Suomalaisen korruptoituneisuuden ihastuttavin piirre on se itsepintainen viattomuus, jonka turvin kieltäydymme edes huomaamasta koko asiaa. Mekö muka! Korruptoituneita!
Sanoohan kansainvälinen vertailukin, että Suomi on koko maailman viidenneksi turmeltumattomin maa. Ja verratkaa vaikka siihen Berlusconiin... Meillä ei sentään kukaan saa ostettua alennusta veroprosenttiinsa!
Hyvät veljet ja sisaret, kiusatkaamme itseämme ja avatkaamme silmät edes minuutiksi. Sinä aikana ehtii pohdiskella vaikka seuraavaa.
Suomessa ei ole Cosa Nostra -tyyppistä mafiaa, ja Bangladeshissa asiat ovat vielä Italiaakin huonommin. Tämä ei suoranaisesti todista suomalaisen toimintakulttuurin puhtoisuutta.
Omahyväisen rehentelyn sijaan voisimme itsekriittisesti todeta, että vertailuja tekevän Transparency Internationalin mittarit ovat kehnoja tunnistamaan suomalaisen korruptoituneisuuden erityispiirteitä. Ne meidän pitää – pitäisi – tunnistaa itse.
Suomalaisen korruption ytimessä ovat oman hyvän asemansa korruptoimat ihmiset. Heitä on yrityksissä, virkamiesjohtajissa ja järjestöissä, joissa toiminnan demokraattinen tai muu valvonta on vähäistä tai luonteeltaan muodollista.
He ovat ihmisiä, joille on luonnollista, että lounaalle löytyy aina tarjoaja, matkalaskulle maksaja ja kilometreille korvaaja. Ja kun keksitään hyvä hanke, raha on vain järjestelykysymys. Puumerkkejä saa aina.
Oman hyvän asemansa korruptoima ihminen ei enää ensisijaisesti työskentele palvellakseen niitä, joita hänen alun perin piti työllään palvella: asiakkaita, jäseniä, asukkaita, äänestäjiä. Hän palvelee itseään ja asemansa säilyttämistä. Tästä syystä hän myös jeesaa vertaisiaan – ja odottaa samaa heiltä.
Kun tällaista ihmistä epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä, veljeilystä tai joutavista edustustilaisuuksista, hän on syvästi ja aidosti loukkaantunut. Hänhän on kaikessa tehnyt parhaansa ja toiminut vain niin kuin kaikki muutkin!
Voi, jos vaalirahoitus olisikin niin yksinkertaista, että annas kun mää toimitan sulle kymppitonnin vaalirahaa niin säähän sitten hoidat mulle parisataa tonnia investointiavustusta ja rakennuslupia.
Ei se näin mene. Kaverisuhteisiin ja kunniavelkoihin perustuvat siteet ovat paljon mutkikkaampia. Siksi systeemi tarvitsee turvatakuukseen avoimuutta ja julkisuutta.
Suomalaiselle korruptoituneisuudelle on ominaista, että pälkähästä pääsee, jos on toiminut edes muodollisesti oikein – etiikat ja muut hienostelut hiiteen.
Helsingin sosiaalijohtajan työhuoneen 72 000 euron kalustehankinta oli oikein, koska ostosta oli päätös sosiaalilautakunnan pöytäkirjassa. Europarlamentaarikot Eija-Riitta Korhola ja Mitro Repo rekrytoivat parlamentin palkkalistoille sumeilematta lähipiiriään, koska vävyt ja kälyt eivät kuulu "perheeseen".
Joku näistä aina vähän tuhisee, muuta ei tapahdu. Hurskas kuorsaus jatkuu.
Sanoohan kansainvälinen vertailukin, että Suomi on koko maailman viidenneksi turmeltumattomin maa. Ja verratkaa vaikka siihen Berlusconiin... Meillä ei sentään kukaan saa ostettua alennusta veroprosenttiinsa!
Hyvät veljet ja sisaret, kiusatkaamme itseämme ja avatkaamme silmät edes minuutiksi. Sinä aikana ehtii pohdiskella vaikka seuraavaa.
Suomessa ei ole Cosa Nostra -tyyppistä mafiaa, ja Bangladeshissa asiat ovat vielä Italiaakin huonommin. Tämä ei suoranaisesti todista suomalaisen toimintakulttuurin puhtoisuutta.
Omahyväisen rehentelyn sijaan voisimme itsekriittisesti todeta, että vertailuja tekevän Transparency Internationalin mittarit ovat kehnoja tunnistamaan suomalaisen korruptoituneisuuden erityispiirteitä. Ne meidän pitää – pitäisi – tunnistaa itse.
Suomalaisen korruption ytimessä ovat oman hyvän asemansa korruptoimat ihmiset. Heitä on yrityksissä, virkamiesjohtajissa ja järjestöissä, joissa toiminnan demokraattinen tai muu valvonta on vähäistä tai luonteeltaan muodollista.
He ovat ihmisiä, joille on luonnollista, että lounaalle löytyy aina tarjoaja, matkalaskulle maksaja ja kilometreille korvaaja. Ja kun keksitään hyvä hanke, raha on vain järjestelykysymys. Puumerkkejä saa aina.
Oman hyvän asemansa korruptoima ihminen ei enää ensisijaisesti työskentele palvellakseen niitä, joita hänen alun perin piti työllään palvella: asiakkaita, jäseniä, asukkaita, äänestäjiä. Hän palvelee itseään ja asemansa säilyttämistä. Tästä syystä hän myös jeesaa vertaisiaan – ja odottaa samaa heiltä.
Kun tällaista ihmistä epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä, veljeilystä tai joutavista edustustilaisuuksista, hän on syvästi ja aidosti loukkaantunut. Hänhän on kaikessa tehnyt parhaansa ja toiminut vain niin kuin kaikki muutkin!
Voi, jos vaalirahoitus olisikin niin yksinkertaista, että annas kun mää toimitan sulle kymppitonnin vaalirahaa niin säähän sitten hoidat mulle parisataa tonnia investointiavustusta ja rakennuslupia.
Ei se näin mene. Kaverisuhteisiin ja kunniavelkoihin perustuvat siteet ovat paljon mutkikkaampia. Siksi systeemi tarvitsee turvatakuukseen avoimuutta ja julkisuutta.
Suomalaiselle korruptoituneisuudelle on ominaista, että pälkähästä pääsee, jos on toiminut edes muodollisesti oikein – etiikat ja muut hienostelut hiiteen.
Helsingin sosiaalijohtajan työhuoneen 72 000 euron kalustehankinta oli oikein, koska ostosta oli päätös sosiaalilautakunnan pöytäkirjassa. Europarlamentaarikot Eija-Riitta Korhola ja Mitro Repo rekrytoivat parlamentin palkkalistoille sumeilematta lähipiiriään, koska vävyt ja kälyt eivät kuulu "perheeseen".
Joku näistä aina vähän tuhisee, muuta ei tapahdu. Hurskas kuorsaus jatkuu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten Halonen ja Hassikin saataisiin maksamaan veronsa ?
kommunistiset "maailman parantajat"
voisivat vapaaehtoisesti lahjoittaa verojaan vastaavan summan köyhille!
Veroäyrin käsite
Kunnallisverotuksessa on perinteisesti käytetty veroäyrin käsitettä. Kunnallisverotus perustui aikaisemmin siihen, että verovelvolliselle määrättiin verotettavan tulon perusteella veroäyrimäärä ja kunta vahvisti veroäyrin hinnan käyttäen laskelmiensa perusteena kunnassa määrättävien äyrien yhteismäärää.