PÄÄMINISTERIPUOLUEEN ALASAJO EDESSÄ

kun lopultakin selvitetään miten rahaa kierrätettiin Keskustapuolueelle. Hahautettiinko Kevan hallitus tekemään sopimuksia, jotka oli rakennettu puoluetueksi Keskustalle. Mikä rooli on Kokoomuksella tässä sopassa. Kevan hallituksen puheenjohtaja, joka on kokoomuslainen antaa selityksiä selitysten perään.

Kuntien eläkevakuutus maksoi ylihintaa Rovaniemelle rakennetusta kelkkatehtaasta, arvioidaan tänään. Keva maksoi joulukuussa 2007 kelkkatehtaan rakennuttajalle Oka-yhtiölle 20 miljoonaa euroa kiinteistöstä. Teollisuuskiinteistössä on vuokralaisena 15 vuoden sopimuksella moottorikelkkoja valmistava Bombardier. Kevan sijoitusjohtaja Timo Viherkenttä kertoo, että Keva saa vuokratuottoa kelkkatehtaasta 6,5 prosenttia vuodessa. Tuotto on selkeästi liian alhainen, kun sen piti olla 8-10 prosenttia. Sijoittajat tuntevat kyseisen kohteen, sillä kelkkatehdasta kaupattiin 2007 laajasti Suomessa ja Euroopassa eri kiinteistösijoittajille, jotka olivat tyrmänneet tarjouksen ylihintaisena. Parhaillaan Kevan lakiasiainosasto selvittää ulkopuolisen asianajotoimiston kanssa, onko kelkkatehdashankkeen päätöksenteko syytä tutkia uudelleen. Selvityksen tekemisestä päätettiin, kun kävi ilmi, että Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk) oli tavannut Nova Groupin johtoa useammin kuin oli Kevan hallitukselle aiemmin kertonut. Moottorikelkkatehdas hanke näyttää liittyneen Kes-kusta-puolueen, Nova Gruppin, Kes-kusta-puolueen rahanpesuyhdistysten, Kuntien eläkevakuutuksen ja muiden yhteishankkeeseen, jolla tuettiin puolueen vaalitoimintaa ja näytetään muuten rahoitetun puolueen toimintaa.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

kun lopultakin selvitetään miten rahaa kierrätettiin Keskustapuolueelle. Hahautettiinko Kevan hallitus tekemään sopimuksia, jotka oli rakennettu puoluetueksi Keskustalle. Mikä rooli on Kokoomuksella tässä sopassa. Kevan hallituksen puheenjohtaja, joka on kokoomuslainen antaa selityksiä selitysten perään.

Kuntien eläkevakuutus maksoi ylihintaa Rovaniemelle rakennetusta kelkkatehtaasta, arvioidaan tänään. Keva maksoi joulukuussa 2007 kelkkatehtaan rakennuttajalle Oka-yhtiölle 20 miljoonaa euroa kiinteistöstä. Teollisuuskiinteistössä on vuokralaisena 15 vuoden sopimuksella moottorikelkkoja valmistava Bombardier. Kevan sijoitusjohtaja Timo Viherkenttä kertoo, että Keva saa vuokratuottoa kelkkatehtaasta 6,5 prosenttia vuodessa. Tuotto on selkeästi liian alhainen, kun sen piti olla 8-10 prosenttia. Sijoittajat tuntevat kyseisen kohteen, sillä kelkkatehdasta kaupattiin 2007 laajasti Suomessa ja Euroopassa eri kiinteistösijoittajille, jotka olivat tyrmänneet tarjouksen ylihintaisena. Parhaillaan Kevan lakiasiainosasto selvittää ulkopuolisen asianajotoimiston kanssa, onko kelkkatehdashankkeen päätöksenteko syytä tutkia uudelleen. Selvityksen tekemisestä päätettiin, kun kävi ilmi, että Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk) oli tavannut Nova Groupin johtoa useammin kuin oli Kevan hallitukselle aiemmin kertonut. Moottorikelkkatehdas hanke näyttää liittyneen Kes-kusta-puolueen, Nova Gruppin, Kes-kusta-puolueen rahanpesuyhdistysten, Kuntien eläkevakuutuksen ja muiden yhteishankkeeseen, jolla tuettiin puolueen vaalitoimintaa ja näytetään muuten rahoitetun puolueen toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu