Totuus on tarua ihmeellisempi

Niin. Suomen historian kirjoitus tulee nostamaan Mannisen ja Jäätteenmäen teot vielä entistäkin suurempaan merkitykseen Suomen tulevaisuuden kehitystä arvioitaessa.

Mannerheim ei aikanaan sallinut Pietarin valtausta Suomen rintaman kautta, eikä edes tykkitulta tuohon kaupunkiin. Pietarin tuhoutuminen täydellisemmin kuin piirityksen aikana tapahtui, olisi merkinnyt Suomelle varmaa pyyhkiytymistä pois kansakuntien joukosta. Jos sitä ei olisi tehnyt Stalin, sen olisi tehnyt Hitler. Tässsä asiassa ei kannata olla sinisilmäinen. Näin se vaan oli.Suomen mittasuhteet kansakuntana ovat rajalliset, kaikissa suhteissa.

Suomen rauhanomainen kehityssuunta ja myös tälläisen kehityksen tukeminen maailmalla yleisesti on kuitenkin sen luokan asia, että sitä voi nöösikuoro haukkua taustalla miten päin vain, mutta maailmanhistorian kehityksessä Suomalainen rauhan merkityksen korostaminen tulee olemaan valinta, jota yksikään itseään kunnioittava kansakunta ei voi kieltää millään oloissa itseltään, eikä muilta kansoilta.

Sodat ovat viimeinen tapa ratkaista eturistiriitoja.

Sotia ei käydä siksi, että saataisiin sankareita, tai siksi, että sotakoneisto ei pääsisi ruostumaan tai siksi, että johtajat voisivat palkita urhoja.

Sotia käydään pelkästään siksi, että kiistan alaiset edut katsotaan niin arvokkaiksi, että niiden puolesta ollaan valmiit kokeilemaan vastapuolen haluja luopua näistä eduista.

Miksi ryöstäjät ryöstävät rahaa liikkeistä tai toisilta ihmisiltä.
Ryöstäjät haluavat asiat heti. Ryöstäjät ovat usein ajautuneet ahneuksissaan, ajaneet itsensä epäonnisilla päätöksillään, omilla teoillaan tai joskus jopa ihan silkkaa laiskuttaan, asiat siihen pisteeseen, että he haluavat saada lopullisen ratkaisun ongelmiinsa mahdollisimman yksinkertaisella tavalla.

Sodassa taas erilaisten pitkäaikaisten ongelmien kumuloituminen saa jossain vaiheessa aikaan sen, että se viimeinen pisara murtaa padot ja väkivaltaisuudet puhkeavat.

Joskus sodat vain alkavat pienistä asioista laajentuen suuremmaksi konfliktiksi, joskus jopa leviten useille mantereille.
Joskus taas uhkavaatimus sodan uhalla esitettynä ajaa asiat siihen tilanteeseen, että on pakko katsoa kortit. Ja jokainen tietää, että joukko voittaa aina yksilön, yhteiskunta joukon, ja maailma yhteiskunnan, ja lopulta, ei jumala, vaan riittävän suuri meteori , maailman, sellaisena kun me sen tällä planeetalla tunnemme.

Asioiden laittaminen oikeille paikoilleen ja omiin yhteyksiinsa omalla painoarvollaan helpottaa monien ongelmien ratkaisua.

Mutta huomatkaa, joskus potilas ei halua tulla parannetuksia taudista, vaan halua kuihtua itsevalitsemallaan tavalla tautinsa kourissa luottanen omiin voimiinsa.

Valistus ja erilaisten vaihtoehtojen esittäminen on ulkopuolisten velvollisuus, mutta viimekädessä, jokainen potilas vastaa itse itsestään.
Tosin, kuitenkin sillä rajoituksella, että tarttuvaa sairautta ei usein haluta päästää leviämään ympäriinsä...

Mutta näin se vain on.

Jokaiseen tautiin on olemassa lääkitys.
Jokainen kansakunta ja uskonto tietää myös viimeiset lääkkeet, kun muu ei enää auta - pari metria maata päälle - tai vainajan polttaminen..

Sillä vaikka potilaan ei ole pakko parantua, niin yhteiskunnan on pakko pitää hänestä huoli - kehdosta hautaan.

Sama pätee kansakuntien osalla. Yhdenkään kansakunnan ei ole pakko hyväksyä apua tai edes yrittää kehittyä, mutta ympäröivän maailman on silti pyrittävä -kunnioittaen näitä valintoja - pitämään huolta tästä maapallosta kaikilla sellaisilla tavoille, joilla maapallo pysyy asumiskelpoisena tulevillekin sukupolville.

Koska yhteiskuntien loppumista on vaikeampi julkisesti määritellä, jää tälläisten toiminpiteiden tekeminen usein niiden ihmisten tehtäväksi jotka ovat vastuussa - tai niiden ihmisten tehtäväksi, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta.

Usein toivotaan, että haalistuvien yhteiskuntien sisältä löytyisi näitä vastuunkantamiseen kykeneviä ihmisiä. Joskus löytyy, joskus ei.

On suuresti kiinni ihmisten moraalisesta selkärangasta, miten ja milloin erilaisten yhteiskuntien ongelmatilanteita ratkotaan.
Ei se ihmeellisempää ole.

Heikosti suoritettu yhteiskunnan ongelmien ratkaisu synnyttää yksittäisiä tilanteita, jossa lähinnä kokeillaan erilaisia lääkkeitä ja katsotaan kuoleeko potilas käsiin vai mahdollisesti selvityy.

Hyvin suoritettuna yhteiskunnan ongelmien ratkaisu synnyttää tilanteen, jossa tiedetään suurin piirtein vaihtoehdot, mihin ollaan pyrkimässä ja mahdollisista keinovalikoimista kokeillaan sellaisia, jotka tukevat päämäärän saavuttamista.
Usein keinojen valikoinnissa käytetään vaaleja ja muita parlamentaristia tapoja, joskus taas viimeisen sanan sanoo joku valtiollinen instassi tai sitten äärilaidalla ikuisesti virkaansa tavalla tai toisella päässyt johto tai johtaja.
Yksinvaltiaisissakin järjestelmissä ongelmia saatetan ratkoa hyvin yhteiskunnan kannalta, mikäli johtajalla on korkea moraali ja riittävät kyvyt ja halu hoitaa tehtäviään.

Tässä kohtaa täytyy sanoa varoituksen sana. Vaikka sinänsä päämäärää saavutetaan määrätietoisesti, täytyy myöskin sitä arvioida, onko valittu päämäärä oikea ? Onko päämäärä voinut vanhentua aikojen saatossa.

Alkuperäinen päämäärä lähes 100%:sti muuttuu, kun matkan varrella opitaan uusia asioita, selvennetään käsityksiä ja arvioidaan päämäärän tarkoituksenmukaisuutta yms asioita, joita täytyykin arvioidan jokaisessa kehittyvässä yhteiskunnassa.

Betoniin valettuna saavutetut edut estävät yhteiskunnan uudistumista.
Yhdelläkään sukupolvella ei ole oikeutta tehdä sitoumuksia, jotka tulevat sukupolvet joutuvat lunastamaan. Jokaisen sukupolven on lunastettava omat lupauksensa. Samoin kuin yhdelläkään sukupolvella ei ole moraalista oikeutta elää menneiden sukupolvien aikaansaannoksilla.
Jokaisen sukupolven on kannettava vastuuta oma aikansa yhteiskunnassa, kunnes nuoremmat kasvavat ottamaan vastuun yhteiskuntakehityksestä.
Jokaisen sukupolven perimmäinen tehtävä on taata yhteiskunnan tulevaisuus ja jatkuvuus.

On toki monia muitakin tapoja lähestyä tälläisiä asioita, niitä ovat historian kirjat pullollaan.
Historiaa tutkimalla voi oppia paljon, varsinkin virheistä ja myöskin onnistuneista valinnoista.

Mutta oikea ja väärä ovat kuin jing ja jang, ne ovat toistensä vastakohtia elämän loputtomassa kiertokulussa ja tarvitsevat toinen toisiaan.
Ilman oikeaa ei ole väärä, ja ilman väärä ei ole oikeaa.

Kun tämä elämän merkki pyörii, väärä ja oikea pakostakin ovat vuorotellen vallitseva asiaintila.

Ei se johdu siitä, että kansalaiset haluaisivat aina elää Lipposen diktatuuria, vaan lähinnä siitä, että erottaakseen oikean ja väärän, täytyy kokea kumpaakin. Valoisampi vaihtoehto on valittu ja saamme nauttia elämänpyörän toisesta puolikkaasta. Aika tulee taas, jolloin haluamme koetelle itseämme kauheuksilla ja väärinkäytöksillä, mutta se ei ehdi enää tapahtumaan Lipposen Keisarikaudella, koska Lipponen valitettavasti jää eläkkeelle ennenkuin valintaansa Euroopaan kirkaimpaan loistoon...

Joten kun näemme Paavon seuraavan kerran kiiltävän Euroopan auringossa, on tapahtumapaikkana turistilomaranta, joka saa kokea tätä 500 vuosisadan keskiarvosta poikkeavaa kuumempien kesien kautta.

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Romano Prodin seuraaja varustautuu hallintokauteensa, varsinkin kun ei ole pääasiassa edustuksellista presidenttiä soppaa sekoittamassa...

Ei sillä, että huippupalkkaisia virkoja pitäisi politiikan kehäraakeille perustaa palkintoviroiksi...

Kyllä kai vielä Afrikassa on suurlähettiläiden virkoja avoinna siltä varalta, että näinkin pieni maa kuin Suomi on liian ahdas ajattelun jättiläisille.. Afrikassa kun riittää lääniä tallustella vaikka isommillakin kengillä...