linja Lähi-Idässä?
Palestiinan kansallinen sopimuskirja
Sopimuksen artiklat
1. Palestiina on Palestiinan arabien kotimaa. Se on erottamaton osa arabien kotimaata, ja palestiinalaiset erottamaton osa arabikansaa.
2. Palestiina on jakamaton alueellinen yksikkö niine rajoineen, jotka sillä oli brittiläisen mandaatin aikana.
3. Palestiinan kansalla on laillinen oikeus kotimaahansa sekä oikeus päättää kohtalostaan maansa vapauttamisen jälkeen omien toiveittensa ja kokonaan oman tahtonsa mukaan.
4. Palestiinalainen identiteetti on aito, oleellinen ja periytyvä ominaisuus; se siirtyy vanhemmilta lapsille. Sionistimiehitys ja Palestiinan arabikansan hajotus, mikä seurasi heitä suurten onnettomuuksien jälkeen, ei ole kadottanut heidän palestiinalaista identiteettiään eikä heidän palestiinalaisyhteisön jäsenyyttään, eikä ole mitätöinyt niitä.
5. Palestiinalaiset ovat arabikansalaisia, jotka vuoteen 1947 asti pysyvästi asuivat Palesiinassa, riippumatta siitä, häädettiinkö heidät sitten vai jäivätkö he sinne. Jokainen sen jälkeen Palestiinassa tai sen ulkopuolella palestiinalaisesta isästä syntynyt on myös palestiinalainen.
6. Juutalaiset, jotka olivat pysyvästi asuneet Palestiinassa sionistien maahantunkeutumisen alkuun asti, katsotaan palestiinalaisiksi.
7. Palestiinalaisen yhteisön olemassaolo ja sen aineelliset, hengelliset ja historialliset yhtymäkohdat Palestiinaan ovat kiistämättömiä tosiasioita. On kansallinen velvollisuus kasvattaa palestiinalaisyksiköt arabivallankumouksen hengessä. Kaikki tiedotus- ja opetuskeinot tulee käyttää perehdyttämään palestiinalainen maahansa mahdollisimman syvällisesti sekä henkisesti että aineellisesti. Hänen täytyy olla valmis aseelliseen taisteluun sekä uhraamaan hyvinvointinsa ja elämänsä voittaakseen kotimaansa takaisin ja vapauttaakseen sen.
8. Tämä historian kausi, jota Palestiinan kansa elää, on kansallisen kamppailun kausi Palestiinan vapauttamiseksi. Näin ollen Palestiinan kansallisten voimien keskinäiset ristiriidat ovat toisarvoisia ja ne pitäisi lopettaa perusristiriitojen vuoksi, jotka vallitsevat toisella puolen sionismin ja imperialismin ja toisella puolen Palestiinan arabikansan välillä. Tällä perusteella muodostavat palestiinalaisjoukot, riippumatta siitä, asuvatko he kansallisessa kotimaassa vai diasporassa, - sekä organisaatiot että yksiköt - yhden kansallisen rintaman, joka työskentelee Palestiinan takaisin voittamiseksi aseellisen taistelun avulla.
9. Aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa Palestiina. Täten se on kokonaisvaltainen strategia eikä vain taktinen vaihe. Palestiinan arabit pitävät kiinni ehdottomasta päättäväisyydestä ja horjumattomasta lujuudesta jatkaa aseistettua taisteluaan ja työtään aseistetun kansanvallankumouksen hyväksi vapauttaakseen maansa ja palatakseen sinne. He vaativat myös oikeutta elää normaalia elämää Palestiinassa sekä oikeutta itsehallintoon ja loukkaamattomuuteen.
10. Kommandotoiminta muodostaa palestiinalaisten vapaussodan ytimen. Tämä edellyttää sen porrastamista ja kokonaisvaltaisuutta ja kaikkien Palestiinan kansallisten ja kasvatuksellisten ponnistelujen liikkeellepanoa ja organisoimista ja niiden osallistumista aseistettuun Palestiinan vallankumoukseen. Se edellyttää myös kansallisen kamppailun yhdistämistä eri palestiinalaisjoukoissa ja myös Palestiinan kansan ja arabijoukkojen välillä, jotta varmistettaisiin vallankumouksen jatkuvuus, asteittaisuus ja voitto.
11. Palestiinalaisilla on kolme mottoa: kansallinen yhtenäisyys, kansallinen liikekannallepano ja vapauttaminen.
12. Palestiinan kansa uskoo arabien yhtenäisyyteen. Voidakseen omalta osaltaan edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa heidän pitää kuitenkin kamppailunsa tässä vaiheessa suojella palestiinalaista identiteettiään sekä kehittää tuon identiteetin tiedostamista ja vastustaa kaikkia suunnitelmia, jotka voivat hajottaa tai heikentää sitä.
13. Arabien yhtenäisyys ja Palestiinan vapautus ovat toisiaan täydentäviä tavoitteita, joista toisen saavuttaminen helpottaa toisen saavuttamista. Täten arabien yhtenäisyys johtaa Palestiinan vapauttamiseen ja Palestiinan vapauttaminen johtaa arabien yhtenäisyyteen. Toisen tavoitteen hyväksi tehty työ kulkee rinnakkain toisen eteen tehdyn työn kanssa.
14. Arabikansan kohtalo ja arabien olemassaolo tosin sinänsä riippuu Palestiinan tapauksen kohtalosta. Keskinäisestä riippuvuudesta syntyy arabikansan pyrkimys ja kamppailu Palestiinan vapauttamiseksi. Palestiinan kansalla on kärkijoukkorooli tämän pyhän kansallisen tavoitteen toteuttamisessa.
15. Arabien näkökulmasta Palestiinan vapauttaminen on kansallinen velvollisuus ja se pyrkii torjumaan sionisti - ja imperialistihyökkäykset arabikotimaahan ja tähtää sionismin poistamiseen Palestiinasta. Ehdoton vastuu tästä on arabeilla - kansoilla ja hallituksilla, Palestiinan arabikansan toimiessa kärkijoukkona. Siispä arabien tulee panna liikkeelle kaikki sotilaalliset, inhimilliset, moraaliset ja henkiset voimavaransa ottaakseen aktiivisesti osaa Palestiinan vapauttamiseen palestiinalaisten kanssa. Sen tulee varsinkin aseistetussa Palestiinan vallankumouksessa tarjota ja varustaa palestiinalaisille kaikki mahdollinen apu ja aineellinen ja inhimillinen tuki sekä pitää saatavilla kaikki keinot ja mahdollisuudet, joiden avulla palestiinalaiset voivat jatkaa pääosaansa aseellisessa vallankumouksessa, kunnes he vapauttavat kotimaansa.
16. Palestiinan vapauttaminen hengellisestä näkökulmasta katsottuna antaa Pyhälle maalle turvallisen ja rauhallisen ilmapiirin, mikä vuorostaan suojelee maan uskonnollisia pyhäkköjä ja takaa jumalanpalveluksen vapauden ja pääsyn kaikkiin paikkoihin rotuun, väriin, kieleen tai uskontoon katsomatta. Siispä Palestiinan kansa toivoo koko maailman hengellisiltä voimilta tukea.
17. Palestiinan vapauttaminen inhimillisestä näkökulmasta palauttaa palestiinalaiselle yksilölle hänen ihmisarvonsa, ylpeytensä ja vapautensa. Siispä Palestiinan arabikansa toivoo tukea kaikilta, jotka uskovat ihmisarvoon ja ihmisen vapauteen tässä maailmassa.
18. Palestiinan vapauttaminen kansainvälisestä näkökulmasta on puolustustoimenpide, jonka itsepuolustuksen tarve tekee välttämättömäksi. Siispä Palestiinan kansa, joka haluaa ystävyyttä kansojen välille, toivoo kaikilta vapautta, oikeutta ja rauhaa rakastaviita valtioilta tukea voidakseen palauttaa lailliset oikeutensa Palestiinaan, rauhan ja turvallisuuden maahan, ja kansalle kansallisen itsehallinnon ja vapauden.
19. Palestiinan jakaminen v. 1947 ja Israelin valtion perustaminen ovat täysin laittomia tekoja riippumatta ajan kulumisesta, koska ne olivat palestiinalaisten tahdon vastaisia ja heidän luonnollisten oikeuksiensa vastaisia eivätkä yhtenäisiä YK:n perustuskirjan periaatteiden kanssa, varsinkin itsemääräämisoikeus.
20. Balfourin julistus, Palestiinan mandaatti ja kaikki, mitä niille on perustettu, mitätöidään. Vaatimukset, jotka on perustettu juutalaisten historiallisille tai uskonnollisille siteille Palestiinaan, ovat paikkansa pitämättömiä historian faktojen sekä valtionmuodostuksen käsityksen kanssa. Juutalaisuus uskontona ei ole riippumaton kansallisuus. Juutalaiset eivät myöskään muodosta yhtä kansakuntaa, jolla on oma identiteettinsä, vaan he ovat niiden valtioiden kansalaisia, joihin he kuuluvat.
21. Arabipalestiinalaiset ilmaisten itsensä aseistetulla Palestiinan vallankumouksella vastustavat kaikkia ratkaisuja, jotka ovat Palestiinan täydellisen vapauttamisen korvikkeita sekä vastustavat kaikkia suunnitelmia, jotka tähtäävät palestiinalaisten ongelman hajottamiseen tai sen kansainvälistämiseen.
22. Sionismi on poliittinen liike, joka organisaatiollisesti on yhteydessä kansainväliseen imperialismiin ja joka on vihamielinen kaikkea vapauttamistoimintaa ja kaikkia maailman edistyksellisiä liikkeitä kohtaan. Se on rasistinen ja fanaattinen luonteeltaan, aggressiivinen, ekspansionistinen ja kolonialistinen tavoitteiltaan ja fasistinen menettelytavoiltaan. Israel on sionistisen liikkeen työkalu, ja imperialismin maantieteellinen tukikohta strategisesti juuri arabien kotimaan keskellä, jossa se voi vastustaa arabikansan toiveita vapautuksesta, yhtenäisyydestä ja edistyksestä. Israel on jatkuva uhka rauhalle Lähi-idässä ja koko maailmassa. Koska Palestiinan vapauttaminen tuhoaa sionismin ja imperialismin läsnäolon ja edesauttaa rauhan syntymistä Lähi-idässä, Palestiinan kansa toivoo tukea kaikilta edistyksellisiltä ja rauhanomaisilta voimilta pyytäen kaikkia huolimatta niiden yhteyksistä tai uskomuksista tarjoamaan Palestiinan kansalle kaikkea apua ja tukea heidän oikeutetussa taistelussaan kotimaansa vapauttamiseksi.
23. Turvallisuuden ja rauhan vaateet, kuten myös oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden vaateet edellyttävät, että kaikki valtiot pitävät sionismia laittomana liikkeenä, julistavat sen olemassaolon laittomaksi ja kieltävät sitä toimimasta voidakseen säilyttää ystävälliset suhteet kansojen välillä ja suojellakseen kansalaisten uskollisuutta kotimailleen.
24. Palestiinan kansa uskoo oikeuteen, vapauteen, loukkaamattomuuteen, itsehallintoon, ihmisarvoon ja siihen, että kaikilla kansoilla on oikeus näihin asioihin.
25. Tämän perustuskirjan tavoitteiden ja periaatteiden toteuttamiseksi PLO suorittaa osansa Palestiinan vapautuksessa organisaationsa perustuslain mukaisesti.
26. PLO, Palestiinan vallankumouksellisten voimien edustaja, on vastuussa palestiinalaisesta arabikansanliikkeestä - sen taistellessa saadakseen takaisin kotimaansa, vapauttaakseen sen, palatakseen sinne ja hallitakseen sitä - kaikilla sotilaallisilla, poliittisilla ja taloudellisilla osa-alueilla sekä myös kaikessa, mitä Palestiinan tapaus vaatii arabien keskeisillä ja kansainvälisillä tasoilla.
27. PLO on yhteistyössä kaikkien arabivaltioiden kanssa, kunkin kanssa sen mahdollisuuksien mukaan omaksuen puolueettoman politiikan niiden joukossa vapaussodan vaatimusten valossa; ja tällä perustalla se ei tule puuttumaan minkään arabivaltion sisäisiin asioihin.
28. Palestiinan arabikansa pitää kiinni kansallisen vallankumouksensa aitoudesta ja riippumattomuudesta ja vastustaa kaikkia asioihin puuttumisen, holhouksen ja alistamisen muotoja.
29. Palestiinan kansalla on alkuperäinen, aito ja laillinen oikeus vapauttaa ja jälleenrakentaa kotimaansa. Palestiinan kansa valitsee asenteensa kaikkia valtioita ja voimia kohtaan sen perusteella, miten nämä suhtautuvat Palestiinan kysymykseen ja missä määrin ne tarjoavat tukea Palestiinan vallankumoukselle Palestiinan kansan tavoitteiden täyttämiseksi.
30. Sotilaat ja vapaustaisteluun aseistautuneet muodostavat sen kansanarmeijan ytimen, joka tulee olemaan Palestiinan arabien voittoja puolustava voima.
31. Organisaatiolla on lippu, uskollisuusvala ja kansallislaulu Kaikesta tästä päätetään erityissäännön mukaisesti.
32. Säännöt, jotka tunnetaan PLO:n perustuslakina, liitetään tähän perustuskirjaan. Niiden mukaan perustetaan organisaatio, sen elimet ja laitokset; niissä määritellään edellämainittujen oikeus - ja velvollisuusvaatimukset perustuskirjan alaisena.
33. Tämä perustuskirja ei ole muutettavissa paitsi (äänestämällä PLO:n kansallisen kongressin 2/3 enemmistöllä erikoisistunnossa, joka on kokoonkutsuttu tätä tarkoitusta varten.

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei kuulu näille keskustelupalstoille. häriköintiä. voidaan poistaa
Minua kiinnostaa vain kotimaan asiat.
Eikö ihmisillä todellakaan ole mitään mielipidettä noinkin vakavasta aiheesta.Enempää selittäsistä tai syiden kaiveleja se on varmasti Palestiinalaisten ehdoton oikeus saada pitää oma maansa aivan yksin.Sinne ei ole asiaa ameriikan kätyreillä/Juutalaisilla/Miehtittäjät ulos joka ainoasta itsenäisetä valtiosta. Tämä koskee myös Venäläsiä Tstseniassa.
Nuole nokkastakapuolta sossuketku
En tiedä miksi ylipäätään asiaa edes kysyt, mutta jos saan omasta puolestani vastata, niin vastaus on EI !!!
Hannu Takkulan kirjallinen kysymys KK 44/2004:
"Suomen valtio on saamani tiedon mukaan myöntänyt Israelissa toimivalle Peace Now -järjestölle kaikkiaan 50 000 euron suuruisen avustuksen sen pyytäessä 50 000 dollaria. Järjestö markkinoi itseään kansalaisjärjestönä, jonka tavoitteena on rauhan sekä sen valvonnan edistäminen Israelissa ja Palestiinan autonomian alueella.
Israelissa järjestö tunnetaan vähintäänkin kiistanalaisena vasemmistolaisena äärijärjestönä, jonka toiminnan moni kokee olevan suorastaan vahingollista rauhanprosessin etenemisen kannalta."
Ao. ministerin on lain mukaan täytynyt jo vastata 10.2.2004 esitettyyn kysymykseen, mutta sitä ei ole vielä julkaistu verkossa. Miksiköhän?
Onkohan vastaaja "kulttuuriorientoitunut" Karpela vai "sosialistisesti suuntaunut" Tuomioja. Aika näyttää.
Jokin lapsus on tapahtunut tuossa valuuttajutussakin: jos 50.000 pyydetään ja 60.000 annetaan, niin harkintavaltaa on käytetty ilmeisen vallattomasti.
Islam ja Israel
Islamilaisuuden taustaa
Islam, joka tarkoittaa "alistumista", on monoteistinen uskonto, joka on peräisin 620 luvulta.
Muslimit pitävät Koraanin ilmestyksessä saatuja tekstejä juutalaista ja kristillistä oppia ylempänä.
Islamin opin mukaan e.m. uskontojen epäonnistumisten vuoksi näistä kahdesta ryhmittymästä on tehtävä alamaisia islamille. Sen tähden monissa muslimivaltioissa ei ole uskonnonvapautta, eivätkä muslimeihin kuulumattomat saa olla vallassa yli muslimeiden. Islamin usko rakentuu viidelle tunnustukselliselle pilarille:
1. Shahada- joka tarkoittaa " ei ole olemassa muuta Jumalaa kuin Allah".
2. Salat- rituaalirukoukset viisi kertaa päivässä.
3. Zecot- almujen antaminen köyhille.
4. Swom- paasto Ramadan aikaan.
5. Pyhiinvaellusmatka Mekkaan
Myös Jihad, kutsu "pyhään sotaan" kuuluu islamin oppeihin.
Islam on enemmän kuin uskonto, se on uskonnollinen kulttuuri, joka perustuu maaomistukseen. Islam leviää maavalloitusten kautta. Tämä on olennainen asia yrittäessämme ymmärtää Lähi-Idän kriisejä.
Koraanin mukaan islamilaisten valloittama maa kuuluu ikuisesti islamille. Islamilaisuudessa ei ole sijaa maan luovutukselle. Mikäli sellaista kuitenkin tapahtuu, seurauksena on Allahin viha.
Islamilainen vastarintaliike toteaa lausumassaan että, "Palestiinan maa on islamilainen alue, pyhitetty tuleville sukupolville tuomiopäivään saakka".
Islam ja Israel
Lähes 900 vuoden ajan koko nykyinen Israel oli islamilaisten hallinnassa. Israelin valtion perustaminen 1948 oli isku islamille, koska maan ottivat haltuunsa juutalaiset, jotka heidän käsityksensä mukaan edustavat alempaa ja epäonnistunutta uskontoa. Siten Israelin olemassaolo on suuri uhka koko Koraanin uskottavuudelle. Ja jos Israel jatkaa voittokulkuaan ja pysyy kaikista vainoista huolimatta pystyssä, niin islamilaisuus joutuu uskottavuuskriisiin. Sen tähden muslimimaailman täytyy omistautua Israelin kokonaisvaltaiseen tuhoamiseen. Israelin koolla ei ole käytännöllisesti katsoen mitään merkitystä.
Muslimimaailmassa ei ajatella ja toimita läntisen poliittisen ajattelun mukaisesti. Heidän mukaansa " rauhanomaista ratkaisua" pidetään yhtenä tuhoamisyrityksenä. Siitä syystä Israelin ongelmaan ei löydy inhimillistä ratkaisua. Israelin olemassaolo on ollut yliluonnollinen asia siitä lähtien, kun Aabraham kutsuttiin olemaan välikappaleena Jumalan syntysuunnitelmissa maailman lunastukseksi. Myös israelilaisten paluu vanhaan kotimaahansa on yliluonnollinen asia. Se on Israelin ja Raamatun Jumalan teko.
Israelin ennalleenasettaminen ja suojeleminen on tapahtunut Raamatun ilmoitusten mukaisesti.
Kiitos Jumalalle siitä, että Hänen Sanansa on saanut täyttyä niin runsain mitoin tässä maassa. Tänä päivänä me tiedämme paremmin kuin koskaan, että sen työn minkä Jumala on aloittanut Israelissa, on Hän saattava päätökseen Messiaan saapuessa Öljymäelle.
Joelin kirjan 3:ssa luvussa on merkittävä kuvaus meidän päivistämme. Jumala haluaa meidän rukoilevan enemmän kuin koskaan. Islamin mahdilla on ollut kuristusote tällä alueella ja myös muualla maailmassa 1300 vuoden ajan. Yli miljardi ihmistä on sen hallinnan alla, mutta Israelin Jumala rakastaa heitä ja haluaa pelastaa heidät. Islamilainen maailma tulee avautumaan yhtenä Jumalan sanan uskomattomimpana voittona, mitä olemme koskaan nähneet historiassa!
Tämän konfliktin ratkaisee Israelin Jumala Hänen Pyhän Sanansa mukaisesti, ja Hän puolustaa voittoisasti Israelia loppuun saakka.
Ote vuoden 1997 lehtimajanjuhlilta