Poikaystäväni on mielestäni masentunut/ahdistunut. Hän on itsekin niin hyvinä hetkinämme myöntänyt, mutta hän kammoksuu koko sanaa masennus.
Hän opiskelee ja lukee jatkuvasti, istuu tietokoneella eikä käy kavereidensa kanssa missään. Tosin nämä kaverit ovat melko innokkaita käymään baareissa, joihin hän ei tietenkään ole halukas lähtemään mukaan. Joskus toivoisin jopa, että hän lähtisi mukaan normaali ihmisten pariin ja viettämään normaalia nuoren elämää.
Hänellä on harvakseltaan kavereita, mutta usein asia on niin, että häntä joudutaan patistamaan mukaan peli-iltoihin tms. ajanviettoihin.
Hän väittää, että on vain enemmän yksineläjä ja pitää yksinäisyydestä.
Silti kun lähdemme ihmisten ilmoille yhdessä, hänen katseensa on pelokas, hän ei puhu minulle paljoa ja välttelee katsekontaktia.
Hän haastaa riitaa, haukkuu, väittää vastaan ja käyttäytyy mielestäni vähän lapsellisesti. Jotkut puheet ovat olleet hieman epänormaaleja hänen suustaan.
Olen vihjannut, että voin yhdessä lähteä hänen mukaan hakemaan apua ja että se ei ole mikään heikkous hänessä. Miten pystyn parhaiten auttamaan? En tunnu saavan häntä hoitoon, eikä ketään (varsinkaan aikuista) ihmistä voi pakottaa! :(
Minulla menee voimat ja niin itsetuntokin.
Olen itsekin ollut masentunut ja haluaisin, että hänellä tämä ei menisi pidemmälle eikä vaikuttaisi suhteeseen, mutta niin on jo ilmeisesti käynyt.
Hän opiskelee ja lukee jatkuvasti, istuu tietokoneella eikä käy kavereidensa kanssa missään. Tosin nämä kaverit ovat melko innokkaita käymään baareissa, joihin hän ei tietenkään ole halukas lähtemään mukaan. Joskus toivoisin jopa, että hän lähtisi mukaan normaali ihmisten pariin ja viettämään normaalia nuoren elämää.
Hänellä on harvakseltaan kavereita, mutta usein asia on niin, että häntä joudutaan patistamaan mukaan peli-iltoihin tms. ajanviettoihin.
Hän väittää, että on vain enemmän yksineläjä ja pitää yksinäisyydestä.
Silti kun lähdemme ihmisten ilmoille yhdessä, hänen katseensa on pelokas, hän ei puhu minulle paljoa ja välttelee katsekontaktia.
Hän haastaa riitaa, haukkuu, väittää vastaan ja käyttäytyy mielestäni vähän lapsellisesti. Jotkut puheet ovat olleet hieman epänormaaleja hänen suustaan.
Olen vihjannut, että voin yhdessä lähteä hänen mukaan hakemaan apua ja että se ei ole mikään heikkous hänessä. Miten pystyn parhaiten auttamaan? En tunnu saavan häntä hoitoon, eikä ketään (varsinkaan aikuista) ihmistä voi pakottaa! :(
Minulla menee voimat ja niin itsetuntokin.
Olen itsekin ollut masentunut ja haluaisin, että hänellä tämä ei menisi pidemmälle eikä vaikuttaisi suhteeseen, mutta niin on jo ilmeisesti käynyt.
Vastaukset 12
Vanhimmat
voisit kertoa poikaystäväsi hyviä puolia. Jos itse lukisin seurustelukumppanini kirjoittavan minusta noin arvostelevaa tekstiä, niin se olisi suhteen loppu.
Mitä kuvittelisit tapahtuvan, jos näyttäisit kirjoituksesi poikaystävällesi? Minulla herää epäilys, lepääkö suhteenne terveellä pohjalla vai elättekö (elätkö) riippuvuussuhteessa. Sinuna minä jättäisin poikaystävän omaan harkintaan tuon hoitoon menemisen. Olethan siitä jo hänelle sanonut. Kuvitteletko olevasi mt-alan ammattilainen masennusta tunnistettaessa?
yleensä näitä ongelmia tuodakkin esiin, jos niihin haluaa apua tai kanssaihmisiltä vastauksia. Ei se ole mikään merkki siitä, etteikö suhteessa olisi hyvin paljon positiivisiakin asioita.
Pointtihan tässä aloittajan kommentissa oli se, että hän haluaa auttaa poikaystäväänsä.
Monet ihmiset kärsivät ongelmistaan, eivätkä hae apua, monista eri syistä.
Aloittajalle sanoisin, että etkö voi keskustella kumppanisi kanssa, oikein perusteellisesti, näistä ongelmista, mistä kirjoitit. Liika syrjäänvetäytyminen, ja erakoituminen vain pahentaa asioita, ja apua kannattaa hakea ajoissa.
jos suhde on alkumetreiltä saakka enemmän hoito-/hoivasuhde kuin kahden rakastavaisen suhde. Ehkä aloittajaa viehätti kumppanissaan juuri ne piirteet, joita hän nyt koettaa tässä muuttaa. Jos ihminen haluaa olla yksin, niin mitäs se kenellekään kuuluu. Jos kumppanin epäsosiaalisuus häiritsee, niin silloin on hakeuduttava itse sosiaalisempaan seuraan EIKÄ tarkasteltava asioita oman sairauskertomushistoriansa perusteella EIKÄ liitettävä omia ongelmiaan kumppaniinsa potenssiin sadalla kerrottuna EIKÄ syyllistettävä kumppaniaan omista ongelmistaan.
kanssasi. Mistä päättelet, että suhde olisi ns. hoivasellainen? Eiköhän tyttöystävä kaveriansa tunne, ja on varmasti syystäkin huolissaan. Kyllähän yksinäisyys mukavaakin, aina välillä.
Kuitenkin, jos se menee liiallisuuksiin, kartellaan ystäviä jatkuvasti, sosiaalisia tilanteita jne...Kysymyksessä saattaa olla esim. paniikkihäiriö, masennus tms. hoitoa vaativa sairaus.
Asioista kannattaa kuitenkin jutella, paljonkin, ja miettiä sen jälkeen, mitä kannattaisi tehdä, ja todellakin auttaa, jos tarve näin vaatii?
itse olevansa masentunut ja kommentoi poikaystäväänsä aika ikävästi.
"kun lähdemme ihmisten ilmoille yhdessä, hänen katseensa on pelokas, hän ei puhu minulle paljoa ja välttelee katsekontaktia.
Hän haastaa riitaa, haukkuu, väittää vastaan ja käyttäytyy mielestäni vähän lapsellisesti. Jotkut puheet ovat olleet hieman epänormaaleja hänen suustaan."
Minusta tuo ei ole rakastavan ihmisen puhetta ja tuskin hänellä on eväitä auttaa toista, kun on itse masentunut. Se ei tunnu järkevältä. Täytyisi hoitaa itseään ennenkuin patistaa toista mihinkään. Vai onko nyt kysymys siitä, että poikaystävä on peräti syyllinen tytön masennukseen!?
Arvasin, että joku laittaa jotain tämän sorttista. Eihän näiltä voi täällä välttyä.
Mikä sinä olet minua arvostelemaan kun itsekin tunnun pätevän ihmistuntemuksen saralla, mutta et sitä kuitenkaan ole? Kyllä minä paremmin oman poikaystäväni tunnen, kuin sinä ja kysyn täällä apua, en nälvimisiä.
Ja kyllä, tunnen tietäväni mitkä ovat masennuksen ensimerkkejä, ei siihen ammattilaisen titteliä tarvitse. Ihminen huomaa lähimmäisensä oireet silloin kun on seurustellut varsin pitkään.
