Olen viime aikoina miettinyt, että kuulunko narsistien joukkoon surulliseen...
Tässä hieman tietoja minusta:
-minulla on todella huono itsetunto
-haukun muita ihmisiä lähes jatkuvasti
-petän kumppaneitani
-haluan kaiken huomion itseeni ja rakastan sitä kun minua kehutaan ja ylistetään
-olen epäluotettava ja puhun pahaa jopa kavereistani
-ajattelen aina ensin omaa etuani enkä tee mitään mistä en itse hyötyisi
-en pidä siitä, että ihmiset koskevat minuun
Joo kuulostaa varmasti hirveältä, mutta ehkä en kuitenkaan narsisti ole?
En nimittäin ole aina ollut tälläinen, vaan vasta siitä asti luonteeni muuttui, kun minut jätettiin ja itsetuntoni romahti.
Tässä hieman tietoja minusta:
-minulla on todella huono itsetunto
-haukun muita ihmisiä lähes jatkuvasti
-petän kumppaneitani
-haluan kaiken huomion itseeni ja rakastan sitä kun minua kehutaan ja ylistetään
-olen epäluotettava ja puhun pahaa jopa kavereistani
-ajattelen aina ensin omaa etuani enkä tee mitään mistä en itse hyötyisi
-en pidä siitä, että ihmiset koskevat minuun
Joo kuulostaa varmasti hirveältä, mutta ehkä en kuitenkaan narsisti ole?
En nimittäin ole aina ollut tälläinen, vaan vasta siitä asti luonteeni muuttui, kun minut jätettiin ja itsetuntoni romahti.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Vietätkö aikaa kuvitelmissa omasta ihanuudesta ja erityisyydestä? Oletko uponnut itsevaleisiin?Jätätkö ihmiset jos he eivät ajattele sinusta imartelevasti? Nämä ovat tyypillisiä narsistiselle häiriölle. Sinulla voi olla myös joku toinen persoonallisuushäiriö tai sitten olet vaan julma egoisti.
En usko että olet narsisti, sinulla on vain narsistisia piiretitä kuten miellä kaikilla ja elämäntilanteestasi johtuen ne piirteet ovat ehkä nyt voimakkaampia.
Narsisti ei pidä itsetuntoaan huonona, ei todellakaan. Narsistissahan ei ole oman käsityksensä mukaan mitään heikkoa. Narsisti ei tajua haukkuvansa ja arvostelevansa muita koko ajan. Jos tällaista hänelle sanot niin hän varmasti suuttuu. Narsisti saattaa syvästi halveksua uskottomuutta ja pettämistä (ainakin sanoissaa) vaikka tekee sitä itse, hän ei tosin uskottomuuttaan yleensä mainosta. Narsisti elää huomiosta mutta ei myönnä sitä. Narsisti ei voisi ikinä myöntää olevansa riippuvainen muista ihmisistä vaikka todelisuudessa narsisti ei ole olemassa ilman muita ihmisiä. Narsisti pitää itseään mitä luotettavimpana ja parhaana ystävänä. Jos joku muuta väittää niin tämä on vain pahansuopa, kateellinen. Jos narsisti kohtelee jotakuta huonosti niin se ei johdu narsistista vaan on aina tämän toisen oma vika ja tämä toinen on kohtelunsa ansainnut. Narsisti ei varmaan edes tajua kuinka poikkeavaa hänen oman edun tavoittelu on, hän toimii mielestään vain järkevästi ja oikeutetusti.
Narisisti ei voi "parantua" koska ei tiedosta itsessään mitään vikaa. Sinä tiedostat omat heikkoutesi joten voit niille myös tehdä jotain. Tosin, jos läheisesi on narsisti niin tämä syyllistää sinua siinä määrin että saatat kuvitella itsessäsi vaikeita narsistisia piirteitä vaikka niitä ei oikeasti olisikaan.
Lisään vielä että narsisti voi olla erittäin sosiaalinen, hauska ja hurmaava ihminen, vaikka ei ulkoisesti olisikaan komea. Ja hän ei todella näe itsessään mitään vikaa. Tod.näk. jo lapsuudessa narsisti on saanut vammansa ja kääntänyt ne aikuisuudessaan läheisten manipuloinniksi, syyllistämiseksi, pelotteluksi ym. eritt. taitavalla tavalla! -Itse narsisti on suunniltaan pelosta että uhri paljastaa hänet ja pakenee. Narsistin päämäärä on tuhota uhrinsa keinoja kaihtamatta; minun tapauksessani julmalla henkisellä väkivallalla.
Narsistin uhri tarvitsee terapiaa ja lapset myös; narsisti itse ei ymmärrä olevansa millään tavalla sairas. Terapiaan hän voi korkeintaan lähteä saadakseen todisteita siitä että puoliso on sairas. Ja ellei terapeutti ole perillä narsismista, voi narsisti hurmata jopa terapeutinkin.
Narisismia ei hoideta eikä narsisteja pidetä lukittujen ovien takana, koska he ovat oiva väline luomaan asiakkaita psykiatreille ja psykologeille.
Olen täysin samaa mieltä ja eihän narsistit tunne tarvitsevansa apua.. Harmi vaan, kun moni narsistin läheinen joutuu itse hakeutumaan hoitoon ja jopa "suljetulle osastolle"..
Narsismisuus on luonnehäiriö puhtaimmillaan ja se hoidotetaan avoterveydenhuollossa. Koska sairaudentunto puuttuu, hoitoon ei yleensä hakeuduta, vaikka lähipiiri pyytäisikin. Narsistin kanssa menee hyvin, jos on samaa mieltä joka asiassa hänen kanssaan. Hän tarvitsee valtakuntansa ja siihen ihmiset. Ihmiset on ok, kun kaikki menee narsistin kanssa samaa rataa, mutta kun ei mene, nämä ihmiset muuttuva vihollisiksi. Hän alkaa tuhota. Jos tähän luonnehäiriöön liittyy psykoottisuutta, silloin on helpompi saada hoitoon. Tämänmoista ihmistä ei saa muuten "kuriin" kuin käräjäoikeudentuomiolla. Useimmat sentään uskovat lakia ja vihaavat vielä entistä enemmän sitä, joka heidät lakitupaan vei. Voisi käyttää nimitystä sosiopaatit. Empatiakykykin puuttuu täysin.
Et selvästikään ole narsisti, oikea narsisiti ei ikinä kysyisi tuota kysymystä... hän syyttäisi muita ja ei näkisi mitään vikaa itsessään. Sinussa voi ollla kyllä narsistisia piirteitä, mutta niin meissä kaikissa aina joskus, kyseessä voi olla myös persoonallisuushäiriö tai sitten olet vain egoisti.
t. saikku hesasta
Luulen, että olen joutunut narsistin hampaisiin. Mitenkä suhteesta pääsisi irti, niin ettei pahemmin kävisi.
Sääli toisaalta koska ystäväni on muuten mukava ihminen, vaikka välillä känttää keskustelut itselleen sopiviksi.
Kyllä minussa vikaa löytyy , mutta olenko jo ansainnut tarpeeksi negatiivisia huomautuksia.
"Narsistin uhri" ja sinä kirjoititte kaiken tarvittavan minulle. Äitini on narsisti teidän antamienne tietojen pohjalta. Olen ollut siis narsistin uhri koko ikäni. Tosin hän ei koskaan ole myöntänyt olevansa narsisti, vaikka on aina ollut oman edun tavoittelija kaikissa tilanteissa ollessani täysikäinen.
kysyäkkään sitä itse.
Eikä sinulla taida olla muitakaan ongelmia, koska toit ne itse julki.
Jokaisella meistä on jotakin ja joskus.
Terve olet!
Yhdenlainen asiantuntija
Narsisteja on oikeasti todella vähän, siis narsistiset piirteet lisääntyvät, koska ovat nyky-yhteiskunnassa jopa suosittuja. Nykyään itsekeskeisyys, oman edun tavoittelu, huomion suurikin hakeminen jne. ovat melkein normaaleina pidettyjä piirteitä, miettien yleistäkin suuntaa: aika moni on paasaamassa mitä muiden pitäisi ja miten sitä ja tätä, mutta kun tulisi aika itsen joustaa ja laittaa se kuuluisa tikku ristiin, niin eipä jouda ei.
Ihmisillä on mielestäni yleisesti ottaen todellisuus monesti karannut käsistä, arvoja ei ole ja sitä mukaan myös itsetunto surkealla pohjalla. Itsetuntosi romahti toisen jättämisen takia, jolloin se on myös ollut toisen varassa, toisen hyväksynnän ja mielipiteitten, rakkauden ja muun, vaikka itsetuntosihan pitäisi olla terveellä tavallla kiinni omista arvoistasi ja siitä miten hyvänä itsesi näät. Ja puhun nyt terveestä hyvästä.
Nykyään moni näkee itsensä hhyvänä suoritusten kautta, mikä voikin olla yksi osa, mutta hyvyys ihmisellä on arvojen kautta.
Sinulla ei ole oman arvon tuntoa, haukut muita ja yrität sillä nostaa itseäsi, onnistumatta siinä ja saat vaan vielä huonomman itsetunnon, koska tiedät tekeväsi väärin.
Lisäksi olet laiska. Laiskuus ei koskaan palkitse, pitemmän päälle, siinäkin pitää olla terveet rajat. Voit luulla pääseväsi helpolla, kun et anna mitään, mutta todellisuudessa olet sulkeutunut myös saamiselta, etkä koskaan saakaan. Ikävä kyllä näin se vaan on, kohtuudessa kaikkea ja jos aikoo saada täytyy myös antaa.
Pelkäät menetyksiä ja tappiota ja siksi pidät omista eduistasi kiinni, ja petät koska et luota itseesi. Etsit aina sitä vihreämpää ruohoa ja todistelet miten olet kaiken sen huomion arvoinen. Mutta niinkauan kun olet riippuvainen hyvästä huomiosta ja kehuista, olet ansassa huonojen kkommenttien kanssa. Toki, kehuminenhan aina kivempaa on, kun jos haukkuja saa, mutta itsetunto ei voi olla siitä kiinni.
Olet itse kuitenki valinnut tuon tien, vaikka joku sinut jättikin. Sinä siinä itsesäälissä lillut ja vellot ja käytät sitä ikuisena syynä jättää itsesi kehityksen puolitiehen etkä halua nähdä vaivaa kasvaaksesi yli. Et halua antaa anteeksi ja siis olet asian vanki.
No, itsepähän valitset mikä olet ja millaiseksi kehityt, tuolla tavalla et tule kovin onnelliseksi, mutta jotkuthan saavat voimansa kärsimyksestäkin.
Ihan miten vaan. Voi olla että sinusta kehittyy narsisti, ta muuten vaan mieleltään jakautunut, voi olla että masennut ja hukut masennukseesi, voi olla mitä vaan, mutta kuten sanottua, itsepähän valitset.
On asioita mitä ei voi valita, kuten jos toinen haluaa lähteä, sille ei yleensä voi mitään. Suru tulee, ja se on vain kestettävä. Mutta kaikki muu asenne ja siitä eteenpäin oma käytöksensä on valittavissa. Sinä nyt olet valinnut näin.
Olin jossain vaiheessa itsekin lähes varma, että olen narsisti. Kun luin narsisteista, niin niin paljon yhteisiä piirteitä löytyi. Mutta on kuitenkin korostettu, että narsisti ei tunnista sitä itsessään. Lisäksi tiedän, että mulla on huono itsetunto, mikä ei taida kovin narsistista olla.
Netissä on yhteisöjä, joissa yritän aina tehdä vaikutuksen muihin, ja olen jopa yrittänyt etsiä tietoa, miten muihin voi tehdä vaikutuksen eli miten saa annettua mukavan kuvan itsestään.
Vähän samoin kuin nöyrä ei voi sanoa olevansa nöyrä, ei voi narsistikaan sanoa itseään narsistiksi?
Olen lukenut, että JOS narsisti hakeutuisi hoitoon, niin hän saattaisi tehdä sen vain tullakseen paremmaksi narsistiksi. Ajattelin, että sitä minäkin taisin yrittää etsiessäni tietoa siitä, miten narsismista voi parantua...
Olen syrjääntynyt, mikä voi olla syynä suureen itsetutkiskeluun. Eli onko mahdollista, että siitä huolimatta, että itse asian huomaan, olen silti narsisti?
Jos olen, niin haluan parantua siitä...
Eli en taida olla. En ole ihan varma, mitä tarkoittaa tuo "egoisti", mutta seuraavaksi hommaksi otankin sen selvittämisen.
P.S. En välitä juuri muista, ja syy olla haukkumatta heitä on varmaankin vain se, että en antaisi itsestäni huonoa kuvaa. Ja mullakin on toi, etten oikein siedä kosketusta...
Maailman ärsyttävin ihminen olet.
koska keksit sen ääneen kysyä. Oikea narsisti ei todellakaan näe omaa narsistisuuttaan, tai mitään muutakaan vikaa itsessään. Ja narsistilla ei ole huonoa itsetuntoa.
Niin, et ole narsisti, ehkä todella itsekäs ihminen ja valehteluun taipuvainen tai vaan muuten pahansuopa.
Tossa listassa ei ollu mitään narsismiin viittaavaa. Se, oletko sinä narsisti, sitähän en voi tietää, mutta ei noi ominaisuudet sinänsä tee ihmisestä narsistia.
Sanoisin että olet tällä hetkellä aika tyypillinen negatiivinen, ihmissuhteessa pettyny nainen, joka ei juuri nyt halua kasvaa positiivisesti ihmisenä, olla henkisesti vapaa ja todella nauttia elämästä.
Noi jutuit mitä sä kerroit, kertoo tavallaan halusta kostaa kaikille oma pettymys ja tuska; se että sä haukut kaikkia, petät helposti, olet itsekäs, kertoo syvemmästä tyhjyydentunteesta, että millään ei oikeesti oo mitään väliä.
Tällä hetkellä ihmiset sulle: ne vaan on, jossain taustalla. Ja niitä voi inhota ja käyttää hyväks, jos ei muuta jaksa. Olet tavallaan tällä hetkellä myös laittanu aidot tunteet ja sielusi ikäänku hyllylle; mitään ei tarvitse tapahtua siellä sisikunnassa eikä toisten ihmisten tunteisiin tarvitse eläytyä just nyt - kuten kerroit, et oo aina ollu tollanen.
Vaikuttaaks musiikki sunhun? Harrastatko mitään luovaa? Kannattais.
Ehkä se päivä koittaa jollon sulla taas tunteet herää, jotain särkyy (se on positiivista) ja sä alat taas "elää."
Toi nykyinen tyyli - sehän ei oo elämää.
Mut narsisti sä et ole.
Minusta vaikuttaa siltä, että olet tutustumassa omaan varjoosi. Kaikkiin niihin ominaisuuksiin itsessäsi, joita olet pitänyt vähempiarvoisina ennen murrosta, joka toi ne sinulle tutkittaviksi. Tietoisuutesi on laajenemassa.
Buddhalainen valaistuminen, täydellinen mandala, kuvaa psyykettä, jolla on kaikki inhimilliset voimavarat käytettävissään. Zen-Buddistisessa maailmassa puhutaan Jin-Jang voimista, jotka ovat sidoksisssa toisiinsa. Jin on valkoinen ja Jang on musta.
Se miksi meidät on lapsesta asti kasvatettu, ei ole se, mitä me todellisuudessa kokonaisina persoonina olemme.
Se musta puolikas, on aukko narsistille. Tai narsistilla se valkoinen puolikas on aukko uhrille.
Vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se ei sitä ole. Siis kaikki arvot, joita olemme lapsena oppineet, jotka meille on vanhempiean kautta välitetty, ovat vain puolikas siitä mitä olemme. Pahuus on se toinen puolikas. Me kaikki kykenemme hyvään ja pahaan. Se mikä yhdelle näyttää hyvältä on toiselle pahaa -- kulttuurista ja perinteistä riippuen.
Kokonainen ihminen ei voi olla narsistin uhri. Kokonainen ihminen ei voi olla myöskään narsisti. Kokonaisella ihmisellä tarkoitan persoonallisuutta, joka on kosketuksissa itseensä, syvimpään olemukseensa, joka hyväksyy omat puutteensa ja joka kykenee näkemään itsensä kaikissa muissa ihmisissä, niin hyvässä kuin pahassa -- myös narsistissa.
Siinä tavoitetta meille kaikille.
-hullu-
ajattelemaan! En ole aikoihin lukenut noin "kokonaista" tekstiä. Sain siitä paljon, myös jonkinlaisen pienen valaistumisen. Kiitos. :)
olen siitä, ettei kokonainen ihminen joudu uhriksi, eikä tule narsistiseksi. Se on vain niin, että jos on kasvanut narsistisen yh-äidin kanssa ekat elämänsä vuodet (lähes 20v). Siinä ei ole päässyt syntymään mitään puolikkaita aukkoja. Kaiken kohtelun on osakseen saanut ja kun on huono itsetunto jo kasvattajan uhrina olosta, on toisen narsistin helppo ottaa hänet uhrikseen. Ensinnäkin uhri on jo niin hajalla, että lähes kuka tahansakelpaa hänelle tuomaan "lohtua" elämäänsä. Siihen kelpaa erittäin hyvin yliviehättävä narsisti, joka koukkuun uhrin saatuaan paljastuukin hirviöksi.
Samalla tavoin narsistiäidin lapsi on altis uskonlahkojen uhreiksi. Ensin uhria kehutaan, miten Jumala rakastaa sinua ja uskonto on pelastus jne.. Kohta jo samainen sanansaattaja onkin melkoinen tuomitsija. Uhrissa on niin paljon sellaista huonummuuden tunnetta, häpeää yms., että hän haluaa uskoa ihan mitä hyvänsä, josta hän luulee näkevänsä pienenkin toivon kipinän.
Normaalioloissa kasvaneelle lapselle tätä ei niin helposti tapahdu. Jos kotona on saanut tarpeeksi hyväksyntää ja rakkautta, sitä ei lähdetä niin helposti ottamaan vastaan mistään ulkopuolelta. Rakastetuksi tulleet lapset osaavat olla terveellä tavalla kriittisempiä kuin narsistien lapset.
Siksi terapia voi olla uhrille suureksi avuksi (itseäni ainakin auttoi). Alkoi näkemään, että on tullut alusta alkaen väärin kohdelluksi ja se ei ole uhrin VIKA. Terapiassa uhri oppii tunnistamaan tietyt käyttäytymismallit ja oppii välttelemään esim. "liian" kivoja ihmisiä...
Itse ajattelen nyt, että pääasia, että minä sain terapiaa ja kykenen menemään eteenpäin ja tunnistamaan narsistit...
Silloin, kun aloitin terapian, ajattelin, että oli väärin minun joutua hoitamaan itseään, että narsistiäidinhän olisi kuulunut saada hoitoa.
Myöhemmin olen tajunnut, että HYVÄ, kun hoitoa sain juuri minä. Olenpahan yksi uhri vähemmän.
Sukulaisia ei voi valita. Toiset ovat hulluja toiset persoonallisuushäiriöisiä. Sisarukset siinä sivussa sitten laittavat lusikkansa soppaan. Näin on meitsin elämässä mennyt.
Jotenkin minua on alkanut harmittamaan, tai jollain tavalla häiritsemään tuo uhriutuminen.
Siis toki, on tilanteita, joihin ajautuu, mutta se ei välttämättä ole niin mustavalkoista. Kuten kuvasit omasta elämästäsi, olemattomalla itsetunnolla varustettu ihminen, ottaa kenet vain ja pieni tilkkakin rakkautta ja hyväksyntää tuntuu ylitsevuotavalta, jos sitä ei ole koskaan saanut. (Tai jos se on ollut ehdollista, ailahtelevaa tai muuten epämääräistä.)
Minun mielestäni ei oikeastaan ole uhreja, vaan on persoonallisuuksia, jotka oikein huutavat parikseen kaltoinkohtelijaa. Osa näistä ei koskaan (?) ymmärrä, että se vika voi olla myös itsessä. Ovat uhreja parisuhteesta toiseen. Ajautuvat samankaltaisiin suhteisiin uudelleen ja uudelleen. Syyttävät muita tai jotain ilmiötä omasta vammastaan.
Vaihtoehtoja on:
-on koko elämänsä uhri, uhriutuu ... riutuu
-hyväksyy, itsessään tuon aukon ja samalla hyväksyy sen, että vetoaa tietyntyyppisiin tyyppeihin ja elää sen kanssa, kestää koettelemukset sellaisina kuin ne sitten vastaan tulevat
-on yksin, kestää yksinäisyyden
-yrittää muuttaa itseään, terapialla, vertaistuella, ihan vain kasvamalla vanhemmaksi... joko parisuhteessa tai ilman.
Elämä on lyhyt. Minun mielestäni kaikki yksilölliset kokemukset ovat arvokkaita tietolähteitä yksilön elämästä, olivat ne sitten huonoja tai hyviä.
Jokainen lopulta vastaa omasta elämästään.
(Mietin tässä hiljaa itsekseni lähetänkö tätä vai en... ehkä kuitenkin.)
"jin on valkoinen ja jang on musta"
Se on kyllä päinvastoin; jin edustaa feminiinisyyttä, negatiivisuutta, pimeyttä, yötä, jin on musta - jang edustaa maskuliinisuutta, posiitiivisuutta, valoa, aurinkoa, päivää; jang on valkonen.
Tapa käyttää mustaa vallan värinä ei pohjaudun itämaiseen jin-jang-filosofiaan vaan pelkästään väripsykologiaan.
Jin = syvällinen, syrjäänvetäytyvä, murretunvärinen, ymmärtävä, hiljaisuus, talvi, syksy
Jang = pintapuolisuus, esilletuominen, aggression, kirkkaat värit, punainen, kulta, analysoimaton toiminnallinen selkeys, melu, kevät, kesä, spontaanius
Piti vielä lisätä et vaikka jin ja jang usein esitetään kuviona jossa toinen on valkonen, toinen musta, niin itse asiassa jinissä ja jangissa musta ja valkonen ei oo ne ehdottomat vastavärit.
Jinin värejä on myös beige, turkoosi, kaikenlaiset hillityt värit, ja joissakin tapauksissa voimakas musta voi tosiaan olla jang jos se sillä tavalla esitetään, mutta periaatteessa mikä tahansa väri joka on jinin yhteydessä voimakkaampi on jang.
"Mustiinpukeutuja" on jang jos mustat värit on selkeitä ja tylyjä, ja kankaat kovia, esim puuvillaa ja nahkaa; musta on jin jos kankaat on samettia, satiinia, pitsiä, pehmeetä ja kiiltävää.
ne oliva väärin päin ..
molemmat sisältävät pienen osan toistaan ja yksin ollessaan etsivät vastakappalettaan - eivät ole mitään, mutta yhdessä muodostavat kokonaisen persoonallisuuden ... nää on juttuja, jotka on tiedetty jo kauan sitten ja me niiden kanssa painitaan edelleen ..
Hyvä kun tämän aikoinaan lähetit! :) Sain taas tukea omille ajatuksilleni vastapareista!
Kun pohdin eroprosessin tuskaa, niin kahden ehjän ihmisen ero lienee se helpoin.
Mutta vastaparit, Jin ja Jang, puolikkaat sydämet, muodostavat yhden eheyden ja ovat riippuvuus-suhteessa toisiinsa.
Ja ero sattuu. Kyseessä on oikeasti narsistinen suhde-symbioosi, missä kumpikin joutuu luopumaan "omasta" eheyttävästä puoliskostaan. Kumpikin kokee olevansa uhri omasta näkökulmastaan, ja kumpikin tuntee katkeruutta, ehkä vihaakin toista itsensä puolikasta kohtaan :/
Yö ja päivä. Jos päivä poistetaan, pimeys olisi tyrmistynyt, koska ei enää näkisi itseään? Valo ja pimeys eivät näe itseään kun toisen kautta?
Jos elämää ei ole, ei voi olla kuolemaakaan..
exä? "-haukun muita ihmisiä lähes jatkuvasti
-petän kumppaneitani
-haluan kaiken huomion itseeni ja rakastan sitä kun minua kehutaan ja ylistetään
-olen epäluotettava ja puhun pahaa jopa kavereistani
-ajattelen aina ensin omaa etuani enkä tee mitään mistä en itse hyötyisi" ja lista jatkuu en tiedä mikä olet mutta olet kuin hän ja hän se on aika hirveä otus ;)
Nytkin haet vain huomioita ja vedät meitä nenästä, mutta niinhän olet aina tehnyt..
http://yle.fi/mirjapyykko/arkisto/jos/jos091004.html
Itsellä on aivan samoja "oireita", mutta minulla ei lääkärin mukaan ole narsistista persoonallisuushäiriötä.
Sinuna en yhtään hätäilisi asiasta.
..joten aito narsisti pyörittää heitä pikkurillinsä ympärillä tahtonsa mukaan ;)
asiantuntija, olet pelkkä feikki, kirjottelet toisten nimissä. Mustamaalaat muita.
Minua ihmetyttää se, miksi kysyt tätä asiaa, jos et aina ole ollut tälläinen? Narsisti nimittäin ei muutu.Ei ainakaan ilman terapiaa.Vaikea asteinen ei ollenkaan. Hän on se mitä hän on. Asian selvittäminen on helppoa. Kysynkin millainen olet ennen ollut? Narsistisen persoonallisuushäiriön yksi syvin mittari on empatiakyvyttömyys. Jos et koskaan osaa asettua toisen asemaan tuntemaan miltä toisesta tuntuu,et tunne koskaan sääliä,et osaa toisen hädän ja surun keskellä aidosti lohduttaa ja tukea jne...niin tällöin vikaa on. Jos olet aina ollut tunneälyltäsi tälläinen,on hyvin mahdollista,että jonkun asteinen narsisti sinusta löytyy.Narsisteja löytyy nimittäin eriasteisia.
Se,että jättäminen tekisi sinusta tuollaisen ei ole mielestäni kovin perusteltua. Lähinnä sanoisin,että tuo jättäminen toi nuo sinun luonteesipiirteesi selvemmin esille. Uskon,että joko olet luonteeltasi tuollainen tai sinut on hemmottelemalla kasvatettu itsekkääksi. Itsekkäitä piirteitä sinusta kieltämättä löytyy,mutta niihin voi vaikuttaa,jos halua on lähteä työstämään omaa peroonallisuuttaan. Kovin vaikea asteinen narsisti ei tiedosta noin hyvin epäkohtiaan,mitä tuossa luettelit. Kovin helppoa narsistille ei myöskään ole myöntää olevansa mitään noista,sillä yleensä hän hiljaa miettii aina mielessään,että kyllä se vika tuossa toisessa kumminkin on.
Lopuksi,miksi asia vaivaa sinua? Oletko saanut palautetta ihmiseltä,joka sinut jätti? Oliko hän kenties sitä mieltä,että olet narsisti? Jos,oli ja jos nuo luettelemasi luonteenpiirteet ovat olleet suhteenne aikana voimakkaina esillä,voi hyvinkin olla,että sinun kannattaa seuraavaa suhdetta ajatellen miettiä voitko jotenkin vaikuttaa omaan käyttäytymiseesi vai tuntuuko se kovin mahdottomalta ajatukselta.
Vielä tuosta,että narsiti ei osaa edes kysyä voisiko hän olla narsisti. Kyllä hän voi tätäkin alkaa miettiä juuri silloin,jos joku tämän hänelle vakavassa mielessä sanoo. Ja aivan kuten sinäkin haluaa ottaa siitä selvän,ja ehkä hieman puolustellakin. Kyse kuitenkin on silloin lievemmästä muodosta ja mahdollisuuksia jonkun asteiseen muutokseen on.
Täällä näyttää toistuvan tuo hokema, että "narsisti ei tiedä olevansa narsisti" josta sitten kehitetään erinomainen viisaus "et ole narsisti kun osaat epäillä sitä". Höpö höpö.
Narsismi ei ole sairaus, jossa jotain olemassaolevaa olisi vahingoittunut ja jonka voisi myöhemmin korjata. Narsistilta on jäänyt eräitä ominaisuuksia kokonaan kehittymättä. Näkyvin on kyvyttömyys ymmärtää muiden tunteita ja ajatuksia eleiden ja muun ilmaisukielen kautta, eli empatia. Narsisti on itse yhtä tunteva ihminen kuin kaikki muutkin, hän ei vain ymmärrä muiden olevan samanlaisia eikä tunne kuuluvansa samaan joukkoon. Se ei kuitenkaan estä häntä hankkimasta tietoa siitä, millaisia ihmiset ja myös narsistit ovat. Päinvastoin, narsisti joutuu korvaamaan empatian puutteen hankkimalla paljon yksityiskohtaista tietoa ihmisistä. Siinä hän kehittyykin mestariksi, kuten uhrit hyvin tietävät.
Ajatellaanpa syntymäsokeaa ihmistä. Hän TIETÄÄ varmasti, että häneltä puuttuu näkökyky. Yhtä varmasti hän EI TIEDÄ millaista on olla näkevä ihminen ja hänen on mahdotonta ymmärtää näkökokemusta. Hän joutuu korvaamaan sen hankkimalla tietoa ja opettelemalla mitä muut tarkoittavat kuvatessaan asioita näkökokemuksen perusteella. Silti hän on varsin avuton näkevien maailmassa.
Kruppe, HIENOSTI KIRJOITETTU! Olet tajunnut paljon syvemmin tämän asian kun mitä moni muu täällä. Tästä nimenomaan on kysymys.
ups...