En puutu tuohon oikeudenkäyntiin, kun siitä näkyy riittävän puhetta ilman minuakin. Ihmettelen muuten; eikö teillä ole tärkeämpää ajateltavaa ja puhuttavaa? Jos näkisitte tapauksessa edes jotakin opettavaa, niin ymmärtäisin, mutta tuollainen ei edistä yhtään mitään, ei auta tuota onnetonta Annelia eikä teitä eikä ainakaan meidän kaikkien tulevaisuuttamme.
Kun te kepulaiset täällä edelleen listaatte Anneli Jäätteenmäen poliittisia ansioita, niin päällimmäiseksi niissä aina näyttää nousevan se, että hän toi kepulle tuon äärimmäisen niukan vaalivoiton, mikä kuitenkin vei sen hallituksen johtoon. Onko se mikään ansio? Miten ja keitä se voitto on hyödyttänyt? Mitä te olette sillä voitollanne tehneet? Miten olette hyödyttäneet sillä Suomea kansainvälisessä yhteisössä ja miten rakentaneet maatamme, sen infrastruktuuria, ja muuta, ja miten olette hyödyttäneet sillä suomalaisia? Lisänneet työpaikkoja, laskeneet verotusta, parantaneet muuten kansalaisten asemaa (koulutusta, sosiaaliturvaa, lapsiperheiden tai vanhusten asemaa, mitä tahansa)? Ei mitään noista. No, alentaneet sentään viinan hintaa, enemmän väkevien kuin viinien. Onhan sekin jotakin.
Mutta silti kysyn: oliko tärkeintä vain päästä valtaan, vaikka ei tietäisi, mitä sillä vallalla tekisi? Minusta se on huono peruste, ei ainakaan kovin moraalinen. Ja se voi olla myös kovin haitallinen niin maalle kuin sen kansalaisillekin.
Tarvitsitteko tuon pienen vaalivoittonne – mikä näkyy nyt jo huvenneen olemattomiin kannatusluvuissanne – osoittamaan, että puolueenne on paras koska kansa halusi sen valtaan?
Max Jakobson kertoo trilogiansa ”20.vuosisadan tilinpäätös” toisessa osassa ”Pelon ja toivon aika” sivulla 126 Adlai Stevensonista, joka oli USA:ssa demokraattien presidenttiehdokkaana 1952 ja 1956, mutta hävisi kummallakin kerralla republikaanien Eisenhowerille. Hän ihailee Stevensonia, josta hän toteaa jo tuolloin kirjoituksissaan käyttäneen luonnehdintoja ”sivistynyt, hienostunut, henkevä”. Jakobsoniin oli tehnyt vaikutuksen mm. se, kun Stevenson oli sanonut olevansa mieluummin oikeassa kuin presidentti. Eräässä vaalikokouksessa innostunut kannattaja oli huudahtanut Stevensonille, että ”jokainen ajatteleva amerikkalainen äänestää Teitä”, mihin Stevenson oli vastannut tyynesti, että ”mutta minä tarvitsen enemmistön”. Ja Stevenson ei siis saanut sitä enemmistöä, eikä päässyt valtaan, ja sai olla vielä pitkään oikeassa ja hyvin kunnioitettuna mukana Yhdysvaltojen politiikassa ja mm. YK-suurlähettiläänä.
Johtoon voi siis päästä, vaikka ei olisi oikeassa näkemyksissään, kuten Eisenhowerinkin tapauksessa joskus nähtiin. Toki tuo suuri sotapäällikkö ei ollut kovin huono presidenttinäkään, lopettihan hän Korean sodan ja sai muutakin menestystä, kun hän oppi delegoimaan vaikeimmat asiat hallituksensa jäsenille, ennen muita ulkoministeri Dullesille. Kyllä hän oppi olemaan tekemättä virheitä myös metodilla, jonka nykyinen pääministerimmekin näkyy hyväksi havainneen – eli tekemään yleensä mahdollisimman vähän. Siis aika hyvin hän hyödynsi noilta ”ajattelemiseen kykenemättömiltä” saamansa kannatuksen ja kannattajat pysyivät uskollisina ja ihailevina.
En nyt tarkoita tällä, että kaikki Anneli Jäätteenmäkeä äänestäneet tai yleensä keskustaa äänestävät olisivat niitä, jotka eivät pysty ajattelemaan. Kyllä heidän joukossaan on myös niitä, jotka ajattelevat ja näkevät hyvinkin tarkkaan, mikä on juuri heidän etunsa, mitä puolue tarjoaa ja turvaa heille mm. puolueistamme suurimmassa kenttäorganisaatiossaan ja muuten lukuisissa kepun yksinvaltaisesti johtamissa kunnissa, he keskittyvät ajattelemaan sitä niin, että muiden kansalaisten etu valtakunnan edusta puhumattakaan ei saa heiltä edes puolta ajatusta! Mutta pystyykö Vanhanen pitämään nuo hänet valtaan nostaneet kannattajansa tyytyväisinä ihailijoinaan tuolla menetelmällä koko vaalikauden? Sitä en usko, sillä me suomalaiset olemme yleensä amerikkalaisia ajattelevampia ja kriittisempiä johtajiimme nähden. Tämä ei kyllä taida päteä kepulaisiin, ei ainakaan historian valossa, mutta ehkä paineet muilta tahoilta pakottavat heidätkin vaatimaan johtajiltaan jotakin todellisempaa, kuin mitä tähän mennessä on nähty.
Kun te kepulaiset täällä edelleen listaatte Anneli Jäätteenmäen poliittisia ansioita, niin päällimmäiseksi niissä aina näyttää nousevan se, että hän toi kepulle tuon äärimmäisen niukan vaalivoiton, mikä kuitenkin vei sen hallituksen johtoon. Onko se mikään ansio? Miten ja keitä se voitto on hyödyttänyt? Mitä te olette sillä voitollanne tehneet? Miten olette hyödyttäneet sillä Suomea kansainvälisessä yhteisössä ja miten rakentaneet maatamme, sen infrastruktuuria, ja muuta, ja miten olette hyödyttäneet sillä suomalaisia? Lisänneet työpaikkoja, laskeneet verotusta, parantaneet muuten kansalaisten asemaa (koulutusta, sosiaaliturvaa, lapsiperheiden tai vanhusten asemaa, mitä tahansa)? Ei mitään noista. No, alentaneet sentään viinan hintaa, enemmän väkevien kuin viinien. Onhan sekin jotakin.
Mutta silti kysyn: oliko tärkeintä vain päästä valtaan, vaikka ei tietäisi, mitä sillä vallalla tekisi? Minusta se on huono peruste, ei ainakaan kovin moraalinen. Ja se voi olla myös kovin haitallinen niin maalle kuin sen kansalaisillekin.
Tarvitsitteko tuon pienen vaalivoittonne – mikä näkyy nyt jo huvenneen olemattomiin kannatusluvuissanne – osoittamaan, että puolueenne on paras koska kansa halusi sen valtaan?
Max Jakobson kertoo trilogiansa ”20.vuosisadan tilinpäätös” toisessa osassa ”Pelon ja toivon aika” sivulla 126 Adlai Stevensonista, joka oli USA:ssa demokraattien presidenttiehdokkaana 1952 ja 1956, mutta hävisi kummallakin kerralla republikaanien Eisenhowerille. Hän ihailee Stevensonia, josta hän toteaa jo tuolloin kirjoituksissaan käyttäneen luonnehdintoja ”sivistynyt, hienostunut, henkevä”. Jakobsoniin oli tehnyt vaikutuksen mm. se, kun Stevenson oli sanonut olevansa mieluummin oikeassa kuin presidentti. Eräässä vaalikokouksessa innostunut kannattaja oli huudahtanut Stevensonille, että ”jokainen ajatteleva amerikkalainen äänestää Teitä”, mihin Stevenson oli vastannut tyynesti, että ”mutta minä tarvitsen enemmistön”. Ja Stevenson ei siis saanut sitä enemmistöä, eikä päässyt valtaan, ja sai olla vielä pitkään oikeassa ja hyvin kunnioitettuna mukana Yhdysvaltojen politiikassa ja mm. YK-suurlähettiläänä.
Johtoon voi siis päästä, vaikka ei olisi oikeassa näkemyksissään, kuten Eisenhowerinkin tapauksessa joskus nähtiin. Toki tuo suuri sotapäällikkö ei ollut kovin huono presidenttinäkään, lopettihan hän Korean sodan ja sai muutakin menestystä, kun hän oppi delegoimaan vaikeimmat asiat hallituksensa jäsenille, ennen muita ulkoministeri Dullesille. Kyllä hän oppi olemaan tekemättä virheitä myös metodilla, jonka nykyinen pääministerimmekin näkyy hyväksi havainneen – eli tekemään yleensä mahdollisimman vähän. Siis aika hyvin hän hyödynsi noilta ”ajattelemiseen kykenemättömiltä” saamansa kannatuksen ja kannattajat pysyivät uskollisina ja ihailevina.
En nyt tarkoita tällä, että kaikki Anneli Jäätteenmäkeä äänestäneet tai yleensä keskustaa äänestävät olisivat niitä, jotka eivät pysty ajattelemaan. Kyllä heidän joukossaan on myös niitä, jotka ajattelevat ja näkevät hyvinkin tarkkaan, mikä on juuri heidän etunsa, mitä puolue tarjoaa ja turvaa heille mm. puolueistamme suurimmassa kenttäorganisaatiossaan ja muuten lukuisissa kepun yksinvaltaisesti johtamissa kunnissa, he keskittyvät ajattelemaan sitä niin, että muiden kansalaisten etu valtakunnan edusta puhumattakaan ei saa heiltä edes puolta ajatusta! Mutta pystyykö Vanhanen pitämään nuo hänet valtaan nostaneet kannattajansa tyytyväisinä ihailijoinaan tuolla menetelmällä koko vaalikauden? Sitä en usko, sillä me suomalaiset olemme yleensä amerikkalaisia ajattelevampia ja kriittisempiä johtajiimme nähden. Tämä ei kyllä taida päteä kepulaisiin, ei ainakaan historian valossa, mutta ehkä paineet muilta tahoilta pakottavat heidätkin vaatimaan johtajiltaan jotakin todellisempaa, kuin mitä tähän mennessä on nähty.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Perspectives for Common Security
SPEECH FOR THE 8TH INTERNATUM SYMPOSIUM - COUNTERING TERRORISM - MULTISECTORAL APPROACH, PARLIAMENT OF FINLAND, 6 FEBRUARY 2003.
President Anneli Jäätteenmäki The Centre Party of Finland
Perspectives for Common Security
Your Excellencies, Ladies and Gentlemen.
To my mind counterterrorism means that governments do their utmost to prevent destruction and deadly attacks against innocent victims. Normally, governments do not fall and societies are not seriously disorganized as a result of such actions, but many unfortunate, even heart-breaking results may follow. This is why democratic societies must come together and do their best to prevent such crimes.
The concept of security has inevitably been transformed by the terrorist strikes of September 11th, 2001. It was one of the historical events that we all experienced vividly regardless of where and in what circumstances we became aware of them. Personally, I was in California at that moment. I was quite schocked when I saw ground zero as I flew home. I still recall witnessing the disbelief, increasing confusion and increasing anger that people felt as the events unfolded and were dramatically reported in the media.
I soon understood how the threat of terrorism would dominate our thinking in the near future. The threat is still imminent and as such must be dealt with properly.
However, to succeed in the long run, we have to work with the security concerns in a broader context as well. Our international governance must address the concerns of all people, whose lives and security are threatened either by terrorism, hunger, diseases, or what so ever.
In the last year, the United Nations conferences introduced the concepts of a broader security agenda and the universal demand for human security as a key concern for the international community.
Such issues as prevention of HIV, tuberculosis, organized crime and environmental accidents have challenged our traditional security concept.
The primary responsibility for all aspects of counterterrorism rests with national governments. As in the case of disaster mitigation, the success of counterterrorism is dependent upon five points: sustained awareness, political will, secure financing, human resource development and strengthening of institutional capabilities. A government´s strong political will, its determination to reduce vulnerability to terrorist strikes, and its willingness to commit resources for the anticipated benefits are the most important requisities.
Furthermore, disasters generate more disasters. For instance natural disasters become political as they generate socio-economical losses causing thus refugees, multinational competition on living area and national unstability.
In addition, in this current situation, our societies and economical system are challenged by the threats of terrorism and distribution of Weapons of Mass Destruction (WMS). It is an important challenge for the international community to address all these concerns in an adequate manner, which will rather promote than hinder universal human security.
What have we learnt since 9/11? Not enough, I am afraid . The resources for the overall security concerns are still inadequate. At the same time the U.S. led war on terrorism seems to cause discord not only among the Islamic nations but also increasingly so in Europe.
We should also bear in mind that the roots of terrorism are complex, deep and diversied. It is important to attack the roots of terrorism. They are the breading grounds for poverty, intolerance, injustice and so on. Short term measures should not make us forget that long term ones are the most important.
I´ll now proceed to discuss what we could do.
We in Europe have to improve our ability to be active in the global scale. We cannot run away from our responsibilities. In the end, we also have to be able to further democracy and market economy.
Traditionally, Finland has been involved in intergovernmental cooperation for disaster reduction. More recently, we have increasingly focused on environmental security, sustainable development and civilian-military cooperation. In this process, we have learnt a great deal about actions that might be useful in combating terrorism.
The Finnish government has established a cross-sectoral coordination team made up of representatives from all ministries. In this way, we have increased our legislative and administrative preparedness for various disaster situations. Our energy sector, health care system and police have become increasingly aware of what we need to do at the moment if disaster strikes.
In addition, existing institutions have been slow to integrate the need of countering terrorism and preparing for disaster reduction in their activities.
Let me point out one example.
The Organization for Security and Co-operation in Europe, in its sphere of competence, could take concrete initiatives to prevent and combat terrorism. Obviously, the Bucharest Plan of Action is a promising step in this direction, and it should be fully implemented.
Primary responsibility for counterterrorism rests with national governments. What we need is governments with political will, determination to reduce vulnerability to terrorist strikes, and willingness to commit resources to this effort. Where the efforts of individual governments are insufficient, governments should co-ordinate their efforts in UN-led preventive and mitigating efforts.
Activities of non-governmental organizations have also an important role in creating confidence in societies that are recovering from the effects of terrorism and disasters.
In the 1990´s the cold war that had launched the world in the armament race was over. It would be a step backwards to renew the same sort of tension between the Western and the Islamic worlds.
Situations do not improve by building up mental barriers neither by isolation. Intercommunication is needed to solve complex situations. If the mistrust between the Western and Arab worlds deepens, this will mostly serve the aims of terrorists and other extreme movements. Therefore we should not fall into this trap.
On a longer run, it is a great challenge for all the political leaders in the world to make the world a better place to live in - a place that would not give momemtum to any extreme movements. We should provide people more hope and oppurtunities - instead of fear and threat. This goes both for domestic politics as well as for international cooperation especially between richer and poorer countries.
