen.
On tuo sen verran helvetillinen tilanne, että ulospääsyä ei hevin löydy. Minä en ole rohjennut edes menemään työelämään juuri kiusatuksi tulemisen pelossa. Sinä olet siis aina asteen minua rohkeampi. Kunnianosoitukseni sinulle.

Eritoten minua ihmetyttää, että miten terveydenhuollon ihmiset voivat sanoa noin apua hakevalle (!?) Eikö siinä ole jo tarpeeksi murhetta, että haluaa helvettiin täältä maanpäältä.

Olet ollut sitkeä kaveri.

Oikaisisin kuitenkin vielä sanomaasi, että luonnolliseenkin (etenkin äkilliseen ja arvaamattomaan) kuolemaan liittyy paljon syyllisyyden tunteita. Ihminen miettii juuri niitä sanomisiaan ja sanomatta jättämisiään. Viimeinen puhekerta on saattanut olla raivoisa riita, viimeiset sanat eivät niin kovin kauniit, ja selvittämättömät asiat yhä selvittämättömät.. Viimeinen hetki kun harvoin on aavistettavissa..

Syyllisyys on tunne, jonka olemassaololla on kuitenkin merkityksensä. Ehkäpä ne riidat eivät olleetkaan niin tärkeistä asioista, ehkäpä jatkossa mietin, mitä omaa egoani suojellakseni tai suureentaakseni suustani päästän, ehkäpä minulla on enemmän aikaa läheisilleni.. Syyllisyydessä ei tule rypeä loppuelämää, mutta ihmisyyden ja kasvun kannalta se on välttämätön tunne.

Ei itsemurha ole ratkaisu se on pakokeino.

Jos töissä minulle tulee vaikea ongelma ratkaistavaksi ja päätän vain että minä lähden kotiin ja jätän ongelman siihen.
- Ratkaisinko ongelman, en tietenkään, vaan pakenin.

Niin, mutta sun läheistesi ongelmat siitä vasta alkaa. Kuvitellaan että jonain aamuna löytäisit äitisi, isäsi, veljesi, siskosi tai rakastettusi keittiön katosta elottomana roikkumasta. Veri olisi jo paennut ja hän roikkuisi siinä harmaana ja velttona. Mitä tuntisit sillä hetkellä.

pakenija vai ratkaisija kirjoitti:

Ei itsemurha ole ratkaisu se on pakokeino.

Jos töissä minulle tulee vaikea ongelma ratkaistavaksi ja päätän vain että minä lähden kotiin ja jätän ongelman siihen.
- Ratkaisinko ongelman, en tietenkään, vaan pakenin.

Lue lisää

ongelman jos et enää palaa työpaikallesi...

kerta vielä kirjoitti:

Niin, mutta sun läheistesi ongelmat siitä vasta alkaa. Kuvitellaan että jonain aamuna löytäisit äitisi, isäsi, veljesi, siskosi tai rakastettusi keittiön katosta elottomana roikkumasta. Veri olisi jo paennut ja hän roikkuisi siinä harmaana ja velttona. Mitä tuntisit sillä hetkellä.

Lue lisää

jonkun läheisen kuolemana yleensä eläessään.

Ihmistä ei voi pitää panttivankina elämässä edes läheisten toimesta jos hän ei ole onnellinen tai edes tyytyväinen vaan esimerkiksi masentunut.

Eiköhän jokainen tuntisi menetystä tuossa tilanteessa mutta tuntuuko noista läheisistä sitten paremmalta katsella vierestä kun toinen kärsii?

Syyllisyyden tunnolla omasta itsemurhasta etukäteen ei ehkäistä mitään. Kun ihminen ymmärtää että se on yksi vaihtoehto niin hän ymmärtää myös silloin ne seuraukset siitä. Sen jälkeen hän osaa tehdä sen valinnan eri vaihtoehtojen välillä.

Harvempi nyt tahtoo sitä paitsi tehdä itsemurhan niin että läheiset hänet löytävät roikkumasta.

kohtaamaan kirjoitti:

jonkun läheisen kuolemana yleensä eläessään.

Ihmistä ei voi pitää panttivankina elämässä edes läheisten toimesta jos hän ei ole onnellinen tai edes tyytyväinen vaan esimerkiksi masentunut.

Eiköhän jokainen tuntisi menetystä tuossa tilanteessa mutta tuntuuko noista läheisistä sitten paremmalta katsella vierestä kun toinen kärsii?

Syyllisyyden tunnolla omasta itsemurhasta etukäteen ei ehkäistä mitään. Kun ihminen ymmärtää että se on yksi vaihtoehto niin hän ymmärtää myös silloin ne seuraukset siitä. Sen jälkeen hän osaa tehdä sen valinnan eri vaihtoehtojen välillä.

Harvempi nyt tahtoo sitä paitsi tehdä itsemurhan niin että läheiset hänet löytävät roikkumasta.

Lue lisää

Eiköhän läheiset joka tapauksessa kärsi itsemurhasta enemmän kuin siitä että henkilö elää vaikka tuskaisenakin. Enpä ole kuullut esimerkiksi äidin sanovan masennusta sairastavalle lapselleen: "Tappaisit sinäkin ittes, niin ei tarttis kuunnella tuota ainaista itkemistä". Aika tunteettomilta tuntuvat läheiset siellä päin?

Voitko vähän tarkentaa, miten ymmärtämällä itsemurhan vaihtoehdoksi voi ymmärtää myös sen seuraukset? Elämään liittyvissä vaihtoehdoissakaan ei seurauksia voi usein aavistaa. Mä luulen että isoissa valinnoissa vielä vähemmän. Kumma kyllä, mutta läheisten reaktiot voi olla vielä vaikeampi ennakoida kuin muiden, jotka ei sua tunne.

Niin, harvempi tekee itsaria tarkoituksella tulla löydetyksi, mutta monesti joku läheinen kuitenkin on paikalla. Ei ole meinaan mikään maailman kivin tunne.

juttua kirjoitti:

Eiköhän läheiset joka tapauksessa kärsi itsemurhasta enemmän kuin siitä että henkilö elää vaikka tuskaisenakin. Enpä ole kuullut esimerkiksi äidin sanovan masennusta sairastavalle lapselleen: "Tappaisit sinäkin ittes, niin ei tarttis kuunnella tuota ainaista itkemistä". Aika tunteettomilta tuntuvat läheiset siellä päin?

Voitko vähän tarkentaa, miten ymmärtämällä itsemurhan vaihtoehdoksi voi ymmärtää myös sen seuraukset? Elämään liittyvissä vaihtoehdoissakaan ei seurauksia voi usein aavistaa. Mä luulen että isoissa valinnoissa vielä vähemmän. Kumma kyllä, mutta läheisten reaktiot voi olla vielä vaikeampi ennakoida kuin muiden, jotka ei sua tunne.

Niin, harvempi tekee itsaria tarkoituksella tulla löydetyksi, mutta monesti joku läheinen kuitenkin on paikalla. Ei ole meinaan mikään maailman kivin tunne.

Lue lisää

"henkilö elää vaikka tuskaisenakin" Eikö hänen tuskallaan ole mitään merkitystä? Masentuneen pitää ajatella läheisten parasta, mutta nämä eivät hänen kärsimyksestään piittaa, pääasia että heillä on kaikki hyvin. Tuo on minusta tunteetonta ja itsekästä.

ratkaisit sen kirjoitti:

ongelman jos et enää palaa työpaikallesi...

Ei ongelma sillä katoa että minä katoan, se vain siirtyy jonkun muun ratkaistavaksi.

Samalla tavalla itsemurhan tehnyt siirtää oman tuskansa lähimmäistensä kärsittäväksi.

Lähimmäiset kärsivät menetyksestä, syylisyyden tunnosta (olisiko jotain voinut tehdä, miksen tehnyt mitään, olisi pitänyt kysyä onko kaikki hyvin).

Ensin kannattaisi kuitenkin puhua ihmisten kanssa asioista.

t***a kirjoitti:

"henkilö elää vaikka tuskaisenakin" Eikö hänen tuskallaan ole mitään merkitystä? Masentuneen pitää ajatella läheisten parasta, mutta nämä eivät hänen kärsimyksestään piittaa, pääasia että heillä on kaikki hyvin. Tuo on minusta tunteetonta ja itsekästä.

Lue lisää

Tuskalla on merkitys, en ole kieltänyt sitä. Kuulivatpa läheiset sen tai eivät. Mutta elämä on arvo sinänsä, olipa ihminen kuka tai millainen hyvänsä.

"Tuo on minusta tunteetonta ja itsekästä." Niin, myös omaiset saattavat olla itsekkäitä. Kuka meistä olisi niin puhdas pulmunen että ajattelisi asioita aina jostain yleishyödyllisestä näkökulmasta? Kärsimys on yleensä omakohtaista, myös itsemurhan tehneen jättämä suru. Onko itsemurhaa harkitsevan kärsimys sitten suurempaa kuin omaisten? Millä perusteella?

aiempi kirjoittaja kirjoitti:

Tuskalla on merkitys, en ole kieltänyt sitä. Kuulivatpa läheiset sen tai eivät. Mutta elämä on arvo sinänsä, olipa ihminen kuka tai millainen hyvänsä.

"Tuo on minusta tunteetonta ja itsekästä." Niin, myös omaiset saattavat olla itsekkäitä. Kuka meistä olisi niin puhdas pulmunen että ajattelisi asioita aina jostain yleishyödyllisestä näkökulmasta? Kärsimys on yleensä omakohtaista, myös itsemurhan tehneen jättämä suru. Onko itsemurhaa harkitsevan kärsimys sitten suurempaa kuin omaisten? Millä perusteella?

Lue lisää

Pitääkö siitä vielä kilpailla, kenen suru on suurin? Edelleen: jos itsemurhaa hautovan ongelmat on tilapäisiä, niin eikö toisen kuoleman jälkeinen suru yhtä hyvin voisi olla ohimenevää ja unohdettavissa? Tätä vertailua voisi tehdä loputtomiin.

Mitä elämän arvoon tulee, jokainen näkee ja mittaa sen itse omalta kohdaltaan. Valitettavasti, niitä jotka kokevat syystä tai toisesta olevansa arvottomia, on paljon.

Jostain psykologiaa käsittelevästä kirjasta luin, että kanssaihmiset on kuin peili. Itsensä voi mitata vain muiden antaman palautteen perusteella. Jos muut sanovat että olet tyhmä/laiska/ruma jne., sitä uskoo. Jos ei ole saanut peilikuvaltaan hyvää käsitystä arvokkuudestaan, sitä ei voi uskoa olevan minkään yleismaailmallisen "jokainen elämä on arvokas" väitteen pohjalta.

Postitiivista palautetta saaneesta kasvaa itseensä luottava ihminen, vaikkei oliskaan kaunotar, huippuälykäs ja menestyjä. Miksi näemme toisissa vain huonot puolet, emmekä kehaise ja kiitä riittävästi? Vaikka joku (esim. koululainen) oliskin vähän muita heikompi, pitää kannustaa sen sijan että mollataan huonommuudesta.

Itsemurhatilastot varmasti pienenisivät, jos ihmisille annettaisiin tässä elämän naurutalossa peili, joka kaunistaa sen sijaan, että vääntää rumilukseksi.

Myöhäistä sanoa, kun toinen on jo kuollut, että se oli niin hyvä ihminen.....

t***a kirjoitti:

Pitääkö siitä vielä kilpailla, kenen suru on suurin? Edelleen: jos itsemurhaa hautovan ongelmat on tilapäisiä, niin eikö toisen kuoleman jälkeinen suru yhtä hyvin voisi olla ohimenevää ja unohdettavissa? Tätä vertailua voisi tehdä loputtomiin.

Mitä elämän arvoon tulee, jokainen näkee ja mittaa sen itse omalta kohdaltaan. Valitettavasti, niitä jotka kokevat syystä tai toisesta olevansa arvottomia, on paljon.

Jostain psykologiaa käsittelevästä kirjasta luin, että kanssaihmiset on kuin peili. Itsensä voi mitata vain muiden antaman palautteen perusteella. Jos muut sanovat että olet tyhmä/laiska/ruma jne., sitä uskoo. Jos ei ole saanut peilikuvaltaan hyvää käsitystä arvokkuudestaan, sitä ei voi uskoa olevan minkään yleismaailmallisen "jokainen elämä on arvokas" väitteen pohjalta.

Postitiivista palautetta saaneesta kasvaa itseensä luottava ihminen, vaikkei oliskaan kaunotar, huippuälykäs ja menestyjä. Miksi näemme toisissa vain huonot puolet, emmekä kehaise ja kiitä riittävästi? Vaikka joku (esim. koululainen) oliskin vähän muita heikompi, pitää kannustaa sen sijan että mollataan huonommuudesta.

Itsemurhatilastot varmasti pienenisivät, jos ihmisille annettaisiin tässä elämän naurutalossa peili, joka kaunistaa sen sijaan, että vääntää rumilukseksi.

Myöhäistä sanoa, kun toinen on jo kuollut, että se oli niin hyvä ihminen.....

Lue lisää

Ei siitä kilpailla tarvitse - kilpailua on jo ihan tarpeeksi tässä matoisessa maailmassa - mutta asetinpa vaan kysymyksen. Se on sellainen kompa johon ei ihan heti vastausta löydykään.

En kiellä sitä etteikö moni tuntisi itsensä arvottomaksi. Se on hyvin tosi juttu monelle. Kuitenkin samalla en voi välttyä ajattelemasta, että ihmisen arvo ei riipu siitä, minä hän, tai hänen ympäristönsä, häntä pitää. Minäkin uskon, että tuo peiliteoria pitää paikkaansa, tosin vain tiettyyn rajaan. Mielestäni aikuinen ihminen ei voi syyttää omasta huonosta olostaan loputtomiin sitä, miten on tullut kohdelluksi.

Mullekaan tämä maailma ei ole näyttänyt ruusuisimpia puoliaan. Ei ole kauheasti kehuttu. Mutta koitan itse olla aktiivinen huomaamaan toisia: avaamaan ovea, kysymään kuulumisia, antamaan sitä positiivista palautetta. Jollakin ehkä vähän kajahtaneella tavalla uskon, että se hyvä, mitä toisille annat, palautuu takaisin. Ehkä se peili toimii toisinkin päin, eli muut ovat sinulle myönteisiä, kun sinä olet ensin heille. Arvaa kestikö aikaa tajuta tämä... meinasin oikeasti mennä pirstaksi koko äijä :)

Joku palstan "elämä on arvokasta" kukkahattutäti meni sitten poistamaan viestini jossa neuvoin erilaisia itsemurhantekotapoja. Ja minä vastasin sentään aloittajan alkuperäiseen kysymykseen! Ja tästälähin muistakaa neuovoni: "Itsemurha ei ole vain yksi ratkaisu, se on PARAS ratkaisu!"

narskuforlife kirjoitti:

Joku palstan "elämä on arvokasta" kukkahattutäti meni sitten poistamaan viestini jossa neuvoin erilaisia itsemurhantekotapoja. Ja minä vastasin sentään aloittajan alkuperäiseen kysymykseen! Ja tästälähin muistakaa neuovoni: "Itsemurha ei ole vain yksi ratkaisu, se on PARAS ratkaisu!"

Lue lisää

Ehkä aloittaja kysymyksellään ei varsinaisesti tiedustellut tapoja lopettaa itsensä. Moni tällainen kysymys voi olla avunhuuto. Itsemurhakin on sitä.

Millä muuten perustelet sitä, että itsemurha olisi paras ratkaisu? Jään odottamaan vastaustasi.

Aika kyynistä tekstiä ihmiseltä, jota ilmeisesti ei tällä hetkellä näytä vaivaavan mikään kummempi.

Sanoit itsemurhan tehneen läheisen kysyvän: "Miten saatoit tehdä tämän minulle?". Samaa kysymystä minun mielestäni itsemurhan tekijä - jos syyt ovat henkisiä - kysyy myös itse, kuka koulutovereilta, kuka työkavereilta, kuka seurustelukumppanilta, kuka vanhemmilta. Jonkinlaista kaltoinkohtelua on varmasti jokaisen taustalla. Mielen ongelmat voivat osaksi selittyä biologialla, mutta minusta ne suurimmaksi osaksi johtuvat vuorovaikutuksen ongelmista. Ettei ole tullut kuulluksi, tai, pahimmillaan, että on kiusattu, mitätöity, jopa pahoinpidelty.

Myös toinen kohta viestissäsi pisti silmään: "Jokainen meistä elää kuitenkin vain itseään varten...." Kuinka olet tullut tällaiseen päätelmään? Olen melko lailla vastakkaista mieltä kanssasi. Kukaan ei elä pelkästään itseään varten. Oikeastaan, liittyen tuohon vuorovaikutukseen, luulen, ettei kukaan oikeastaan elä ellei hän ainakin osaksi elä toisia varten. Eli anna itsestään toisille jotakin. Filosofiassa on termi "intentio", joka tarkoittaa suuntautumista toisia kohti. Se taitaa olla ihmiselle - kuten luultavasti kaikelle elävälle - ominainen tapa elää. Itsemurhaa hautova on usein kadottanut yhteyden muihin, tai uskoo sen jopa mahdottomaksi. Kuinka usein ihminen näin ajatellessaan erehtyy! Nimittäkää minua miksi haluatte, mutta uskon, että jokaisessa on tuo yhteyden siemen, joka täytyy vain herätellä esiin.

kuu ja tähti kirjoitti:

Aika kyynistä tekstiä ihmiseltä, jota ilmeisesti ei tällä hetkellä näytä vaivaavan mikään kummempi.

Sanoit itsemurhan tehneen läheisen kysyvän: "Miten saatoit tehdä tämän minulle?". Samaa kysymystä minun mielestäni itsemurhan tekijä - jos syyt ovat henkisiä - kysyy myös itse, kuka koulutovereilta, kuka työkavereilta, kuka seurustelukumppanilta, kuka vanhemmilta. Jonkinlaista kaltoinkohtelua on varmasti jokaisen taustalla. Mielen ongelmat voivat osaksi selittyä biologialla, mutta minusta ne suurimmaksi osaksi johtuvat vuorovaikutuksen ongelmista. Ettei ole tullut kuulluksi, tai, pahimmillaan, että on kiusattu, mitätöity, jopa pahoinpidelty.

Myös toinen kohta viestissäsi pisti silmään: "Jokainen meistä elää kuitenkin vain itseään varten...." Kuinka olet tullut tällaiseen päätelmään? Olen melko lailla vastakkaista mieltä kanssasi. Kukaan ei elä pelkästään itseään varten. Oikeastaan, liittyen tuohon vuorovaikutukseen, luulen, ettei kukaan oikeastaan elä ellei hän ainakin osaksi elä toisia varten. Eli anna itsestään toisille jotakin. Filosofiassa on termi "intentio", joka tarkoittaa suuntautumista toisia kohti. Se taitaa olla ihmiselle - kuten luultavasti kaikelle elävälle - ominainen tapa elää. Itsemurhaa hautova on usein kadottanut yhteyden muihin, tai uskoo sen jopa mahdottomaksi. Kuinka usein ihminen näin ajatellessaan erehtyy! Nimittäkää minua miksi haluatte, mutta uskon, että jokaisessa on tuo yhteyden siemen, joka täytyy vain herätellä esiin.

Lue lisää

mutta mielipiteeni pysyy silti samana ://

Mutta yritänpä selventää hieman tuota :"Jokainen meistä elää vain itseään varten..." Totta kai me elämme täällä myö toisia varten ja monen pyrkimyksenä on antaa itsestään mahdollisimman paljon muille. Ainakin omasta mielestäni elämä ilman vuorovaikutusta muihin ihmisiin on melko turhaa. Mutta lähinnä yritin sano sitä, että jokaisen pitää pystyä huolehtimaan omasta henkisestä puolestaan ja pystyä olla sujust itsensä kanssa, jotta mikään muukaan onnistuu kunnolla. Siinä mielessä elämme tavallaan itseämme varten...

Mutta en siis tuomitse itsemurhan tehneitä ihmisiä tai sellaista yrittäviä, sillä jokaisella on oikeus päättää omasta elämästää Turhaan täällä maailmassa on enää kituuttaa jos kaikki oma toivo on huvennut. Yläasteikäisenä luokkakaverini tekikin itsemurhan ja eräs toinen hyvin läheinen ystäväni on henkisesti melko huonossa kunnossa tällä hetkellä :// Tottakai toivon hänelle kaikkea hyvää ja toivon todella hänen tervehtyvän, mutta en minä tai kukaan mukaan voi häntä täällä loputtomiin pitää, jos hän ei itse niin halua.

Ja jos nyt oikein ruvetaan ajattelemaan, niin meitähän on täällä maapallolla tällä hetkelä aivan liikaa, joten miksi emme antaisi heikoimpien mennä. Se, että loppuun palaneita ihmisiä yritetään pitää väkisin hengissä on valtava rasite yhteiskunnalle... Joo, tiedään, tuollaista ei saisi sanoa ääneen ja ei maailma ole noin mustavalkoinen... ja tottakai heikoja tulee auttaa kaikilla mahdollisilla tavoilla!! Kärjistin vain hieman, joten älkää loukkaantuko...

Ehkä olen väärässä, kun hyväksyn itsemurhan, mutta tällainen minä olen, hieman hukassa itsekkin :oo

Elämä voi kyllä olla yhtä shittiä... Tuntuu että sulle on kasautunut liikaa kaikkea, parikymppiseksi jätkäksi. Mä kuitenkin toivoisin ettet tekisi mitään itsellesi.

"En henkilökohtaisesti yksinkertaisesti ole kykynevä kokemaan myötätuntoa tai ajattelemaan muiden tunteita."

äijä varjoiselta kujalta kirjoitti:

Elämä voi kyllä olla yhtä shittiä... Tuntuu että sulle on kasautunut liikaa kaikkea, parikymppiseksi jätkäksi. Mä kuitenkin toivoisin ettet tekisi mitään itsellesi.

"En henkilökohtaisesti yksinkertaisesti ole kykynevä kokemaan myötätuntoa tai ajattelemaan muiden tunteita."

Lue lisää

Eiköhän itsemurhan tekevä ole sellainen ihminen joka kokee olevansa täysin epäonnistunut kaikessa eikä tunne itseään tärkeäksi ja siinnä tilanteessa ei tosiaankaan pysty toisia ajattelemaan.


Kiusaajat voisivat minun puolestani saada tästä lähtien 300 euroa per/k korvausvelvoitetta kiusatulle ja yli 15 vuotiaat kiusaajat puolivuotta vankeutta. Oppisivat ainakin kunnoittamaan toista ja toisen elämää. Joku kukkahattutäti tietenkin tulee taas hirvistelemään tätä.

Pelko siitä mitä tuonpuoleisessa tapahtuu voi ehkäistä ajatusta itsemurhasta... Ainakin mulla on niin, pelkään liikaa... Toisekseen ajattelen, että meillä jokaisella on tehtävä täällä. Itsemurha-ajatusten tullessa voi kysyä niin kuin eräs suomalainen taiteilija sanoi: "oletko nyt varma, että olet oppinut täällä maan päällä kaiken mitä piti?" Vaikka elämä kohtelee kaltoin, se ei tarkoita etteikö voisi olla tehtävää täällä, ellei itsensä hyväksi niin joidenkin toisten, jotka kärsii... Ehkä oon vähän simppeli idealisti, mutta tämän voimalla itse jaksan.

No näinhän se on.