eli täällä on ennekin kirjoiteltu tuosta palvelusta kanuunassa ja tikissä. Ohitin sen silloin parkanolaisena vähättelynä, mutta nyt voin kyllä henkilökohtaisesti sanoa, että palvelu menee juuri niin kun joku täällä aikaisemminkin jo kommentoi: kaverit eka, nätit ja nuoret tytöt sitten ja sen jälkeen sitten muut maksavat asiakkaat, jos jaksavat nätisti odotella, josko joskus iskis se oma vuoro.
Ja jonossa ei olut kuin kolme henkilöä,joten ei todellakaan ollut kyse siitä ettei tarjoilija olisi pystynyt noita vuoroja katsomaan.
Paroonissa sentään mennään ihan ilman tuota pärstäkerrointa, joten ikävää jos se nyt sitten loppuu.
Ei ehkä maailman isoin asia, mutta voin taata etten itse enää mene kanuunaan tahi tikiin asioimaan ja rahaani sinne tuputtamaan.
Ja jonossa ei olut kuin kolme henkilöä,joten ei todellakaan ollut kyse siitä ettei tarjoilija olisi pystynyt noita vuoroja katsomaan.
Paroonissa sentään mennään ihan ilman tuota pärstäkerrointa, joten ikävää jos se nyt sitten loppuu.
Ei ehkä maailman isoin asia, mutta voin taata etten itse enää mene kanuunaan tahi tikiin asioimaan ja rahaani sinne tuputtamaan.
Vastaukset 35
Vanhimmat
täälläkin. Ehkäpä poikien kannattaa laittaa yläikaraja, vaikka 21... jos eivät jaksa/viitsi palvella muita? Aika outoa käytöstä yrittäjiltä, uskoisin että monet muutkaan eivät käy kun tuon kerran , jos ovat kohdanneet saman tilanteen.
sanoo, jos parooni menee kiinni.Mutt kyl sama on huomattu
tuollaiset "pikkukölvit" kun leikkivät baarinpitoa, niin se on tuota! Joskus ammoin oli samaa esim nurin menneessä El Pasossa, samoin Paradisossa, että tutut ja kaverit palveltiin ensin ja sitten muut jos joudettiin, aika tyhjiä nekin kuppilat loppuaikoina sitten olivat!
Muutama viikko sitten kaverini oli Tikissä ja olisi halunnut vähän erikoisemman juoman, löytyy silti listalta, tiskin takaa kuului vastaus: "en mä rupea sulle nyt semmosta tekemään". Liekö ollut kiire.... Kannattaisiko panostaa siihen asiakaspalveluun hivenen enemmän? Ei se tiskin takana työskentely ole varmastikaan mitään herkkua, mutta kukapa työntekijää on sinne pakottanut. Jollei moinen työ kiinnosta, niin ei muuta kuin etsimään mielekäs työ.
aina valitetaan kaikesta...joskus vois sanoa jotain hyvääkin jostain!!!!joku aika sit valitettiin paroonista samoista asioista mutta nyt se oliskin niin hyvä paikka!!!!
Oli asia sitten mikä tahansa, suomalaiset keksivät siitä valittaa
19.07.2009 11:19
Valittaa voi sekä ajankohtaisista että kestoaiheista. Seuraavaan on koottu esimerkkejä Satakunnan Kansan, Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien yleisönosastoista viime ajoilta.
Keskikesällä närkästystä aiheuttavat suuret kesätapahtumat, joista muutamiin liittyy häiritsevää metelöintiä, roskaamista ja ilkivaltaa. Myös muut lomakauden lieveilmiöt, kuten naapurien juopottelu ja mölyäminen, käyvät hermoille.
Vuodenajasta ja vuodesta toiseen suosittuja kestoaiheita ovat esimerkiksi lemmikkien jätökset, tupakansavu sekä töykeät asiakaspalvelijat. Myös liikenne kuumentaa tunteita: ajetaan liian lujaa tai liian hiljaa, ei osata liikennesääntöjä, ei ymmärretä miten kiertoristeyksessä menetellään.
Ikä- ja sosiaaliryhmien välinen vastakkainasettelu jatkuu kesät talvet. Nuoriso on piittaamatonta, yksinhuoltajaäidit saavat liikaa tai liian vähän tukea, mummot vievät parkkipaikat lapsiperheiltä marketin pihalla.
Kaikkien mielestä muut valittavat liikaa ja aiheettomasti.
STT
että valitetaan turhasta. Tosin tuo baarinpito lienee palvelua, joten eikös se ole niin, että asiakas on aina oikeassa.... Ja meitä on todella paljon ,jotka olemme huomanneet saman toimimattomuuden.
Toki voimmehan me äänestää jaloillamme, eli ei kanneta rahojamme sinne missä niitä ei kaivata ja missä ei tiskin asiakaspuolella saa sitä palvelua!!!!!
¨pitää kavereilleen, tai kauniille- siis nuorille tyttölapsille bileítä, niin kandee laittaa se teltta kotipihaan, ja vaikka laitonta oiskin, niin veloittaa sitten ehkä joku nk. juoma/sisäänpääsymaksu, niin ei sit tartte kattella/tarjoilla ei toivotuille, vanhoille, ehkä jopa yli 30 vuotiaille mitään.....
Yrittäjyydenhän ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa, että pojat pojat, ei kande olla yrittäjä , jos ei tajua tuota simppeliä asiaa.. ja kyllä ne vanhat ehkä tois sitä rahaa, paukkuja, jos niitä nyt siis viittittäis tehä, tai viittiäis kattoo ees suurin piiretein, että toi tuli tunti sitten , toi kaveri tuli jonoon just .... ei toi kato toimi pitkän päälle, miellä vanoilla kun on varaa lähtee mualle, vaikka nyt parooni loppuiskin. Toivottavasti nää poijjaat ei ainakaan ole se yksi taho , jonka kanssa on neuvoteltu Paroonin jatkosta, oispa ikävä tietää kuin siä ruokaa sais tilattua, vai saisko.. josko ne ilmottais , et täti on jo syönyt ihan tarpeeksi, menehän kuntosalille, tai jotain,.. ei siis mitään järkee..bisnes on business ja sitä kandee hoitaan niin, että se kannattaa...
sanoa, että kun tervetuloa parkanoon , joskus taas joku oikea ravintola/ees baari yrittäjä, nää vime aikaset on olleet kyl aika omituisia, se paroonin Harrikin kyllä vo mennä peilin eteen ja kattoo mikä kaato firman... oisko kandenut ehkä uskoa tarjolioita tai muita jotka oli siä töissä useita vuosia. Ruokalista uusiksi , hinnat tuplaten ja ruaan laatu 75 prossaa alaspäin.. hmmm, kumma kun ei toiminut.. nää kanuunan poijjaat ei kyl tuota asiaa toki pystys tekeen ees noin, harri sentään halus rahaa, eli oli tajunnut tuon yritäjyyden, ja sillä oli hyviä työntekijöitä, jotka toi sille rahaa aika monta vuotta, noista päätökistä huölimatta.
Mutta kanuunan poijat vois mennä vaik sarjavuon oppiin, jos nyt ei rahaa tulis, niin sais niitä tyttöjä iskettyä ehkä halvemmalla kun pitämällä baaria....
anteeksi vain sanomani, mutta on kyllä naurettavaa syyttää täällä omistajaa vaikka noh, vähän hälläväliä-tyyppi mutta ei luovuttanut heti vaikka vastoinkäymisiä tuli!
on se hassua kuinka yläri ilmoitti veroveloista ja täällä puhuttiin "tiki kaataa paroonin" kumma se on, että 3 kuukaudessa oli tullu yli 6o ooo euron verovelat tosta noin - kuinka mahdollista, pitäis olla kyllä aikamoiset myynnit kuukaudessa. voi erehdys, voi pahasti erehtyneet IDIOOTIT! opiskelkaa vaikka merkonomeiksi tai kirjanpitäjiksi niin osaisitte laskea..... ei niin suurilla myynneillä parooni kaatunut olisi, verovelan väitettiin tulleen parina kuukautena eli kuukausimyyntien olisi täytyneet olla aika suuret ha :-D
senpä näkee minkälainen paroonista sitten tuleekaan, PALJON ONNEA POJILLE!
Täytyy kyllä sanoa, että turhasta täällä ei valiteta. Itse henkilökohtaisesti oon vieraillut sekä kanuunassa, että tikissä muutamaan eri otteeseen, mutta todennut, että euroakaan en enään sen kaltaisille paikoille kanna.
Parhaimmillaan, vaikka seisoin ensimmäisena tikin tiskillä koko ajan vinkaten toisella puolella olevalle tarjoiluhenkilökunnalle, sain odottaa vuoroani YLI tunnin, vaikka jono takanani ei sitä luokkaa ollut.
Jäädään jutteleen tuttujen kanssa ja niitä palvellaan, sitten lopulta tullaan naama norsun v**tulla palveleen.
Kanuunassa viimeksi poiketessani ihmettelin sitä lappua, että saman päivän kanuuna kuitilla tikiin ilmaiseksi sisälle. Meitä oli hyvä porukka, kaikki osti omat juomat, mutta kenellekkään ei annettu kuittia, vaan ne heitettiin suoraan menemään. Nauratti sen verran ja hyvä päätös tuli tehtyä, en tue enään näitä yrittäjiä, sillä naamasi merkittee näissä paikoissa enemmän kuin luulet.
Nyt jos paroonia ei enään ole, matka suuntaa niinä aikoina kun baariin halajaa, suoraan käenkoskelle. Vaikka lipuista saa maksaa, niin kyllä minä sen maksan jo senkin takia, että turhautuneena ei tarvitse jonotella. Toinen vaihtoehto on tietenkin lähteä kalastelemaan vieraspaikkakuntalaisia baareja, mutta päätös on varma, ei enään tikiä, eikä kyllä kanuunaa.
Toivon vielä lopuksi, että joku hieman vanhempi ja viisaampi ostaisi paroonin, remppaisi alakerran siistin näköisäksi ja perustaisi viihtyisän baarin tähänkin kylärupuseen :))
ravintolapalveluita käyttäneenä en voi kuin ihmetellä kuinka tässä kylässä ihmisellä voi olla niin vaikea elää. Vuosi toisensa jälkeen on niin paha olla ja kaikki palvelut haukutaan alimpaan hornan koloon.
Aina väkisin väännetään jotain negatiivistä, bluemooni oli kuulemma aina täynnä alaikäisiä ja viina oli kotipolttoista, el paso oli ihmepaikka joka ei koskaan ollut auki, parooni on räkälä jonka omistaa outo liikemies, käenkoskelta ei saa tilattua mitään, pestistä ei saanut tilattua ruokaa vaikka kokki oli paikalla, tikissä liikaa nuoria, kanuuna kapinen kaljateltta, kaikissa paikoissa palvellaan ainoastaan tutut, jonottaan joutuu ainakin tunnin jne.
katsokaa nyt vaikka http://www.vapaa-aikavirasto.com/ravintolat/ ja sieltä parkanon ravintolat, samaa valitusta vuodesta toiseen
jos kaikki on niin hirveää niin ei ehkä kannata käyttää näitä palveluita vaan lähteä muualle, itse ainakin käytän nyt ja tulevaisuudessa, ei kai tässä kylässä olisi enää mitään jos kaikki olisivat noin negatiivisiä.
mukavaa oli huomata että oli siellä joku osannut kehuakkin, on se kuitenkin myös niin ettei nämä keskustelut edusta koko parkanon mielipidettä, ollaan likkojen kanssa ainakin pidetty hauskaa sekä tikissä että kanuunassa ja on tykätty :)
olette vielä nättejä tyttöjä, niin paukkua tulee salamana. Muut saavat sitten joskus jos joudetaan!
tottakai, mitä oot niin ruma.
Kävin taannoin ensimmäisen kerran kanuunassa eikä minulla ole pahaa sanottavaa palvelusta. Sain hyvää palvelua ja vielä hymyn kaupan päälle nuorelta myyjä tytöltä vaikka olen itsekin nainen ja nelikymppinen. Voi olla omassakin asenteessa parantamisen varaa jos palvelu tökkii!
palvelevatkin paremmin. Nuo omakohtaiset huonot kokemukset olikin siis niiltä pojilta.....
nimenomaan metsä vastaa kuin sinne huudetaan. valitettava tosiasia on se, että ne vanhemmat ja tuntemattomat käyttäytyvät välillä todella ala-arvoisesti. tiedän, että alansa ovat baarimikotkin itse valinneet ja ammatin edellytyksiin kuuluu kärsivällisyys. mutta rajansa kaikella. eräs asiakas sanoi minulle, kun en heti hänen huutoonsa reagoinut: "sä et tiedä tästä alasta mitään. sun kuuluu nuolla kaikkien persettä ja kuunnella aivan kaikkee paskaa kunhan vaan teet rahaa!" Tätäkö mieltä ihmiset oikeesti on?!?!?!? että siellä tiskin toisella puolella on täysin ihmisoikeudettomia paskoja? en minäkään kuuntele ihan mitä sattuu ja valitettavasti jos sen paukkusi haluat saada, niin joudut odottamaan. tehkää vaikka lakialoite, että vuoronumerot baareihin jos se sitten teidän oloanne helpottais.
vaan minäkin, aina asiallisesti käyttäytyen, joudun odottamaan ja odottamaan, kun kaverit palvellaan ensin. Varmasti yleisellä tasolla asia onkin niinkuin sanoit, mutta nämä Kanuunan ja Tikin, varsinkin edellämainitun palvelut suunnataan ennen kaikkea kavereille.
on se kumma kuinka puolisen vuotta sitten oli ihan muut jyvät myllyssä! nyt sitten onkin tilanne muuttunut ihan päälaelleen, kun parooni on jo ovet suljettuna... kysymys nyt kuuluukin, kun omistajat paroonisssa lehden mukaan vaihtuivat,
mikä tekisi paroonista paremman tai siis alakerran ravintolasta ja pubin tiloista?
vai eikö mitään ravintolaa enää kelpuuteta... :-(
Parooni on ihan paska paikka, omistaa sen sit kuka tahansa!!!!
nuoret pojanklopithan sen paroonin sitten ostivat!
nyt on siis nuorien poikien baareja vaan parkanossa -
taitaa tikin MY-ravintoloita jännittää kuinka hieno paikka paroonista tuleekaan,
kun kaksi omistajaa raksamiehia ja yksi varsin hymypoika :-) haha
mennyt, että tulee"uusi" eli uudistettu Parooni ja Tiki on tyhjä.
Kyllä niin huonoa palvelua on tikissä saanut, että parooni ei voi sen alemmaksi mennä =)
Hyvä, että paroonin pojat palkkaa oikean ravintolapäällikön, joka toivottavasti tietää jotain siitä alasta. Uskon kyllä ettei paroonin pojat perusta ravintolaa vain kavereilleen......... niinku eräät muut =)
samaa mieltä, toivottavasti jokainen parkanolainen yrittäjä epäonnistuu, ei täällä kenenkään tarvitse saada mitään ylimääräistä! Tiki alas ja parooni velkakierteeseen, ha haaa
nyt on paroonilla uusi palkattu ravintolapäällikkö:D tuo varmaan vitusti uusia tuulia kyseiseen raflaan. tsemppiä.
siis varmaan ihan vitun hieno,uudet vessat ja kaikkee:D
Minusta oli erikoista, että Paroonin konkurssista huudeltiin oikein lehtijutuin ylärissa, mutta aikoinaan pestin konkurssista ei, miksi? kauppalehden sivuilta löytyy ilmoitukset konkursseista ja pesti sielä komeilee.
Miksi paikallislehti nosti paroonin niin koviin parrasvaloihin, ja pestistä oltiin ihan hiljaa???
mulle ei tuu kauppalehteä, joten en voi katsoa sen konkurssitiedoissa komeilevaa pestiä....
Mutta kun sinulle tulee ilmeisesti, niin virkistätkö muistiani kertomalla, mikä pesti teki konkurssin ja milloin.
Ytj:n tietojen mukaan joku pesti ky on tehnyt konkan vuonna 1992. Tarkoitatko näin vanhaa asiaa?
Hups, osuko pahaan paikkaa? olen pahoillani mielipahastasi. Kunhan ihmettelin ääneen (tai siis..) täälä missä muutkin kylän asiat puidaan. Kauppalehden sivuilla tarkoitin nettisivuja, tiedätkös www, intternetti, sama paikka missä juuri nyt surffaat. Tämä on sitä nykyaikaa, kaiken näkee netistä.
Niin ja tsemppiä teille sinne hotellille, joku niistä pojista, tai siis miehistä kuitenkin olet. Tai siis...
sut hyvälle tuulelle, tiedäks että ei kaikki hoksaa käyttää nettiä noin fiksusti!
Sitä vaan edelleenkin epäilen, että olisko voinu joku muukin pestin yrittäjä tehdä konkurssin kuin tuo 92 tapahtunut, joka siis tosiaan näkyy netissä kauppalehden yrityshaulla. Mulle tulee nääs mieleen, että ne kaikki edelliset pestin yrittäjät oliskin vaan myyneet tai lopettaneet oman toimintansa. Tuo nykyinen hotelli käyttää pesti-nimeä aputoiminimenään, tuon kauppalehdenkin haun mukaan, eikä hotellin pojat taida olla konkassa, vaikka lopettivatkin ravintolan........... Voin mä olla väärässäkin, mutta...................
Kysyt miksikö ollaan hiljaa Pestin jutusta.
Viimeisin Pesti-ravintola teki käytännössä konkurssin ja joutui pakkomyymään suurten velkojen takia ravintolan.
Syy miksi tästä ollaan hiljaa aina paikallislehteä myöten on, että nämä silloiset omistajat oli kaupunginjohtaja Karjalaisen kavereita. Aiempi kaupunginjohtajamme Karjalainen on julkisten lehtitietojenkin mukaan vapaamuurari ja parkanolainen vapaamuurari mafia ei siten halunnut julkisuuteen sisäpiirikermansa asioita.
Vapaamuurarit kutee kulissien takana tihutöineen eikä he halua julkisuutta.
Pesti on tästä vain yksi esimerkki.
sieltähän se syy salailuun löytyi!
Ompas hieno päivä tulossa, eiköhän lähdetä uimarannalle!
Kiitos, tämä ei yllättänyt. Asia meni siis kuten aavistelinkin...
tuttu linja ollut aina tällä paikallisaviisilla, ettei tiettyjen piirien asioita julkisteta. Turhaa hömppää kyllä on lehti täynnä, muttei oikeita uutisia.