Toteutunut

Mikähän Talaa rassaa kun
Kirjoittanut: julkisuutta tulee? 17.1.2007 klo 18.36

Outo hemmo.

----

Uudellamaalla on eräällä pienpuolueella näemmä ehdokas, jonka poliittinen substanssi on aivan pakkasen puolella. Eikä taida tuosta pakkasesta olla apua uhkaavassa kasvihuoneilmiössäkään. Hän on nimittäin sellainen veijari, että valkovuokotkin alkavat kukkia, kun kaveri fantasioineen tanssahtelee niityllä. Aivan on kaveri sekopäisissä haaveissaan, kuin eräskin Anttila keväthuumassaan. Ei tosin Sirkka-Liisa, mutta ei paljon puutukaan!

Kysymyksessä on vanha ukkeli, jonka loppusuoran elämäntehtäväksi on muodostunut internetin vähäsuosioisella ns. keskustelupalstalla sohlaaminen. Täällä hän on jo vuosia yrittänyt herätellä kielipoliittista kiukkua, ja lähinnä on saanut vain oman itsensä innostumaan. Sekä n. kymmenkunta muuta joutilasta takarivin taavia.

Tämä hyypiö on lähes ammattimaisen hammaslääkärin otteella käynyt läpi pienen Suomen historian. Jokaisen vaiheen, jonka vain voi väärin tulkita, arvioida ja siltä pohjalta valheellisesti argumentoida, on hän hyväkseen käyttänyt. Kansalaissota, viime sodat, sotienjälkeinen aika, kaikki on ollut tälle patologiselle valehtelijalle, vääristelijälle ja kaltaistensa idioottien sumuttajalle altista materiaalia. Kun muu ei auta, niin sitten aletaan puhua Munsalan soutajista, mitä lienevätkään, ja lopulta viskoa hapansilakoita niiden tunnottomien päälle jotka uskaltavat hanttiin tälle rassukalle laittaa.

No entäpä tämä ’kansanedustajaehdokkuus’? Ei se johda mihinkään, vain suureen tappioon. Ns. pakkoruotsinvastaisuus ei tule nousemaan miksikään teemaksi, siitä on tämän ehdokkaan oma vuosiaikainen mölinä täällä pitämässä huolen. Hassu ukkeli, mutta taitava, täytyy myöntää: harva pystyy näet itseltään vetämään maton alta!! Tämä erään pienpuolueen naurettava ’ehdokas’ Uudellamaalla siihen pystyy.

Eipä aikaakaan, niin täällä aivan ’valtavan merkittävässä internetissä’ aletaan lainailla erään ”Suuren, Arvovaltaisen, Kunnioitetun, Arvostetun ym. Järvenpään Ceausescun” ajatelmia, jotka virtaavat vuolaana kuin Suomen Tonava, Vantaanjoki. Oikea Karpaattien eli Keski-Uudenmaan Kansankynttilä! Buahhahhahaaaaa…….!! Vai mitä?

Huomattavaa on se, että tämä omituinen ilmestys pitäytyy yhä tarkemmin täällä pienessä suljetussa piirissä, koska täällä ja vain täällä hän tuntee olonsa turvalliseksi. Hän kuvittelee, että tätä mitätöntä palstaa seurailevat tuhannet, kymmenet tuhannet, ja varmaan sadat tuhannet suomalaiset. Niin hän fantasioi, ja siksi vain täällä on hänen turvallista olla ja toimia. Toreilla ei kukaan tiedä hänestä, mutta jos hän yhdellekin torille uskaltautuu, niin siellä tälle vaalien ainoalle pelle-ehdokkaalle nauretaan.

Eikä ihme.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ennustus: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu