voi prkele
______________________________________
Yllättävä käänne Euroopan autokaupassa
Keskiviikko 15.07.2009 klo 09:58 (päivitetty ke 11:58)
Autojen myynti nousi ensimmäistä kertaan yli vuoteen Euroopassa. Kasvua siivitti hallitusten tuki.
Uusien autojen rekisteröinti nousi 2,4 prosenttia lähes 1,5 miljoonaan autoon kesäkuussa. Uusien autojen rekisteröinnit kasvoivat ensimmäisen kerran sitten huhtikuun 2008. Kuitenkin tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 11 prosenttia, kertoo Euroopan autovalmistajien liitto ACEA.
Erityisesti asemiaan paransivat Volkswagen ja Fiat. Volkswagenin autotoimitukset nousivat 9,5 prosenttia. Kasvua siivitti valtion tuki. Saksa maksaa vähintään yhdeksän vuotta vanhan auton uuteen vaihtavalle 2 500 euroa.
Kysynnän kasvu kohdistuu lähinnä pienempiin malleihin. Kalliimpien autojen myynti on jatkanut laskuaan. Esimerkiksi uusien Mersujen rekisteröinnit vähenivät 1,4 prosenttia Euroopassa kesäkuussa.
Suomessa autokauppa on Tilastokeskuksen tietojen mukaan laskenut 30 prosenttia vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Bloomberg, Kauppalehti

Vastaukset 2
Vanhimmat
länsieurooppalaisten autojen kysyntä kasvaa? Itäautojen kysyntä laskee ja voi olla itäautojen valmistus lopetetaan kokonaan. Tokihan niitä ei enää monta edes ole. Onko ladatehdas jo ainoa henkilöautojen itätehdas, joka on venäläisten omistuksessa..
Kesäuussa myydyt, 15 parasta;
Toyota Avensis (898 kappaletta)
Volkswagen Golf (455)
Skoda Octavia (234)
Toyota Corolla (275)
Ford Focus (238)
Kia Ceed (211)
Volkswagen Passat (203)
Nissan Qashqai (256)
Honda CR-V (200)
Audi A4 (120)
Toyota Yaris (173)
Toyota Auris (119)
Volvo V50 (124)
Ford Fiesta (113)
Ford Mondeo (169)