Demarit ovat virkakoneistoon soluttautumalla ja poliittisilla kaupoillaan pilanneet maan.
Heidän pahin tekonsa on peruskoulun tasapäistävä vaikutus.
He raukat luulevat, että vain demarihallinnossa kasvaa tasa-arvoinen ihminen.
Todellisuudesssa me olemme kuitenkin hyvin erilaisia kapasiteetiltamme. Se tulisi huomioida jo lapsuudesta alkaen.
Minä säälin demareita, koska heillä ei ole kykyä ymmärtää koko asiaa.
Kymmenien vuosien kokemus erilaista sosioekonomisista lähtökohdista tulleiden nuorten kouluttamisesta. Tietoni pohjautuu siihen.
Olen nähnyt kansakoulupohjan ja peruskoulupohjan vaikutuksen eron kasvatuksessa.
Mielestäni suomalaiset on hallittu ja vaiennettu passiivisiksi ja kyvyttömiksi luomaan mitään uutta.
Siitä kantaa päävastuun holhoajademarityperistö.
Sinä demari tietysti edelleen hoet mantraa hyvinvointivaltiosta, mutta mene esim kaupan kassajonoon ja etsi hyvinvoivan näköistä porukkaa.
Tunnen sitäpaitsi kymmeniä demareita ja vain yhtä heistä voi pitää keskivertoa viisaampana.
Summa, summarum: Jos ette kerran tiedä jatkuvan ja yhä pienipiirteisemmän päsmäröinnin vaikutusta yksilöön, niin poistukaa takavasemmalle ja pitäkää huulenne yhdessä!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Demarit on oppositiossa.Kokoomus ja Keskusta johtaa maata.
Mikä estää tehtyjen virheiden korjaamisen? Miksi enemmistöhallitus jolla on eduskunnan selvä enemmistö ei tee korjauksia?
Nythän pystytään hallituksen toimesta tekemään vaikka vallankaappaus, Sasin johtama perustuslakivaliokunta toteaa, että yksinkertainen enemmistö riittää ja asia on selvä. Tämähän koettiin sairaanhoitajalakon uhatessa.
Ja Toope puhut vallankaappauksesta-
Voi sua punikki ressukkaa !
Maailmassa muutakin kuin vallankumouksia ja mielenosituksia. Eli: työtä. SAe sulle ihan outo käsite, ressukka.
Mikä siinä hiertää.
Oli miten oli mutta SDP on Suomeen hyvinvointiyhteiskunnan hyvin pitkälti rakentanut.Se nyt on vaan se kamala totuus.
Vai oliko meillä muutama vuosi sitten SDP:n hallitessa asiat kuin Pohjois-koreassa kuten porvarit pelottelee.Eipä tainnut olla.
Ja nytkö on sitten hyvin?
"Olen nähnyt kansakoulupohjan ja peruskoulupohjan vaikutuksen eron kasvatuksessa.
Mielestäni suomalaiset on hallittu ja vaiennettu passiivisiksi ja kyvyttömiksi luomaan mitään uutta."
Sinä et pysty päättelemään tekemistäsi havainnoista yhtään mitään. Kirjoituksesi tarkoittaa, että mitä alempi koulutustaso (kansakoulu), niin sen parempi. On se siltä kannalta, jos ajatellaan kapitalistin halua käyttää halpaa vähänkoulutettua työvoimaa oikea suunta. Sitähän ajat takaa. Kansa pitää pitää sivistymätömänä, mieluiten lukutaidottomana, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi.