Maalaisliiton perinnettä

Kepulaiset ovat menneisyytensä vankeja. Perinteet juontavat Suomen agraariyhteisön ajoilta, jolloin valtaosa suomalaisista oli maan- / pienviljelijöitä. Maalaisliitto rälssäsi silloin kaikkia kansalaisia - huipentuen Kekkosen kauteen. Loiva alamäki alkoi kaupungistumisen myötä, jota Ahti Karjalainen ei kestänyt vaan tankeroi umpihumalassa tunnetuin seurauksin. Silti hänestä puoluetoverit tekivät täyttä häkää presidenttiä tähän maahan.

Seuraavan episodin nykytilaan saamme pian, kun edelleen Maalaisliiton/ Kepun hallussa olevan paikallishallinnon (= kuntahallinto) viimeaikaiset hirmuteot otetaan tutkivan journalismin pöydälle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toivoa sopii, että mahdollisimman pian avataan myös ne kunnallispolitiikan kytkösten pahimmat mätäpaiseet. Sieltä löytyy valtaosa Kepusonnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noudatetaan kirjoitti:

Kepulaiset ovat menneisyytensä vankeja. Perinteet juontavat Suomen agraariyhteisön ajoilta, jolloin valtaosa suomalaisista oli maan- / pienviljelijöitä. Maalaisliitto rälssäsi silloin kaikkia kansalaisia - huipentuen Kekkosen kauteen. Loiva alamäki alkoi kaupungistumisen myötä, jota Ahti Karjalainen ei kestänyt vaan tankeroi umpihumalassa tunnetuin seurauksin. Silti hänestä puoluetoverit tekivät täyttä häkää presidenttiä tähän maahan.

Seuraavan episodin nykytilaan saamme pian, kun edelleen Maalaisliiton/ Kepun hallussa olevan paikallishallinnon (= kuntahallinto) viimeaikaiset hirmuteot otetaan tutkivan journalismin pöydälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu