On väärin auttaa kauempana olevaa lähimmäistä lähellä olevien lähimmäisten kustannuksella.
Sosialistit eivät toki itse auta köyhiä, vaan sysäävät vastuun köyhistä valtiolle. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kasvaneita verorasituksia, suomalaisten köyhien entistä huonompia oloja jne. Tuskinpa yhden ihmisen hätä kaukana oikeuttaa jonkun toisen ihmisen syrjimistä ja saattamista vaikeuksiin.
Suomalaiset eivät ole mitään velkaa kehitysmaillle, eikä heidän ongelmansa ole suomalaisten vika. Jos kehitysmaiden avustaminen on sosialisteille niin tärkeää niin hankkikoot varansa vapaaehtoislahjoituksista tai TEKEMÄLLÄ OIKEAA TUOTTAVAA TYÖTÄ.
Suomi on kehitysvaroillaan tukenut mm Afrikan kommunisti-diktatuureja. Se mihin sinä toivot verorahoja käytettävän ei ole riittävä yhteiskunnallinen peruste niiden kuluttamiselle juuri tuohon poliittiseen peite-operaatioon. Käytä omat rahasi jos lystäät, mutta uskon että ihmiset jotka haluavat oikeasti auttaa toisia ihmisiä käyttävät rahat johonkin muuhun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen samaa mieltä! Israelin ja USA:n tulisi itse huolehtia aiheuttamistaan pakolaisongelmasta ja ongelma pakolaisistaan! On väärin että Suomen tapaiset suurvelalliset ja korkeasta työttömyydestä ja kroonisesta raha ja asuntopulasta kärsivä maa, joutuu paikkailemaan toisten tekemiä hirmutekoja