In this work, I think, the first paragraph in the UN declaration of human rights should always be kept in mind: "All human beings are born free and equal in dignity and rights. They are endowed with reason and conscience and should act towards one another in a spirit of brotherhood."
We must bear in mind that in combating terrorism we must do our best to preserve and protect the core values of our societies and human rights. Otherwise we are lost. This principle should be clear to us when we prepare our consorted action. Let us keep in mind that our common security depends on the action of each one of us.
Thank you for your attention.
Sellaisen ystävällismielisen neuvon annan, että jos ei oikein irtoa mitään järkevää tekstiä, niin on parempi olla kirjoittamatta.
Tiedän sinun pystyvän parempaan, kunhan vain hyvä päivä kohdalle sattuu.
(ensimmäinen kappale sensuroitu)
... levoton mieli ja sisäinen minänsä on pahasti hakoteillä. Kertoo myös siitä, että ehkä se, mihin on aina uskottu ja opetettu uskomaan ei annakaan sisäistä mielen ja sielun rauhaa.
Voi olla, että myöhäiskeski-iällä tulee tarve summata elettyä elämää, sen arvopohjaa ja kestävyyttä näkövinkkelistä: Mitä tapahtui koulun välitunnilla halkopinon takana istuessa yksin ja suunnitellessa tulevaisuutta?
Maailma piirtyi isona. Mitä tapahtui oppitunnilla irvistettäessä opettajan kääntäessä selkänsä näyttääkseen kartalta Längelmäveden reittiä tai mihin Ruotsi rajoittui?
Tuli ehkä syötyä liitua ja juotua mustetta päälle. Keväällä Se Poika putosi paskaojaan vyötäisiään myöten, mutta ei kyennyt itkemään... Ei se poika. Se ajatteli, että Aurinko kuivattaisi sen housut - ne ainoat.
Kaikki on ollut niin suurta, mutta kuitenkin niin pientä. Tänään se käy päivästä päivään -kamppailuaan, mistä löytyisi koti. Havainnut internetin keskustelupalstalta löytäneensä vihdoin jotain, jossa hän voi näennäisesti olla rauhassa. Kukaan ei pakota, kukaan ei kysy, mistä olet tullut, kukaan ei aja pois.
Hän löysi vihdoin IHMISIÄ...
Siinä on se viehätys! Ja täältä hän poloinen sosialismiin lujasti uskonut on löytänyt Ihmisiä, jotka noteeraavat hänetkin karvoineneen kaikkineen - poloisen...
"Täällä on katto korkealla ja seinät lavealla"
Asevelisosialistin sekavasta kirjoituksesta jäi kuitenkin yksi asia mieleen. Hän kyselee, miten kepu on käyttänyt vaalivoittonsa.
Tärkeintä oli saada Lipponen pois vallasta. Silloin myös oli mahdollista käynnistää ne korjaustoimet kansakunnan hyväksi, mitkä olivat tarpeen Lipposen tuhottua maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon. Ulkopolitiikassa Lipponen rakensi unionista liittovaltiota ja sotilasliittoa sekä hivutti meitä Natoon. Hallituksen demariryhmä Kalliomäen johdolla on myös mukana noissa talkoissa.
Sanoit, Oiva, että halusitte saada Lipposen pois vallasta. Ei kylläkään mikään jalo tavoite, mutta kuvaava politiikallenne, mitä tuo ”asevelikin” arveli.
Mutta onnistuitteko tavoitteessanne? Miksi sitten yhä kuuluvampana Vanhasen takaa kuuluu Lipposen ääni? Avarasydäminen Paavohan on ottanut tuon noviisin suojelukseensa ja opastaa häntä niin sanoissa kuin teoissakin. Hyvä niin, sillä aikaisemmin Vanhasta piti otteessaan Tuomioja, ja Matti-parka hämmentyi niin, että esitti kolmena päivänä peräkkäin samasta asiasta joka kerran eri näkemystä.
Niin, lupasittehan te ennen vaaleja ihmisille vaikka mitä ja niillä puheillanne ja muulla kieroilulla niukan vaalivoiton saatuanne edelleen pyritte puhumaan yhtä löysiä, mutta alkaa tulla pää vetävän käteen, kun puuttuvat ne teot, ne teot…
Näkemyksesi Kalliomäestä on oikea. Kyllä hän on tärkeä nykyhallituksessa tuomassa siihen osaltaan tervettä järkeä. Kyllä hän tulee olemaan mukana tukemassa myös esitystä Natoon liittymisestämme, minkä Vanhanen keskustalaisen puolustusministerin esityksestä vielä joutuu eduskunnalle antamaan.
Eiköhän olisi aika lopettaa turhat höpötykset ja uhoamiset ja alkaa kokeilla teille tuntematonta menettelytapaa, rehellisyyttä. Se saattaisi tuottaa teille vielä seuraavienkin vaalien jälkeen hallituspaikkoja demarien johtamassa hallituksessa. Nykyistä linjaanne jatkamalla niitä ei tipu, vaan kohtalonne tulee tyly. Sillä…
”Käy kyllä, että ihmisille teeskelemme,
mut taivaan tahdon millä kiertänemme?
Mitä auttaa vehkeet, juonet ovelat?
Me niillä kohtaloa petä emme!
Anneli Jäätteenmäen tämä pitäisi tietää. Mutta toisaalta, jatkakaa vain entistänne, ehkäpä sitten pääsemme sitten teistä eroon lopullisesti.
Asevelisosialisti esittää sinänsä aiheellisen kysymyksen. Mitenkä puolue käyttää saamansa voiton? Keskusta aloitti sovittelevasti suostuen jopa vaihtamaan puheenjohtajansa ja pääministerin lepyttääkseen tappiostaan sydämistyneitä demareita. Tämän tarkoituksena oli luoda hyvä pohja yhteistyölle hallituksessa. Voi syystä kysyä: mitä vielä olisi pitänyt tehdä?
Sotakirveet olisi pitänyt haudata viimeistään silloin ja jatkaa vilpittömästi tältä uudelta pohjalta, eikä jatkaa riidankylvöä SDP:n korkeimmalta tasolta puheenjohtajan härskein sanomalehtikolumnein ja letkautuksin. Keskusta on tehnyt parhaansa sietääkseen tätä epäasiallista käytöstä. Onhan se pääasiassa yhden ihmisen ja hänen muutaman uskollisen vasallinsa aiheuttamaa. Kaikella on rajansa. Muutamia varoituksia kasvavasta ärtymyksestä Keskustassa on jo saatu.
Luultavasti suurin osa demareista on järkeviä ja tosiasiat tunnustavia ihmisiä. Pieni vähemmistö heistä on kuitenkin käyttänyt koko tarmonsa häiritäkseen hallituksen työtä. He ovat hääränneet taustalla sabotoiden jopa oman puolueensa ministerien työtä. Tämä SDP:n eri siipien jyrkkä kahtiajako on vaarassa tehdä siitä hallituskelvottoman puolueen.
Seuraava hallitus tehdään 90%:lla todennäköisyydellä ilman SDP:tä. Pieni varaus johtuu ainoastaan siitä, saako Kokoomus asiansa säälliseen kuntoon. Kokoomus lienee ensi kesän Seinäjoen puoluekokouksensa jälkeen jälleen iskussa ja lähtee uuteen nousuun. Vaikka nykyisellä hallituksella on virka-aikaa jäljellä 3 vuotta, on seuraavan hallituksen tuloa syytä alkaa jo valmistella. Keskustan ja Kokoomuksen on luotava välilleen sellainen luottamus, että seuraava hallitus pystyy rakentavaan yhteistyöhön ja todellisiin uudistuksiin. Nykyinen hallitus jäänee jonkinlaiseksi ylimenoajan hallitukseksi. Se tulee hoitamaan kaikki asialliset asiat virkamiesmäisellä rutiinilla, mutta tarpeellisiin uudistuksiin se ei pysty.
- Lopputulos olisi saattanut olla sama, vaikka SDP olisi käyttäytynyt alusta asti järkevästi ja hallituskumppaniaan kunnioittaen. Aika on ehkä ajanut punamullan ohi.
Tuolta Anneli Jäättenmäen eduskunnassa pidetyssä symposiumissa pitämän puheen englanninkielisen version laittaneelta kysyisin: mikä oli tarkoituksesi? (puhun suomeksi, koska ilmeisesti Sinäkin sitä ymmärrät, koskapa reagoit minun suomenkieliseen kirjoitukseeni). Mistä tuo kirjoitus on lainattu? Se ei käy ilmi, eikä näin ollen ainakaan todista tuon puheen saanutta kansainvälistä huomiota. Hyvähän tuo puhe vaalipuheeksi (6.2.03) on ollut, mutta ei mitenkään omaperäinen ja uusia ajatuksia keskusteluun tuova. Nuo Annelin käsitykset kansainvälisestä terrorismista ja sen torjunnasta lähinnä YK.n avulla oli myös jo edellisen hallituksemme kuten nykyisenkin käsitys. Eikä tuo puhe mitenkään liity minun avaukseeni, eli ihmettelyyni, mihin kepu tarvitsi vaalivoittonsa. No, Annelilla ei ollut mahdollisuutta sitä osoittaa, mutta ei ainakaan tuo vain kansaainväliseen terrorismiin ja sen torjuntaan liittyvä puhe anna paljon tietoja hänen aikomuksistaan.
>Tiedän sinun pystyvän parempaan, kunhan vain hyvä päivä kohdalle sattuu.<
Keskustaporvaria kiitän tuosta. Miten hyvä minä Sinun mielestäsi silloin lienenkään?
>Hän löysi vihdoin IHMISIÄ... Siinä on se viehätys! Ja täältä hän poloinen sosialismiin lujasti uskonut on löytänyt Ihmisiä, jotka noteeraavat hänetkin karvoineneen kaikkineen - poloisen... "Täällä on katto korkealla ja seinät lavealla"<
Tuolle ”veljestä huolissaan olevalle" sanoisin, että ihmisten keskuudessa olen elänyt kohta 70-vuotta sotilasurallani, vuosia myös kansainvälisissä tehtävissä ja lopuksi toistakymmentä vuotta yritysmaailmassa, kaikissa joltisillakin näköalapaikoilla. Kuulun lukuisiin yhdistyksiin, joissa minulla on paljon hyviä ystäviä, viisaampia ja parempia ihmisiä kuin täällä liikkuvien enemmistö. Läheisiäkin ihmisiä minulla on melkoisesti, kymmenkunta jälkeläistäkin, nyt jo lapsenlapsenlapsikin(siis neljättä sukupolvea). Eli että ihmiskontakteista minulla ei todella ole puutetta. Melko paljon olen täälläkin kirjoitellut, mutta Sinä et ilmeisesti ole niitä lukenut, kun et ole niissä kertomaani mitenkään huomannut. Ei minua kiihkokepulaiset ole täällä kovin korkealle noteeranneet, mutta mitäpä tuosta; ehkä juuri se parhaiten osoittaa minun olleen useimmiten oikeassa ajatuksissani. Täällä on tosiaan katto korkealla ja seinät lavealla – on muuten Paasion lanseeraama tunnuslause sos.dem.puolueesta – kun täällä liikkuu paljon muita kuin kepulaisia; jos saitti olisi teidän varassanne, täällä olisi hyvin ahdasta. Muut törkeytesi jätän omaan arvoonsa.
>Asevelisosialistin sekavasta kirjoituksesta jäi kuitenkin yksi asia mieleen. Hän kyselee, miten kepu on käyttänyt vaalivoittonsa.
Tärkeintä oli saada Lipponen pois vallasta.<
Puheeni saattoi olla sekava Oiva Härköselle ja muillekin sellaisille, jotka pystyvät ajattelemaan ja työstämään vain yhtä teemaa kerrallaan ja ovat siinäkin rajoitteisia. Siis ainoa tavoitteenne oli saada joku pois vallasta ja päästä itse tilalle. Niinpä, sitähän minä sanoin! Mutta sitten tulikin tenkka på, eli meni ”hämmennyksen sormi ihmetyksen suuhun” (suurta idolianne Urho Kekkosta lainatakseni), eli ette tienneet, miten voittonne olisitte käyttäneet, kun kävi pian ilmi, että ette sittenkään päässeet ehdottomaan määräysvaltaan, jolloin olisitte voineet ensiksi vaikkapa tyhjentää Suomen Pankin kassaholvit ja jakaa rahat kannattajillenne ja sitten olisitte voineet alkaa suunnitella jotakin muuta yhtä rakentavaa…
>Luultavasti suurin osa demareista on järkeviä ja tosiasiat tunnustavia ihmisiä. Pieni vähemmistö heistä on kuitenkin käyttänyt koko tarmonsa häiritäkseen hallituksen työtä. He ovat hääränneet taustalla sabotoiden jopa oman puolueensa ministerien työtä. Tämä SDP:n eri siipien jyrkkä kahtiajako on vaarassa tehdä siitä hallituskelvottoman puolueen. Seuraava hallitus tehdään 90%:lla todennäköisyydellä ilman SDP:tä. <
Ainoa vastine, joka osoittaa kirjoittajansa pystyvän ajattelemaan ja jopa ilmaisemaan ajatuksensa selkeästi – vaikka onkin osittain täysin väärässä ajatuksissaan. SDP:ssa ei ole kepun kaltaista johtajien kumartamisperinnettä, emmekä me suitsuta vain kiitosta kaikille edusmiehillemme. Olemme hyvinkin kriittisiä silloin, kun katsomme siihen aihetta olevan, kuten asianlaita on nykyisen ulkoministerin kohdalla. On SDP ollut pahemminkin kahtiajakautunut, mutta on aina tarvittaessa koonnut voimansa. Se on tapahtunut aina demokraattista tietä. Kepu on ollut pahemminkin jakaantuneena historiassaan. Mm sodan jälkeen, jolloin Kalliokoski, Koivisto, Vennamo ym olivat Kekkosen vastavoimana. Valtaanpäässyt Kekkonen kukisti vastavoimansa diktatorisesti. Myöhemmin oli K-linja vastaan lähinnä Virolaisen johtamat muut. Nuo muut vähäteltiin olemattomiksi, kunnes 1982 presidentinvaaleissa tuo K-linja sai tyrmäysiskun. Nykyisessä kepussa nuo K-linjan perinteet näkyvät taas pyrkivän nousemaan kunniaan ja käytäntöön.
Ja on enemmän kuin 90 %:sti varmaa, että seuraava hallitus muodostetaan taas SDP:n johdolla!
Asevelisosialisti se jaksaa jauhaa tuosta K-linjasta loputtomiin. Kun tiedämme, ettei K-linja ole koskaan edustanut talonpoikaisporvarillisen yleispuolueemme kenttäväen ajattelun valtavirtaa, niin älä sinäkään tuhlaa ruutiasi turhanpäiväiseen hutkimiseen. Minuun ainakin moinen K-linjan kritisointi sattuu yhtä kipeästi kuin jos potkisit naapurin viimenuotista puhelinluetteloa.
Kun ei Vanhasen johtamasta keskustasta löydy moitittavaa, niin täytyy mennä 70-luvulle ja kaivaa manalle mennyt K-linja maalitauluksi.
Säälittävää.