Kuoliaaksi kivittäminen

Esko

Safiya Hussaini tuomittiin kuolemaan kivittämällä. Lapsen isäksi Safiya osoitti Yakubun. Yakubu kielsi isyytensä, eikä halunnut mennä Safiayn kanssa naimisiin. Oikeus uskoi Yakubua ja tuomitsi Safiyan kivitettäväksi kuoliaaksi. Safiyan oma kertomus on tässä. Hänet vapautettiin lopulta korkeimman sharia oikeuden päätöksellä.

http://www.expressen.se/index.jsp?d=1114&a=112592

Asiatiedot
Kivitys
Islamilainen laki, sharia perustuu Koraanin fundamentalistiseen tulkintaan. Se osa laista. joka käsittelee aviorikoksia tai prostituutiota (zina) on nimeltään hudad ja rankaisee aina naista koviten tai ainoastaan naista.
Rangaistus zinasta on kuolemantuomio kivittämällä- tai ensin ruoskiminen ja sen jälkeen kivittäminen.
Kivitys tehdään vangin ollessa puettuna valkoiseen kankaaseen, ja maahan haudattuna- mies keskivartaloon saakka ja nainen olkapäihin saakka.
Tuomari, syyttäjä ja syyttäjän todistaja heittävät ensimmäiset kivet. Jos löytyy petetty aviomies hänen täytyy tehdä se myös. Lapset ja muut sukulaiset pakotetaan katsomaan kivitystä. Kivet eivät saa olla kovin suuria, eikä liian pieniä, jotta kuolema tapahtuisi hitaasti ja niin kivuliaasti kuin mahdollista. Silminnäkijöiden kertoman mukaan kestää kuoliaaksi kivittäminen keskimäärin yhden tunnin verran.

Fakta
Stening
Islamisk lag, sharia, grundar sig på en fundamentalistisk tolkning av Koranen. Den del av lagen som behandlar zina (äktenskapsbrott och prostitution) kallas hudad, och straffar alltid kvinnan hårdast, eller bara kvinnan.
Straffet för zina är döden, genom stening - eller först prygel, därefter stening.
Steningen utförs sedan fången svepts i vita tygstycken, och begravts i jorden - en man upp till midjan, en kvinna upp till axlarna.
Domaren, åklagaren och åklagarens vittnen ska kasta de första stenarna, om det finns en bedragen äkta man ska denne medverka. Barn och andra släktingar tvingas bevittna steningen.
Stenarna ska inte vara alltför stora, och inte heller för små, för att döendet ska ske så långsamt och plågsamt som möjligt. Enligt vittnesmål är en timme genomsnittstid för en stening till döds.

241

5026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oxox

      noin kolmekymmentä naista vuodessa saa surmansa perheväkivallan uhrina. Yleensä mukiloinnin ja/tai puukotuksen seurauksena. Takana usein raakaa väkivaltaa ja mm raiskaamista armaan aviopuolison taholta. Luku on väestömäärän nähden korkeampi kuin missään muussa eu-maassa.

      • Taha Islam

        >Luku on väestömäärän nähden korkeampi kuin missään muussa eu-maassa.

        Hedelmistään puu tunnetaan, eikö niin, Eclipse, Esko ja Ranya?

      • Verna

        jos rikolliset, väkivaltaiset henkilöt yms. tappavat, kuin jos valtio hyväksyy kuolemanrangaistuksen ja panee sen toimeen kivittämällä, myrkkyruiskulla, sähköiskulla jne. Itse en haluaa matkustaa mihinkään sellaiseen maahan, joka hyväksyy kuolemanrangaistuksen. Valtion tai yhteiskunnan toimeenpanemana rangaistuksena kivittäminen on joka tapauksessa nykyaikana kaikkein barbaarisin, mitä on olemassa.

      • Ranya*
        Taha Islam kirjoitti:

        >Hedelmistään puu tunnetaan, eikö niin, Eclipse, Esko ja Ranya?

        En tiedä mistä puhut. Yksikään suomalainen mies ei ole pieksänyt minua. Sen yhden kerran kun jouduin miehen pahoinpitelemäksi, niin kyseessä oli latinalaisamerikkalainen (ei-katolinen). Eikä ollut, muuten, ollenkaan uskonnollinen tyyppi.

      • Esko

        Kun sinulta ei järkevää mielipidettä irtoa koskaan, niin se on kuolettavan tylsää. Sinulle tulee kivittämisestä mieleen puun hedelmät.
        Jos sinä olet puu, niin minkä makuisia ovat hedelmät? Pthyi!!

      • Taha Islam
        Ranya* kirjoitti:

        >Hedelmistään puu tunnetaan, eikö niin, Eclipse, Esko ja Ranya?

        En tiedä mistä puhut. Yksikään suomalainen mies ei ole pieksänyt minua. Sen yhden kerran kun jouduin miehen pahoinpitelemäksi, niin kyseessä oli latinalaisamerikkalainen (ei-katolinen). Eikä ollut, muuten, ollenkaan uskonnollinen tyyppi.

        >En tiedä mistä puhut.

        http://www.credo.fi/raamattu/1992/Luuk.6.html#v43

        >Yksikään suomalainen mies ei ole pieksänyt minua.

        Se ei muuta asiaa.

        >Sen yhden kerran kun jouduin miehen pahoinpitelemäksi, niin kyseessä oli latinalaisamerikkalainen (ei-katolinen).

        Mistä tiedät, ettei hän ollut kristitty tai lähtöisin kristillisestä perheestä?

        Eivätkö islaminuskoiset miehet koskaan pahoinpitele naisiaan?

        Muistelen, että eräälläkin muslimien foorumilla useampi kuin yksi musliminainen / muu muslimimiehen kanssa elävä valitteli väkivaltaisesta puolisostaan. Joku maahanmuuttajamies pieksi jopa raskaana olevaa suomalaista muslimivaimoaan! Miten sitä 'puolustelet'?

        >Mistä tiedät, ettei hän ollut kristitty tai lähtöisin kristillisestä perheestä?

        Varmaankin oli lähtöisin ns. kristillisestä perheestä, vaan en tiedä, oliko _uskovaisesta_ perheestä. Kuten sanoin, itse hän oli ainakin uskonnosta piittaamaton.

        Ps.
        "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. 38 Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."

        Minusta tuntuu siltä, kuin Taha huomaisi aina rikan veljensä silmässä, mutta ei koskaan malkaa omassa silmässään. Kai hänestä hyökkäys on paras puolustus. Samoja pulliaisia ollaan kuitenkin kaikki.

      • Kaaleppi
        Verna kirjoitti:

        Kyllä tämä on enemmänkin Aabrahamin heiniä, ja Yakup tulee inspiroituneena hyvänä kakkosena.

      • yx vaan

        ..tehtäs välillä vertailuja EU:n ja muslimimaiden välillä? Joko löytyy tilastoja?

        Niin sairasta tollanen että yritetään vesittää musliminaisten kohtaama laissa hyväksytty julmuus, mielipuolinen sadismi ja väkivalta sillä että Suomessakin naisia hakataan. Täällä se sentään on laissa kiellettyä, ja useimmiten murhaajat pistetään vankilaan!! Muslimimaissa naisten murhaajat eivät edes syrjäydy tai joudu hyljityksi, vaan nousevat arvoon arvaamattomaan. Ja niin sairasta, että naisten murhaajat ovat usein näiden naisten omia VELJIÄ!! Niin pimeitä tyyppejä.

      • Aabraham
        yx vaan kirjoitti:

        Ja niin sairasta, että naisten murhaajat Suomessa ovat usein näiden naisten omia AVIOMIEHIÄ!! Niin pimeitä tyyppejä.

        Tuskinpa ne Suomen vankeusrangaistukset näitäkään naisia henkiinherättävät. Eivätkä edes tunnu estävän saman jatkumista. Raakuutta kummallakin taholla. Yhtä pahaa.

      • yx vaan
        Aabraham kirjoitti:

        Älä viitsi, aikuinen mies.

      • yx vaan
        yx vaan kirjoitti:

        Älä viitsi, aikuinen mies.

        Kyllä niissä äärimuslimimaissa hiukka useammin naiset kuolevat, ja tuskallisemmilla tavoilla.

      • Anonyymi
        Verna kirjoitti:

        jos rikolliset, väkivaltaiset henkilöt yms. tappavat, kuin jos valtio hyväksyy kuolemanrangaistuksen ja panee sen toimeen kivittämällä, myrkkyruiskulla, sähköiskulla jne. Itse en haluaa matkustaa mihinkään sellaiseen maahan, joka hyväksyy kuolemanrangaistuksen. Valtion tai yhteiskunnan toimeenpanemana rangaistuksena kivittäminen on joka tapauksessa nykyaikana kaikkein barbaarisin, mitä on olemassa.

        Kidutusta ei saisi harjoittaa missään kenenkään mitenkään.

      • Anonyymi
        Ranya* kirjoitti:

        >Hedelmistään puu tunnetaan, eikö niin, Eclipse, Esko ja Ranya?

        En tiedä mistä puhut. Yksikään suomalainen mies ei ole pieksänyt minua. Sen yhden kerran kun jouduin miehen pahoinpitelemäksi, niin kyseessä oli latinalaisamerikkalainen (ei-katolinen). Eikä ollut, muuten, ollenkaan uskonnollinen tyyppi.

        Raiskaajat yleensä muslimeja

      • Anonyymi
        Taha Islam kirjoitti:

        >En tiedä mistä puhut.

        http://www.credo.fi/raamattu/1992/Luuk.6.html#v43

        >Yksikään suomalainen mies ei ole pieksänyt minua.

        Se ei muuta asiaa.

        >Sen yhden kerran kun jouduin miehen pahoinpitelemäksi, niin kyseessä oli latinalaisamerikkalainen (ei-katolinen).

        Mistä tiedät, ettei hän ollut kristitty tai lähtöisin kristillisestä perheestä?

        Latinoissa on judeja hinduja ja muslimeja paljon huumejengiä vähemmän kristittyjä eri lahkoista. Suorat lennot Israeliin ja Jordaniaan

      • Anonyymi
        Ranya* kirjoitti:

        Eivätkö islaminuskoiset miehet koskaan pahoinpitele naisiaan?

        Muistelen, että eräälläkin muslimien foorumilla useampi kuin yksi musliminainen / muu muslimimiehen kanssa elävä valitteli väkivaltaisesta puolisostaan. Joku maahanmuuttajamies pieksi jopa raskaana olevaa suomalaista muslimivaimoaan! Miten sitä 'puolustelet'?

        >Mistä tiedät, ettei hän ollut kristitty tai lähtöisin kristillisestä perheestä?

        Varmaankin oli lähtöisin ns. kristillisestä perheestä, vaan en tiedä, oliko _uskovaisesta_ perheestä. Kuten sanoin, itse hän oli ainakin uskonnosta piittaamaton.

        Ps.
        "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. 38 Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."

        Kyllä juutalainen mies voi myös kiduttaa muilla naisilla tuo niitä vaimonsa eteen

      • Anonyymi

        LUKUTAITOISET naiset voi mennä lääkäriin teettää raskaustestin DNA testit jne heti myös raiskauksen jälkeen siemen neste näyte ei saa peseytyä vaan lääkäriin labraan poliisille. Yksityiset labrat tekee samat testit.

      • Anonyymi
        Verna kirjoitti:

        jos rikolliset, väkivaltaiset henkilöt yms. tappavat, kuin jos valtio hyväksyy kuolemanrangaistuksen ja panee sen toimeen kivittämällä, myrkkyruiskulla, sähköiskulla jne. Itse en haluaa matkustaa mihinkään sellaiseen maahan, joka hyväksyy kuolemanrangaistuksen. Valtion tai yhteiskunnan toimeenpanemana rangaistuksena kivittäminen on joka tapauksessa nykyaikana kaikkein barbaarisin, mitä on olemassa.

        Aikuiset ihmiset eivät kivitä ketään asioista keskustellaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kidutusta ei saisi harjoittaa missään kenenkään mitenkään.

        Suomalaiset itse myös harrastavat henkistä ja fyysistä väkivaltaa mm. Vainoamisen kautta. Kokemusta on. Valkokaulusrikollisuus. Univormu paras piilopaikka, jonka taakse on hyvä kätkeytyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raiskaajat yleensä muslimeja

        Nyt heitä tulee rajan yli, nuoria miehiä. Haluthan ne hiirelläkin.

      • Anonyymi

        Niin ja me kutsumme näitä rauhanuskonnon jäseniä ihmisiksi ?

      • Anonyymi
        Aabraham kirjoitti:

        Ja niin sairasta, että naisten murhaajat Suomessa ovat usein näiden naisten omia AVIOMIEHIÄ!! Niin pimeitä tyyppejä.

        Tuskinpa ne Suomen vankeusrangaistukset näitäkään naisia henkiinherättävät. Eivätkä edes tunnu estävän saman jatkumista. Raakuutta kummallakin taholla. Yhtä pahaa.

        Mutta onhan siinä eroa, täällä rangaistaan, siellä ei.

      • Anonyymi
        Ranya* kirjoitti:

        >Hedelmistään puu tunnetaan, eikö niin, Eclipse, Esko ja Ranya?