Poikaystävässäni on moniakin hyviä puolia, en muuten olisikaan alkanut hänen kanssaan aikoinaan seurustelemaan.
Kyse on kuitenkin nyt siitä, että hän on itse myöntänyt kärsivänsä masennuksesta, mutta ei suostu tekemään asian hyväksi sen ristin sielua.
Olen jo itseasiassa näyttänyt tämän tekstin poikaystävälleni, eikä hän siihen pahemmin mitään tuumannut.
"Minusta tuo ei ole rakastavan ihmisen puhetta ja tuskin hänellä on eväitä auttaa toista, kun on itse masentunut. Se ei tunnu järkevältä. Täytyisi hoitaa itseään ennenkuin patistaa toista mihinkään. Vai onko nyt kysymys siitä, että poikaystävä on peräti syyllinen tytön masennukseen!?"
Ehh, ei millään pahalla mutta tuo JUURIKIN ON rakastavaisen ihmisen puhetta. Silloin kun rakastettunsa käyttäytyminen muuttuu radikaalisti, on itsekin niin hämillään, että ei tiedä mitä pitäisi tehdä.
Vai oletko sinä itse kehumassa jatkuvasti kumppaniasi? Tuntuisiko sinusta hyvältä se, että poika-/tyttöystäväsi ei enää julkeaisi edes katsoa sinua? Etkö epäilisi häntä kaivertavan jonkin ?
Ja...itseasiassa en ole enää vuoteen ollut niinkään masentunut. Olen ollut erinomaisessa kunnossa ja jos uskaltaisin, sanoisin jo olevani toipunut, mutta tässäpä asian pointti: Pelkään suhteemme muutoksen takia, että oma masennukseni laukeaa taas pitkittyneeksi jaksoksi. Sitähän ei kukaan sen kokenut toivo kohdalleen.
Oletko sinä mikään kritisoimaan minua kun et edes ymmärrä sanomisiani?
Kiitos sinulle viestistäsi!
Tunnuit ymmärtävn pointtini. Sinulla on luultavasti kokemusta asiasta.
sinä ylitarkkailet poikaystävääsi. Alun tekstistä tuli vaikutelma, että äiti kertoo lapsestaan tai uusi kasvattaja kertoo koiranpennustaan. Ei tullut vaikutelmaa tasaveroisesta parisuhteesta.
Sanoit alussa, että sinulla "menee voimat ja niin itsetuntokin". Nyt sanot "...itseasiassa en ole enää vuoteen ollut niinkään masentunut. Olen ollut erinomaisessa kunnossa ja jos uskaltaisin, sanoisin jo olevani toipunut"
Ilmeisesti olet toipunut poikaystäväsi ansiosta, jos olette seurustelleet tuon ajan. Kauanko olette olleet yhdessä?
Voisiko olla, että olet tottunut siihen, että joku perheenjäsenistäsi on masentunut. Jos poikaystäväsi olisi masentunut, sinun ei tarvitsisi olla.
Tarvitsetko jonkun, josta huolehtia ja jota tarkkailla?
poikaystävääsi sosiaalisemmaksi kuin hän on. Vai oliko hän tutustuessasi häneen parkettien partaveitsi ja seurueen keskipiste? Ehkä hän ei olekaan se muuttunut osapuoli vaan sinä itse ja nyt vaadit häntä muuttumaan itsesi tahdissa?
Jos poikaystäväsi on allapäin, niin eikö hänen hyvien puoliensa kehuminen olisi parempi mielennostatuskeino kuin haukkuminen häntä esim. lapselliseksi?
Muistathan, että poikaystäväsi jokainen piirre kertoo omasta miesmaustasi. Onko sekään sitten niin kehittynyt... joka tapauksessa, sinä olet hänet valinnut. Jos olet tyytymätön valintaasi etkä viitsi tehdä mitään asian hyväksi, niin mitä sille kukaan ulkopuolinen voi tehdä.
Ei, ei ja ei. Yksinkertaisesti: Olen ollut masentunut täysin eri syistä, sillä ei ole ollut tekemistä poikaystävääni, mutta hänen ansiostaan olen päässyt jalkeilleni ja hän on kannustanut minut eteenpäin, mutta ilman opiskeluakaan tämä ei olisi onnistunut. Työnteko ja opiskelu on tuonut päiviini rytmiä ja sisältöä. Olen saanut kavereita, joiden ansiosta olen huomannut elämän olevan ihan kivaakin.
Ja voihan sitä edelleenkin olla huono itsetunto vaikka masennus ei enää vaivaisikaan, on vain tyytynyt elämään sellaisena kuin on. Tosin poikaystävän loukkaavat sanat ei asiaa ainakaan eteenpäin vie.
Nyt kun oma poikaystävä alkaa voimaan huonosti, se masentaa. Aiemmin hän on ollut hirveän tyytyväinen siihen, että olen päässyt itsenäistymään ja tiedän nyt määränpääni, nykyään hän vain haukkuu tekemisiäni ja uhkailee tekevänsä itseleen jotain. Kannustimme toisiamme opiskeluissa ja kuuntelin kiinnostuneena. Nyt tuntuu, että on ihan sama mitä teemme niin kumpikaan ei välitä.
Ja ei, en todellakaan kaipaa ketään, jonka perään katsoa. En ole koskaan ollut lapsi-ihmisiä. Siksi tämä onkin niin rassaavaa. Ei masennus ole riippuvaista toisesta ihmisestä, sitä masentaa jos masentaa. Olen toivonut, että olisimme voineet jatkaa samalla tavalla kuin meillä aiemmin on mennyt; on meillä naurua, iloa ja hellimistä on riittänyt.
Nyt poikaystäväni on liian levoton katsomaan edes elokuvaa loppuun ja murehtii edellispäivänä seuraavan päivän asioista ja uhkaa junan alle hyppäämisillä. Eikö se ole selvää masennusta?
On hän erittäin rakastettava ja hänessä on paljon sellaista, mitä olen aina toivonutkin poikaystävällä olevan. Siksi en olisi ihan heti valmis luovuttamaan. En vain tiedä auttaako eroaminen, vai jokin ammattiapu, mutta apuahan hän ei suostu vastaanottamaan, joten eikö sitten ero kannattaisi? Kaipa hän voi masentua siitä vielä entisestään.
Noh, sen verran minulla on kokemusta masennuksesta, että masentunut ei todellakaan ota kehuja vastaan, ne ovat pelkkää sanahelinää. Myöskään patistaminen ei auta. Ainut mikä auttaa, on jättää rauhaan sänkyyn makaamaan, kyllä siitä sitten joskus havahtuu.
Poikaystäväni nykyiset piirteet eivät kerro miesmaustani, eli juuri nämä miten hätä aiemmin kuvailinkin, mutta se ei olekaan hänen luonteelleen ominaista käyttäytymistä, vaan jonkin sortin henkistä myllerrystä. Ne, mitä hänen sisimmissään piilee, ne piirteet ovat erittäin rakastettavia, nytkin tulee tippa linssiin kun ajattelee.
Kyllä, hyvä pointti. Minä valitsin hänet itse. En tosin tiennyt, että mukana joutuu tilaamaan henkistä kärsimystä.
Viitsi ja viitsi, sinulla ei kuule ole hajuakaan siitä määrästä, mitä olen häneen eteensä VIITSINYT jo tehdä.
Ei täältä apua saa. Ihmiset arvioivat väärin diagnoosein ihmisiä, joita eivät tunne ja vastailevat vihamieliseen sävyyn. Sanovat, että kukaan ulkopuolinen ei voi asialle mitään tehdä, mutta vastailevat kyllä hyvin kärkkäästi kuvitellen tietävänsä kaiken kaikesta. Se on sitä suomalaisten peruspiirrettä, päteminen asioilla joista ei tiedä.
Menkää hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä jos vituttaa.