Club Terraza meripäivälauantaina Kotkan Toriterassilla

Club Terraza Weekend starts here!

Bileet on siirretty torstaista meripäivälauantaille Kotkan kauppatorin tapahtumien päälekkäisyyksistä johtuen. Torstai on Kotkan Meripäivillä avajaispäivä, samoin kuin kansainvälisen katuteatteritapahtuman yksi pääpäivistä, joten ohjelmaa torilla riittää. Saimme vähän aikaa sitten tietää, että pienen tauon joutuisimme soittamisessa pitämään paraatin saapumisen ja avajaispuheen aikana, mutta nyt käytännössä koko ilta on täynnä eri kulttuuriohjelmaa, joten siirsimme Terrazan sitten lauantaille.

Meripäivä-Terrazan kattaus on vähintäänkin monipuolinen. Ensimmäistä kertaa Teille esiintyy Beach X, Killer Aspect ja Shifter (kuka muistaa vielä :P) - yhteyksistä tuttujen miesten uusi kokoonpano Our Stolen Theory - live. Pikkulinnut ovat laulaneet, että setti olisi puhdasta kesää Hybrid-breiksin ja chillien soundien merkeissä.

Ensimmäistä kertaa terassille saapuu myös Såint-klubin voimahahmo Dj Urmaz, joka on luvannut soittaa "kesämusaa" ja kun soittovuosia on noinkin paljon takana, niin on varmaa, että selektio on silloin kuumaa tavaraa.

KIXU ALERT! Grand Old Man Hollen keikan aikana ei ainakaan trancen nälkäiset voi olla muualla kuin terassilla, sillä luvassa on todella rullaavaa kiksua anthemeita ja klassikoita unohtamatta.
Hollen jälkeen tarjoillaan teille hyppysellinen psykedeliaa, kun kotkalaistunut klubivaikuttaja ja dj Baty tuuttaa deckeiltä tulemaan uudempaa ja myös hivenen vanhaa psy-trancea. Ja kun ilta alkaa hämärtyä, on tullut aika pistää rantashortsit kaappiin, laittaa reiviasu ylle ja päästää Spacehouse-klubin voimakaksikko Dj Street ja Yediah irti.

Tällä kertaa meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi myös nuoremman tiskijukka ja klubbaaja-kaartin edustajat. "Spacehousen talenttiakatemiasta" Dj Chenny, Boggy-B, Dj Seaflyer ja Krotti. Junnujen seteissä liikutaan rokkaavasta electrohousesta, tekin ja todellisen kesähousen maailmaan.

Your Djs For Terraza

Our Stolen Theory - live
Dj Street vs. Yediah (FINRG Hybridize, DI FM/ Spacehouse)
Urmaz (Såint)
Holle (Finity Recordings)
Baty (Trance Connection)

Dj Krotti (Talenttiakatemia)
Dj Seaflyer (Talenttiakatemia)
Boggy-B b2b Dj Chenny (Talenttiakatemia)

Timetable:
16:00-17:00 Dj Chenny b2b Boggy-B
17:00-18:00 Dj Seaflyer
18:00-19:00 Our Stolen Theory-live
19:00-20:00 Krotti
20:00-21:00 Urmaz
21:00-22:00 Holle
22:00-23:00 Baty
23:00-24:00 Dj Street vs. Dj Yediah

Info:
Tapahtumapaikka: Toriterassi keskellä Kotkaa
Aika: Meripäivälauantai 18.7.2009
Kesto: klo 16-00
Liput: Vapaa pääsy!
Ikäraja: Sallittu
Yhteistyössä: Kotkan Toriterassi, Ohjelmapalvelu Wombat, Kopio Niini
0361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Spacehouse kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu