Kun tammikuun alussa 2009 piti lähteä intiin niin fiilikset oli aika paskat. Mutta tunnelma vaan muuttui kahden viikon sisällä täysin.
Kyllä, leirit vitutti, telamiinat ja marssit vitutti, aamut vitutti. Kaikki vitutti sen hetkensä, mutta seuraavana päivänä jutuille naurettiin kavereiden kanssa vatsat kipeinä. Kuinka se alokas tötterström juoksi 100 metriä ohi poteronsa yöhälytyksessä ja kuinka sinne loppusodan öihin hajottiin ja miten siellä kämmäiltiin, kaikki nuo naurattivat parin päivän päästä ihan pirusti ja naurattavat tänään ja varamaan myös 30 vuoden päästä. Ja nauraa sai loistavien kavereiden kanssa. Intissä saa varmasti jos vain haluaa elämänsä parhaimpia kavereita, joiden kanssa todella tulee pitää yhteyttä intin jälkeenkin. Kun on 24/7 tekemisissä ihmisten kanssa, niin kaverisiteistä tulee vahvoja ja loistavia puolessakin vuodessa.
En pahemmin piitannut asepalveluksen suorittamisen tasostani tai merkitystä Suomelle. Hommat nyt tein niin ja näin, ikinä en painanut täysillä. Ja paljon siellä vitutti asiat, mutta aika se kultaa muistot hetkessä. En olisi mennyt inttiin jos ei olisi ollut pakko, mutta nyt jälkeen päin ajatellen se oli loistavaa aikaa elämässäni kavereiden ja hauskanpidon suhteen, eikä mitään vaativaa tarvinnut edes tehdä, kun kaikki tuotiin valmiiksi eteen ja talutettiin kädestä.
Kun reupesi TJ lähenemmään alle 10 niin kyllä siinä alkoi miettiä että näinkö nopeasti se aika menee. Yht äkkiä niitä aamuja ei ollutkaan enää loputtomasti ja yhtenä iltana syötiinkin viimeisiä munkkikahveita sotkussa kavereiden kanssa. Kun se viimeinen aamu koitti ja TJ0 biisit lähti soimaan, ja hyvästeli hyviä jätkiä portilla, niin kyllä siinä oikeasti tuli haikeat fiilikset.
Kyllä, leirit vitutti, telamiinat ja marssit vitutti, aamut vitutti. Kaikki vitutti sen hetkensä, mutta seuraavana päivänä jutuille naurettiin kavereiden kanssa vatsat kipeinä. Kuinka se alokas tötterström juoksi 100 metriä ohi poteronsa yöhälytyksessä ja kuinka sinne loppusodan öihin hajottiin ja miten siellä kämmäiltiin, kaikki nuo naurattivat parin päivän päästä ihan pirusti ja naurattavat tänään ja varamaan myös 30 vuoden päästä. Ja nauraa sai loistavien kavereiden kanssa. Intissä saa varmasti jos vain haluaa elämänsä parhaimpia kavereita, joiden kanssa todella tulee pitää yhteyttä intin jälkeenkin. Kun on 24/7 tekemisissä ihmisten kanssa, niin kaverisiteistä tulee vahvoja ja loistavia puolessakin vuodessa.
En pahemmin piitannut asepalveluksen suorittamisen tasostani tai merkitystä Suomelle. Hommat nyt tein niin ja näin, ikinä en painanut täysillä. Ja paljon siellä vitutti asiat, mutta aika se kultaa muistot hetkessä. En olisi mennyt inttiin jos ei olisi ollut pakko, mutta nyt jälkeen päin ajatellen se oli loistavaa aikaa elämässäni kavereiden ja hauskanpidon suhteen, eikä mitään vaativaa tarvinnut edes tehdä, kun kaikki tuotiin valmiiksi eteen ja talutettiin kädestä.
Kun reupesi TJ lähenemmään alle 10 niin kyllä siinä alkoi miettiä että näinkö nopeasti se aika menee. Yht äkkiä niitä aamuja ei ollutkaan enää loputtomasti ja yhtenä iltana syötiinkin viimeisiä munkkikahveita sotkussa kavereiden kanssa. Kun se viimeinen aamu koitti ja TJ0 biisit lähti soimaan, ja hyvästeli hyviä jätkiä portilla, niin kyllä siinä oikeasti tuli haikeat fiilikset.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suomalaisesta sotilaasta, kaikki vituttaa ja vastaan pitää vähän pullikoida, oikea jermu luonne niinkuin rokan antti, mut homman hoidit, hyvä.
Kiva kuulla, että tällaisiakin miehiä on olemassa. Itse olen juurikin parasta aikaa sotaleskenä, ja tiedän, että inttiaika ei tuu oleen helppoo kummallekaan osapuolella, mutta silti haluan ja yritän ajatella juuri näin kun sinä kirjoitit!
Pakko sitä on myöntää, että kyllä välillä tuntee naisena itsensä tosi ulkopuoliseks miesten armeijajutuista, mutta kyllä sitä silti ilolla kuuntelee, kun näkee kuinka paljon hyviä ja huonoja muistoja inttiajasta on lähtenyt mukaan. Ja juurikin ne kaverit, monille ne varmasti tulee olemaan koko elämän mittaisia ystävyyssuhteita.
Välillä sitä vaan miettii, kun lukee ja kuuntelee näitä parasta aikaa armeijassa olevien juttuja, että onko siellä oikeesti mitään hyvää. Kyllä silti ite uskon, että on. Pitää vaan lähtee positiivisin mielin ja kerran elämässä -fiiliksellä! Olkaa ylpeitä siitä, että saatte kokee tollasen "miesten jutun", mihin me naiset ei voida kerrankin sekaantua! ;)
Tsemppiä kaikille alokkaille!
mitä täällä liikkuu, joku kantahenkilökuntaan kuuluva muistaa tännekin valehdella paikan ihanuuksista, 95% intistä on turhaa ajanhaaskausta.
En kyllä itse ole ylpeä, että on saanut kokea tuollaisen "miesten jutun" Siellä tuntee olevansa jatkuvasti raiskattu henkisesti ja fyysisesti. Jälkeenpäin hävettää, ettei ollut itsenäisempi ja hankkinut vaikka vapautusta. Eikä se ole enään miesten juttukaan, naiset ovat sekaantuneet inttitouhuihinkin jo.
No joo, tottahan tuokin on, että kyllähän siellä nykyään naisiakin on. Silti ite pidän armeijaa jotenkin täysin "miesten juttuna". :)
Kyllä mä luulen et tämän ketjun aloittaja voi ihan tosissaan olla tota mieltä, ei kaikki oo niin negatiivisia tän asian suhteen. Kyllä oma poikaystävänikin on sanonut, että kyllä inttiajan helposti kestää, ja pitääkin kestää hei, mut et ei se kai mitään unelmaelämää kuitenkaan oo... Oma mieheni on ainakin sillä asenteella lähtenyt inttiin, että sinne nyt vaan pitää mennä ja hoitaa pois alta ja that's it. Tavoitteita hänellä kyllä on eikä todellakaan aio vetkutella sitä vuotta, minkä siellä aikoo olla. Sitä paitsi kyllä sitä sota-arvoo näinäkin päivinä katsotaan joissain paikoissa. Itse oon tosi ylpee miehestä, joka tosissaan yrittää, pitää kunnostaan huolta ja haluaa yletä muuksikin kuin pelkäksi sotamieheksi.
Ymmärrän kyllä, että kaikki ei pysty ajattelemaan näin positiivisesti, mutta ite oon iloinen, että oma mieheni ei joka viikonloppu jaksa valittaa kolmea päivää putkeen, kuinka paljon vituttaa. Senhän nyt tietää sanomattakin, joten yritetään keskittyä positiivisempiin asioihin... :)