        En tiedä mistä puhut. Yksikään suomalainen mies ei ole pieksänyt minua. Sen yhden kerran kun jouduin miehen pahoinpitelemäksi, niin kyseessä oli latinalaisamerikkalainen (ei-katolinen). Eikä ollut, muuten, ollenkaan uskonnollinen tyyppi.

        Voi, voi lämmin leipä, kyllä niitä löytyy ihan kotikutoisistakin ukoista, jotka pahoinpitelevät omia akkojaan ja vieraita siinä sivussa. Kuvioissa on yleensä viina tai huumeet!

    • yksi

      maissa tunneta isyystutkimusta? Siis mies sanoo "lapsi ei ole minun" ja selviää sillä rikoksestaan. Pitäisi sielläkin jo hiukan edistyä keskiaikaisesta käytännöstä raiskata tyttö ja kieltää se. Isyystutkimus paljastaa toden eikä valehtele.

    • Karim

      ..on pettäminen avioliitossa, siksi myös rangaistuksen täytyy olla niin ankara ja peloittava että se saa ihmiset harkitsemaan MONESTI ennen rikoksen tekoa! Aviorikos on AINOA rikos josta Islam langettaa SUORAAN kuolemantuomion, siitäkin VAIN 4 LUOTETTAVAN todistajan vahvistamana.

      Täällä käytännössä puolet ihmisistä pettävät aviopuolisoaan, miettikää miten hirveää se on petetylle ja miten suuri tautien leviämisen riski siihen sisältyy? Eihän täällä edes lääkäri/sairaala saa ilmoittaa aviopuolisolle jos toisella on HIV, miten sitten jossakin Afrikassa, jos siellä mies käy hosumassa ilman kortsua vieraissa niin eikö ole oikeutettua että häneltä otetaan henki, onhan hän selvästi vaarantanut vaimonsa hengen!

      • Karim

        ..., 5.Moos.22:20-23 käskee selvästi kivittämään tytön kuoliaaksi vanhempiensa talon edessä jos tyttö ei ole avioyönä neitsyt, tai jos hän ei raiskattaessa ole huutanut apua. Islam sentään ei anna kuolemanrangaistusta avioliiton ulkopuolisesta seksistä ei-naimisissa oleville, ainoastaan raipasta korkeintaan. Ja raiskauksessa syy ei ole naisen!

        Jeesus ei kumonnut näitä lakeja, sillä "synnitön heittäköön ensimmäisen kiven"-kohtaa ei ole löydetty vanhimmista käsikirjoituksista, ja vaikka Jeesus olisikin sanonut näin, hän ei käskenyt kumota koko kivitys-lakia vaan ennemminkin kyseessä olisi ollut yksittäinen armahdus, sillä (mm. Matt.5:17-20) Jeesus sanoo tulleensa TOTEUTAMAAN lakia ja ettei se muutu tai häviä ennen kuin taivas ja maa häviävät.

      • Esko

        Sinä olet aivan säälittävä ressukka, vaahtoat näistä kovista rangaistuksista. Muslimit ovat saaneet sinut aivan järjiltäsi.
        Rangaistusten pitäisi olla sopivia ihmisille ja ihmisten arvon ja luonteen huomioon ottavia. Ei ihmiset ole eläimiä, jotka voidaan tappaa enempää miettimättä. Eikä rangaistuksen pidä olla myöskään ihmisen elämän muulla tavalla tuhoavia. Sitä sanotaan inhimillisyydeksi. Ihmisiä pitää kohdella niin, että yksilön ja yhteiskunnan elämän laatu paranisi. Tällaisesta ovat ihmiset keskenään sopineet ja sen hyväksi havainneet.

        Maassa maan tavalla, taikka maasta pois! Se on vanha tunnettu sanonta. Maanpakoon ajaminen on ollut aikaisemmin tunnettu rangaistus. Pitäisikö se ottaa uudestaan käytäntöön?

      • minerva

        ja viattomuuteni, mutten millään keksi, missä ne neljä luotettavaa todistajaa voisivat olla kyseisen tapahtuman elikäs aktin aikana...sängyn alla, kaapissa piilossa, viereisessä huoneessa korva seinässä kiinni...?

        Kysymys kuuluukin, kuka hullu ryhtyy hommiin toisten silmien alla?

        Sitäpaitsi Yakup sanoo, ettei kivitys kuulu Koraaniin, tosin voihan niihin raipaniskuihinkin kuolla...

        Koittakaa jo päättää pikkuhiljaa.

        Henkilökohtaisen mielipiteeni saat myös, vaikka et haluaisikaan: jos mielestäsi(siis uskontosi mielestä) aviorikos on kaikista rikoksista pahimpia tai pahin, olet täysin mieltä vailla.

      • Yakup
        minerva kirjoitti:

        >Sitäpaitsi Yakup sanoo, ettei kivitys kuulu Koraaniin

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002202378

        >ja viattomuuteni, mutten millään keksi, missä ne neljä luotettavaa
        > todistajaa voisivat olla kyseisen tapahtuman elikäs aktin aikana

        Sekin ongelma ja se on vaikea.. Jos 3 todistaja sanoo 'olemme nähneet' ja jos siella ei ole neljas todistaja se kolmelle tulee 80 nahkaiskua rangaistus Koraanin mukaan! He ovat valehtelija!

        Katsotaan!
        Koraani,24/4: " Jotka syyttävät aviovaimoja haureellisesta elämästä eivätkä tuo neljää todistajaa, heille annettakoon kahdeksankymmentä raipaniskua, älköönkä heidän todistustaan milloinkaan vast'edes kuunneltako, sillä he ovat jumalattomia ihmisiä."

        Koraani,24/13:" Miksi panettelijat eivät tuoneet neljää todistajaa tuekseen? Sillä kun he eivät esittäneet todistajia, he ovat Jumalan silmissä valehtelijoita."

        Se on vaikea että joku sanoo "Se nainen oli sängyssä, toisen miehen kanssa!"..

        Voi olla oma miehesi löytää heidät sängyssä, mutta jos hänellä ei ole 3 lisää todistaja, hänellä on oikeus että hän eroo..

        Jos luet koraani, löytät totuukset!

      • Esko
        Yakup kirjoitti:

        >>Voi olla oma miehesi löytää heidät sängyssä, mutta jos hänellä ei ole 3 lisää todistaja, hänellä on oikeus että hän eroo..

        >>Jos luet koraani, löytät totuukset!

        Mitä Koraanissa on filmille tai videolle kuvatusta todisteista? Kelpaako videolla tai kameralla kuvatut todisteet?

      • Yakup
        Esko kirjoitti:

        > Kelpaako videolla tai kameralla kuvatut todisteet?

        Voi olla feikki kuvat! Se on helpompi tehdää sen!

        4 silminnäkija tätyyy olla..

      • Yakup
        Karim kirjoitti:

        ..., 5.Moos.22:20-23 käskee selvästi kivittämään tytön kuoliaaksi vanhempiensa talon edessä jos tyttö ei ole avioyönä neitsyt, tai jos hän ei raiskattaessa ole huutanut apua. Islam sentään ei anna kuolemanrangaistusta avioliiton ulkopuolisesta seksistä ei-naimisissa oleville, ainoastaan raipasta korkeintaan. Ja raiskauksessa syy ei ole naisen!

        Jeesus ei kumonnut näitä lakeja, sillä "synnitön heittäköön ensimmäisen kiven"-kohtaa ei ole löydetty vanhimmista käsikirjoituksista, ja vaikka Jeesus olisikin sanonut näin, hän ei käskenyt kumota koko kivitys-lakia vaan ennemminkin kyseessä olisi ollut yksittäinen armahdus, sillä (mm. Matt.5:17-20) Jeesus sanoo tulleensa TOTEUTAMAAN lakia ja ettei se muutu tai häviä ennen kuin taivas ja maa häviävät.

        >5.Moos.22:20-23 käskee selvästi kivittämään tytön kuoliaaksi vanhempiensa talon edessä jos tyttö ei
        >ole avioyönä neitsyt, tai jos hän ei raiskattaessa ole huutanut apua

        Ja Islam:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002612419

      • Esko

      • Jerry Falwell
        minerva kirjoitti:

        ja viattomuuteni, mutten millään keksi, missä ne neljä luotettavaa todistajaa voisivat olla kyseisen tapahtuman elikäs aktin aikana...sängyn alla, kaapissa piilossa, viereisessä huoneessa korva seinässä kiinni...?

        Kysymys kuuluukin, kuka hullu ryhtyy hommiin toisten silmien alla?

        Sitäpaitsi Yakup sanoo, ettei kivitys kuulu Koraaniin, tosin voihan niihin raipaniskuihinkin kuolla...

        Koittakaa jo päättää pikkuhiljaa.

        Henkilökohtaisen mielipiteeni saat myös, vaikka et haluaisikaan: jos mielestäsi(siis uskontosi mielestä) aviorikos on kaikista rikoksista pahimpia tai pahin, olet täysin mieltä vailla.

        palstalle sopimaton kommentti.

        >Kysymys kuuluukin, kuka hullu ryhtyy hommiin
        >toisten silmien alla?

        Uskomattoman yleinen juttu.

      • Karim
        Esko kirjoitti:

        Maan laki kieltää se kaikissa maissa. Miksi lainaat näitä vanhoja tekstejä, kun tiedät ne lailla kielletyksi? Mitä yrität sillä todistaa?

        >>>Maan laki kieltää se kaikissa maissa. Miksi lainaat näitä vanhoja tekstejä, kun tiedät ne lailla kielletyksi? Mitä yrität sillä todistaa?

      • Yakup
        Esko kirjoitti:

        Maan laki kieltää se kaikissa maissa. Miksi lainaat näitä vanhoja tekstejä, kun tiedät ne lailla kielletyksi? Mitä yrität sillä todistaa?

        ei kiletää että et puhut tai kirjoitat mitä kirjottaa teidän Pyhä Kirjassa?!

        Huomenta!

        PS.! Kun sanat ovat loppuneet 'say nothing'!!

      • Esko
        Yakup kirjoitti:

        ei kiletää että et puhut tai kirjoitat mitä kirjottaa teidän Pyhä Kirjassa?!

        Huomenta!

        PS.! Kun sanat ovat loppuneet 'say nothing'!!

        Suomen laki kieltää ihmisten kivittämisen. Se on rikos. Myös rikokseen kehottaminen on rangaistavaa.
        Tietysti saat sanoa, että sellaista on Raamattuun kirjoitettu. Se on kuitenkin ymmärrettävä historian kuvauksena. Meillä on toiset käskyt ja lait.
        Jeesus sanoi näin; Niinkuin toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin heille. Se muutti kivittämiskäskyn toiseksi. Et voi sanoa enää, että Raamattu käskee kivittämään. Täytyy muistaa mitä Jeesus on sanonut. Se on kristinuskon sanoma.

        Luuk. 6:31

        Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.

      • yksi

        Aivan ilmeisesti miehen veljiä ja isiä ja kavereita. Joille mies on kehuskellut kuinka on maannut naapurin tytön kanssa. ja siitä seurauksena tyttö kivitetään mutta mies saa voitonlaakerin otsalleen.

      • yksi
        Karim kirjoitti:

        ..., 5.Moos.22:20-23 käskee selvästi kivittämään tytön kuoliaaksi vanhempiensa talon edessä jos tyttö ei ole avioyönä neitsyt, tai jos hän ei raiskattaessa ole huutanut apua. Islam sentään ei anna kuolemanrangaistusta avioliiton ulkopuolisesta seksistä ei-naimisissa oleville, ainoastaan raipasta korkeintaan. Ja raiskauksessa syy ei ole naisen!

        Jeesus ei kumonnut näitä lakeja, sillä "synnitön heittäköön ensimmäisen kiven"-kohtaa ei ole löydetty vanhimmista käsikirjoituksista, ja vaikka Jeesus olisikin sanonut näin, hän ei käskenyt kumota koko kivitys-lakia vaan ennemminkin kyseessä olisi ollut yksittäinen armahdus, sillä (mm. Matt.5:17-20) Jeesus sanoo tulleensa TOTEUTAMAAN lakia ja ettei se muutu tai häviä ennen kuin taivas ja maa häviävät.

        Ja sanoi nämä kaksi minä teille jätän. Rakastakaa toisianne niinkuin itseänne ja Jumalaa yli kaiken. Ja vielä, karttakaa verta sen kaikissa muodoissa. Sillä veressä on elämän siemen. Tämä on ihan selvästi Raamatussa sanottu , miksi väännät sitä monintavoin? Jeesus lisäsi vielä että näissä kahdessa täyttyy koko lain kirjain ja siksi se on täytetty. Laki oli että ihmiset kasvaisivat rakkauteen ja pystyisivät sitten täyttämään rakkauden lain.Ilman opetusta on tietämätön. Ympärille kun katsoo luulen tätä opetusta olisi oltava vielä enemmän maailmanlaajuisesti. Kuka on valmis rakastamaan lähimpiään niinkuin itseään, aina?

      • yksi
        Yakup kirjoitti:

        >Sitäpaitsi Yakup sanoo, ettei kivitys kuulu Koraaniin

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002202378

        >ja viattomuuteni, mutten millään keksi, missä ne neljä luotettavaa
        > todistajaa voisivat olla kyseisen tapahtuman elikäs aktin aikana

        Sekin ongelma ja se on vaikea.. Jos 3 todistaja sanoo 'olemme nähneet' ja jos siella ei ole neljas todistaja se kolmelle tulee 80 nahkaiskua rangaistus Koraanin mukaan! He ovat valehtelija!

        Katsotaan!
        Koraani,24/4: " Jotka syyttävät aviovaimoja haureellisesta elämästä eivätkä tuo neljää todistajaa, heille annettakoon kahdeksankymmentä raipaniskua, älköönkä heidän todistustaan milloinkaan vast'edes kuunneltako, sillä he ovat jumalattomia ihmisiä."

        Koraani,24/13:" Miksi panettelijat eivät tuoneet neljää todistajaa tuekseen? Sillä kun he eivät esittäneet todistajia, he ovat Jumalan silmissä valehtelijoita."

        Se on vaikea että joku sanoo "Se nainen oli sängyssä, toisen miehen kanssa!"..

        Voi olla oma miehesi löytää heidät sängyssä, mutta jos hänellä ei ole 3 lisää todistaja, hänellä on oikeus että hän eroo..

        Jos luet koraani, löytät totuukset!

        tuskin käytetään oikein näissä islamilaisissa maissa joissa tyttöjä kivitetään kun miehet ovat heidät raiskanneet. Johan pitäisi miehen tietää pitää kikkelinsä housuissaan jos tietää on luvattomilla teillä. Vai ajatteleeko muslimimiehet että se tyttö ihan varmasti väkivalloin makasi kyseisen miehen ja sai siksi lapsen alun kohtuunsa? Jopa miehet ovat naisen valtikan alla siellä muslimimaissa, kun eivät pysty edes kikkeliään määräämään.

      • Yakup
        yksi kirjoitti:

        > joissa tyttöjä kivitetään kun miehet ovat heidät raiskanneet.
        raiskaja voi saa kuoleman tai kova rangaistus..

        Kivityskuoelam on Raamatussa.. Koranissa ei ole.. Islam on Koraanissa..

      • Anonyymi
        Yakup kirjoitti:

        > joissa tyttöjä kivitetään kun miehet ovat heidät raiskanneet.
        raiskaja voi saa kuoleman tai kova rangaistus..

        Kivityskuoelam on Raamatussa.. Koranissa ei ole.. Islam on Koraanissa..

        Kyllähän vitsis muriasit, islami kivittää nämä kivikäet ja tuhoaa.

        Raamattu on kuvainollista henkistä mietettä kaikki, ei siinä teijän kiviä heitellä

        Eikä kiveänne kierretä eikä kumarreta, kuin islamissä kivipaasianne.

      • Anonyymi

        Ne 4 luotettavaa todistajaa voi olla miehen kavereita,ja monesti onkin. Siinä ei eukko mahda mitään ja kivitettäväksi joutuu 100 varmasti.

      • Anonyymi
        Yakup kirjoitti:

        >5.Moos.22:20-23 käskee selvästi kivittämään tytön kuoliaaksi vanhempiensa talon edessä jos tyttö ei
        >ole avioyönä neitsyt, tai jos hän ei raiskattaessa ole huutanut apua

        Ja Islam:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002612419

        NOI OHJEET JUUTALAISILLE MOOSES ON AJALTA ENNEN JEESUSTA ENNEN SÄHKÖÄ AUTOJA ENNEN ASFALTTIA ENNEN SAIRAALOITA MIESTEN OHJEITA MIEHILLE NAISISTA MITÄ MIES VOI TIETÄÄ NAISESTA EI MITÄÄN. KOITTAKAA ELÄÄ NYKYAJAN MAAPALLOLLA JO. ISYYS TESTIT ON NYKYAIKAA JA LÄÄKKEET.

      • Anonyymi
        Jerry Falwell kirjoitti:

        palstalle sopimaton kommentti.

        >Kysymys kuuluukin, kuka hullu ryhtyy hommiin
        >toisten silmien alla?

        Uskomattoman yleinen juttu.

        Muslimien voi pitää montaa vaimoa eikö taas arvoon kuulu että myös nainen voi pitää montaa miestä !

      • Anonyymi
        Esko kirjoitti:

        Suomen laki kieltää ihmisten kivittämisen. Se on rikos. Myös rikokseen kehottaminen on rangaistavaa.
        Tietysti saat sanoa, että sellaista on Raamattuun kirjoitettu. Se on kuitenkin ymmärrettävä historian kuvauksena. Meillä on toiset käskyt ja lait.
        Jeesus sanoi näin; Niinkuin toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin heille. Se muutti kivittämiskäskyn toiseksi. Et voi sanoa enää, että Raamattu käskee kivittämään. Täytyy muistaa mitä Jeesus on sanonut. Se on kristinuskon sanoma.

        Luuk. 6:31

        Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.

        Niin parisuhde ei ole mikään vikojen etsintä suhde hirveän ruman miehen vaimoksi ei halua kukaan eikä hirveän ruman naisen mieheksi eli ketään ei saa pakottaa suhteeseen ei rahasta ei oleskeluluvasta ei neitsyydestä eikä pakko synnyttämistä ikinä. Naisen täytyy saada tutustua valita kumppani itse ja sekin tekeekö lapsia vai ei tee.

      • Anonyymi
        yksi kirjoitti:

        Aivan ilmeisesti miehen veljiä ja isiä ja kavereita. Joille mies on kehuskellut kuinka on maannut naapurin tytön kanssa. ja siitä seurauksena tyttö kivitetään mutta mies saa voitonlaakerin otsalleen.

        Raiskatut naiset jää todella tämän väkivalta rikoksen selvityksessä huonommalla jos poliisi lääkäri on mies vaikka olisi joukkoraiskaaja!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimien voi pitää montaa vaimoa eikö taas arvoon kuulu että myös nainen voi pitää montaa miestä !

        Voiko Suomessa muslimit pitää monta vaimoa? Mitä sanoo laki?

    • Anonyymi

      Kivittäminen: kuuluko kivittäminen kulttuuriin? Malmilla eräs 71- vuotias mies joutui kivittämisen kohteeksi syyskuussa 2021. Väkivaltainen nuorisojoukko käyttäyivät aggressiivisesti miestä kohtaan kivittämällä häntä ilman syytä. Kivityksen kohteeksi joutui myös autoilijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä myös S- marketin edessä vaarantaen autoilijoiden, pyöräilijöiden ja kävelevien turvallisuuden. Lapset olivat ulkomaalaisia etnisiin ryhmiin kuuluvia alaikäisiä lapsia. Kuuluuko heidän kulttuuriinsa kivittää valkoisia ihmisiä vääräuskoisina heidän mielestään? Huutelevat, että me olemme rasisteja heitä kohtaan. Hekin ovat rasistisia meitä kohtaan kivittämällä valkoisia ihmisiä vääräuskoisina. Kotonako lähtevät tälläiset kyseiset asenteet?

      • Anonyymi

        Valkoisia vihaavat ovat oikeasti rasisteja itse

    • Anonyymi

      Malmin ympäristöstä on tullut turvaton asuinpaikkana nykyään, koska maahanmuuttajat, narkkarit ja juopot aiheuttavat häiriökäyttäytymisellään häiriöitä. Jengiläisiä jotka ryöstelevät ihmisiä Malmin keskustassa. Somalitaustaisia. Malmilla oli ennen poliisilaitos ja poliisipartio piti yleistä järjestystä yllä. Nyt tehtävää hoitaa vartiat. Tuntuu ettei viranomaisia kiinnosta mitä nuorisojengiläiset tekevät varsikin kun on kyseessä maahanmuuttajat. Puuttua häiriökäyttäytymiseen. Ihmetyttää viranomaiskäytäntö täällä Suomessa. Laki ei näytä olevan sama kaikille. Se on vain kävelevä mainos!

      • Anonyymi

        Kyllä - vihaan kuin ruttoa näitä oikeuttaan suomeen tulleita tuhoojia hävittäjiä...

      • Anonyymi

        Muutaman päivän koulutuskäynti helsinkiin sen jo osoitti/// vapaa-ajalamme,,, mitä nämä ryhmät suomeen kuulumattomat ovat, kohtimme hyökättiin, mutta selvisimme perääntymällä.

        MITÄ HELVETIN LUOJIA SUOMEEN PÄÄSTETÄÄN

        KUNNIANSA KUKUROILLA SEKAAMME PATSASTELEMAAN

        KIVITASKUJA!

        Venäläiset masinoivat Somaleja Suomeen. Somalit ovat pääasiassa nuoria miehiä. Sota on loppunut aikoja sitten Somaliassa. Kauanhan näyttää Somaliassa sota kestävän, kun haetaan turvapaikkaa, jopa paperittomana Suomeen asti. Rajat kiinni elostelijoilta. Ei Suomi kaikkia tänne pyrkiöitä pysty elättämään. Nyt Järki käteen hyvät poliittiset päättäjät. Suomi joutuu ottamaan velkaa ja verot kiristyvät, kun enemmän suita on ruokittavana. Venäjä voi itse huolehtia turvapaikanhakijoistaan, jotka yrittävät pyrkiytyä Suomen rajalle paperittomana. Venäjä ei tue enää Somalian hallitusta, tästä syystä on pakolaisvirtoja Eurooppaan.

        Näinhän tämä menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä - vihaan kuin ruttoa näitä oikeuttaan suomeen tulleita tuhoojia hävittäjiä...

        Helpommin tehty rauhan puolesta ennalta ehkäisyyn olisi viedä somalit Somaliaan ja iranit Iraniin koska siellä on heidän omat alueet eikä täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset masinoivat Somaleja Suomeen. Somalit ovat pääasiassa nuoria miehiä. Sota on loppunut aikoja sitten Somaliassa. Kauanhan näyttää Somaliassa sota kestävän, kun haetaan turvapaikkaa, jopa paperittomana Suomeen asti. Rajat kiinni elostelijoilta. Ei Suomi kaikkia tänne pyrkiöitä pysty elättämään. Nyt Järki käteen hyvät poliittiset päättäjät. Suomi joutuu ottamaan velkaa ja verot kiristyvät, kun enemmän suita on ruokittavana. Venäjä voi itse huolehtia turvapaikanhakijoistaan, jotka yrittävät pyrkiytyä Suomen rajalle paperittomana. Venäjä ei tue enää Somalian hallitusta, tästä syystä on pakolaisvirtoja Eurooppaan.

        YK päätöksiä ei saa allekirjoitella miten sattuu meillä on kantaväestön turvallisuus tosi huono kun vartijakin on muslimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KUNNIANSA KUKUROILLA SEKAAMME PATSASTELEMAAN

        Savannimajoista tulleita taatelintallaajia jotkut. Heimokylät, joista lähtevät maailman turuille paremman elintason perään. Suo siellä ja vetelä täällä.

    • Anonyymi

      Katelkaas aatoksella ja rauhassa tämäkin kirjoitettu ketju,,, miten kiven vaikutus näissä elää tuhoisasti.

      • Anonyymi

        KIVIHÄN ON TUNNOTON KUOLLUT LOHKARES

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KIVIHÄN ON TUNNOTON KUOLLUT LOHKARES

        Maassa maan tavalla. Kivittäminen on Suomessa rikos! Ei kuulu kulttuurimme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maassa maan tavalla. Kivittäminen on Suomessa rikos! Ei kuulu kulttuurimme!

        Toisia päin sylkeminen on myös kiellettyä ihmisarvon loukkausta valkoisen värin vihaaminen jo kertoo rasismista ja sylkeminen levittää näitä korona viruksia kuten myös tuberkuloosia.

    • Anonyymi

      Halla/AHO veti viivan suomen hölmöilylle, näissä pätsäämisissä

      NYT SUOMEN JÄRKI PITÄÄ VOITTAA SUOMEA PUOLLUSTAEN KOTIMAANAMME

      • Anonyymi

        KIVIKÄSILLE TÄYS LUJA ETEEN

      • Anonyymi

        Ruotsin mallia kohti mennään! Kivet muuttuvat pommeiksi! On vain ajankysymys! Mitäköhän mepit sit tuumaavat, hehän ovat piilossa omassa punkkerissaan. Kannattaa pysyä kasvukeskuksista kaukana!

    • Anonyymi

      Korsuorkesteri - Raatteentie Lyrics (Suomeksi & English) YouTube

      Luulot Pois / Niin kivitäjiltäkin kuin valestajilta.

      • Anonyymi

        Sinitaivas - Tikkakosken mannekiinit lentopallokala YouTube

        tulevaisuutemme loisketta

      • Anonyymi

        Jethro ottaa selvää | Jethro jututtaa somalipakolaisia | discovery+ Suomi

        Pitkä tuntuu olevan sota Somaliassa.

      • Anonyymi

        Katelkaas myös noi mielipiteet

        ruotsihan on teille paras,siellä on omia kaupunginosia joissa voitte tehdä mitä sairaaaassa mielessä on

      • Anonyymi

        Luulot pois venäläisiltä poliittisilta päättäjiltäkin, kun masinoivat Suomeen paperittomia turvapaikanhakijoita Venäjän kautta. Venäläiset itse eristävät itsensä, sitä saa mitä tilaa, niin sitä saa eli vastaa omista tekemisistään.

        Tikkurilan keskustaa ostareilla kannattaa kuvata kulttuuria

        Somalilapset ovat härskejä, kävelevät päin eivät vaivaudu väistämään. Että näin Malmilla. Sylkevät päälle. Kiertäkää kaukaa heitä. Joukossa tyhmyys tiivistyy!

        NÄÄHÄN ON NIITÄ MAILMAN LAIVAT LUULEN OMISTAVANSA

        MIKS EI NÄITÄ MAILMAN MERILLÄ::: AIN PISTETÄ POHJAAN TAVATTAESSA - OLISI SIISTEIN MENETELMÄ.

    • Anonyymi

      Aikamoiseen pussiin työnsi komentaja joukosa nytkin, kun suomeen eksyivät...

      >> Pimeä historia: Ihmiset Raatteen tiellä - YouTube

      • Anonyymi

        Katsellaan nykypäivää miten toimivat tässä vales RAUHAN USKONNOSSA

        >> kuolemantuomio islam kivittämällä

      • Anonyymi

        Maapallolla on monia eri heimoja ja uskontoja kulttuureja niin myös Arabiassa Egyptissä eikä ketään kivitetä minkään syyn tähden.

    • Anonyymi

      Malmin keskustassa on kapakoita (10 juottolaa 180 astetta suuntaansa eli kaikki juottolat ovat 100 metrin säteellä. Siksi juopot mellastavat kauppakeskuksen ympäristössä. Juottoloita voisi vähentää. Viinakauppakin on Novan puolella. Miksi Malmista on tullut huono-osaisten kaupungin osa? Sitten vielä tämä uusi hotelli ravintoloineen. Onko se hyvää mainetta käyville turisteille, että Malmi on mitä on !

      • Anonyymi

        Nov go rod se kaupunki mistä KASAKAT tattarit aikanaan tekivät ryöstöretkiä samoin heitä on Ukrainassa.

    • Anonyymi

      Miksi Negrita dark on myynnissä alkossa? Eikös ole rasismia myydä tuotetta? Ei ole kukaan tullut tätä ajatelleeksi. AIkoinaan vedetiin markkinoilta pusut ja tilalle tuli suukot tai eskimopuikot, nyt pingviinipuikot. Aina huudeillaan et me suomalaiset olemme rasisteja!

      • Anonyymi

        Jaa maapallolla on vaalean vihreitä rypäleitä vaaleita punaisia ja tummia violetteja tumman punaisia sekä melkein mustia ja niistä valmistetaan mehuja viinejä hilloja ja väri tulee pulloon viinirypäleiden väristä joko valkoviini tumma viini punaviini mustaviini. Tuon pelle jutun perusteella pitäisi poistaa kaikki valkoiset viinit myös taas arvoisesti !

    • Anonyymi

      ISLAMIN HÄVITYS ON RUVETTU JO TAJUAMAAN MIHIN PYRKIVÄT
      - kunnon elementein näitä vasten on käytvä ja tehokkailla

      Puolustusministeri Häkkänen Ylellä: Tarvittaessa koko itäraja suljetaan
      Häkkäsen mukaan Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexilta on pyydetty apua itärajan tilanteen takia.

      • Anonyymi

        Somalia maa on Afrikassa maantieteellisesti. Samoin kuin katsoo karttaa Google Maps EUFRAT tai Jordan ne onkin Arabiassa

    • Anonyymi

      Venäläiset virkamiehet putinin (putten) johdolla käyvät ihmiskauppaa pakolaisilla. Se on ihmisoikeuden vastaista toimintaa, johon EU; n pitää puuttua! Pakolaisilta viedään ihmisoikeudet Venäjällä mm. Heiltä viedään tarvittavat asiakirjat/ passit, rahat ja työnnetään heidät Suomen rajalle. Tällöin heistä tehdään paperittomia ja lainsuojattomia. Venäläiset aiheuttavat hytridihyökkäyksillään kansainvälistä levottomuutta.

      • Anonyymi

        ( Se on ihmisoikeuden vastaista toimintaa, johon EU; n pitää puuttua! )

        KYLLÄ EUROOPALLE KUULUU VAIN OMA TONTTI PUHISTAA PAKOLAISISTA, JOTKA VÄÄRIN PERUSTEIN SUURIN OSA TÄNNE JUOKSEVAT

        SILTI KAIKKIEN PITÄÄ TAJUTA MIKÄ VENÄJÄ ON ILMAN IHMISARVOA
        - olisi voinyt pistää noi jo eturintamaan, niinkuin on ennenkin teilauttanut valtaamiaan porukoita rintamilla

      • Anonyymi

        Kansanedustaja ilmestyi yllättäen raja-asemalle: "Olisiko ollut syytä laittaa kiinni?"
        Iltalehti seurasi Vartiuksen raja-aseman tilannetta suorana lähetyksenä sunnuntaina ennen kuin asema suljettiin.

        TÄMÄ EI OLE MITENKÄÄN SUOMELLE KUULUVAA TÄMÄ PAKOLAISUUS
        - VERÄTJÄT VAIN KIINI JA SASSIIN

        Nuoret miehet, jotka masinoidaan Venäjän toimesta Suomen rajojen sisäpuolelle. Herää kysymys, et mitkä ovat heidän motiivit tulla Suomeen ja kenen asialla ovat? Ovatko Venäjän palkkasotureita, agentteja vai mahdollisesti joukossa olisi myös terroristeja? Nämä pitäisi ottaa huomioon Suomen turvallisuuspoliittisella agendalla. Tulijat ovat Somaliasta, Jemeniasta ja Irakiasta pääsääntöisesti. Ovat hyllytetyjä ent. Sotilaita eli palkkasotilaita, joita venäläiset ovat rahoittaneet.

        Tulijoita myös Syyriasta, Marokosta, Etiopiasta ja Egyptiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansanedustaja ilmestyi yllättäen raja-asemalle: "Olisiko ollut syytä laittaa kiinni?"
        Iltalehti seurasi Vartiuksen raja-aseman tilannetta suorana lähetyksenä sunnuntaina ennen kuin asema suljettiin.

        TÄMÄ EI OLE MITENKÄÄN SUOMELLE KUULUVAA TÄMÄ PAKOLAISUUS
        - VERÄTJÄT VAIN KIINI JA SASSIIN

        Suomen armeija, sotilaat valvomaan Suomen rajoja tunkeutujilta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansanedustaja ilmestyi yllättäen raja-asemalle: "Olisiko ollut syytä laittaa kiinni?"
        Iltalehti seurasi Vartiuksen raja-aseman tilannetta suorana lähetyksenä sunnuntaina ennen kuin asema suljettiin.

        TÄMÄ EI OLE MITENKÄÄN SUOMELLE KUULUVAA TÄMÄ PAKOLAISUUS
        - VERÄTJÄT VAIN KIINI JA SASSIIN

        Venäläiset eli Putiini ja hänen hoviporukkansa väittävät , että suomalaiset mepit loukkaavat nyt ihmisoikeuksia. Mitä he itse tekevät? Täysin absurdia väitettä Putinilta ja hänen hoviporukaltaan. Suomi ja suomalaiset viranomaiset ovat olleet suvaitsevaisia maahanmuuttajia kohtaan. Jopa maahanmuuttajat itse ovat ilmaisseet, että Suomi on onnela , tulkaa tänne täällä saa viiden hotellin palvelut sos-,tukien kautta.

      • Anonyymi

        Venäläiset ei vie kenenkään passeja vaan tarkastaa niitä passit viedään vain rikollisilta kaikissa maissa pahat rikolliset menettää passinsa ! Heistä on pidätys määräys .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansanedustaja ilmestyi yllättäen raja-asemalle: "Olisiko ollut syytä laittaa kiinni?"
        Iltalehti seurasi Vartiuksen raja-aseman tilannetta suorana lähetyksenä sunnuntaina ennen kuin asema suljettiin.

        TÄMÄ EI OLE MITENKÄÄN SUOMELLE KUULUVAA TÄMÄ PAKOLAISUUS
        - VERÄTJÄT VAIN KIINI JA SASSIIN

        YK näitä hajottaa myös eli vastuussa he. Myös rikollisten suojelu tavisten elämän hinnalla on sairasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret miehet, jotka masinoidaan Venäjän toimesta Suomen rajojen sisäpuolelle. Herää kysymys, et mitkä ovat heidän motiivit tulla Suomeen ja kenen asialla ovat? Ovatko Venäjän palkkasotureita, agentteja vai mahdollisesti joukossa olisi myös terroristeja? Nämä pitäisi ottaa huomioon Suomen turvallisuuspoliittisella agendalla. Tulijat ovat Somaliasta, Jemeniasta ja Irakiasta pääsääntöisesti. Ovat hyllytetyjä ent. Sotilaita eli palkkasotilaita, joita venäläiset ovat rahoittaneet.

        Ovat afgaaneja myös tsetseenejä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset ei vie kenenkään passeja vaan tarkastaa niitä passit viedään vain rikollisilta kaikissa maissa pahat rikolliset menettää passinsa ! Heistä on pidätys määräys .

        Ovat vieneet, koska paperittomia on tullut rajamme yli. Lue heidän antamia haastatteluita. Mm. Viisumit on takavarikoitu heiltä tarkoituksella, että jumittuvat nyt Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat vieneet, koska paperittomia on tullut rajamme yli. Lue heidän antamia haastatteluita. Mm. Viisumit on takavarikoitu heiltä tarkoituksella, että jumittuvat nyt Suomeen.

        Venäläiset pakottavat heidät Ukrainan sotatantereelle, koska omat ukot eivät riitä taistelemaan aluevaltauksista Ukrainaa vastaa. Tämä on sitä venäläisten hybriditekniikkaansa nöyryyttää ja köyhdyttää Suomea taloudellisesti. Katsotaan, kun rajat aukenevat. Rajalla odottavat ne, jotka venäläiset ovat diminalisoineet rajojensa ulkopuolelle.

        KOSKA TÄMÄ MULLILAUMAT AJETAAN JYRKÄNTEILTÄ ALES

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat afgaaneja myös tsetseenejä

        Iranista tulevia pakolaisia ei pidä päästää rajojemme sisäpuolelle, koska eivät noudata ihmisoikeuksia omassa maassaan. Teloittavat ihmisiä n. 5000 ihmistä on saanut kuolemantuomion Iranissa. Teloittaneet myös länsimaiden kansalaisiakin. Diplomaatteja mm. Terroristinen maa.

    • Anonyymi

      Häjyt 2000 - Hypi, hypi, hypi, sanoo Rannanjärvi

      - Juuri näin!

      • Anonyymi

        Hypi, hypi, hypi ripaskaa rajalla! Pysyy lämpimänä siinä odotellessa, et saako tulla rajan yli ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hypi, hypi, hypi ripaskaa rajalla! Pysyy lämpimänä siinä odotellessa, et saako tulla rajan yli ?

        Idästä on aina hyökätty - niinkuin nytkin RAJAN YLI

        >> William AJR Korwenkoski - Aina on lähäretty...

        - Aina lährettiin reissuun, oli keli mikä hyvänsä. Kun olin vielä Rekkahommissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hypi, hypi, hypi ripaskaa rajalla! Pysyy lämpimänä siinä odotellessa, et saako tulla rajan yli ?

        Rikollisuutta on pidätys määräys matkustuskielto onko näillä ?

    • Anonyymi

      KUN RUOTSIN PUOLELTA ON TIE TUKOSSA, NIIN NYT HYKÄTÄÄN VENÄJÄN PULELATA TUHOISUUKSIN PYRKIEN KAIKKI LAIT JA JÄREN PIRSTALOITIIN TÄMÄN NÄILLÄ AITOJEMME REPIJILLÄ ON MIELISSÄ

      SUOMI TUHOTA TAVOILLEEN.

      • Anonyymi

        Venäjän puolelta huolestuttavia tietoja – Näin raja-asemalla varaudutaan: Piikkilankaa, betonia...
        Vartiuksessa reagoidaan tiukasti Venäjän viranomaisten painostusyrityksiin.

        SUOMALAISUUDEN TUHOAMINEN ON NÄILLÄ TAVOITTEENA

        Montakohan hyökkäysaaltoa sieltä nänääkin vyöryy aitojamme kohin repimään korraanit taskuissa oikeuksin suomea alistamaan ylläpitäjikseen,,,

        Hyvä, kun vihdoinkin sulkivat rajanylitys pisteet ja pitäköön vaikka kiinni vähintään 6 kk. On vanha sanonta, että venäläiset ovat kieroja vaikka voissa paistaisi. Laskelmoivia , harhaisia ja epäilijöitä toisia valtioita kohtaan, mut ei näe malkaa omassa silmäkulmassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakohan hyökkäysaaltoa sieltä nänääkin vyöryy aitojamme kohin repimään korraanit taskuissa oikeuksin suomea alistamaan ylläpitäjikseen,,,

        Ei se tähän jää, vaan tahti kiihtyy. Nämä aluevaltaajat ovat eräsissejä ent. Sotilaita. Veli venäläisesten kouluttamia sotilaita Afrikassa mm. Somaliassa. Wagnerin koulutusohjelmassa ja palkkalistalla toimivia sotilaita. Itsevarmoja, terveitä nuoria miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän puolelta huolestuttavia tietoja – Näin raja-asemalla varaudutaan: Piikkilankaa, betonia...
        Vartiuksessa reagoidaan tiukasti Venäjän viranomaisten painostusyrityksiin.

        SUOMALAISUUDEN TUHOAMINEN ON NÄILLÄ TAVOITTEENA

        Jeesuksen vihaajajoukkoa vihaavat valkoisia ihmisiä myös Jeesusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se tähän jää, vaan tahti kiihtyy. Nämä aluevaltaajat ovat eräsissejä ent. Sotilaita. Veli venäläisesten kouluttamia sotilaita Afrikassa mm. Somaliassa. Wagnerin koulutusohjelmassa ja palkkalistalla toimivia sotilaita. Itsevarmoja, terveitä nuoria miehiä.

        Näitä oli ja on kostamuksessa hotelleissa Wikipedia Kostamus

    • Anonyymi

      KYLLÄ KIVITTÄMINEN YLEISTYY SUOMESSAKIN NÄITTEN TUOMINA PERINTEINÄ JA KAIKEJA NÄITTEN SÄÄNTÖJÄ NOUDATTAEN

      KIVEÄÄN KIERTÄVÄT AINIAAN

      • Anonyymi

        Malmilla S- marketin edessä vuosi sitten maahanmuuttajataustaisia alle 15- v huuteliva, että me valkoiset olemme väärä uskoisia! Kuvasivat kännykköihinsä. Heittelivät kiviä ajotielle kohti autoilijoita. Väittävät vielä, että olemme rasisteja. Itsestäänkö puhuvat? Me suomalaiset olemme kohta alisteisessa suhteessa heihin nähden, jos alistumme heidän näkökulmaansa. Suomessa on vielä uskonvapaus, saa uskoa vaikka Joulupukkiin.

        ON RUVETTAVA VASTAAMAAN Takasin JA KOVEMIN KÄDEN KAUTTEN

        SILMÄ SILMÄSTÄ JA HAMMASHAMPAASTA MONI KERRTOIMIN RYHMISSÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malmilla S- marketin edessä vuosi sitten maahanmuuttajataustaisia alle 15- v huuteliva, että me valkoiset olemme väärä uskoisia! Kuvasivat kännykköihinsä. Heittelivät kiviä ajotielle kohti autoilijoita. Väittävät vielä, että olemme rasisteja. Itsestäänkö puhuvat? Me suomalaiset olemme kohta alisteisessa suhteessa heihin nähden, jos alistumme heidän näkökulmaansa. Suomessa on vielä uskonvapaus, saa uskoa vaikka Joulupukkiin.

        Somalit arabit käännytti pakkouskontoon 800 vuotta sitten vasta. Ovat uususkonnoissa.

    • Anonyymi

      Suomen rajat ovat kiinni = kaikki tulijat otetaan turvapaikkaprosessiin! Mikä siis on muuttunut? Ei siis mikään. Olisipa meillä Puolan ja Liettuan kaltaista ryhdikkyyttä ja rohkeutta, vaan ei ole, joten massat lisääntyvät koko ajan. En usko hetkeäkään, että Suomessa pystytään yhtään tyyppiä työntämään takaisin rajojen toiselle puolelle. Ja myös rajojen välissä olevat otetaan Suomeen. Pitäkää tämä varmana tietona. Suomalaiset ovat herkkäuskoisia, joilta puuttuu jämäkkyys. Huono itsetunto, ajattelevat, että mitä muut heistä ajattelevat. Mm. Ihmisoikeusjärjestöt.

      • Anonyymi

        Puolassa vesitykkejä mutta aitaa voi tukea betoniporsailla lisää. Kestää painoa.

    • Anonyymi

      Tuleeko mieleen Mainilan laukaus? Onko turvapaikanhakijat nyt kohteena tälle agendalle? Ei tarvitse enää rautalangasta vääntää, sillä jo Erkkikin sen jo tajuaa, et mistä on kysymys. Sodan julistamisesta valtio, valtiota vastaan hybridisen vaikuttamisen kautta.

      • Anonyymi

        KYLLÄ VENÄJÄ HAKEE HYÖKKÄYKSEENSÄ AIHETTA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄ VENÄJÄ HAKEE HYÖKKÄYKSEENSÄ AIHETTA

        Suomi olisi puskurivaltio Naton ja Venäjän yhteisissä intreisseissään ? Neukut pääsivät kyseinalaistamaan Suomen suvereeninensa itsemääräämisoikeutensa hallita sisä-, et ulkopolitiikkaansa rauhanomaisin keinoin? Hajota ja hallita! Neukut yrittävät hajota ja hallita Suomen suvereenisti itsemääräämisoikeutta hydirisen häirinnän kautta.

        Ennusteet pitävät venäjän pahuuksista täysin paikkaansa ja ite venäläinen esittää sitten typeryyttään miten heitä suomikin kohtelee mailman tuho valtion kansalaista

        Eli pojankuningas liittolaisineen Venäjä ja Kiina ottavat yhteen vielä Yhdysvaltojen kanssa. Sitten rysähtää! Eu; on neuvoton= yhtäkuin suuri ahdistus !! Tämä on sitä maailman yhteistä globalisaatiota eli kohti yhteistä anarkiaa! Kukaan ei hallitse ketään. Ihminen tuhoaa itsensä omassa viisaudessaan. Nämä pakolaisvirrat kertovat tästä globalisaation kiertokulusta ja tulevasta historiankiertokulusta tuleville sukupolvillemme. Toivottavasti tulevat sukupolvet ymmärtävät tulevaisuudessa tämän globalisaation epäinhimillisen globalisaatitiomaisen taloudellisen kiertokulun yksilötasalolla ja yhteisöllisellisesti ja valtiollisella tasolla.

        Pohjoinen kuningas: on Venäjä ja Kiina, jotka ovat liittolaisia keskenänsä, ja hyötyvät toisistaan sotilaallisesti. Venäjästä tulee Kiinan alusmaat tulevaisuudessa. Kiina ottaa yhteen vielä Yhdysvaltojen kanssa = eli Nato. Summaaru summaarujen kesken??? Kaikki paljastuvat aikasansa, kun ....

        Nykypäivän teknikoilla venäjä pysäytettäisin hyvinkin nopsaan ja täysin , siellä pitkät väli-matkat ja välillä harvaa ja muutama paljonväkeä oleva pistetäs tasaseksi, venäjähän on pieni kansa mailman mittapuissa.

        MUTTA MITES KAUAN KATELLAAN NÄITTEN KIVITTÄJIEN LEVITÄYTYMISTÄ KIVET TASKUISSA, se on tätäpäivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoinen kuningas: on Venäjä ja Kiina, jotka ovat liittolaisia keskenänsä, ja hyötyvät toisistaan sotilaallisesti. Venäjästä tulee Kiinan alusmaat tulevaisuudessa. Kiina ottaa yhteen vielä Yhdysvaltojen kanssa = eli Nato. Summaaru summaarujen kesken??? Kaikki paljastuvat aikasansa, kun ....

        YKSILÖN Ihmisen ikä on alta 100v se tekee ajatuksistanne mahottoman, kun toiminnallinen aika on korkeintaan se n. 70v

        KUN IHMINEN EI TAIVAAN PORTAITAKAAN PYSTYNYT NIKKAROIMAAN NIIN EI MYÖSKÄÄN TEKEMÄÄN LIIANSUURIA VALTAUKSIA

        JA KIELTEN SEKAANUSKIN KÄY IHMISEN SUUNITELMIA VASTEN

        Euroopanunioni on yhtäkuin huomispäivän Neuvostoliitto!!! Sillä kaikki paljastuvat aikananansa.!!!!! Kaiken takana on vap. m. kerh...

        LISÄKSI IHMINEN RUPEAA KÄSITTÄMÄÄN -JOTTA KAIKEN HANKKIMANSA HÄN TULEE MENETTÄMÄÄN

        YKSIN USKO ON SE MILLÄ IHMINEN KULKEE TÄTÄ MAILMAN RANTAA JA KORKEIMMAN SIIVITTÄMÄNÄ

        KERHOJA PITÄÄKIN OLLA:
        - MUTTEI VENÄJÄN RIISTOSYSTEEMEITÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LISÄKSI IHMINEN RUPEAA KÄSITTÄMÄÄN -JOTTA KAIKEN HANKKIMANSA HÄN TULEE MENETTÄMÄÄN

        YKSIN USKO ON SE MILLÄ IHMINEN KULKEE TÄTÄ MAILMAN RANTAA JA KORKEIMMAN SIIVITTÄMÄNÄ

        IHMINEN TUTKII AINA MENNEISYYTTÄÄN MAATA KUOKKIMALLA

        SIELÄ SITÄ ON MONIA HUOKAISUJA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopanunioni on yhtäkuin huomispäivän Neuvostoliitto!!! Sillä kaikki paljastuvat aikananansa.!!!!! Kaiken takana on vap. m. kerh...

        Saattaapi olla oikeassa, jotta venäläiset eivät pääse pakenemaan, tätä on venäjä.

        Stubb arvioi Venäjän motiiveja:
        - Putin valmistautuu liikekannallepanoon
        Presidenttiehdokas Alexander Stubb (kok) arvioi Iltalehden haastattelussa, miksi Venäjä käyttää ihmisiä aseenaan ja haluaa pakottaa Suomen sulkemaan itärajansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli pojankuningas liittolaisineen Venäjä ja Kiina ottavat yhteen vielä Yhdysvaltojen kanssa. Sitten rysähtää! Eu; on neuvoton= yhtäkuin suuri ahdistus !! Tämä on sitä maailman yhteistä globalisaatiota eli kohti yhteistä anarkiaa! Kukaan ei hallitse ketään. Ihminen tuhoaa itsensä omassa viisaudessaan. Nämä pakolaisvirrat kertovat tästä globalisaation kiertokulusta ja tulevasta historiankiertokulusta tuleville sukupolvillemme. Toivottavasti tulevat sukupolvet ymmärtävät tulevaisuudessa tämän globalisaation epäinhimillisen globalisaatitiomaisen taloudellisen kiertokulun yksilötasalolla ja yhteisöllisellisesti ja valtiollisella tasolla.

        Dobermanneja vapaaksi vaan ja sikojen porsaita kyllä lähtee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaapi olla oikeassa, jotta venäläiset eivät pääse pakenemaan, tätä on venäjä.

        Stubb arvioi Venäjän motiiveja:
        - Putin valmistautuu liikekannallepanoon
        Presidenttiehdokas Alexander Stubb (kok) arvioi Iltalehden haastattelussa, miksi Venäjä käyttää ihmisiä aseenaan ja haluaa pakottaa Suomen sulkemaan itärajansa.

        Olipa🃏🃏🤡🤡🃏🤡🃏🤡🃏sekava selitys. Mikähän huumetyrmäys ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopanunioni on yhtäkuin huomispäivän Neuvostoliitto!!! Sillä kaikki paljastuvat aikananansa.!!!!! Kaiken takana on vap. m. kerh...

        Venäjän juutalaiset muuttaa Israeliin kokoajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa🃏🃏🤡🤡🃏🤡🃏🤡🃏sekava selitys. Mikähän huumetyrmäys ?

        Joo venäjällä elää sekavuus ja hyvin kuulemma voivat sekasinakin,
        Mutta isompia pommejaan eivät uskalla käyttää jos niitä noilla onkaan

        JOTTEIVAT MENE SIINÄ RYTÄKÄSSÄ IHTEKIN, VENÄJÄLLÄ ON ISOT TOLERANSSIT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo venäjällä elää sekavuus ja hyvin kuulemma voivat sekasinakin,
        Mutta isompia pommejaan eivät uskalla käyttää jos niitä noilla onkaan

        JOTTEIVAT MENE SIINÄ RYTÄKÄSSÄ IHTEKIN, VENÄJÄLLÄ ON ISOT TOLERANSSIT

        VENÄLÄISEN RINTAPIELIN KIIKKUU TYÖKALUN MUKANA
        ⛏🔧🛠⛓⚒💊🩸🏹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän juutalaiset muuttaa Israeliin kokoajan

        Venäjä islamisoituu ja vaaralistuu entisestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä islamisoituu ja vaaralistuu entisestään.

        HAMAS HYÖKKÄSI VAIKKA TIESI HÄVIÄVÄNSÄ JA SEN TUHON JÄLETHÄN ME NYT NÄEMME.

        SAMATEN VENÄJÄ HYÖKKÄÄ SELVÄKSI TUHOKSEEN ISLAMIN JÄRELLÄ

        VENÄJÄ HÄVIÄÄ SITTEN TOTAALISESTI

        SILLÄ VENÄJÄ EI PYSTY IRROTAUTUMAAN LUULOISTAAN

        Maata pitkin ei venäjälle mennä vaan tähistä sinne annetaan paukkua, etteiväe ees tiiä mikä heihin osui, liikumiset poikki enerkiat poikki huollot poikki ja sitten jokunen keskus keskittymä eikuin ilmaan.

        TAIVAS PITÄÄ NÄIN VENÄJÄLTÄ SUMENTAA ENNENKUIN KÄSITTÄVÄT OLEMATTOMUUTENSA

        Katkominen ei riitä vaan on pilkottava kilometrin pätkiksi
        - korjaukset tulvat mahottomiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä islamisoituu ja vaaralistuu entisestään.

        Eikö suomalaisilla virkamiehillä ole munaa näyttää, että Suomi ei ole se paikka kaikille maahan pyrkiville elostelijoille. Armeija nyt apuun rajoillemme, muuten tänne tulee sisäinen kaaos, tähän venäläiset Putini ja hänen kannattajansa pyrkiytyvät. Se vielä tästä puuttuu. Nyt on tosi kysymyksessä. Apulaisoikeusasiamies elättäköön tänne paperittomat laittomasti maahamme pyrkivät ns. Pakolaiset., kun niitä hyysää. Virolaiset ovat jämäköitä pakolaispolitiikassaan, sillä heillä on kokemusta venäläisviranomaistoiminnasta,

        Kaikki rajat kiinni sassiin, muutoin mopo karkaa käsistä ja alkaa keulimaan. Kaaostako Suomen viranomaiset haluavat tänne? Kohta niitä pyrähtää tuhansia kolmansien maiden ns. eliittipakolaisia ent. Wagnerin palkkalistoilla olevia sotilaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä islamisoituu ja vaaralistuu entisestään.

        Voi se Suomellekin käydä näin tulevaisuudessa, et islamilaisuus valtaa Suomen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi se Suomellekin käydä näin tulevaisuudessa, et islamilaisuus valtaa Suomen?

        ELIKKÄ JÄRKI TUHOTAAN SUOMESTA, SITÄHÄN AJAA JO TAKAA VIHERVASEMMISTO SUVAKKEINEEN JA PAHIMMISTA ISLAMISTEITA TULEE SITTEN SUOMEEN KIVITTÄJIÄ

        UUSIN AMMATEIN NIMIKKEELLÄ KIVITASKUT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄ VENÄJÄ HAKEE HYÖKKÄYKSEENSÄ AIHETTA

        Kun rajat aukenevat, niin tulevat sukset olallansa tai moottorikelkoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LISÄKSI IHMINEN RUPEAA KÄSITTÄMÄÄN -JOTTA KAIKEN HANKKIMANSA HÄN TULEE MENETTÄMÄÄN

        YKSIN USKO ON SE MILLÄ IHMINEN KULKEE TÄTÄ MAILMAN RANTAA JA KORKEIMMAN SIIVITTÄMÄNÄ

        Kun aseet ja ukotkin loppuvat, niin tämän jälkeen loppuu sotiminenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi olisi puskurivaltio Naton ja Venäjän yhteisissä intreisseissään ? Neukut pääsivät kyseinalaistamaan Suomen suvereeninensa itsemääräämisoikeutensa hallita sisä-, et ulkopolitiikkaansa rauhanomaisin keinoin? Hajota ja hallita! Neukut yrittävät hajota ja hallita Suomen suvereenisti itsemääräämisoikeutta hydirisen häirinnän kautta.

        Ydinaseita. Kärkiä ei pidä tuoda Suomeen. Ei ole hyvä idea sijoittaa niitä maaperällemme, sillä se lisää venäläisten aggressiivisuutta, täten lisää sotilaallista läsnäoloa itärajallamme. Jos sota syttyisi olisimme sodassa ja sen keskipisteenä. Jenkit miehittäisivät Suomen ja taistelut käytäisiin maaperällämme. Ei pidä liikaa hehkuttaa Natolaisuutta.

        Pietarin rullila on jo vetelät housuissa jo valmiina.

    • Anonyymi

      Islami joka maassa makaa pideltynä moni henkisin voimin, silti hakkaa ja mekastaa sieltäki, miksei tälle sitä lopullista suua, eihän tuo elmä ole noille itellekään häävistä

      • Anonyymi

        Venäjä käynnisti suuret siirtolais­ratsiat – tarjolla on karkotus ”maan rajojen ulko­puolelle” tai lähtö Ukrainan sotaan
        Venäjän asenne siirtolaisia kohtaan on koventunut. Ulkomaalais­ratsioissa on käytetty viranomaisten apuna myös ”isänmaallisiksi” kutsuttuja venäläisten äärijärjestöjen aktivisteja.

        NÄIN HARVENNUS LAITETTIIN KÄYNTIIN

    • Anonyymi

      >>> Kuoliaaksi kivittäminen

      Hakekaas tuolla pätkällä, vielä sitä löytyy esilläolevaa
      - jotta kaikea ei sensuri ole vielä poistanut näiltä hyökääjiltä
      - ja uusimpia kivityksiä ei varmaankaan julkista esilletuontia saa

      MIKSI RAJAMME VUOTAA ?

      • Anonyymi

        Miksi elämä ei näillä ole mitään,
        - jollei veren-maku-loiskaa kokoajan näillä suussa ja mielissä.

    • Anonyymi

      Toivottavasti joskus näen Teheranin ja Hezzbollahin naamat ilman partaa ja kakkakattilaa päässä:))
      Kiesus miten on kivikautin tyhmä..
      No sen loi paha mohmmad,Baal !

    • Anonyymi

      Ilkka Haahtela on laajasti verkostoitunut ja tunnustettu maahanmuuton- ja työllisyyden hoidon asiantuntija. Hän on toiminut kansainvälisissä tehtävissä. Tuliko Haahtelalle hetkellinen mielentilahäiriö, kun hääti ukrainalaisia perheitä vastaanottokeskuksen asuintiloista talvipakkaseen? Keitä tulee heidän tilalleen? Waknerilaisiako, paperittomia nuoria terveitä miehiäkö? Jotka tulevat tänne venäläisten masinoivana rajamme yli. Hox! ukrainalaiset ovat lähteneet sotaa pakoon Ukrainasta. Missä on tasa-arvoisuus, kun kohdellaan sotapakolaisia näin epäarvoisesti? Onko mennyt nyt puurot ja vellit sekaisin virkamiehiltämme?

    • Anonyymi

      No kaheleita kun ovat,niin laitkin on kivikaudelta.

    • Anonyymi

      Venäläiset eivät päätä yksistään Suomenlahden nimittämisestä! Se on Itä- meri. Entä kansainvälinen meriraja? He ovat ehdottaneet nimen muuttamista. Pistäköön omalle maaperällensä Pietarin rajoihinsa vaikka Ryslandmer.

      • Anonyymi

        Pietarissa on myös muistutettu, että Suomenlahden nimen muuttaminen tulisi Venäjälle itselleen kalliiksi, sillä nimi olisi muutettava lukemattomiin virallisiin dokumentteihin kartoista, kiinteistörekistereistä ja oppikirjoista lähtien.

        Veli venäläisteisten hiekkalaatikkoleikkiä, että Suomelahden nimi pitäisi venäläistyttää.
        Eläköön Suomenlahti ikuisuuden historialisessa kiertokulussa suomalaisuuden puolesta, joka muistuttaa meitä itsenäisenä kansana. Venäläiset ovat ehdottaneet Suomenlahden nimeksi Kotlinojärveksi, mutta nimi viittaa Kotwing - nimeen ,et revi siitä, et mitä puuroissaan ja veleissään sekoittelevat?

    • Anonyymi

      Suomalaiset poliittiset päättäjät ja viranomaiset pyytäkää rahoitusta yhdistyneiltäkansakunnilta ja maailmanterveysjärjestöltä, kun saitte pakolaistulvan Suomeen. Suomesta tulee pakolaistulvan sulatusuuni. Pohjolan Afrikka.

      • Anonyymi

        HELVETIN LUOJIA NÄMÄ OVAT

    • Anonyymi

      Hyökkääjät tuhoojat lähestyvät rajaamme kivet mielissä.

      Lisää turvapaikanhakijoita tulossa – Näin tiukka tilanne on nyt itärajalla: Suora lähetys käynnissä

    • Anonyymi

      Hyvä kun hallitus pitää rajat kiinni tammikuuhun 2024 asti, jotta saavat joulurauhan elintasopakolaiskriisiltä, muutoin joutuvat palaamaan töihin pakolaisvirtojen vuoksi. Joulurauhan säilyttäminen ja julistaminen vuodelle 2024. Putinin tarkoitus on juuri nimenomaan horjuttaa Suomen sisäistä rauhaa hydrisen vaikuttamisen kautta.

    • Anonyymi

      Tuhoa ja tuhoa mistään piittaamattomasti.

      Liikenne seisoo Vaali­maan rajan­ylitys­paikalla – autoilijat raivoissaan
      Jalkaisin Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat ovat pysäyttäneet liikenteen Vaalimaan rajanylityspaikalla. Rajavartioston mukaan on todennäköistä, ettei liikennettä voida avata ennen kuin raja iltakahdeksalta sulkeutuu.

    • Anonyymi

      TÄMÄ KIVITTÄJIEN KAARTI PYRKII PISTÄMÄÄN SUOMENKIN SEKASIN JA OMIN TARKOITUSPERIN

      ON VASTATOIMIEN AIKA

      • Anonyymi

        SUOMEN toimet Venäjän vastaisella rajalla saavat kansalaisten vahvan tuen, käy ilmi joulukuun Kansalaispulssi-kyselystä.

        Vastaajista 70 prosenttia sanoo, että toimet itärajalla ovat vahvistaneet turvallisuuden tunnetta. Suomen reagointia pitää riittävänä ja oikea-aikaisena 64 prosenttia.

        Yli puolet vastaajista rajoittaisi oikeutta hakea turvapaikkaa Suomesta.

        Kysely toteutettiin 5.–11. joulukuuta eli ennen hallituksen kuluvan viikon rajapäätöksiä. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 132 henkilöä. Vastaajat olivat 15–74-vuotiaita.

        SUOMI ON VIELÄ KÄYTÄVÄ LÄPI KEITÄ ON PÄÄSTETTY SEKAAMME

      • Anonyymi

        Itärajan tuntumassa asustavat kylien asukkaatko joutuvat koiriensa kanssa valvomaan yleistä turvallisuutta pakolaisvirroilta, kun rajavartiolaitos ei pysty rajoittamaan laittomia rajanyrityksiä. Pitääkö kyläisten itse perustaa oma turvajoukkonsa suojelemaan omaa omaisuuttansa ja rauhaansa tunkeutujilta? Rakentakaa rajalle kameroita ja sähköaitaa idästä -, pohjoiseen. Sähköpaimentimia mm. On se kumma, kun raja vuotaa???

    • Anonyymi

      TUHOOJIEN TYÖ ON KOKOAJAN TÄTÄ

      ”Täysin vastuutonta”
      Matti kritisoi hallituksen äkillistä toimintaa. Hän oli lähtenyt hakemaan perhettään, joka oli jäänyt Venäjälle jumiin aiemman rajasulun ajaksi.

      – Varoaika oli niin lyhyt, että oli aivan mahdotonta ehtiä aikaisemmin lapsen kanssa. Täysin vastuutonta toimintaa hallitukselta, hän sanoo.

      Hän soitti hätäkeskuksen lisäksi Kaakkois-Suomen rajavartioston päivystysnumeroon.

      – Sieltä sanottiin, että odotellaan, että tilanne rauhoittuu. Mutta eihän se rauhoitu nyt millään, kun etelän maalaisia on toista sataa ja käytännössä tilanne on se, että suomalaiset eivät pääse mihinkään, Matti kertoo.

      Rajavartioston työntekijät eivät Matin mukaan ole käyneet autojen luona kertomassa tilannepäivitystä, vaan he ovat Suomen puolella.

      Iltalehti on paikan päällä Vaalimaan raja-asemalla. Osa rajan yli pyrkineistä autoilijoista on kääntynyt pois. Tiesulun asettaneet Kaakkois-Suomen rajaviranomaiset ilmoittivat jo iltapäivällä, ettei rajan ylittäminen Venäjälle ole enää mahdollista, vaikka raja menee virallisesti kiinni kello 20.

      Rajanylitysliikenne ruuhkautui jo varhain perjantaina eikä jonottavia autoja ole ollut mahdollista päästää rajan yli. Myös Venäjältä rajan yli tulleet turvapaikanhakijat ovat osaltaan sitoneet resursseja.

      • Anonyymi

        Ei ole hallituksemme vika, vaan rikollisesten venäläisten hydriidinen vaikuttaminen horjuttaa sisäpolitiikkaamme. Arvostelijat eivät ymmärrä tilanteen vakavuutta. Nyt ei pidä antaa tunteille valtaa. Kova kova vastaan, muutoin täällä on wakrenilaisukkoja vakoomassa Naton sotilastukikohtia ja niitä useita maaperällämme. Sitäkö te haluatte tunteellaeläjät vikisijät? Valtiovallan tulee valvoa maamme sisäpoliittista turvallisuutta. Jos tämä ei toimi niin jenkit miehittävät koko Suomen. Koko potissa on kysymyksessä koko Euroopan kansallinen turvallisuus. Kai pässikin tämän tajuaa, tai sitten on helvetin tyhmiä ihmisiä kyseessä.

        KYLLÄ TÄMÄ ON SUOMEEN HYÖKKÄYSTÄ HÄVITYSMIELIN

        Venäläisten masinoimat wakrenilaisukkojen tarkoitus onkin horjuttaa Suomen sisäistä turvallisuutta. Tulijoissa ei ole vanhuksia, lapsia ja naisia. Muutama täkyakka on ollut näitten mustien miesten matkassa. Kesää odotellen ukkoja tulee tänne pilvin pimein yli rajojen. Rajat on pidettävä kiinni, jos Suomen omat rahkeet eivät riitä, niin jenkkiläiset valvomaan rajojamme. Venäläiset on saatava ymmärtämään Naton läsnäolo Suomen rajoillamme. Suomi ei olisi liittynyt Natoon, ei ollut vaihtoehtoa aggressiivisen Venäjän vuoksi. Venäläiset olisivat miehittäneet Suomen jossain vaiheessa. Esirippu olisi laajentunut Norjan rajalle asti. 2015 tuli 15,000 mustia miehiä Suomeen venäläisten masinoimana Ruotsin kautta. Suomalaiset mepit eivät olleet ajantasalla. Viranomaisten pitää herätä todellisuuteen nyt ennenkuin se on liian myöhäistä. Luvaton rajanylitys on rajarikos.

    • Anonyymi

      IItärajan tilanne puhuttaa arabiankielisissä some­ryhmissä: ”Suomen metsät ovat auki”
      Hallitus päätti torstaina, että itäraja suljetaan perjantaina. Raja pysyy kiinni 14. tammikuuta asti.

      pian jahit alkavat, korat apuina

      • Anonyymi

        Tulevat metsien kautta suksilla tai moottorikelkoillansa, sillä mantua täällä riittää. Entä yksityiset metsät/ maanomistajat joiden läpi voi tulla ilman vartiointia pohjois-itäsektorilla?
        Venäläiset masinoivat kulkuvälineet heille. Miehittäminen wakrelaisilla ukoilla rajojemme sisäpuolelle.

    • Anonyymi

      Hallituksen ei tarvitse nauttia oikeuskanslerin luottamusta, vaan eduskunnan luottamusta. Oikeuskanslerin päätökset, kannanotot ovat oikeudellisia, mutta eivät hallitusta sitoavia päätöksiä. Hallitus päättää Suomen perustuslakien noudattamisesta ja takaa täten oman maan kansalaisilleen sen henkisen, fyysisen, henkilökohtaisen, vapauden, koskemattomuuden ja sisäisen turvallisuuden kenenkään ulkopuolisen tahon sitä horjuttaa. Yksikään laittomasti tullut pakolainen ei ole Venäjällä vainon kohteena, täten Suomella ei ole velvollisuutta ottaa vastaan näitä turvapaikanhakijoita.

    • Anonyymi

      Katelkaa YouTubesta näitten touhuja tuolla lontoonkielisellä käänöksellä

      Kuoliaaksi kivittäminen = Stoning to death

      • Anonyymi

        Näitehän pitää omaasa saha veetyä suomeenkin muassaan oikeuksin.

      • Anonyymi

        JOS MAILMA ELÄISI ILMAN RAJOJA SE OLISI JUURI TÄTÄ MITÄ VEHESTYSTÄ PITÄVÄT AIVAN PÖLYN NOUSTESSA JOKA PAIKASTA,
        - OI SITÄ HUUTOA JA MEKASTUSTA

      • Anonyymi

        Järjestö: Entinen lapsi­morsian hirtettiin Iranissa
        Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kutsui tietoa teloituksesta ”karmaisevaksi”.

        ON NÄILLÄ MEKANISMIT HÄVITYKSESSÄKIN

    • Anonyymi

      Nähän oikeuksi tapa vääräuskkonen, mutta mikäs ero on joulun toivossa näihin verratuna raakileisiin ikuisiin sellaisiin tuhaetsiviin.

      >> Näin sydämeeni joulun teen (Vesa-Matti Loiri)

      • Anonyymi

        >> Perinteisiä Joululauluja YouTube

        SEIMI HOHDE ON JA ANTAA AJATUKSELLE RAUHAN

        Sen kautten meillä on yhteys kaikkeen tunnesitein

    • Anonyymi

      Purran ja Orpon ikävät päätökset osuvat meihin kaikkiin. Suomen velkalaivaan ei mahdu enää elintasopakolaisia, jotka myös köyhdyttävät julkistatalouttamme. Suomi on syöksykierteessä syvää pitkäaikaista lamaa kohti. Ei riittäviä infestoiteja Suomentalouden pönkittämiseksi. Suomi on tällä hetkellä ylivelkainen maa. Uppoa laiva ilman päämääräänsä kuvaannollisesti. Laivan nimi on hölmöläiset.

      • Anonyymi

        Tulokkaathan pyrkivätkin suomesta tekemään kehitysmaan ja sitäkautten omasa ympäristön rellestämisiisä, näin ottamaan suomen tuhoisuuden valtaan.

      • Anonyymi

        Purran ja Orpon ikävät päätökset osuvat meihin kaikkiin. Suomen velkalaivaan ei mahdu enää elintasopakolaisia, jotka myös köyhdyttävät julkista talouttamme. Ei ole riittäviä investointointeja Suomen talouden pönkittämiseksi. Suomi elää velkarahalla.

        Kun hölmöläiset mökkiä rakensivat suomalainen kansansatu. Hallituksen toimet ovat samansuuntaiset. Leikataan, leikataan ja koko talous romahtaa ja lama syvenee. Hyvin koulutetut ihmiset eivät tänne jää uppoavaan laivaan. Pohjolan Afrikka tulevaisuudessa. Tynkäsuomalaiset ajetaan Lappiin reservaatteihin kuten muinoin intiaanit Amerikassa. Suomessa asuu noin 1,5 miljoonaa ulkomaalaista köyhää. Tulleet kolmansista maista enimmäkseen. Surkealta näyttää Suomineidon tilannekatsaus nykypäivänä. Suomenväkiluku 4,5 miljoonaa. Suomalaisten syntyvyys on laskenut, vuonna 3000 suomalaisia on enää yksi sataa ulkomaalaista kohti. Viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067.

        SE ON SAMAA TÄMÄ TOUHU - KUIN KIVITÄMÄLLÄ SUOMALAISET HÄVITTÄVÄT

        ON SE KIVI KOVAA KAMAA MAILMAA TUHOTESSAAN JA HUUHAITAAN KIIKUTAESSAAN MUASSAAN

        EIKÖS TÄTÄ NÄITTEN ELÄMÄN HELVETÖINTEJÄ NÄHÄ MITÄ OVAT ...

        Silmienvälliin rys@# juu, siihen se tyssää juu! Entä rajan yli rynnäköllä pyrkijät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SE ON SAMAA TÄMÄ TOUHU - KUIN KIVITÄMÄLLÄ SUOMALAISET HÄVITTÄVÄT

        ON SE KIVI KOVAA KAMAA MAILMAA TUHOTESSAAN JA HUUHAITAAN KIIKUTAESSAAN MUASSAAN

        EIKÖS TÄTÄ NÄITTEN ELÄMÄN HELVETÖINTEJÄ NÄHÄ MITÄ OVAT ...

        Rajat aukenevat tammikuussa jälleen. Katsotaan kuinka käy? Miten hallitus hoitaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden? Ehdotus; pakolaiset voisi sijoittaa lakkautettuihin vankiloihin. Siellä heillä olisi oma koppi ja oma rauha. Oma henkilökunta vartioineen. Sieltä käsin voisi käsitellä esim. heidän pakolais-statustaan. On se kummaa pakolaishyysäämistä Suomessa. Kukkahattutädit ja silinterihattu- ukot ottakoon he niitä omaan himaansa asumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SE ON SAMAA TÄMÄ TOUHU - KUIN KIVITÄMÄLLÄ SUOMALAISET HÄVITTÄVÄT

        ON SE KIVI KOVAA KAMAA MAILMAA TUHOTESSAAN JA HUUHAITAAN KIIKUTAESSAAN MUASSAAN

        EIKÖS TÄTÄ NÄITTEN ELÄMÄN HELVETÖINTEJÄ NÄHÄ MITÄ OVAT ...

        ISIS- terroristeja pidä päästää Suomeen, kun rajat aukeavat huhtikuussa. Pitävät länsimaita vääräuskoisina. Moskovassa tapahtunut isisläisten terrorismi, jossa menehtyi viattomia ihmisiä Isis- terrorismin vuoksi. " Terroristit manifestissaan huutelivat Allahin nimeen ja väittivät uhreja vääräuskoisiksi. Isisläiset itse eivät ole kristittyjä, vaan valekristittyjä ,rikollisia, joille ihmishenki ei maksa mitään. Toivottavasti maahanmuuttovirasto, tulli ja keskusrikospoliisi ovat ajantasalla ja valmiudessa kun rajat aukeavat? Nämä terroristit voivat toimia Suomesta käsin ja aiheuttaa vahinkoa Pohjoismaissa ja Venäjällä, jopa Euroopassakin. Isisläisyys on uhka kansainväliselle turvallisuudelle tulevaisuudessa, koska heillä on vain oma poliittinen ideologiansa vallata koko maailma ja valkoinen rotu on heille uhka. Valkoinen rotu on muutoinkin vähenevässä syntyvyyden kautta.

        Putini, FSB ja Krelm likaiset temput ja isisläisyys ovat ?????? Terroristit ilmeisesti suuntasivat pakomatkaansa Iraniin ja Azerbaidzaan. Venäläiset ovat olleet napit vastakkain muslimien kanssa jo vuosia. Tulee mielenkiintoinen asetelma ja motiivisuus teolle Isis-näkökulmasta katsottuna.

    • Anonyymi

      Venäläinen oppositiojohtaja, lakimies Aleksei Navalnyi on kuollut 16.2.2024 siperialaisessa vankilassa. Putini ja hänen hoviporukkansa ovat syyllisiä Navalyinin kuolemaan. Vavalnyin jää historian lehdille tuleville polville, joka kertoo Putinin raakuuden kansalaisiaan kohtaan. Eläköön Aleksei Navalnyin ihmiskunnan muistoissa oikeustaistelijana oikeuden puolesta. Toivon Navalnyin perheelle voimia ja jaksamista surunsa keskellä.

      • Anonyymi

        Kauanko tämä teksti säilytetään etteikö joku tule tilitöimään tämän Putinin toimesta? Jää nähtäväksi!

      • Anonyymi

        Täysin tätä saikin odottaa, on se venäjän kansa täyttä lehmäisyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin tätä saikin odottaa, on se venäjän kansa täyttä lehmäisyyttä.

        Suomessakin mafiosoituneet virkamiehet piiloutuvat oman univormunsa taakse ja tekevät kansalleen vääryyksiä ( eli paskaa), heidän selkänsä takana. Täällä ei viedä vielä toisinajattelijoita vankiloihin. Univormu on paras piilopaikka, jonka taakse on hyvä kätkeytyä. Suomessakin on mafisoitunut virkakoneisto, joka ei keinoja kaihda. Suomi on poliisivaltio omineen vahtikoirineen. Ei täälläkään ole sananvapautta sitaateissa, sillä heikkokin väsyy sorrontiellä. Kestämiselläkin rajansa. Kestosietäminen, joka vaatii kestoa kestää väsymättä. Vahva ihminen joka tietää totuuden. Sillä totuus ei pala tulessakaan.

        Pietarista rullit kiertävät höpöjään koko euroopassa huluintaan esittäen FOORUMIT TÄYNNÄ

        Mutta venäjä on pahin joka kaiken hyvän pyrkii tuhoamaan
        - suomenkin yritykset koppas noinvain,,, jotka venäjälle jäivättt

        Kuka teilaa Putten? Onko putte omassa punkkerissaan piilossa ja sieltä käsin vetelee naruista omaa hoviporukkaansa? Putte on syyllinen Navalnyinin kuolemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin tätä saikin odottaa, on se venäjän kansa täyttä lehmäisyyttä.

        USA: on tosiaan paljon vankeja, koska siellä rikolliset pistetään vankiloihin. Venäjällä pahimmat rikolliset kulkevat vapaana ja johtavat maata, pitäen omia kansalaisiaan vankeinaan Putte ja hänen hoviporukkansa kanssa. Venäjällä vallitsee Stalininaikainen hallintokoneisto. Putte on mennyt hoviporukkansa kanssa 86- vuotta taaksepäin. Historia toistaa aikaansa. Natsismia ja stalinismia hajota ja hallita suuria ihmismassoja vastaan. Venäjälle tulee vielä sisällissota. Kansa ei kestä enää jatkossa Stalininaikaista sortopolitiikkaa. Onko Euroopan ovet auki, kun toisinajattelijat pakenevat Eurooppaan?

    • Anonyymi

      Venäjästä on tullut Stalininaikainen hallintokoneisto. Tavalliselta kansalta on viety sananvapaus ja ihmisoikeudet. Putte ei kunnioita ketään, eikä sääli ketään ja armahda ketään. Voi äiti Venäjää ja kansaa!!!! Nuoret venäläiset lähtevät pakosalle omasta maastaan ja jäljelle jää vain raihnaiset vanhukset. Mitenköhän Putté toimii sitten, kun koko koneisto lakkaa toimimasta? On se hyvä, että Suomi liittyi Natoon.

      • Anonyymi

        putte antaa venäjän täyttyä islamilla, näin vaarat vain lisääntyvät itärajan takaa, kun nämä pääsevät venäjän aseisiin kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        putte antaa venäjän täyttyä islamilla, näin vaarat vain lisääntyvät itärajan takaa, kun nämä pääsevät venäjän aseisiin kiinni.

        Vaikos käykös tuuli koko islamisaation yli sitten ?

    • Anonyymi

      Kehitysmaa kultuurit riehuvat euroopassa ja nytkin näin mistään välittäminä

      Alankomaissa mellakoidaan – poliisi­­autoja sytytetty tuleen
      Haagin pormestari on julistanut alueelle hätätilan.

    • Anonyymi

      Putte @# nyk. Hitleri! Hitlerin muudi. Historia toistaa aikaansa.

    • Anonyymi

      Puttea ei muista kukaan hyvällä. Mutta Navalnyinistä tulee märttyyri Venäjällä! Kansa vaeltaa hänen kuolinhuoneenseensa muistelemaan Navalnyiniä, sillä hän elää venäläisten mielissä. Vankeinsiirtola IK-18 tulee pyhä paikka, joka muistuttaa meitä kansakuntana Putten ja hN

      • Anonyymi

        Puttea ei muista kukaan hyvällä. Mutta Navalnyinistä tulee märttyyri Venäjällä! Kansa vaeltaa hänen kuolinhuoneeseensa muistelemaan Navalnyiniä, sillä hän elää venäläisten mielissä. Vankeinsiirtolasta IK- 18 tulee pyhä paikka, joka muistuttaa meitä kansakuntana Putten ja hänen hoviporukkansa suorittamisista raakuuksistaan.

      • Anonyymi

        VENÄJÄ ON NIIN KIEROITUNUT KASSA JOTTA staliniakin huutavat vielä esilli

        JA KUN TIEDÄMME MITEN PALJON TÄMÄ VENÄLÄISIÄKIN LISTI

        SUOMELTA VARASTI KARJALAN

    • Anonyymi

      Suomelta viisi miljoonaa euroa kriisiapua Gaazaan. Suomi myöntää uutta humanitaarista apua kansan kriisiin viisi miljoonaa euroa. Tuki myönnetään siviilien avuksi. Summa on suuruudeltaan sama kuin YK : n palestinaalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA: n selvitystä varten olevat varat. Miksi Suomi levittelee veronmaksajien rahoja näin avokätisesti? Omalta kansalta leikataan tukien muodossa opintotukia, työttömyystukia jne.

    • Anonyymi

      Youtube näyttää ja sieltä löytyy näitä naisten pätkijöitä pukijoita telojia kaduilta
      mikseih näiltäh isketä niskat-kasaan

    • Anonyymi

      Herra putini voisi itse 1.3.2024 klo 1400 kantaa olallansa Navalnyinin viimeiseen leposijaansa. Niin kaikki saisi rauhan siellä sieluunsa.

      • Anonyymi

        Herra Putini voisi itse 1.3.2024 klo 14: 00 kantaa olallansa Navalnyinin ruumiin viimeiseen leposijaansa, niin kaikki saisivat rauhan siellä sieluunsa. Venäjän kansa.

        Venäjän kansa otti osaa, tuhansia venäläisiä oli saattamassa Navalnyiniä viimeiseen leposijaansa Moskovan hautausmaalle. Kansa toimi rauhallisesti. Kansainvälinen lehdistö oli paikalla ja seurasi tilannetta kaduilla ja kirkossa. Kaunis tilaisuus. Jaksamista ja voimia Navalnyinin omaisille suuren surunsa keskellä.

        Putini on häviäjä, Navalnyin on voittaja vaikka ei ole keskuudessamme. Hän antoi toivoa omalle kansalleen paremmasta Venäjästä. Hän elää ikuisesti ihmisten mielissä oikeuden ja totuuden puolesta taistelijana paremmasta elämästä omassa maassaan, oman ja Venäjän kansan puolesta.

      • Anonyymi

        Putini ja hänen hoviporukkansa yritti viimeiselle metreille estää hautajaiset. Kansa oli Navalnyinin perheen tukena. Sen näki median kautta 1.3.2024 klo 14: 00 kun kansa tulivat sakoin joukoin hyvästelemään Navalnyinin. Surullisinta on, että Navalnyinin vaimo ja lapset eivät voineet osallistua hautajaisiin. Perhe on joutunut muuttamaan ulkomaille turvallisuutensa vuoksi. Heillä olisi sama kohtalo kuin Navalnyinilläkin oli. Putini murhaisi koko perheen todennäköisesti, jos astuisivat Venäjän maaperälle.

    • Anonyymi

      Vaaralliset vainajat. Putini pelkää edesmennyttä Navalnyiniä. Aleksei Navalnyin kuoleman jälkeistä tapahtumat muistuttavat Suomen historiankiertokulusta 120- vuotta sitten. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin on Venäjän johdolle yhä vaarallinen kuolleena kuin elävänä. Historia toistaa aikaansa. 1904 Eugen Schauman oli ampununut venäläisen kuvernöörin Nikoilai Bobrikovin keskellä kaupunkia. Navalnyin ei ollut kuitenkaan murhaamassa Putinia. Putini murhasi Navalnyinin. Venäjän valta on vaihtumassa sisällis-sodan kautta. Kuka on se musta hevonen joka eliminoi Putinin? Onko Euroopan ovet auki toisinajattelijoille, jotka pakenevat Venäjältä?

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole sananvapautta. Suomi ei ole demokraattinen maa. Tavallinen kansa ei täällä saa oikeutta. Virkakoneiston alistama kansa. Suomi on pieni maa, aika hyvin verkostoitunut virkakoneisto hyvävelijärjestelmineensä, jotka pitävät tavallista kansaa alisteisessa tilassa. Oikeuslaitos, poliisilaitos jne. Koko virkakoneisto on läpeensä mätä. Korruptoitunut virkakoneisto hyvävelijärjestelmineensä, vap.m maa. Suomi ei ole demokraattinen maa. Suomessa rikotaan perustuslakia ja poljetaan ihmisoikeuksia. Miksi Suomesta on tullut tällainen maa ilman ihmisoikeuksia? Ulkomaalaiset harkitkaa ennen kuin haette Suomen kansalaisuutta. Pitäkää kaksoiskansalaisuutenne. Älkää lupuko siitä.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ole sullakin olos olla oman mieles vanki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se ole sullakin olos olla oman mieles vanki.

        Mitä horiset. Pullossako olet elänyt, jos et näe metsää pidemmälle.

    • Anonyymi

      Islamissa naisella ei ole mitään arvoa, surkea esine, jota miehet määräilee ja naittaa kenelle huvittaa.

      • Anonyymi

        Siellä määrää islamistit ja täällä virkamiesmafiosot omia kansalaisiaan alisteisesti.

    • Anonyymi

      Isoveli valvoo koko koneistoa tässä maassa. Se mustahevonen, kenties vap,m. Tyhmä kansa. Kaikki aukenee aikanansa. Kaikki paljastetaan, että kuka on kaiken takana. Voi ihmispolosia tässä maassa mm. ja kansainvälisessä imperiuminkoneistossa. ( vap.m. koneisto koko heidän imperiumikoneistonsa rahavirtoinensa). Tämä koneisto hallitsee koko imperiumia ja markkinataloutta. Rahahanat ovat heidän hyvinvointiaan varten ja sukuaan varten.

    • Anonyymi

      Sivut kaatuvat kuin Venäjälläkin, kun puhuu totuudenmukaisesti.

      • Anonyymi

        Jep! Juuri näin ja hyvin oivallettu! Tavallisella kansalla ei ole sananvapautta demokraattisuuden nimissä, ei täällä eikä Venäjällä mm. Onko niillä rehellisillä virkamiehilläkään jotka puhuvat ja toimivat totuudenmukaisesti. Jos toimii oikeudenmukaisesti, niin hänet vaiennetaan ryhmäkurilla.

      • Anonyymi

        Voi voi noita pietarin tiltuja huuhailuineen

      • Anonyymi

        Venäjä on islamisoitunut maa täysin käytöksiltään, sen enempiä selvitelemättä

        NÄILLÄ ON OIKEUS ELÄMÄN RAAKILEISUUS MITÄ PITÄVÄT OIKEUTTAAN YLLÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on islamisoitunut maa täysin käytöksiltään, sen enempiä selvitelemättä

        NÄILLÄ ON OIKEUS ELÄMÄN RAAKILEISUUS MITÄ PITÄVÄT OIKEUTTAAN YLLÄ

        Putinin ja duuma valmistelevat lakia : kuolemantuomiolakia. Aika raskaisiin päätöksiinsä menevät jos laki astuu voimaan. Venäjä on menossa kohti diktatuuria ja Putin on sen diktaattorina. Kansalla ei valtaa vaan ovat Putinin sätkynukkeja. Oskovat kaiken mitä heille syötetään Venäjän valvomaan median kautta. Loput tekoälyn valvonnan kautta kontroloiden kansan liikkeitä.

        Venäjä sirpaloituu ja rupeavat keskenään sotimaan vallasta.

        Eli sisällissota sitä se tarkoittaa!!!!!. Et tähän tullaan! Onko veräjät auki kohti Eurooppaan? Mihin heidät sijoitetaan asumaan ? Tänne Suomeen näitä tulee asumaan pilvin pimein, sillä jokainen joutuu ottamaan yhden venäläisen asumaan nurkkiinsa, valtiovalta määrää niin.
        Kesto sietäminen sietää kestosietämistä rajallisen mielin Suomen valmiutta ottaa vastaan heitä.

        Onhan noita suomessa nähty, mutta vain nähty - kun se oli pakon sanelemaa ennen

        VENÄJÄ HALUAA KÄYDÄ TUHONSA LÄPI NÄMÄ STALININ OMAT

    • Anonyymi

      Venäläiset kiinteistökaupat: Venäjän valtion masinoivat kiinteistökaupat Suomessa. Soitin eräälle toimittajalle venäläisten kiinteistökaupoista Suomessa ja kiinteistäveroista viisivuotta sitten. Kuka taho selvittää venäläisten mahdolliset kiinteistökaupat Itä - Suomessa ja kiinteistöverot? Venäjänvaltioko? PML

    • Anonyymi

      Tyhmiä ovat ne jotka ovat myyneet kiinteistöjään venäläisille rahanhimossaan, joka kostautuu veronmaksajille kiinteistöveron muodossa. Onneksi Suomen virkakoneisto valvoo jatkossa ja pääsee jalan alkulähteille, mutta joutuu selvittelemään kuten verottaja ja maamittauslaitosm mm. myyntisuhteisuutta ja kenelle. Kaikki selviää aikanansa.

    • Anonyymi

      Kuoleva sivusto!!!!

      • Anonyymi

        Suomalainen mafiokoneisto maistakoon omaa lääkettänsä venäläisen virkakoneiston kautta!! Siihen kuulu kokonaistoimittaja myös median kautta korruptoitununeisuudessaan.

        Toimittajatkin on on ostettu puhuman kaupallisuuden nimissä politisoituneisesti.

      • Anonyymi

        Taivaan ikuisuus on kiitollinen yhdenkin ihmisen pelastumisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaan ikuisuus on kiitollinen yhdenkin ihmisen pelastumisesta.

        Tämä raamatullinen sanonta, kuvaa juurikin sitä ääretöntä ja ajatonta ikuisuutta...

        JOSSA KAIKELLE ON AIKAA

    • Anonyymi

      Ikkunat on vaarojen paikka venäjällä, näitä reikiä ei siellä saisi olla ollenkaan.

    • Anonyymi

      venäjä tyhjää pietarin matuista tyylin lähetkös vaikos jäät siihen vaihtoehoin

    • Anonyymi

      Ruotsin ovat jo kivittäneet täysin näitten takapajulaksi, hävitystään pitävät suurena allun tavoiteena mäsätä ruotsi.

      • Anonyymi

        >>>> ruotsin kaaos islam

        Tämä on tilanne RUOTSIN HELVETISSÄ

      • Anonyymi

        Kivittämisen mestari riehuvat kaikkialla,,, mihin pääsevät tunkeutumaan valein ja väkipakolla

      • Anonyymi

        Tuo kohta RAAMATTUA sopii tänäänkin KOHILLEEN TÄLLE PÄIVÄLLE

        Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

        -Toinen pääsiäispäivä on pääsiäispäivää seuraava maanantai. Päivänä muistetaan sitä, että Raamatun mukaan ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsille ja häntä seuranneille naisille.

        Tuossa on Jeesuksen kuvaelman ydin, miten ihminen herää kuolleista
        ja HERRANSA HUOMAAN

        Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>> ruotsin kaaos islam

        Tämä on tilanne RUOTSIN HELVETISSÄ

        Kun Ukrainasta tuli naisia ja lapsia pakolaisina Suomeen, niin miehet jäivät pääsääntöisesti puolustamaan omaa maataan. Arabimaista ja Somaliasta valuu vain nuoria miehiä laittomasti rajojemme yli, perheet jätetään siksi aikaa kunnes päästään pakolaisstatukselle. Sitten anomukset vaimon ja lasten ja muiden saamiseksi Suomeen nauttimaan meidän suomasta sosiaaliturvasta.

    • Anonyymi

      Pakolaisstatukseen on omat määrärahat n. 512 miljoonaa euroa. Purra ja Orpon siivittämä hallitus leikkaa suomalaisilta eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. Rajat kiinni onnenonkijoita. Veroja joudutaan kiristämään omalta kansalta, kun tulee lisää Venäjän masinoivia pakolaisia. Suomi köyhtyy entisestään. Oma kansa joutuu vielä pakolaiseksi lähtemään omasta maastaan köyhyyttä pakoon. Täällä on jo tarpeeksi kurjuutta sitä ei tarvita kolmansien maiden pakolaistulvien kautta. Nyt kukkahattutädit ja sedät nyt maalaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe